Herkku-puhelin
Etelänmatka
Tapsa70

Viime syksynä lähdimme vaimon kanssa Turkkiin lomailemaan. Parin viikon lomamatkapaketti oli juuri sitä, mitä kaipasimmekin. Tarkoituksena oli viettää vuosien tauon jälkeen laatuaikaa ihan kahden kesken.

Vaimo on hyväpeppuinen ja isorintainen 30 -vuotias pitkähiuksinen blondi. Huomasin jo loman alkupäivinä, että paikalliset miehet olivat vaimosta huomattavan kiinnostuneita. Huomasin usein miesten tuijottavan pitkään vaimoni muotoja. Itse hän ei tuntunut olevan asiaa huomaavinaankaan. Esimerkiksi vaimon jäädessä edes hetkeksi rannalle yksin ottamaan aurinkoa, ilmaantui jostain heti tumma gigolo juttelemaan. Miehet kyllä aina häipyivät, kun huomasivat, ettei vaimo olekaan yksin matkalla.

Kolmantena lomapäivänä menimme paikalliseen diskoon katselemaan iltamenoa. Olimme ottaneet jo molemmat hieman rohkaisua ja kävimme jopa lavalla pyörähtämässä. Vaimo oli todella vauhti päällä ja halusi jatkaa tanssia. Itse toppuuttelin ja lähdin hakemaan uusia drinkkejä ja käymään WC:ssä. Matka tungoksessa kesti yllättävän kauan ja hetken ihmettelinkin pöytämme ääressä missä vaimo mahtaa olla. Havaitsin hänen olevan edelleen tanssilattialla ja pyörittävän pyllyään tiukasti nuoren tumman miehen etumusta vasten. Näky vaikutti mielestäni hieman liiankin rohkealta. Istuin pöytää ja kaadoin drinkit kurkkuuni. Hetken kuluttua vaimoni palasi kikattaen pöytään gigolon saattelemana. Mies kumarsi vielä vaimolle ja lähti pois. Huomasin, että vaimo vilkuili vielä pitkään miehen perään. Itse en ollut asiaa huomaavinani.

Vaimo kumartui puoleeni ja tirskui, että mies oli kysellyt, mitä hänellä on lyhyen hameensa alla. Vaimo oli sanonut miehelle, että vain pinkit stringit. Vaimo nauroi, että mies oli virnuillut haluavansa vaihtaa paikkaa stringien kanssa. Olin itse vähän kiusaantunut, mutta lähinnä naureskelin jutulle. Hetken kuluttua mies palasi ja pyysi lupaa viedä vaimoni uudelleen tanssilattialle. Nyökkäsin ja huomasin vaimon olevan yhtä hymyä päästessään uudelleen lattialle.

Sivusilmällä vilkuilin, kuinka mies puristi vaimon tiukasti itseään vasten. Vasemmalla kädellään mies näytti yhä rohkeammin puristelevan vaimoni peppua. Vaimo asia ei näyttänyt haittaavan millään muotoa. Tanssin päätteeksi mies talutti vaimon pöytään ja kiitti englanniksi tanssista. Vaimo kikatteli miehen kehuneen häntä paikan upeimmaksi naiseksi. Mies oli myös virnuillut, että ilman miestäsi, saisit kokea jotain uskomatonta. Menin hiljaiseksi ja kysyin, halusiko vaimo todella sitä. Vaimo katsoi silmiini ja sanoi, että olisi ihanaa kokeilla vierasta tummaa miestä. En voinut muuta kuin nyökätä myöntymisen merkiksi. Vaimo lähti käymään WC:ssä ja jäin yksin istuksimaan pöytään.

Hetken kuluttua huomasin vaimon palaavan pöytää kohti sama tummahipiäinen mies mukanaan. Vaimo sanoi, että Flaviolle sopii, jos haluat katsella. Kysyin vielä vaimoltani oletko nyt täysin varma. Humalaisesti kikattaen hän totesi olevansa varmempi kuin koskaan. Lähdimme kohti hotellihuonettamme. Mies kohotti vaimoni lyhyttä hametta ja hyväili kävellessään vaimon stringien huonosti peittämää pyllyä. Tunsin mustasukkaisuutta, mutta enää asiaa ei oikein voinut peruakaan.

Huoneessa Flavio suuteli vaimoani kiihkeästi ja hyväili hänen rintojaan. Sitten hän kääntyi puoleeni ja sanoi jotain turkiksi. Mies otti takkinsa taskusta käsiraudat ja ojensi niitä minua kohti. Olin ymmälläni, mutta hän laittoi käsiraudat käsiini ja kytki minut hotellihuoneen metalliseen vessan oveen. Sitten hän sitoi vaimoni silmille huivin ja laittoi musiikin soimaan. Flavio hyväili vaimoani kaikkialta ja riisui hänet alastomaksi. Katselin näkyä yhä kasvavan mustasukkaisuuden kourissa. Mies painoi vaimon eteensä polvilleen ja avasi sepaluksensa.

Samalla muistin, ettei meillä ole muuta ehkäisyä kuin kondomit. Yritin huutaa vaimolleni, että hakisi kylpyhuoneesta kondomipaketin, mutta ehkä hiprakastaan johtuen hän ei ollut kuulevinaan. Myös Flavion soimaan laittama musiikki oli melko kovalla, joka varmaan vaikeutti huutoni kuulumista. Vaimon ottaessa miehen tummanpuhuvan kalun suuhunsa, Flavio virnisti minulle. Samalla Flavio kohensi vaimoni silmillä olevaa sidettä ja ohjasi hänet pylly pystyssä sänkymme laidalle. Vaimon paljaaksi ajeltu pillu oli suoraan vähän matkan päässä edessäni. Yritin vielä selittää englanniksi Flaviolle, että "please, use a condom". Hän vain katsoi minuun ja naurahti.

Samalla ovelta kuului vaimea koputus, joka ei varmaan kuulunut edes vaimoni korviin sängylle. Flavio riensi avaamaan oven. Ovella seisoi pelkkä kylpytakki päällään lähes kaksimetrinen musta mies. Miehet virnuilivat toisilleen ja osoittelivat minua. Samassa mies pudotti kylpytakkinsa ja valtava musta käyrä kyrpä ponnahti näkyviin. En voinut uskoa näkemääni. Flavio pyörähti vaimon eteen sängylle ja tarjosi kaluaan uudelleen imettäväksi. Kuulin hänen sanovan englanniksi, että kaipa hänen kaverinsakin saa maistaa vaimon posliinitussua. Vaimo vain nyökkäili Flavion kalu syvällä suussaan silmät sidottuina.

Musta mies asettui vaimon taakse ja otti tukevan otteen hänen lanteistaan. Näin kuinka julmettu musta käyrä kalu painui sisään vaimoni karvattomaan pilluun. Mies aloitti raivokkaan naimisen. Raskaat mustat pussit tömähtelivät vaimon vaaleaa pyllyä vasten. Samassa huomasin miehen pussien kohoavan. Voimakkaasti yhä lykkien spermat tulvahtivat vaimoni pillun perukoille. Samassa Flavio nousi ja siirtyi vaimoni taakse. Yhdellä rajulla työnnöllä hänen tummanpuhuva kalunsa upposi myös pohjaan asti. Silmät ummessa mies takoi takaapäin vaimoni vaaleaa karvatonta pillua. Vaimon reidet värisivät miehen naimisen ja kiihkon voimasta. Samassa myös Flavion pussit vetäytyivät ja mies suihkutti siemenensä jo toistamiseen vaimon karvattomaan pilluun.

Miehet naureskelivat ja irrottivat käsirautani. Olin aivan tyrmistynyt tilanteesta. Riisuin vaimon silmiltä Flavion laittaman siteen ja vaimo katseli posket punoittaen äsken häntä nussineita miehiä. Erityisesti vaimo näytti yllättyneeltä mustan miehen ilmaantumisesta. Hän kysyikin minulta hämmentyneenä, naivatko molemmat miehet häntä ja vieläpä paljaalla. Miehet häipyivät naureskellen käytävään. Tilanne oli kuitenkin ollut niin kiihottava, että kaluni seisoi armottomasti. Pyysin vaimoa imemään hieman myös omaa kaluani. Melkein samassa spermani ryöpsähtivät vaimon rinnuksille. Vähitellen aloimme hymyillä toisillemme. Yhdessä päätimme, että tämä sessio ei jäänyt viimeiseksi, eikä se sillä lomalla jäänytkään.

Osa 2.

Seuraavana päivänä lähdimme heti aamiaisen jälkeen rannalle. Rannalla oli vielä hiljaista ja saimme varattua hyvät paikat. Vähitellen ranta kuitenkin alkoi täyttyä, kun muutkin turistit ja myös paikalliset heräilivät. Alkoi olla jo liian kuuma ja päätimme siirtyä terassille aurinkovarjojen suojaan nauttimaan lasilliset valkoviiniä.

Menimme terassille istuskelemaan ja hetken kuluttua tarjoilija näytti tulevan kohti pöytäämme. Yllätys oli melkoinen, koska tarjoilijana oli Flavio, joka juuri viime yönä oli nainut vaimoani. Hän hymyili leveästi ja iski silmää vaimolle, joka punastui yllättävästä kohtaamisesta.

Tilasimme pullon valkoviiniä. Flavio toi pullon pöytäämme ja kysyi voisiko hän istahtaa seuraamme hetkeksi. Tilanne tuntui oudolta ja pientä mustasukkaisuuttakin oli mielessä. Suostuimme kuitenkin kohteliaina Flavion ehdotukseen. Flavio silmäili estottomasti vaimoni rintoja ja kehui häntä rannan upeimmaksi blondiksi. Vaimo nautti estottomasti miehen kehuskeluista, vaikka varmaan tiesi itsekin, että samat kehut olivat saaneet varmaan sadat naiset.

Lähdin käymään vessassa, joka oli hotellin aulassa. Palatessani näin vaimoni suutelevan estottomasti Flavion kanssa. Flavion vasen käsi näytti samalla työntyvän vaivihkaa vaimon lyhyen kesähameen alle. Saavuttuani pöytään vaimoni hymyili ja sanoi, että Flavion työvuoro on juuri päättymässä ja hänellä olisi meille yllätys. Totesin siihen, että eiköhän tässä ole ollut yllätyksiä tarpeeksi viime aikoina. Vaimo sanoi kuitenkin, että hän lähtee sitten vaikka yksin katsomaan mikä se yllätys on. Totesin happamasti, että mene sitten.

Flavio tarttui vaimo kädestä ja alkoi kuljettaa häntä rantaa pitkin hotellin taakse. Yllätys, mikä se sitten olisikin, kiinnosti itseäkin siinä määrin, että päätin lähteä seuraamaan heitä. Heti hotellin kulman taakse päästyään, näin Flavion alkavan kävellessä hyväillä vaimon peppua ja kuiskuttelevan jotakin. Vaimo jutut näyttivät naurattavan kovasti.

Vielä hetken aikaa käveltyään, näin Flavion ja vaimon astuvan sisään erääseen rantataloon. Flavio näytti ovea avatessaan puhuvan samalla kännykkäänsä. Hiippailin ikkunan taakse katsomaan ja näin heidän menevän edelleen seuraavaan huoneeseen. Kiersin talon ja pääsin kyseisen huoneen ikkunan taakse. Huone näytti olevan makuuhuone. Flavio suuteli vaimoa keskellä huonetta ja nosti samalla vaimon hametta ylöspäin. Hetken kuluttua näin Flavion hyväilevän vaimon stringien peittämää pyllyä hämärässä huoneessa.

Samassa Flavio työnsi vaimon selälleen sängylle. Vaimo makasi sängyllä jalat koukussa ja hame vyötäisille nostettuna. Flavio laski nopeasti omat housunsa ja suonikas tumma kyrpä ponnahti sojottamaan kohti miehen napaa. Flavio mutisi jotain kreikaksi ja näin kuinka Flavio suorastaan repi stringit vaimon jalasta. Kuulin kuinka vaimo yritti huokailla sängyllä "condom, please use a condom". Flavio ei näyttänyt olevan kuulevinaan, vaan painautui vaimon päälle kalu rajusti sojottaen. Näin kuinka mies suuteli vaimoani ja ohjasi samalla toisella kädellä kalunsa vaimon nesteistä kiiltelevien pillunhuulien väliin. Rauhallisella työnnöllä kalu upposi puoleen väliin ja näin vain vaimon jalkojen sätkivän miehen yhä jatkaessa suutelemistaan.

Flavio kohottautui hieman ja näin hänen hymyilevän vaimolle, jonka posket punoittivat kiihkosta. Flavio tarttui vaimon nilkkoihin ja nosti sääret suoriksi kohti kattoa. Mies aloitti rajun naimisen ja näin kuinka miehen karvainen vatsa hakkasi voimakkaasti vasten vaimon reisiä. Karvaiset suuret pussit tömähtelivät samalla rajusti vasten vaimon vaaleaa peppua. Flavio nosti vaimon syliinsä vetämättä elintään välillä ulos. Näin kuin mies laskeutui ensin sängynreunalle istumaan ja siitä eteenpäin makaamaan kalu koko ajan vartta myöten vaimon pillussa.

Näin suoraan takaa kuinka vaimo alkoi ratsastaa suurella tummalla kalulla. Vaalea peppu laski ja nousi tiiviiseen tahtiin Flavion tumman elimen ympärillä. Hetken ratsastuksen jälkeen näin, kuinka vaimo laukesi voihkien ja jalat täristen. Flavio veti vaimon tiukasti päälleen ja alkoi altapäin nussia rajuin pitkin vedoin. Hetkessä tummat pussit kohosivat ja näin, kuinka kalu supistellen pumppasi pussien lastin vaimon sisuksiin. Vaimo näytti makaavan edelleen Flavion päällä täysin paikallaan ja hiljalleen veltostuva kalu alkoi vetäytyä vaimon karvattomasta pillusta.

Vaimo makasi yhä Flavion päällä, kun makuuhuoneen ovi yllättäen avautui. Sisään astui pelkissä boxereissa vaimoa edellisenä yönä myös pannut musta mies. Miehen hymy levisi korviin asti, hänen nähdessään vaimon ilkialastomana makaamassa Flavion päällä. Näin kuinka vaimo kierähti pois miehen päältä ja yritti säikähtäneen näköisenä riuhtoa peittoa sulojensa kätkemiseksi. Musta mies kuitenkin lähestyi sänkyä innostuneen näköisenä. Mies riisui sängyn reunalla boxerinsa ja viittoili vaimoa tulemaan lähemmäksi. Vaimo istui kuitenkin edelleen pöllämystyneen näköisenä sängyn kauimmaisella reunalla peitto ympärillään. Musta mies kiersi sängyn ympäri vaimon viereen ja alkoi varovasti vetää peittoa pois hänen päältään.

Saatuaan peiton pois, mies tarttui vaimon käteen ja ohjasi käden veltolle kalulleen. Näin kuinka vaimo silmät ummistettuna alkoi hiljalleen runkata mustaa kyrpää. Musta kalu alkoi kasvaa hiljalleen vaimon yhä jatkaessa runkkaamista. Musta mies tarttui kädellään vaimoa niskasta ja veti vaimon kasvot lähemmäs puolijäykkää suonikasta kaluaan. Vaimon silmät olivat yhä ummistettuina, kun mustan kalun päässä oleva vaaleanpunainen terska osui hänen huulilleen. Vaimo näytti poimivan nyt jo täydessä tanassa seisovan mustan kyrvän suuhunsa. Samalla hän alkoi toisella kädellään hyväillä raskaina roikkuvia mustia pusseja. Mies näytti nauttivan saamastaan käsittelystä.

Lopulta mies perääntyi ja kalu ponnahti ulos vaimon suusta. Mies työnsi vaimon kyljelleen sängylle ja asettui itsekin kyljelleen hänen taakseen. Valtava musta kyrpä seisoi koko komeudessaan vaimon vaaleaa peppua vasten. Mies nosti hitaasti vaimon toista jalkaa. Huomasin miten vaimoni tarttui itse miehen suureen kaluun ja ohjasi sen posliiniksi ajeltuun pilluunsa. Mies suuteli vaimon niskaa ja alkoi rauhallisesti työnnellä kaluaan yhä syvemmälle ja syvemmälle. Flavio asettui vaimon eteen tarjoten juuri nainutta kaluaan imettäväksi. Vaimo poimi Flavion terskan suuhunsa ja samalla musta mies lisäsi tahtiaan. Vaimon koko vartalo heilui, kun musta kalu yhä uudestaan ja uudestaan upposi pohjaan asti.

Hetken kuluttua mies vetäytyi ja käänsi vaimon selälleen. Mies nousi vaimon jalkojen väliin ja painoi suonikkaan kalunsa saman tien pohjaan asti. Vaimon tissit heiluivat naimisen tahdissa, kun mustan miehen perse tikkasi yhä kiihtyvällä tahdilla. Vaimo ulisi suoraa huutoa miehen pannessa hänen tiukkaa pilluaan säälimättä. Mustat pussit hakkasivat kiivaasti vaimon vaaleaa peppuaan vasten. Kuulin vaimon voihkinansa keskeltä huutavan "don't spurt in", mutta samassa mies painautui pohjaan asti ja laukesi voimakkaasti voihkien. Mies veti nesteistä kiiltelevän kalunsa ulos ja kierähti voipuneena sängylle lepäämään.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute