Herkku-puhelin
Ass-istentti
Anfortas

Esimieheni Markku kutsui minut luokseen aurinkoisena heinäkuun päivänä. Lounasaika oli juuri käsillä ja mietin mitä kutsu mahtoikaan koskea, mennessäni kohti huonetta jossa olin vain harvakseltaan käynyt. "Hienoa, tulit heti. Käy istumaan ole hyvä" sanaili Markku, tavalliseen työasuun, pukuun ja solmioon pukeutuneena. Viiksekäs nelivitonen esimieheni käy suoraan asiaan. "Olen kuullut Sarilta miten tehokas olet ollut hänen tiimissään. Minulla olisi kykenevälle nuorelle kaverille yksi lisätehtävä jos sellainen kiinnostaa. Sinulta ei mene paljon aikaa sen hoitamiseen mutta se on sangen luottamuksellinen. Mutta henkilöstöasioista sinulla onkin kokemusta."

Kaulassani riippuvan Suomen mittakaavassa huomattavan yrityksen henkilökortissa lukee nimekkeenä -henkilöstöassistentti, jonka toimiala oli juuri niin epäselvä että sitä voisi halutessaan laajentaa suuntaan kuin toiseenkin. Nyökättyäni suosumukseni jo valmiiksi ja tiedustellessani mitä minun tarvitsisi tehdä Markku selvästi rentoutuu lisää. Hänellä ei nimittäin nykyisellään ole sihteeriä, eikä hän ehkä sihteeriä haluaisi aivan tällaisella tehtävällä kuormittaakaan. Tarkoitus olisi nimittäin vastata hänen puheluihinsa hänen poissa ollessaan. Mielestäni tämä kuulostaa hieman oudolta, sillä eikö juuri puheluihin vastaaminen ole esimiehen sihteerin ensisijaisia tehtäviä. Markku näkee epäilyni ja painottaa että hänen henkilökohtaisiin puheluihinsa vastaaminen olisi nimenomaan ensisijainen juttu minulle. Kulmiltaan elegantisti harmaantuva esimies jatkaa "Nythän on niin että minä joudun ainakin muutaman viikon ajan poistumaan kentälle näin iltapäivisin. Ja mikäli minun parempi puoliskoni soittaa sinä aikana, haluaisin sinun olevan täällä kertomassa hänelle miksi minua ei voi tavoittaa."

Markun ovi takanani raottuu hieman ja hän tekee käsillään kiireisen eleen minun kääntyessä juuri nähdäkseni Suvin vaalean pään vilahtavan pois ovenraosta. Tarinan palaset loksahtavat kohdalle. Suvi, pajunnotkea harjoittelijamme joka käsittääkseni opiskeli järjestelmäasiantuntijaksi oli noin osapuilleen minun ikäiseni, kaksikymmentäseitsemän. Hänellä oli vaaleat pitkät hiukset ja kalpea iho. Yllään Suvilla juuri sinä päivänä oli lyhyt hame joka paljasti alaselässä näkyvän tatuoinnin. Yläosaa hänellä oli peittämässä lähestulkoon vain uimapuvun yläosa... He halusivat selvästi lähteä nauttimaan kokemusten vaihdosta "kentällä" ja minusta tulisi puhelinvastaaja. "No, mikäpäs siinä sitten." oli vastaukseni, samapa se minulle mistä minulle palkka maksetaan, ajattelin. "Hyvä juttu! Kuule, minä tuon sinulle aina lapun missä minä olen, mutta en numeroa sillä valitettavasti en usko että ehdin puhua. Mutta.. ota soittopyyntö vastaan totta kai, kaikilta ketkä soittavat."

Näitä vastaavanlaisia "kenttäkäyntejä" ja milloin mitäkin tuli sinä aurinkoisena heinäkuuna runsaasti. Hoidin Markun antamaa tehtävää juuri niin tunnollisesti kuin minulla oli tapana. Esimiehen vaimon soittaessa tämän ollessa tiessään, otaksuttavasti joka kerran harjoittelijamme kanssa, syötin vaimolle riittävän määrän pajunköyttä puhelimessa. Useimmiten nämä tekosyyt olivat vieläpä Markun minulle valmiiksi antamia, varmastikin jotta hän tietäisi kotona kysyttäessä vastata olleensa samassa paikassa jossa assistentti oli väittänyt hänen olleen. Tämä asia kuitenkin hieman kiusasi minua, sillä puoliso tuntui oikein miellyttävältä, enkä muutenkaan nauti siitä että minun tarvitsee valehdella.

Eräänä iltapäivänä elokuun alussa tämä asia tuntuikin ratkeavan. Markun ollessa jälleen kerran poissa työpaikalta hänen parempi puoliskonsa tuli paikalle yrityksemme toimitiloihin ja käveli suoraan pöytäni luo joka oli etuviistosti Markun huoneen edessä. Nainen esitteli itsensä Martina Ahlforsiksi ja kysyi mahtoiko hänen miehensä olla paikalla. Katselin häntä ns. keulasta perään: punaruskeat, hieman yli korvalehden alaosan ulottuvat hiukset, vaaleat puuvillaiset housut jotka olivat sangen sopiva valinta sellaisena kuumana päivänä, kookkaita rintoja verhosi tummansininen pusero jonka lisäksi naisella oli vielä samaan housupukuun kuuluva vaalea jakku. Kasvojen sileän ihon, kirkkaiden silmien ja hyvän ryhdin puolesta hänen ikäänsä olisi vaikeaa määritellä ellen tietäisi Markun vaimon olevan samaa ikäluokkaa miehen itsensä kanssa, lähellä viittäkymmentä. Jouduin kertomaan hänelle tällä kerta kasvotusten että Markku oli lähtenyt noin puolitoista tuntia sitten enkä tiennyt milloin hän palaisi. "Tämä on minullekin ikävää, että hän lähtee tällä tavalla sillä aina en edes saa tietoa missä hän on.

Koeta nyt sitten siinä selittää odottavalle asiakkaalle missä esimies on ja milloin hän palaa kun ei edes tiedä missä hän on" koetin saada Martina-rouvaa asettumaan minun asemaani mutta mahdoinko tällä lauseellani paljastaa liikaa? "Jos nyt sattuu sillä tavalla" Martina aloitti, pitäen pienen tehopaussin ennen kuin jatkoi "että Markulle tulee yhä näitä äkillisiä työmenoja kesken päivän, niin sinä voisit sitten soittaa minulle." Kasvojeni yllättynyt ilme sai Martinan heti jatkamaan "Et tietenkään vakoile häntä, en minä sitä tarkoita. Kyllä minä uskon jos hänen tasoistaan osaamista tarvitaan muuallakin. Sinä soitat minulle ja tulet sitten sen jälkeen käymään meidän kotona Lauttasaaressa. Odota, kirjoitan sinulle osoitteen tähän käyntikortin kääntöpuolelle" Martinan kirjoitettua kotiosoitteensa ja henkilökohtaisen matkapuhelinnumeronsa hän kumartui pöydän ylitse ojentamaan sitä. Hän oli kookas nainen kaiken kaikkiaan, ainakin minun mittaiseni ja kookkaiden rintojen liivien yhteen puristama vako näytti perin houkuttelevalta. "Ehkä minä voisin vielä vakuudeksi näyttää mitä tarkoitan." Tämän sanottuaan hän kiersi pöydän ympäri ja laskeutui polvilleen eteeni asettaen kätensä reisilleni.

Mahdoin olla yhtenä kysymysmerkkinä ja Martina näki sen kyllä mutta tajuttuani yhtälön lopulta -mitä tämä kotiosoitteen antaminenkin oli ollut - olin valmis nauttimaan eteeni avautuneesta mahdollisuudesta. Naisen kädet sivelivät reisiäni ja avasivat sitten ruskeiden housujeni vetoketjun ja kaivoivat puolijäykän kaluni esille. "Hei vaan sinullekin" sanoi Martina leikkisästi kalulleni joka sykähdellen veren pakkautuessa kohti kärkeä oli pian täydessä mitassaan, Martinan auttaessa kaluani juhlakuntoon runkkaamalla sen vartta. Sitten hän katsoi minua suoraan silmiin ja katsekontaktia hellittämättä ohjasi kaluni suuhunsa. Voi taivas miten hyvältä se tuntui! Martina imi minua posket lommolla, itsekin kiimaisesti ynähdellen. Välillä hän päästi kaluni suustaan ja nuoli sen suonikasta vartta runkaten tyvestä hiljalleen kunnes antoi terskan jälleen solahtaa suuhunsa sulostuttavalla liikkeellä. Pian olin valmista tavaraa "Aaahh..mm-mmm.. nyt tuleeee" huohotin ja Martina päästi kaluni suustaan ja tehokkaasti sen vartta runkaten ja terskan kärkeä lipoen sai minut laukeamaan kasvoilleen, valtaosan siemenestä lentäessä sykäyksittäin hänen sulosuuhunsa.

Seuraavan viikon maanantaina Markku lähti jälleen työpaikalta kahden maissa antaen minulle tavanomaisen lapun missä minun pitäisi ilmoittaa hänen olevan, mikäli vaimo soittaisi. Heti oven sulkeuduttua hänen ja Suvin takana soitin Martinalle ja hän pyysi ilahtuneen kuuloisena minut tulemaan luoksensa. Ajoin siis esimiehemme kotiin Lauttasaareen, missä kävi ilmi että osoitteessa oli hieno uusi kerrostalo aivan mahtavalla näköalalla. Ovisummerilla sisään, neljänteen kerrokseen jossa tukevassa tammiovessa olevaa ovikelloa soitettuani Martina tulee avaamaan aurinkolasit otsallaan, valkoisiin bikineihin ja kietaisuhameeseen pukeutuneena. "Hei, tule peremmälle, olin juuri terassilla." Mahtava rusketuksensa kertoi siitä että hänellä oli ollut mahdollisuuksia viettää aikaa parvekkeella tai uima-altaalla enemmänkin. Astuin sisään miettien miten Martinan kookkaat rinnat mahtoivatkaan pysyä pienissä rintsikoissa. Kävelin sisään sangen hulppeaan kerrostalohuoneistoon, ensin eteisen poikki sivuhuoneeseen jossa Martina oli odottamassa tarjoillen minulle kookkaan punaisen viileän drinkin. "Otetaan nämä ikään kuin tervetuliaismaljat tässä" hän lausui "Ihana nähdä sinua". "Kiitän kutsustasi" vastasin melkoisen muodollisesti. Asuni oli kuitenkin vähemmän muodollinen kuin viime kerralla sillä minulla oli harmaiden prässättyjen housujen lisäksi musta kauluspaita jossa pari ylintä nappia oli auki. "Tule, mennään tänne terassille" sanoi Martina ja lähti edellä näyttäen tien kookkaalle parvekkeelle jolta oli mahtava näköala merelle.

Parvekkeen lattia oli puulla katettu ja sisustus oli lähinnä kuin kreikasta tai muualta aurinkoisesta maasta, valkeaa ja yksinkertaista, mitä nyt pienillä värikontrasteilla piristettynä. Parvekkeella oli myös kuntopyörä ja neljä eri asennoissa olevaa aurinkotuolia. "Täällä voi olla ihan alasti, sillä naapureilla ei ole näköalaa tänne. Kyllähän he toki kuulevat, jos täällä jotakin tapahtuu mutta muuten..." Martina oli riisunut kietaisuhameensa, istuutunut alas aurinkotuolille ja katseli minuun kujeilevasti. Pian olinkin jo levittämässä aurinkovoidetta Martinan selkään. Etenin hartioita pitkin kimmoisin, vetävin liikkein ja edelleen alaselälle. Hetken epäröinnin jälkeen otin lisää voidetta ja hierottuani sitä käsissäni levitän sen Martinan muhkeille pakaroille. Puristelen peppua hieman ja etenen sitten reisien takaosaan kuullen selvästi tukahdutetun "hhmmmm" äänen aurinkotuolin päätypuolesta. Palatessani takaisin päin, hieroessani reisien takaosaa edeten ylöspäin jalkoväliä kohden voin vaikka vannoa että hieromani nainen kehrää kuin kissa. Martina nauttii hieronnastani joka on jo kaikkea muuta kuin aurinkovoiteen levittämistä ja kohottautuu pian polviensa varaan tarjoten mahtavan peräpäänsä minulle kuiskaten käheästi olkansa yli "voisitko ottaa mun stringit pois".

Vedän valkoiset stringit hitaasti pois Martinan yltä ja hän pysyy yhä samassa kiimaisessa asennossa, tarjoten polvillaan peppuaan minulle. Ihailen tukevien reisien välistä esiin työntyvää pimppiä ja nuolaisen sitä maistaen häpyhuulien lomasta tihkuvan suolaisen kostean kiimanesteen. Pian annan suuseksiä halukkaalle nelikymppiselle naiselle parvekkeella mahtava näköala ympärillämme. Martinan nesteet tippuvat sylkeeni sekoittuneena aurinkotuolille ja suupieleni sekä poskeni ovat aivan kosteat. Nousen ylös ja napitan auki kauluspaitani ja riisun housuni, heittäen molemmat parvekkeen ovelle. Aurinko lankeaa ihanasti parvekkeelle ja katselen Martinan muodokasta peppua, hänen katsellessa olkansa yli minua. "Ota vielä alushousutkin pois" kun näin teen riisuen kireät mustat alushousuni hän kursailematta pyytää minua runkkaamaan. Vetelen hitaita runkkaavia liikkeitä esiintymismielessä veren pakkautuessa terskannuppiin, tehden sen purppuraisen punertavaksi. Martina katselee tätä esitystä halukkaasti riisuen mitättömän pienet bikinin yläosat paljastaen ihanat pyöreät rintansa hyväillen samalla itseään. Siirryimme sisään huoneistoon ja Martina asettuu ruokailuhuoneen pöydän ylle, tukien vatsansa pöydän päälle rintojen litistyessä hieman. "Tule mun sisään, mä haluan että sä tulet muhun talon jokaisessa huoneessa". Niinpä asetan sauvani häpyhuulille ja painan sisään Martinan halukkaasti työnnellessä lanteitaan minua vasten.

Pimppi on kuuma, liukas ja pehmeä ja halukkaampaa naista saa vain hakea. Hetken kuluttua hän kohottautuu ylös ja sanoo haluavansa katsella minua samalla. Vaihdamme asentoa Martinan noustessa pöydälle istumaan ja laskeutuessa alas. Otan hänen tukevista lanteistaan kiinni ja vedän hänet minua vasten ja asetan kaluni pimpin yläpuolella olevalle vauhtiviivalle. Martina katsoo minuun alta kulmien ja hieroen toisella kädellä rintojaan samalla kun levittää pimppiään toisen käden sormilla. Painan kaluni sisään halukkaasti ja aloitan työnnön tahdittaen tarkasti jotta en saavuttaisi huippuani vielä. Martinan runsaat rinnat heilahtelevat villisti työntöjen mukana. Mielessäni välähtää ajatus että näissä asioissa herrasmiehen hyvä motto on "nainen tulee ensin". Hetken päästä Martina ottaa kiinni vasemmasta nilkastaan ja nostaa sen ilmaan kiepsahtaen oikealla kyljelleen. Kiertoliike kiristää hieman kalun liikkuma-alaa ja antaa minulle hyvän tuntuman sekä pyöreään peppuun että rintoihin. Tikkaan vielä hetken antaumuksellisesti kunnes tuntuu siltä että pieni tauko tekisi hyvää.

"Uuuhhh Nyt on seuraavan huoneen vuoro" huokaa Martina juuri oikeaan aikaan. Vedän kaluni ulos auttaen hänet alas pöydältä. Siirrymme olohuoneeseen, missä hän ohjaa minut istumaan sohvalle oikaisten jalkani kookkaalle valkealle rahille. Lopputuloksena olen lähes makaavassa asennossa ja Martina laskeutuu päälleni kuusysiin tarjoten peppunsa kasvoilleni ja ottaen omista limoistaan liukkaan kaluni halukkaasti suuhunsa. Maistelen nussittua pimppiä kuin parasta herkkua -mitä se eittämättä omalla tavallaan onkin. Samalla tunnen Martinan osaavin ottein käsittelevän kaluani pyöritellen kieltä sen varren ympärillä ja välillä lopettaen voidakseen keskittyä tuottamiini tuntemuksiin. Tällöin hän joko päästää kalun suustaan ja lipoo sen kärkeä kielellään huokaisujensa lomassa taikka painaa sauvani syvälle poskeensa ja valittaa tukahtuneesti suu täynnä jäykkää elintäni.

Vähän ajan kuluttua Martina nousee ylös ja kääntyy minuun päin laskeutuen satulaan poimien kalun sisäänsä. Katsellen minuun puoliavoimien silmiensä lomasta hän painelee ja kieputtaa lanteitaan minua vasten saadakseen sauvan kulkemaan sisällään haluamallaan tavalla. Hyväilen kasvojeni edessä häälyviä kookkaita rintoja ja nipistelen nännejä sormillani. Ratsastus sohvalla päättyy pian meidän molempien maanjäristysmäinen orgasmiin "Nyt.. nyt oohh... oi oi oijoi.. oi.oi. jooooo!" Martina kierähti pois päältäni selvästi väsyneenä ja saaneena. Hän asettui sohvalle istumaan vetäen jalkansa myös sohvalle niin että nussittu pimppi oli avoimena edessäni. Seurasi vielä uusi yllätys. "Nyt nuolet mut puhtaaksi" Tippa vaaleata spermaa oli ilmaantunut häpyhuulille ja lisää alkaisi kohta tihkumaan Martinan vastanussitusta herkusta polvistuessani hänen eteensä. "Nuolet kaikki pois" kuului käsky ja niin kävin maistelemaan tätä lämmintä herkkua spermanoron samanaikaisesti valuessa suuhuni.

Tuntui oudolta maistaa oma suolainen siemenensä huulilla mutta tilanteen ollessa niin kiihottava en ajatellut sitä vaan ahnaasti nuolin kaiken ja näytin lopuksi Martinalle suutani avaten sen kokonaan, näyttäen että kaikki oli nielty. "Tämä oli kyllä ihan uutta minulle" sain huokaistua. "Sinä teit oikein puhdasta jälkeä" sanoi Martina "eteisessä on toinen kylpyhuone, minä käyn tässä makuuhuoneen kylppärissä. Tulet sitten tänne takaisin kun olet valmis." Pikaisen pesun jälkeen palaan takaisin ja tullessani huomaan että oli Martina siirtynyt makuuhuoneeseen. Kookas lemmenjumalatar makasi vuoteella, reidet avoimina ovelle päin ja oli juuri painamaisillaan mustan buttplugin sisäänsä liukasteen kiilloittamaan peppuunsa. "Tervetuloa, käy peremmälle" hän sanoi ja tilanne sai sen kuulostamaan erikoisen tuhmalta. Hänen ystävällinen hymynsä hävisi ja suu aukesi ympyräiseksi O:ksi tapin alkaessa painua sisään takaoven kautta. Tämä hänen käyttelemänsä pullean kynttilänliekin muotoinen klassikko oli halkaisijaltaan ehkä noin 5-senttinen paksuimmalta kohdaltaan ja sen saaminen sisään oli selvästi tuskan ja nautinnon rajoilla. Istuuduin sängylle seuraten tätä kiihottavaa näkyä kaluni seisoessa jälleen kuin miekka. Martinan suusta ei kuulunut ääntäkään mutta hänen hengityksensä oli huohottavaa. Hän alkoi himokkaasti hieroa pimppiään ja päästi kimakan kiljahduksen sauvan upotessa perille saakka, sauvan mustaan tappiosaan asti. Martina katsoi minuun himokkaasti nuollen huuliaan "tuossa yöpöydän laatikossa on vielä toinen sauva ja liukaste, ota ne esiin".

Mainitusta paikasta löytyikin noin seitsemäntoistasenttinen kirkkaanvihreä Snake-dildo ja lämmittävä KY-liukaste. Martina asettui polvilleen syntisesti hymyillen ja painan vihreän käärmedildon pimppiin, mustan buttplugin ollessa yhä pepun kireässä puristuksessa. Ihailin Martinan hiusten punaruskeaa väriä, avoimen suun kauniita valkoisia hampaita ja vaaleanpunaista, huulia lipovaa kieltä, ruskettuneita hartioita ja ihania rintoja joita toisella kädellä hieroin jotteivat ne tuntisi oloaan tyystin laiminlyödyiksi. Värikartta sai huipentumansa jalkovälissään missä liukasteesta kiiltelevää pymppyä ja pimppiä levitti kookas musta buttplug ja pimpissä surisi vaimeasti vihreä hieromasauva. Otan kiinni plugista ja liikutan sitä hellästi edestakaisin. Tämä ei onnistukaan ihan helposti ja yllättäen plugi tulee maiskahtaen ulos pepusta. Painan sen uudelleen heti vasten peppua joka vastustellen ottaa lelun uudelleen sisäänsä. Martina vikisee ja voihkii sillä minun työskennellessä pepun parissa hän tyydyttää itseään sauvalla ja sormillaan. Plugi pois ja asetan oman kaluni henkeä haukkovalle peppureiälle ja alan painaa sisään. Kalu uppoaa Martinan suoleen sangen helposti sllä kookas peppulelu on rentouttanut hänen sulkijalihaksensa perinpohjaisesti.

Saatuani valtikkani sisään levitän Martinan pakaroita ja vedän kalua hieman takaisinpäin "Uuuuuuuuuhhh..mmmmmmmmaaaaaaahhhh.." kuului tukahtuneesti Martinan sängynpäätyä vastaan painuneesta suusta alkaessani liikutella kaluani pepussaan. Hänen kasvonsa ovat hautautuneet lakanaa vasten mutta kädet toimivat kuumeisesti liikutellen dildoa pimpissä ja hieroen samalla klitorista. Aloitan hitain, suorastaan hellin liikkein nussimaan esimieheni vaimoa peppuun. Martina on aivan täynnä kalua, sekä aitoa että keinotekoista ja hän antaa sen kuulua "ai.. just. joo...aha....noin...ja noin..nussi mua..Oih... poraa mua perseeseen" tuhmilla sanoillaan Martina kiihottaa meitä molempia entisestään.

Kestää vielä kotvan aikaa ennen kuin saavutan huipun työntelemällä verkkaisesti mutta sillä välin hän saa ainakin kahdesti. Orgasmin tullessa kiihdytän tahtia laueten nautinnosta huutaen Martinan supistelevaan suoleen. Martina huohottaa ja katsoo minuun olkansa yli minun pamputtaessa naista pakaroille pehmenevällä kalullani. Panon nyt päätyttyä sulkeutuva peräaukko supistelee vielä ja syvien kurahtavien äänten säestämänä näen spermani valuvan perseestä pillunhuulten yli lakanoille. Martina ojentaa kätensä ja poimii kouraansa hieman pepustaan valuvaa siemennestettä ja nuolaisee sitten kämmentään katsoen minuun tyytyväisen näköisenä.

Työpaikalla seuraavina viikkoina oli Markkukin hyvin tyytyväinen assistentin työhön, etenkin koskien hänen pyytämäänsä puhelintoimintaa. Hän sanoi jopa aikovansa ajaa minulle pientä palkankorotusta. Molemminpuolinen salailu siis jatkui kummankin luullen oman toimintansa täysin toiselta piilossa. Ainoastaan minä ja Martina tiesimme totuuden. Tai emme koskaan ottaneet puheeksi Markun uskottomuutta mutta luullakseni Martina tiesi siitä kyllä, sehän oli hänet juuri minun luokseni ajanutkin. Elokuun lopussa Suvi lähti takaisin kouluunsa ja Markku alkoi taas viihtyä työpaikallakin. Tapaamisemme Martinan kanssa vastaavasti vähenivät, kunnes sitten kerran otimme puheeksi josko ottaisimme Markun mukaan leikkeihimme. Hänellä kun oli kuulemma aivan mahtava, kasvihuonekurkun kokoinen kalu ja sexy sandwich kahden ihanan miehen välissä tuntuisi Martinan mielestä mahtavalta... Kerrothan, oi lukijani, saitko tästä tarinasta sen mitä halusit -vai oliko vielä kenties jotakin, mitä olisit toivonut lisää?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute