Herkku-puhelin
Osaavan lääkärin käsissä
Pikkuneiti

Kävellessäni lääkärin vastaanotolle en ollut aivan varma, millainen tutkimus siellä tultaisiin tekemään. Olin aika ujo, enkä ollut rohjennut jutella alapäälääkärin tutkimukseen menosta edes kavereideni kanssa. En siis tiennyt, mikä minua odotti, kun miellyttävä mieslääkäri kutsui minut tyhjästä odotushuoneesta sisään tutkimushuoneeseen. Mies esitteli itsensä ja puristi jämäkästi kättäni, enkä voinut olla ajattelematta, kuinka monen naisen alapäätä minua kättelevä käsi oli koskettanut. Lääkäri oli noin kolmekymppinen, tummat kiharat ja ruskeat silmät omaava ihan mukavan näköinen mies.

- Tämähän on sitten täysin rutiininomainen tarkastus, ei mitään syytä huoleen. Otatko sitten vaatteita vähemmäksi, tässä on essu jonka voit laittaa päälle. Käy sitten tuohon pöydälle selällesi kun olet valmis.

Hämmennyin ensin, sillä en nähnyt huoneessa minkäänlaista sermiä tai muuta paikkaa riisuutumiselle. Toisaalta tuntui typerältä ujostella sellaisessa tilanteessa, kun lääkäri tulisi joka tapauksessa näkemään pian paljaan alapääni ja vielä tutkimaan sen. Lääkäri kuitenkin istahti rullilla kulkevaan satulatuoliinsa selin minuun ja kumartui kirjoituspöytänsä ylle kirjoittamaan jotain keskittyneen näköisenä. Riisuuduin nopeasti ja puin miehen antaman, sairaalavaatteen näköisen essun ylleni. Sen tehtyäni asetuin selälleni lääkärin tutkimuspöydälle jännittyneenä ja nostin jalkani niille tarkoitettuihin telineisiin. Lääkäri rullasi tuolillaan paljaan jalkopääni äärelle ja veti luokseen rullilla kulkevan tutkimuspöydän. Ehdin nähdä pöydällä kumihansikaslaatikon ja jonkinlaisen purnukan.

- Katsotaanpas sitten, lääkäri sanoi ja veti kumihanskat käteensä.

En voinut mitään sille, että olin hieman kiihottunut tilanteesta. Lääkäri ei näyttänyt pistävän sitä pahakseen, tai ei ainakaan sanonut mitään koskettaessaan hansikoiduilla sormillaan häpyhuuliini levittäen niitä. Ensiksi hän tunnusteli häpyhuuliani ja vavahdin hänen jatkaessaan tutkimustaan klitorikselle.

- Muista että tämä kaikki kuuluu tutkimukseen ja on täysin normaalia jopa kiihottua tässä tilanteessa. Se ei haittaa mitään ja voi itse asiassa jopa auttaakin tutkimuksessa, lääkäri puheli samalla kun hellästi siveli klitoristani, joka nöpötti varmasti jo vaativana.

Hengitykseni tiheni ja aloin lähes huohottaa, kun mies alkoi hieroa klitoristani varmemmin ottein. Yllätyksekseni miehen toisen käden sormet alkoivat työntyä vittuuni. Ensin yksi sormi työntyi sisääni, se hieroi kaikessa rauhassa kokeillen emättimeni seinämiä ja kun se oli rystystä myöten sisälläni, lääkäri veti sen pois ja työnsi sisääni kaksi sormea. Vittuni oli jo kostunut niin, ettei sormien sisään työntäminen tuntunut ikävältä. Itse asiassa klitorikseni hierominen ja kaksi sormea pillussani tuntui niin hyvältä, että huuliltani alkoi karata pientä voihkintaa. Nolostuin kiihottumisestani lääkärin vastaanotolla: kuuluiko tämän tutkimuksen olla tällainen?

- Reaktiosi ovat täysin normaalit eikä niitä tarvitse hävetä. Monet muutkin ovat käyneet tällaisessa tutkimuksessa, lääkäri puhui rauhoittavasti aiheuttaessaan minulle nautintoa.

Vähitellen hän kiihdytti tahtiaan ja lisäsi yllätyksekseni kahden sormensa seuraksi vielä yhden runkkaamaan vittuani.

- Muistathan myös, että huone on myös täysin äänieristetty, jottei potilaiden tarvitse hävetä kiihottumistaan tutkimuksessa.

Alapääni litisi miehen käsittelyssä, hänen sormensa tuntuivat mahtavilta pillussani ja hänen toisen käden sormensa pyörivät villisti klitoriksellani. En voinut enää itselleni mitään, tunsin orgasmin lähestyvän ja puristin käsilläni tutkimuspöydän sivuja rystysen valkoisina. Hetkeksi unohdin nolotukseni ja orgasmin värisyttäessä minua annoin suustani purkautua huutoa muistuttavan voihkinnan. Vittuni supisteli miehen sormien ympärillä, jotka hän oli työntänyt ja jättänyt aivan pilluni perukoille. Ne täyttivät minut ihanasti ja niiden sivusta tunsin pillustani valuvan lisää nesteitä tutkimuspöydälle. Klitoriksellani olleet sormet jatkoivat hinkkaustaan kunnes kouristeluni lakkasi. Hengitykseni tasaantuessa ja orkun laantuessa mies veti sormensa pois pillustani.

- Hyvä. Se meni oikein hyvin. Tässä oli tutkimuksen ensimmäinen vaihe.

Lääkäri riisui kumihansikkaansa ja heitti ne roskikseen. Sitten hän vetäytyi tuolillaan rullaten kirjoituspöytänsä ääreen ja kirjoitti jotain, mitä en nähnyt enkä sillä hetkellä pahemmin välittänytkään. Minua alkoi taas nolottaa: mitä ihmettä äsken oikein tapahtui? Olin saanut orgasmin lääkärin vastaanotolla! Niin kuin jokin alkukantainen voima olisi saanut minut valtaansa. Oliko tämä mies varmasti pätevä lääkäri? Ja oliko tutkimuksessa vielä toinen vaihe?

Seuraavaksi lääkäri rullasi jälleen luokseni minun maatessa edelleen hiljaa reidet levällään kuin ladonovet, pakarat pillunesteestä kiillellen. Lääkäri otti laatikosta uudet kumihansikkaat ja veti ne käsiinsä. Mietin kuumeisesti, mitä seuraavassa vaiheessa tapahtuisi, mutten uskaltanut kysyäkään etten vaikuttaisi tyhmältä. Miehen varmat sormet etsiytyivät taas klitorikselleni ja alkoivat hellästi hyväillä sitä. Hetken lepotauon jälkeen tunsin taas alkavani kiihottua lähes vastoin omaa tahtoani. Tämä mies tiesi miten naista tuli käsitellä. Hän työnsi saman tien vielä edellisestä orkusta limaiseen vittuuni kaksi sormeaan ja runkkasi minua niillä. Kuullessaan voimistuvan voihkinani hän työnsi sisääni lisää sormia, ensin kolmannen, mikä ei tehnyt äskeisen jälkeen enää tiukkaakaan, ja sitten neljännen, joka venytti minua ja enemmän muttei sekään tuntunut mahdottoman pahalta. Päinvastoin voihkin vain enemmän kiiman ottaessa minua taas valtaansa hyvänolon tunteen vallatessa koko ruumiini uudestaan.

Lääkäri runkkasi minua hetken välillä nopeammin, välillä hitaammin kuitenkin koko ajan reaktioitani tarkkaillen. Hetken kuluttua tunsin miehen levittävän minua vielä lisää. Kohotin päätäni tutkimuspöydältä ja näin hänen keskittynein ilmein painavan peukalonsa kiinni kämmeneensä ja työntävän kättään yhä syvemmälle sisääni. Ei kai hän yrittänyt työntää koko kättään sisääni? Sinne se ei ikinä tulisi mahtumaan!

Seuraavaksi tunsin viiltävää kipua ja nautinnon huokaukseni muuttuivat kivun voihkauksiksi. Klitoriksellani pyörivät sormet helpottivat kipua hieman, mutta silti repeämisen tunne pilluni huulilla vei voiton kaikista muista tuntemuksista.

- Ihan rauhassa vain, tämä on kohta ohi… näin on kaikki muutkin tutkittu, ei mitään hätää. Tämä on omaksi parhaaksesi, lääkäri rauhoitteli.

Ilmeisesti lääkärillä oli vaikeuksia saada kämmenensä levein osa ohi pillun suun, sillä klitoristani hieroneet sormet poistuivat hetkeksi asemistaan ja tunsin pian jalkoväliini kaatuvan viileää nestettä. En uskaltanut katsoa, mitä se oli, sillä pelkäsin että miehen nyrkin näkeminen sisälläni olisi saattanut saada minut pyörtymään mutta arvelin nesteen olleen liukuvoidetta. Mies jatkoi kätensä työntämistä sisuksiini ja käsi palasi klitorikselle. Äkkiä käsi olikin kokonaan sisälläni. Tunsin oloni todella täytetyksi, ja vaikka kipu olikin jo hieman laantunut, se tuntui silti yhä nipistävänä. Mies antoi kätensä olla paikoillaan vain hetken, ja alkoi sitten liikutella sitä varovasti edes takaisin sisälläni. Pilluni litisi ja nautinnon voihkintani alkoi jälleen yltyä. Yllätyin, sillä se tuntui niin hyvältä että ei kestänyt kauaa, kun tunsin uuden orgasmin tekevän tuloaan. Tullessaan se räjäytti tajuntani ja huusin täysin estoitta nautintoni ulos. Miehen nyrkki sisälläni piti minua paikoillani täristessäni ja heittelehtiessäni orgasmissa. Lauettuani mies alkoi vetää kättään pois sisältäni, mikä aiheutti uudestaan kipua kämmenen leveimmän kohdan tullessa ulos mutta orgasmin jälkimainingeissa ja huomattavasti lisääntyneen liukkauden ansiosta se ei tuntunut läheskään yhtä tuskaiselta kuin käden sisään työntyminen. Klitoristani hyväilevät sormet loittonivat minusta ja mies odotti katsellen, kuinka rauhoituin.

- Hienosti meni. Tämä olikin sitten tässä, voit nyt siistiytyä ja pukea päällesi. Kirjoitan sulle tästä uuden ajan tutkimuksen kolmannelle vaiheelle. Ja se on erittäin tärkeä vaihe, muistathan tulla.

Siistiydyttyäni huoneessa olevan lavuaarin päällä olevilla saniteettipyyhkeillä ja puettua päälleni sain mieheltä pienen kortin, johon oli kirjoitettu noin viikon päähän ajoitettu seuraava käyntiaika. Hämmentyneenä astuin ulos huoneesta edelleen tyhjään odotushuoneeseen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute