Herkku-puhelin
Metsässä
Karmanjak

Tässä tarinassa menevät fakta ja fiktio sekaisin. Jos luulet tunnistavasi itsesi tarinan päähenkilöksi, voit hyvinkin olla oikeassa.

Seurustelin aikanaan kauniin naisen kanssa. Nainen kiihottui julkisella paikalla rakastelusta, esimerkkinä vaikkapa Munkkiniemen uimarannan metsikkö kauniina kesäsunnuntaina. Se oli kivaa, mutta ei tämän tarinan aihe.

Makailimme kerran sängyssä rakastelun jälkeen. Olin kyljelläni vieressäsi ja katselin sinua. Hyväilin rintaasi. Olit niin helkkarin kaunis. En tiedä, mistä sain kerättyä rohkeutta, mutta sanoin sinulla, että haluaisin sitoa sinut käsistä ja jaloista sänkyyn kiinni. Muistan vieläkin ilmeesi. Silmäsi vähän sumeni, hymyilit minulla ja kuiskasit hiljaa; ” Se olisi ihanaa”. Tämäkään ei suoranaisesti ole tarinan aihe.

Meillä on mökki pari sataa kilometriä Helsingistä. Olimme siellä kahdestaan eräänä viikonloppuna. Mökin lähellä on hiekkaharju, jolla kulkee kunnan pururata. Olimme harjulla ja katselimme järviä. Kuljimme harjun toiselle reunalle soramontun reunalle. Katselin farkkujen peittämää takapuoltasi ja muisteli eilistä saunailtaa.

Istuimme montun reunalle ja katselimme kaunista kesäistä Suomea. Pururata kulki ehkä sadan metrin päässä metsässä, joten saimme olla rauhassa. Otit kengät ja sukat pois. Se sopi minulle. Sirot, kauniit jalkasi saivat minut hulluksi. Halasin sinua ja suutelin suoraan suulle. Vastasit suudelmaani halukkaasti. Hengityksesi kertoi sinun olevan melkoisen kiihottuneessa tilassa. Kun kaadoin sinut selällesi maahan, silmiini osui harmaantunut köysikimppu muutaman metrin päässä. Perverssi mieleni heitti pienempää sisään ja alkoi tehdä töitä ylikierroksilla. Sinä kiihotut rakastelusta julkisilla paikoilla, sitomisesta ja olet nyt kiihottunut. Katsotaan.

Puristin sinua haaroista ja pyysin odottamaan hetken. Käännyit katsomaan, mihin nyt niin äkkiä päätin lähteä. Köysi oli juuri sopivan paksua. Se oli ollut maassa varmaan vuosia, mutta ei ollut juurikaan lahonnut. Linkkuveitsi taskussani tuntui kerrankin hyödylliseltä kapineelta. Katsoin sinua köysivyyhti kädessäni. Ilmeesi kertoi, että selvästi aavistelit jotain. Nuolaisit huuliasi epävarman näköisenä. Huulesi olivat raollaan ja kauniissa silmissäsi oli se kiihottunut ilme, jota niin paljon rakastin.

Katkaisin köydestä noin parin metrin pätkän. Pyysin sinua nousemaan ylös ja ottamaan paidan pois päältä. Katsoit minua ja sanaakaan sanomatta teit mitä pyysin. Menin taaksesi ja avasin rintaliivit. Otin liivit pois päältäsi ja kauniit rintasi olivat kaikkien nähtävillä. Et yrittänyt peitellä itseäsi, vaan annoit käsiesi olla sivuillasi. Vedin kätesi selkäsi taakse ja sidoin ranteesi yhteen. Sidos oli riittävän tiukka. Verenkierto ei katkennut, mutta sinulla ei ollut mitään mahdollisuuksia saada käsiäsi irti omin avuin. Suutelin niskaasi ja olkapäätäsi. Ihosi pehmeys kiihotti minua aina yhtä paljon. Hyväilin rintojasi takaapäin. Kohotin rintojasi ja hyväilin nännejä peukaloillani. Nojauduit minua vasten ja hankasit takapuoltasi kovana sojottavaa kuliani vasten. Laskin käteni vatsallesi ja avasin farkkujen napit. Avasin housujasi ja työnsin käteni housujesi sisään. Inahdit hiljaa. Otin käteni pois. Tulin polvilleni eteesi ja vedin farkkusi alas. Otin ne saman tien kokonaan pois. Pienet stringit peittivät vaivoin häpysi. Kiihottunut tuoksusi tuntui selvästi. Suutelin sinua housujen läpi.

Nousin ylös ja leikkasin köysivyyhdestä uuden pätkän. Sidoin kyynärpääsi lähes yhteen. Taakse vedetyt kädet pakottivat rintakehäsi ja rintasi eteenpäin. Näky oli kaikkien normaalien miesten mieleen. Otin toisen pätkän köyttä ja sidoin kyynärpäiden köyden kiinni vartaloosi rintojen alle. Kätesi olivat nyt kiinni vartalossasi selkäsi takana. Otin muutaman askeleen taaksepäin ja ihailin kätteni töitä. Kaunista ja kiihottavaa. Pari pikku juttua vielä. Tulin taaksesi ja vedin stringit päältäsi. Olit nyt täysin alasti.

Katselin sinua vähän kauempaa ja samalla hetkellä ilmeisesti jokin suurempi seurue kulki pururadalla, koska ihmisten äänet kuuluivat selvästi. Ilmeesi kertoi pelosta, mutta vielä enemmän kiihottumisesta. Kunpa minulla olisi ollut kamera. Pyysin sinut läheisen männyn juurelle istumaan. Istumaan käynti oli hieman vaivalloista sidotuista käsistäsi johtuen. Tulin eteesi polvilleni ja sidoin nilkkasi löyhästi yhteen. Katsoit minua kummeksuen. Jalkojen sitominen ei vastannut ollenkaan käsien sitomista. Pääsisit niistä irti muutamassa minuutissa. Se olikin tarkoitus, kuten sinulle selvisi. ”Tavataan tuolla rinteen alla vajan vieressä.” Sanoin ja lähdin. Keräsin vaatteesi kasaan ja piilotin ne havujen alle lähelle. Sitten häivyin metsään.

Kiersin sopivasti metsässä, että näin sinut, mutta sinä et nähnyt minua. Istuit puun juurella sidottuna ja alasti. Ihmisten ääniä kuului metsästä. Mietit selvästi ulospääsyä tilanteesta. Sinulla ei oikeastaan ole muuta ratkaisua, kuin päästä irti jalkojen köydestä ja lähteä vajalle. Jos et sitten halua mennä alasti ja sidottuna pyytämään apua joltain tuntemattomalta. Rimpuilit irti jalkojen köydestä ja taistelit itsesi ylös. Teki mieli vetää käteen sinua katsellessa, seksikkäämpää esitystä ei hevin löydä. Lähdit varovasti kulkemaan kohti pururataa, joutuisit ylittämään sen päästäksesi vajalle. Rintasi heilahtelivat kivasti askelten tahdissa. Seurasin varovasti kulkuasi. Otin maasta kuivuneen oksan ja katkaisin sen. Kuulit äänen ja katselit nopeasti ympärillesi. Et tietenkään nähnyt minua. Pystyin melkein tuntemaan kuinka sydämesi hakkasi.

Lähdit juosten ylittämään pururataa. Juuri kun olit menossa radalle, kaksi vanhaa tätiä tuli mutkan takaa. Tädit eivät ilmeisesti tajunneet mitä näkivät. Mutta sinä näit kyllä tädit. Annoin tätien mennä ennen kuin lähdin seuraaman sinua. Olit melko lähellä rataa parin juurakon suojassa. Katkaisin taas oksan ja sain sinut jäykistymään. Lähdit laskeutumaan rinnettä, jonka juurella vaja oli. Näin kuinka metsäinen maa selvästi pisteli paljaita jalkojasi. Kiirehdin vajalle odottamaan sinua.

Nojailin vajan lähellä isoon mäntyyn ja näin kuinka varovasti lähestyit paikkaa. Näit minut ja tulit luokseni. Odotin mielenkiinnolla mitä sanoisit. ”Sika.” kuiskasit hengästyneenä. Ilmeesi ja äänesi kertoi kaiken. Käänsin sinut ympäri, painoin polvillesi ja kaadoin sinut kontillesi siten, että rintasi oli maata vasten, sidotut kätesi edelleen selkäsi takana ja takapuolesi pystyssä. Avasin housuni ja työnsin kovan kullini suoraan sisääsi. Olit märkä ja kiihottunut. Aloin hitaasti liikkua sisälläsi. Hyväilin pakaroitasi. Kireä pillusi tuntui uskomattoman hyvältä. Tunsin tukahtuneesta ininästä ja lantiosi liikkeistä, että laukeat kohta. Jatkoin hidasta panemista. Keskityin pelkästään nauttimaan tilanteesta. Sidotut kätesi puristuivat nyrkkiin ja tunsin kuinka aloit laueta. Kiemurtelit orgasmin vallassa, enkä minäkään pystynyt enää hillitsemään itseäni, enkä toisaalta halunnutkaan, joten puristin lantiotasi itseäni vasten ja laukesin sisällesi. Vedin kullini hitaasti sisältäsi ja annoin sinun kaatua kyljellesi maahan. Makasit siinä huohottaen. Minä nojasin läheiseen mäntyyn ja katselin sinua.

Nousin hitaasti ylös ja vedin housut jalkaan. Kaivoin linkkuveitsen taskusta ja katkaisin sinun köydet. Nyt vielä piti hakea sinun vaatteet.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute