Herkku-puhelin
Yökylässä
Taija

Olin pari viikkoa sitten työni puolesta eräässä koulutuksessa. Kurssi oli kaksipäiväinen ja koska tilaisuus oli toisella paikkakunnalla jonne oli matkaa reilut 200 kilometriä tiesi se sitä että minun olisi yövyttävä siellä. Työnantajani olisi kustantanut hotellimajoituksen, mutta serkkuni Anne asui samaisella paikkakunnalla ja päätin soittaa ja kysäistä huolisiko hän minut yövieraaksi. Ja tottahan toki se nuorelle serkkutytölleni sopi.

Anne oli hiljattain täyttänyt 19 ja hän oli muuttanut yhdessä poikaystävänsä Jonin kanssa vuokrakämppään edellisenä syksynä. Itse asiassa näin Jonin vasta nyt ensimmäistä kertaa vaikka he olivat seurustelleet jo kolmisen vuotta. Joni oli Annen ikäinen, fiksu ja urheilullinen miehenalku. Asunnossa jossa he asuivat oli kaksi huonetta ja keittiö ja lisäksi vielä parveke. Nuoripari olikin silminnähden innostunut ja onnellinen yhteisestä asunnostaan. Osakkeen omisti Jonin setä ja tämä peri heiltä vain nimellistä vuokraa. Opiskelijoita kun olivat niin eipä heillä suuriin vuokriin olisi varaa ollutkaan.

Ilta kului nopeasti kuulumisia vaihtaessa. Nautimme hieman iltapalaa ja siirryimme tv:n ääreen jatkaen samalla seurustelua. Emme unohtaneet pitää silmällä kelloa, sillä meillä kaikilla oli aamulla aikainen herätys. Isäntäväki meni tietysti makuuhuoneeseensa ja minulle tehtiin makuusija olohuoneeseen. Vieras ympäristö ja valoisa yö tekivät tepposet eikä uni tahtonut tulla silmään millään. Kääntyilin ja pyörin levottomasti vuoteella eikä mikään asento tuntunut hyvältä. Viimein nousin ylös ja ajattelin käydä keittiössä juomassa vettä.

Astellessani keittiöön jouduin kulkemaan Annen ja Jonin makuuhuoneen oven ohitse. Sain huomata ettei isäntäväkikään ollut vielä unessa. Ovi oli raollaan ja makuuhuoneesta kuului ääniä. Pysähdyin kuunnellakseni tarkemmin. Eikä minun kauaa tarvinnut kuulostella kun tajusin tilanteen: nuoripari harrasti siellä lemmenleikkejään. Vuoronperään kuului Jonin syvä huokaus ”aaaaah”, jota seurasi Annen vaimeampi ”ohhhhh”. Heidän huokauksien alta erottui tasainen sängyn natina. En oikein tiennyt mitä olisin tehnyt. Lähemmäksi en rohjennut mennä, toisaalta poiskaan en halunnut. Seisoin ja kuuntelin siinä aivan kuin olisin ollut kahden näkymättömän seinän välissä.

Ovi oli suorastaan kutsuvasti raollaan ja houkutus kurkistaa sisään oli suuri. Tietysti minun olisi pitänyt jatkaa matkaani keittiöön ja jättää heidät touhuihinsa, mutta lopulta en voinut vastustaa kiusausta. Astuin varovasti lähemmäs ja jähmetyin pakoilleni. Aloin epäröidä, sillä olisihan se noloa jos he huomaisivatkin minut. Otin kuitenkin sen riskin. Pulssini ponnahti hetkessä tuplalukemiin kun näin heidät sängyssä täydessä touhussa. Näkymä ovelta heihin päin oli hieman takaviistosta, joten paljastumisen vaara ei ollut kovin suuri. Vaikka huoneessa oli hämärää kaikki erottui riittävän hyvin. Joni oli päällä. Hänen paljas, vaalea peppu liikkui eteen ja taakse, ylös ja alas hänen pumpatessa tahdikkaasti. Annen jalat olivat hieman koukistettuina ja kohollaan, kiinni Jonin lantiossa. Vetäydyin pois oven suusta ja nojauduin seinää vasten sydän pamppaillen.

Sitten menin keittiöön ja otin vettä. Olin ällistynyt näkemästäni ja kuulemastani, mutta samalla se oli saanut oloni kiihottuneeksi. Palatessani olohuoneeseen pysähdyin vielä makuukamarin oven taakse. Rakastelun äänet olivat tauonneet, mutta aivan hiljaista siellä ei ollut. Kuulosti aivan siltä kuin nuoripari olisi suukotellut innokkaasti. Sitten Joni sanoi jotain hiljaisella äänellä. Sänky narahti muutaman kerran uhkaavasti. Kuului epämääräistä ähinää ja molemmat puhuivat jotain lähes kuiskaamalla. Ainoa mistä sain selvää oli Annen viimeinen lause ”Työnnä nyt se sinne”. Miltei heti sen jälkeen Joni alkoi puhkua ja sängyn tuttu nitinä valtasi huoneen.

Minun oli jälleen pakko kurkistaa sisään vaikkei äänien perusteella voinut erehtyä siitä mitä oli tekeillä. Nuoret olivat vaihtaneet asentoa. Anne oli nelinkontin ja Joni lykki takaapäin nuoruuden innolla niin että märkä pillu litisi. Joni huokaili välillä varsin äänekkäästikin, Annen voihkaisut olivat sitä vastoin paljon hillitympiä ja satunnaisia. Siirryin ovelta takaisin eteisen puolelle, mutten sen kauemmaksi. Halusin kuunnella loppuun saakka. Jalkoväliäni kuumotti ja kihelmöi. Käteni hakeutui kuin automaattisesti haaroihini. Tunnustelin kostunutta vakoani samalla kun kuulin kuinka tahti kiihtyi makuuhuoneen puolella. Annen voihkinta muuttui äänekkäämmäksi. ”Oih, oih, oih…” tyttö valitti lähes joka työnnöllä.

Hieroin klitoristani kuin hurmiossa. Huuliltani purkautui tahaton inahdus. Pelkäsin että ”tuottaisin” enemmänkin ääntä ja hoipertelin jalat hyytelönä olohuoneiseen viimeistelemään nautintoni. Ja siihen ei aikaa tuhlaantunut. Mitään fantasiointia ei tarvittu, äsken näkemäni nuoren parin naintiesitys pyöri elävänä mielessäni kuin pornoelokuva. Vilkkaan sormityöskentelyn siivittämänä hankin itselleni makean orgasmin. Huohotin voipuneena pitkään.

Hengitykseni alkoi vähitellen tasaantua. Mutta ei siinä vielä kaikki. Paikasta jossa vuoteeni oli, oli suora näköyhteys eteisen käytävään ja kylpyhuoneen oveen. Huomasin Annen sipsuttelevan ilkosillaan kylppäriin. Hän avasi oven, laittoi valot ja meni sisään. Ovi jäi puoliksi auki. Vähän myöhemmin tuli Joni, täysin nakuna hänkin. Poika jäi ovelle nojailemaan ja odottelemaan. Hän oli hetken puoliksi sivuttain minuun nähden jolloin näin vilauksen hänen varustuksestaan. Se olikin melkoinen vonkale. Pitkä kuin mikä. Siinä oli vielä hieman jäykkyyttä jäljellä, sillä kullinpää oli aavistuksen kohollaan. Kauaa en saanut tätä komeaa ilmestystä ihailla, sillä Anne tuli pois ja Joni meni sisään. Yritin päästä unen päästä kiinni samalla pohtien kuinka pokkani mahtaisi pitää seuraavana aamuna kohdatessani nämä nuoret aamiaispöydässä. No, siitäkin saisi varmasti oman tarinansa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute