Herkku-puhelin
Kesätyöpaikka
Kesätyöläinen

Olin juuri palannut armeijasta ja etsiskelin itselleni työpaikkaa loppukesäksi. Heinäkuussa sellaista ei kuitenkaan enää ollut helppo löytää. Näin kuitenkin lehdessä ilmoituksen, jossa etsittiin apupoikaa erääseen pikkufirmaan. Soitin firmaan ja sain sovittua työhönottohaastattelun jo samalle päivälle.

Saavuin paikalle hyvissä ajoin ja etsin henkilöä nimeltä Mäkinen, jonka luo minun oli puhelimessa käsketty mennä. Löysinkin oven, jossa luki Ritva Mäkinen - Toimitusjohtaja. Painoin ovisummeria ja pian vihreä valo syttyi ja astuin sisään. Nainen oli noin 40-vuotias, mutta hyvin säilynyt ja hyväkroppainen. Esittelin itseni ja hän teki samoin. Hän pyysi minua istumaan vastapäätä pöytäänsä ja käski puhutella itseään Ritvaksi. Kävimme läpi aikaisempia työpaikkojani ja muita perusasioita minusta. Hän kertoi, että yrityksessä työskenteli hänen lisäkseen viisi naista ja nyt he tarvitsivat miestä avukseen.

Ritva sanoi että hyvältä näyttää ja että saisin työpaikan, mutta hänen oli ensin tarkastettava että olin kunnossa ja kykeneväinen työhön. Hän pyysi minua riisumaan vaatteeni, ihmettelin hiukan, mutta tein työtä käskettyä jättäen vain bokserit jalkaani. Hän käski minun tulla seisomaan eteensä. Siirryin sinne ja hän alkoi tunnustella kehoani, käsiä, selkää, vatsaa, sitten hän siirtyi rintaani ja alkoi hieroa nännejäni. Minulla alkoi kovettua ja tietysti Ritva huomasi sen. Hän kiskaisi bokserini nilkkoihin ja tarttui kyrpääni kysyen -Mikäs tämä täällä on? Katsotaanpa onko se riittävän iso pystyäkseen hoitamaan työn?

Hän alkoi imeä kaluani samalla pallejani hyväillen. Olin kuin puulla päähän lyöty. Toisaalta halusin lähteä, mutta hän oli taitava ja teki todella hyvää työtä. Aloin tuntea orgasmini lähestyvän, mutta juuri silloin hän lopetti ja sanoi: -Nyt on sinun vuorosi. Täytyyhän minun työnantajanasi tietää käytännön kielitaitosi. Hän pudotti hameensa ja silloin huomasin ettei hänellä ollut lainkaan alkkareita.

Hän asettui tuolille ja minä hyökkäsin hänen jalkoväliinsä. Hän painoi päätäni kosteaa mätästään vasten, samalla huutaen: -Nuole, poika nuole!

Hetken häntä nuoltuani hän ilmoitti haluavansa nuorta kyrpää. Aloin painaa häntä nuoruuden innolla ja nussimme kauan eri asennoissa, sitten alkoi armoton huuto, Ritva tuli ja minä pumppasin kyrpääni hänen supistelevaan pilluunsa. Tunsin orgasmini olevan lähestymässä ja vetäisin kankeni ulos Ritvan pillusta. Hän alkoi runkata kaluani ja pian laukaisinkin mällini hänen suuhunsa.

Hetken huoahdettuamme Ritva sanoi -Kyllä sinä poika olet tähän työhön pätevä. Paikka on sinun ja hommanasi on pitää huolta että minun eikä muiden tyttöjen tarvitse olla puutteessa. Joskus voit myös joutua tyydyttämään tärkeitä liikekumppaneitamme. Vieläkö haluat paikan? Vastasin epäröimättä -Tottakai.

Niinpä nussin työkseni kuutta eri naista, eikä palkkakaan ollut huono. Talvella opiskelujeni alettua tienasin osa-aikatyölläni hyvät opiskelurahat. Liikeneuvotteluistani erityisesti mieleeni jäi päivä mökillä kahden espanjattaren kanssa, mutta se onkin jo aivan uusi tarina...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute