Herkku-puhelin
Lemmenääniä kesäillassa
ensikertalainen

Tämä tapahtui kun olin juuri eronnut poikaystävästäni, ja elelin yksikseni pienessä kaksiossa porno leffoja katsellen ja kuluttaen litra kaupalla siideriä.

En ollut saanut moneen viikkoon eroni jälkeen ja fantasioin usein nukkumaan mennessäni komeasta miehestä ja ihanan kovasta kalusta, jotka molemmat antaisivat minulle elämäni orgasmin.

Sitten eräänä iltana kyllästyin pornon katseluun ja päätin mennä läheiseen baariin jos sieltä löytyisi komeaa miesseuraa..

Puin ykköset ylleni, ja jätin alusvaatteet kokonaan pois. katselin itseäni ja täytyi myöntää, etten näyttänyt yhtään hullummalta, tummat hiukseni sointuivat hienosti ruskeisiin silmiini ja mustaan asuuni. C-kupin rinnat näyttivät houkuttelevilta melko paljastavan puvun alla. Olin myös siistinyt häpykarvoitukseni ennen lähtöä, joten eikun baariin!

Sinne ehdittyäni aloin etsiskellä yksikseen istuskelevia miehiä, ja näinkin sellaisen istuskelemassa yksinään baaritiskillä vodka lasi kädessä. Mies oli noin kolmekymppinen, lihaksikas ja tummahiuksinen uros, josta fantasioissani oli aina ollut. Tunsin pilluni kostuvan kun kuvittelin millaista olisi saada tuon komistuksen kalu sisäänsä..

- Saako liittyä seuraan? kysyin ja istuin viereiselle jakkaralle.

Mies kohotti katseensa ja huomasin tuijottavani maailman sinisimpiin silmiin mitä olin ikinä nähnyt.

Mies mittaili minua katseellaan ja tunsin mielihyvää kun hänen katseensa viipyi hitusen kauemmin rinnoissani.

- Tietysti saa. Saanko tarjota juotavaa? mies kysyi ja virnisti paljastaen hohtavan valkoisen hammasrivistön.

- Olut kelpaisi kyllä, kiitos.

Myöhemmin mies esittäytyi Sakuksi, ja hän oli kuulemma lupaava näyttelijän alku. Hänkin oli juuri eronnut pitkäaikaisesta suhteestaan.

Illan edetessä hän pyysi minua luokseen oluelle.

Tietysti suostuin muita mutkitta.

Autossa istuessamme hän kyseli nimeäni ja esittäydyin Helmiksi.

-kaunis nimi, Saku sanoi.

-kiitos.

Tovin ajettuamme pysähdyimme omakotitalon pihaan, jonka pihassa oli uima-allas.

- Vau! tokaisin puoliääneen, mutta Saku taisi kuulla sen koska hän virnisti pilke silmäkulmassaan, ja siitä saatoin päätellä, että tästä tulisi jollain tavalla erikoinen ilta.

Siirryimme sisätiloihin ja Saku otti herrasmiehen tavoin takin päältäni ja tarjosi paukun.

- Kiitos mielellään, vastasin.

menemme keittiöön jossa kaadat meille oluet ja istumme pöytään juomaan niitä.

Juttelemme siinä niitä ja näitä kunnes yllättäen kysyt:

- Mentäisiinkö uimaan?

Häkellyin hieman moista kysymystä, sillä en odottanut näin nopeaa toimintaa. Mutta ajatus uima-altaassa hänen kanssaan sai pilluni kostumaan entisestään!

- Minulla ei ole uimapukua, huomautan.

-Et sinä minun luonani sellaisia tarvitse, vastaat seksikkäällä äänellä joka saa ihoni kananlihalle.

- No kai me sitten voisimme.

Saku johdatti meidät pukuhuoneeseen mistä oli suora yhteys uima-altaalle. Riisumme selä vastakkain, mutta jotenkin tunsin katseesi polttavana selässäni kun riisuin mustan pukuni.

Avasin pukuhuoneen oven ja laskeuduin tikkaita pitkin ihanan viileään veteen.

Saku tuli perässäni ja nyt huomasin koko kropan edessäni.

Kalu oli pisin ja paksuin mitä olin nähnyt, se oli täydessä seisokissa ja tunsin kihelmöintiä vatsan pohjassani, kun ajattelin tuota petoa pillussani.

Hän Ui luokseni ja tuli aivan viereeni.

- Onko vesi lämmintä? Saku kysyi.

- On, täällä on vaan niin kuuma, vastaan käheällä äänellä.

Saku virnisti ja sitten yllättäen kumartui puoleeni ja suuteli hellästi suulle.

Täysin hurmioituneena tilanteessa vastan kiihkeämmin suudelmaan ja painauduin kiinni lihaksikkaaseen vartaloon.

Tunsin kuinka kädet hakeutuivat rinnoilleni ja hieroivat niitä kielemme leikitellessä suussamme.

Saku nosti minut istumaan altaan reunalle jotta saisi paremmin tutustua kehooni.

Hän nuoli kaulaani ja siirtyi yhä alaspäin rinnoille, nännini olivat pystyssä kun hän näykki ja nuoli niitä hellästi mutta varmasti, Saku siirtyi kokoajan alaspäin ja hengitykseni raskaantui ja välillä huokailin kun taianomainen kieli saapui pillulleni.

Nostin jalkani vedestä jotta hän näki paremmin.

Hän katseli pitkään lemmennesteestä kiiltelevää pilluani ja se katse kiihotti minua yhä enemmän.

Lopulta hän kumartui jalkoväliini ja kosketti kielellään varovaisesti klitoristani.

Värähdin vinkaisin kosketuksesta, kun Saku alkoi nuolla klitoristani. Voihkin ja vääntelin kun hän nussi kielellään klittaani ja työnsi sormia sisääni.

Ilmoitin etten kestäisi kauaa joten SAku lopetti ja nousi vedestä ja laskeutui polvilleen eteeni.

Tiesin mitä hän halusi joten tartuin tuohon paisuneeseen erektioon ja runkkasin sitä pari vetoa, huokailusi paljasti että pidit siitä.

nuolaisin helläsi terskaa pari kertaa ja hänen tyytyväiset murahdukset kuuluivat korviini kun otin koko komeuden suuhuni ja aloin imeä voimakkaasti. Saku tarttui hiuksiini ja riuhtoi niitä kiimassa niine että se melkein sattui, mutta jatkoin kalun imemistä ja välillä nuolin pitkään vartta kunnes pyysti lopettamaan.

- Haluatko tän sisääsi? kysyit minulta.

vastaukseksi käyn makaamaan ruohikolle selälleni ja levitän kutsuvasti reiteni.

Tulit makaamaan päälleni ja suutelit minua pitkään ja intohimoisesti ennenkuin survaisit tuon ihanan paksun kalun pilluuni.

- Oooiij.. ! kalu tuntui täyttävän jokaisen sopukkani pillusta.

Kun SAku alkoi tekemään työntöjä huokailin ja voihkin kun ihana kalu sisälläni jyskytti pillussani.

vauhti kiihtyi ja pilluni litinä kiihotti meitä kumpaakin ja ilta täyttyi lemmenäänistä.

nyt jo melkein huusin jokaisella työnnöllä ja se sai Sakun vielä enemmän kiihottumaan.

- Aah.. mmh.. pane mua Saku, nussi mua tolla sun ihanalla kalulla... nussi muaahh.. !!

- Käänny! komento kuului ja teen kuuliaisesti mitä pyydetään

Kalu työntyi uudestaan pilluuni niin että litinä kävi, ja saku aloitti uudestaan villin nussimisen.

Tunsin kuinka lähestyin huippuani ja samoin tunsi sakukin...

Lopulta kumpikaan ei enää kestänyt vaan laukeat eläimellisesti karjahtaen sisääni.. tunnen sperman valuvan sisääni ja valahdan ruohikolle lopen uupuneena mutta tyydytettynä..

-syötkö sinä pillereitä?

- juuh..

hetken hengähdettyämme suutelimme ja hyväilimme toisiamme vielä hetken kunnes pukeuduimme ja lähdin kotiin taksilla. Oven suussa Saku työnsi käteeni pienen paperilapun ja kuiskasi korvaani:

- Soita mulle helmi, olis kiva ottaa viä uusiks.

Virnistin ja lupasin soittaa, ja tämä kerta ei todellakaan jäänyt minun ja sakun viimeiseksi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute