Herkku-puhelin
Tilauksesta käytössä osa 1
jatta87

Olin ollut sinkku jo jokusen viikon ja enemmän tai vähemmän kyllästynyt säpinän puutteeseen elämästäni. Aikaisempi suhteeni oli tuonut todella paljon uskomattomia kokemuksia ja kaipasinkin nyt uutta väriä ja piristystä elämääni. Olin kolmisen viikkoa sitten tutustunut chatissa kinky-henkiseen dominoivaan naiseen ja muutamia päiviä sitten jutellut hänen kanssaan ensimmäisen kerran puhelimessa. Pelin henki oli selvä. Pääsimme sopimukseen omasta mielestäni erikoisesta mutta todella kiehtovasta kokeilusta. Valtiattareni Satu kertoi jättävänsä ilmoituksen treffipalstalle, jossa tarjoaa minut palvelijattareksi, orjaksi tai muuhun vapaaseen käyttöön naisporukoille iästä tai porukan koosta riippumatta, vaikkapa polttareihin, bileisiin, mökkireissuille yms.

Satu soitti minulle keskiviikko-iltana ja kertoi saaneensa kutakuinkin kymmenkunta vastausta, joista 4-5 oli lyhyehkön kirjeenvaihdon jälkeen osoittautunut tosissaan jätetyiksi ja näistä ainakin kahden porukan kanssa oli jo alettu sopia myös aikatauluista ja järjestelyistä. Selvää olikin, että kaksi seuraavaa perjantaita oli osaltani buukattu varatuksi ja niistä jälkimmäinen kuulemma saattoi jatkua lauantain puolelle. Puhelinkeskustelumme aikana minulle selvisi, että ensimmäinen tapaaminen olisi jo ylihuomenna ja minun pitäisi matkustaa Helsinkiin. Viestin oli jättänyt suurin piirtein minun ikäiseni lukiolaistyttö, jonka luona oli perjantaina pienen kaveriporukan pienimuotoiset bileet. Paikalle oli tulossa minun lisäkseni neljä tytön naispuolista ystävää, jotka sähköpostien mukaan olivat bi-henkisiä ja kaikenlaisesta kokeilu- ja seikkailumahdollisuuksista jo pitkään kiinnostuneita. Ohjeeni olivat hyvin yksinkertaiset. Vaatetuksellani ei ollut väliä, sillä tulisin olemaan koko illan alasti ja tottelemaan jokaisen paikalla olevan jokaista ohjetta ja käskyä.

Torstaina sain Sadulta tarkan osoitteen ja prepaid-liittymän joka minun pitäisi laittaa puhelimeeni heti aamulla. Tämän tiesin tarkoittavan sitä, että Satu aikoi olla yhteydessä puhelimeeni päivän aikana.

Aamulla herättyäni kävin suihkussa, lakkasin kynteni valkoiseksi, meikkasin, söin aamupalaa ja puettua päälleni aloin odotella iltapäivällä lähtevää junaa ja lopulta suuntasin kohti rautatie-asemaa.

Saavuttuani Helsinkiin suuntasin paikallisliikenteen avulla kohti saamaani osoitetta. Kerrostalon pihassa vilkaisin kelloani. 18.05. Olin saanut ohjeet, että savun paikalle heti kuuden jälkeen, ei kuitenkaan aikaisemmin, jotta muut ovat ehtineet paikalle ennen minua. Kävelin sisään ja nousin hissillä oikeaan kerrokseen ja tunsin kuinka kihelmöivä jännitys ja odotus kutitti mahaani.

Painoin ovikelloa ja jäin odottamaan. Miltei sekunnissa ovi avattiin ja minua tervehti pitkänhuiskea punahiuksinen tyttö, joka oli pukeutunut kireään valkoiseen toppiin farkkuihin.

-sä olet varmaan jatta? hauska tavata, mä oon Riikka. tuu peremmälle. Tyttö sanoi

Kävelin eteisestä olohuoneeseen ja näin neljän muun tytön istuvan pöydän ääressä ja sohvalla. Päättelin heidän olevan samanikäisiä, todennäköisesti minua vuoden tai pari nuorempia.

-esittelen kohta nuo muut, mutta ihan ekaks otat kaikki vaattees pois. voit jättää ne tohon tuolin päälle.

Riisuuduin muiden katsoessa tarkkaavaisena minua ja kuiskien jotain toisilleen. Saatuani rintaliivin ja pikkarini pois Riikaksi esittäytynyt tyttö tuli ottamaan niskastani kiinni, puristaen varmoin ottaen ja talutti minut muiden eteen ja kertoi minun olevan jatta, ja olevan koko illan heidän palvelijansa ja kuten jo aikaisemmin he olivat sopineet keskenään, kaikkien vapaassa käytössä myös seksistä tai kaikesta siihen liittyvästä kiinnostuneille. Ennen kuin Riikka esitteli ystävänsä, hän kertoi heidän kaikkien olevan kokeilunhaluisia ja äärimmäisen kiinnostuneita kaikesta tavanomaisuudesta poikkeavasta, josta syystä minut oli tänne tilattu. Vastasin olevani koko illan heidän omaisuuttaan ja toteuttavan heidän käskynsä sataprosenttisesti.

Tervehdin vuoron perään muita tyttöjä Riikan esitellessä heidät minulle. Riina oli ruskeasilmäinen ja rastahiuksinen tyttö, jolla oli todella kauniit kasvot. Hän oli hieman tukeva ja kireä musta paita peitti alleen valtavat rinnat. Näin kuinka Riina katseli avoimesti vartaloani ja tunsin punastuvani hieman hänen siirtäessään katseensa suoraan silmiini.

Jenna oli lyhyt, hoikka tyttö, jonka olkapäiden yläpuolelle ylettyvät hiukset oli sidottu kahdelle ponnarille korostamaan pikkutyttö-vaikutelmaa. Käteltyäni Jennaa yllätyin kun hän antoi kätensä laskeutua pakaralleni ja tarttui siihen, jatkaen kosketustaan sisäreidelleni, muiden leikkisästi naureskellen tälle kosketukselle.

Essillä oli lyhyet vaaleat hiukset joissa oli tummia raitoja. Katsoin ihastuksissani pitkään hänen paksuja, upeita huuliaan ja kiinnitin huomioni myös todella avoimen ja tiukan vaatetuksen korostamiin uhkeisiin muotoihin. Edellisestä rohkaistuneena myös Essi tartui avoimesti pakaraani ja läpsäisi sitä lujasti lähettäen minut viimeisen tytön luo. Outi oli selvästi gootti-henkinen tyttö ja hän oli pukeutunut mustiin nahkahousuisin ja mustaan korsetin näköiseen toppiin. Mustat, kiharat hiukset ja useat sormukset lisäsivät kiinnostavaa vaikutelmaa.

Esittelyn jälkeen Essi komensi minut sohvan eteen lattialle istumaan ja jäin tarkkailemaan illanvieton alkua. Sain tasaiseen tahtiin käskyjä hakea jääkaapista uutta olut- tai siideripulloa ja jonkun ohi kulkiessa myös pikkuhiljaa rohkenevia läpsäyksiä pakaroilleni ja kosketuksia rinnoilleni.

Jennan käydessä vessassa sain häneltä pitkän aggressiivisen kielisuudelman ja välittömästi tunsin kuinka tilanne muuttui omalta kohdaltani jännittävästä ja odottavasta kiihottavaksi. Illan edetessä puheenaiheet siirtyivät enemmän ja enemmän tyttöjen seksikokemuksiin joita vaikutti olevan yllättävän paljon ja yllättävän värikkäitä siihen nähden mitä odotin, sekä aina välillä myös minuun.

En osallistunut yhteenkään keskusteluun, sillä minua ei mukaan jutusteluun pyydetty. Samassa havahduin kun Riina pyysi minua hakemaan itselleen uuden kaljan. Nousin ylös ja käväisin jääkaapilla ja vein hymyillen pullon sohvan reunassa istuvalle tytölle. Olin jo laskeutumassa takaisin lattialle kun Riina otti kädestäni kiinni ja veti minut istumaan itsensä ja Jennan väliin.

Tunsin hänen tarttuvan minua hiuksista ja samassa Riina veti minut selkänojaan kiinni ja mitään sanomatta suuteli minua suulle. Nopeaa ensimmäistä suudelmaa seurasi kiihkeä ja pitkä kielisuudelma, jonka aikana Riinan kieli työntyi syvälle suuhuni ja tunnusteli ahnaasti suuni joka puolelta.

-suutele mun kaulaani. Riina käski.

Tottelin välittömästi ja siirsin Riinan rastahiuksia pois hänen kaulansa edestä ja aloin varovasti nuolla, suudella ja imeä hänen kaulaansa. Annoin kieleni liukua hänen korvalleen ja puraisin hellästi korvalehteä, jonka jälkeen jatkoin ahnaasti kaulan ja niskan suutelua.

-tuntuuko hyvältä? Essi sanoi nauravalla äänellä jostain läheltäni.

-tuntuu todella. Riina vastasi huokaisten samalla.

-hyväile mun rintoja samalla. Riina komensi ottaen kiinni kädestäni ja ohjaamalla sen paitansa alle.

Siirsin käteni Riinan paljasta ihoa pitkin hänen valtaville rinnoilleen ja aloin hyväillä toista rintaa liivien päältä, siirtäen aina välillä käteni rinnalta toiselle. Tunsin kuinka hänen nänninsä kovettuivat sormieni välissä ja samalla hänen kätensä siirtyivät selän taakse ja tunsin rintaliivien avautuvan ja suurien rintojen paljastuvan käsieni hyväiltäväksi.

-näytetään nyt muillekin mitä täällä tapahtuu. Jenna sanoi hymyillen ja nosti Riinalta paidan pois.

Riina itse tiputti rintaliivinsä lattialle ja otti hiuksistani ja niskastani kiinni painaen minut eteensä lattialle ja nosti kasvoni rintojensa eteen. Samalla kun hyväilin molempia nännejä suullani ja käsilläni, Jenna nousi sohvalta ja silitti hetken Riinan kasvoja ja suuteli tätä nopeasti suulle, istuutuen sitten taakseni lattialle ja tarttuen hiuksiini. Jennan painaessa päätäni tiukemmin Riinan rintoihin kiinni, Riina itse avasi housunsa ja käski minun vetää ne pois. Kuulin kuinka muut kannustivat ja tuulettivat leikkisästi samalla kun Riina laski pikkarinsakin jalastaan ja avasi jalkansa levälleen edessäni. Samassa Riinan vieressä istuva Essi otti Riinan toisen jalan syliinsä levittäen hänen haaransa vielä enemmän auki ja takanani oleva Jenna painoi pääni vauhdilla Riinan jalkojen väliin.

En jäänyt odottamaan kehotuksia tai käskyjä vaan aloin nuolla Riinaa työntäen kieleni voimalla hänen sisäänsä. Annoin kieleni liikkua tasaisesti hänen vakonsa ja klitoriksensa välillä samalla kun Jenna oli takanani aloittanut rintojeni hyväilyn ja sai minut huokailemaan hiljalleen, ääneni kuitenkin jäädessä kovemmin ja kovemmin voihkivan Riinan äänen alle.

-kokeillanpa joko meidän lutka on märkä. Riikka sanoi viereeni tullen ja värähdin kun hänen kätensä laskeutui jalkojeni väliin ja hieroi pilluani voimakkaasti hetken aikaa.

-onhan se oikein tosi märkä. Kuka haluaa maistaa?. Riikka jatkoi nauraen ja siirtyi sohvalla voihkivan Riinan viereen.

Katsoin ylöspäin ja näin Riikan työntävän sormensa Riinan suuhun joka nuoli ja imi niitä ahnaasti samalla kun hyväilin ja suutelin hänen klitoristaan.

Riikka otti sormensa pois Riinan suusta ja antoi tälle kiihkeän suudelman.

-Mä saan nyt. Riina voihki Riikan huulia vasten ja punahiuksinen Riikka laskeutui imemään Riinan nännejä samalla kun kieleni nuoli voimakkaasti Riinan klitorista vasten ja tunsin hänen tärisevän ja sykkivän suutani vasten orgasmin pauloissa.

Muut ihastelivat ja kommentoivat näkemäänsä isoon ääneen samalla kun Jenna veti hiuksistani minut irti Riinan jalkovälistä ja työnsi kielensä suuhuni tarjoten minulle pitkän ja todella kostean suudelman. Katselin kuinka Essi ja Riina vaihtoivat helliä suukkoja samalla kun Jenna pyyhki sylkeään ja Riinan nesteitä poskiltani ja leualtani sormillaan, työntäen sormensa sen jälkeen suuhuni

jotta pääsin nuolemaan ne puhtaaksi.

Outi nousi ylös tuoliltaan ja siirtyi Essin toiselle puolelle istumaan samalla kun Riikka käski Jennan asetella minut selälleni lattialle. Jenna painoi minut makaamaan ja jatkoi kiusoitellen rintojeni hyväilyä antaen kätensä aina välillä liukua jalkojeni väliin ja painautuen vaolleni. Katselin kuinka Riikka riisui farkkunsa ja pikkuhousunsa tiputtaen ne Riinan syliin. Tämä oli alkanut hiljalleen hyväillä Essin rintoja ja Outi oli samaan aikaan Essin toisen rinnan kimpussa, suudellen samalla tämän kaulaa. Kumpikaan kahdesta muusta tytöstä ei kuitenkaan vähentänyt vaatteitaan ja vain Riina istui sohvalla alasti. Näkymäni peittyi yhtäkkiä, kun Riikka tuli viereeni seisomaan ja asettui ensin kyykkyyn kasvojeni yläpuolelle. Riikka painoi polvensa maahan ja laskeutui hiljalleen aivan kasvojeni yläpuolelle ja jälleen tiesin mitä tehdä ilman käskyjä. Aloin nuolla Riikkaa samalla kun tämä otti kiinni polvitaipeistani ja nosti jalkani kiinni ylävartaloonsa, niin että olin peppu pystyssä kaarella puoliksi hänen allaan. Jatkoin nuolemista ja tajusin kuinka märkä kasvojeni päällä istuva tyttö oli, hänen nesteidensä tihkuessa melkein vanana suuhuni. Tunsin kuinka vieressäni ollut Jenna hyväili pilluani ja työnsi yhden sormen sisääni.

-haluutko nähdä kun nain sitä sormella pyllyyn? Jenna kysyi hymyilevällä äänellä.

-haluun. ilman muuta. Riikka vastasi.

Jennan sormet liu´uttivat nestettä pillultani peppuaukolle ja miltei heti tunsin kuinka Jennan keskisormi painui hitaasti mutta varmasti peppuuni. Voihkaisin muutaman kerran ääneen ja välittömästi Riikka painoi pilluaan vaativammin kiinni suuhuni. Painoin kieleni kovemmin hänen klitoristaan vasten ja nuolin kovempaa. Samalla Jenna lisäsi vauhtia rentoutuneessa peppuaukossani ja nai sitä nopeammin ja nopeammin keskisormellaan. Muut juttelivat kovaäänisesti käsittelystä jota Jenna minulle parhaillaan antoi, vaikka suurin osa siitä hukkuikin sisälläni kasvavan nautinnon aiheuttamaan tunteeseen. Jennan toinen käsi oli laskeutunut pillulleni ja alkoi hiljalleen hyväillä klitoristani ja vakoani vuorotellen. Pepussani oleva sormi tuntui painuvan joka työnnöllä syvemmälle ja tunsin sykkiväni voimakkaasti sormen ympärillä. Riikan klitoris painautui huulieni väliin ja aloin voimakkaasti imeä sitä, enkä ehtinyt jatkaa kuin muutaman sekunnin kun Riikka jo tärisi yläpuolellani ja huohotti kovaan ääneen päästäen samalla jaloistani irti. Jenna veti samalla sormensa ulos ja nousi viereeni makaamaan siirtyneen Riikan luo ja suuteli tätä kaulalle ja poskelle, Riikan vastatessa halaamalla Jennaa. Käskystä hain Riikalle ja Jennalle jääkaapista siiderit ja jäin paikalleni lattialle istumaan.

-tänne näin ja saman tien, nyt on mun vuoro. Essi sanoi minulle hymyillen ja siirryin hänen eteensä.

Outi ja Riina olivat jo riisuneet Essin ja aloitin Outin käskyjen mukaisesti ensin nuolemalla Essin varpaita.

-jatketaan me Jenna ton meidän nartun käsittelyä samalla. kuulin Riikan sanovan takaani.

Nuoltuani huolellisesti Essin varpaat annoin kieleni liukua pohjetta ja sisäreittä pitkin ensin nivusille ja sen jälkeen suutani märkänä odottavalle vaolle. katsoin kuinka Riina ja Outi tarkkailivat kiinnostuneena minua ja hyväilivät samalla Essin rintoja ja vatsaa. Nostin peppuani ylemmäs ja avasin jalkojani takanani odottavia Jennaa ja Riikkaa varten ja tunsin samalla kuinka Riikan sormet jo alkoivat painua sisääni.

Essi tarttui kiinni hiuksistani samalla kun työnsin Outilta saamani käskyn mukaisesti kaksi sormea sisään pilluun, jota nuolin äärimmäisen kiihottuneena. Takanani Jenna alkoi jälleen sormettaa peppuani ja kiljaisin nautinnosta kun tunsin Riikan kolmannen sormen uppoavan sisääni.

Essi käski huohottaen minua koukistamaan sisällään kiihtyvällä vauhdilla liikkuvia sormiani ja tottelin saman tien. Jatkoin yhä lujempaa ja nuolin samalla klitorista, kun yhtäkkiä Essi sai orgasmin ja laukesi märkänä ruiskuten kasvojani vasten. Nieleskelin kiihottuneena suuhuni purkautunutta suolaista nestettä ja Outi otti hiuksistani kiinni komentaen minut nuolemalla kuivaamaan Essin nivuset ja sohvan reunan.

-katsotaas tarkemmin mitä täällä tapahtuu. Outi sanoi ja siirtyi myös taakseni.

-työnnä Riikka neljäs sormi sinne sisään. Outi komensi ja samalla Riikan pikkusormi työntyi hiljalleen sisääni. Jenna jatkoi peppuni sormettamista rauhallisella vauhdilla ja tunsin samaan aikaan sekä ahtaudesta johtuvaa kipua, että kiihottuvani enemmän ja enemmän.

Vaikersin kiihkosta ääneen ja katselin kuinka Outi riisui nopeasti nahkahousunsa ja stringinsä ja tuli eteeni kontalleen nostaen lantiotaan kohti kasvojani.

-haluun että nuolet mun peppua.

Voihkin kovaan ääneen Jennan ja Riikan keskustellessa sitä kuinka kovaa aikoivat naida minua kohta ja aloin huolellisesti nuolla Outin peppureikää ja ihoa sen ympärillä. Outin käskiessä aloin sormillani hyväillä edessäni avautuvaa pillua samalla kun jokaisella nuolaisulla yritin työntää kieltäni tiukemmin peppureikään. Riikan painettua peukalonsa klitorikselleni laukesin välittömästi hänen neljän sormensa ympärillä. En tiedä ollenkaan kuinka kovaa ääntä pidin, vaan keskityin ainoastaan uudestaan ja uudestaan vartaloni läpi käyviin aaltoihin ja samalla edessäni olevan Outin pepun nuolemiseen ja pillun hyväilyyn. Polveni tärisivät edelleen kun Outi alkoi pitää kovempaa ja kovempaa ääntä. En tiedä kuinka kauan olin jatkanut mutta samassa Outi jo vapisi ja huohotti edessäni saaden orgasmin ja sanoen nauraen jotain Riikalle, mutta olin edelleen itse muissa maailmoissa oman nautintoni jälkeen enkä pystynyt kiinnittämään mitään huomiota puheeseen.

-no nyt on vielä mun vuoro. alastomaksi riisuutunut Jenna sanoi ja tarttui käteeni vetäen minut perässään vessaan ja sulki oven.

Katsoin kiinnostuneena kun tämä melkein 20 senttiä minua lyhyempi, hoikka tyttö veti minua varmoin ottein eteenpäin.

-avaa kansi ja istu siihen pytylle.

Tottelin ja istahdin pytyn istuimelle.

-pitää ensin hoitaa pakollinen toimenpide pois kun ollaan juotu jo aika monta pullollista, enkä haluu et jäät siitäkään paitsi. Jenna hymyili ilkeä pilke silmissään ja istui syliini.

Jenna painoi kasvoni kiinni kaulaansa ja käski minun suudella. Työnsin ahnaasti huuleni ja kieleni kiinni kaulan paljaaseen ihoon ja suljin silmäni kun tunsin lämpimän suihkun valuvan häpykummulleni ja lopulta reisieni ja nivusieni kautta lirisevän pyttyyn.

Pissattuaan Jenna nosti minut ylös ja asetti minut selälleni lattialle ja tuli saman tien polvilleen kasvojeni yläpuolelle. Huolellisesti nuolin ensin pillun puhtaaksi ja jatkoin työntäen kieltäni syvemmälle ja syvemmälle hyväilemällä samalla sormellani varovasti pakaroiden väliä, koskettaen aina välillä kiusoitellen Jennan peppuaukkoa. Jenna nojautui hieman taaksepäin ja käski minun katsoa koko ajan häntä silmiin samalla kun nuolen. Tuijotin kiltisti Jennaa ja imin ja nuolin häntä

kiihtyvällä tahdilla.

-haluan nähdä miltä näytät kun syljen sun kasvoille. Jenna sanoi ja mumisin hyväksyvästi, samalla kun nieleskelin suuhuni koko ajan kertyvää suolaista nestettä.

Jenna valutti suuhunsa keräämänsä sylkilastin kasvoilleni ja suljin hetkeksi silmäni kun se tippui kahtena vanana otsalleni ja poskelleni.

-Näytät niin kiihottavalta. Jenna vaikersi samalla kun levitti sylkeään kasvoilleni.

Samassa tunsin sykkeen vahvistuvan kieleni ja huulieni ympärillä ja Jenna laukesi tiukasti itseään kasvojani päin painaen.

Jennan poistuttua olohuoneen puolelle kävin nopeasti suihkussa ja palasin olohuoneeseen.

Loppuillan tarjoilin alasti juotavaa tytöille ja keskiyön jälkeen poistuin kuten oli sovittu.

Lähtiessäni sekä Riina, että Jenna halusivat vaihtaa kanssani puhelinnumeroita ja annoin numeroni mielelläni molemmille. Rappukäytävässä tajusin, etten ollut huomannut kenenkään puhuvan kertaakaan Sadun kanssa puhelimessa, mutta kun tarkastin puhelintani, ennen kuin vaihdoin oman sim-korttini sisään, huomasin että viimeinen puhelu oli vastaanotettu seitsemän aikaan ja kestänyt siihen asti kun olin suihkussa. Ilmeisesti puhelin oli vain ollut auki pöydällä tai sohvalla ja osa puheesta johon en keskittynyt illan mittaan olikin ollut keskustelua Sadun kanssa.

Istuessani junassa mietin vielä tyytyväisenä ja tyydytettynä kaikkea tänään tapahtunutta ja pohdiskelin mikäköhän minua mahtaisi ensi viikonloppuna odottaa.



Jääköön taas paljastamatta kuinka suuri osa tästä tarinasta on täyttä totta ja kuinka suuri osa hieman muunneltua ja sopivasti keksittyä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute