Herkku-puhelin
Hierojan debyytti
naamio81

Toivottavasti tämä tarina miellyttää etenkin naisväkeä! :)

Silloinen ammattini rupesi risomaan ihan tosissaan 25-vuotiaana. Työ ei antanut mitään säännöllisen pienen palkan lisäksi ja harmittelin suunnattomasti opiskeluun ja töihin tuhlattuja vuosia. Otin rohkeasti loparit jo ennen kuin tiesin mitä elämältäni halusin. Vaihtoehtoja oli monia. Lähteäkö lukemaan viestintää, sillä kirjallinen ja suullinen tuottaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Kaikenlaiset kädentyöt ovat myös kiinnostaneet. Eräs päivä se sitten pätkähti päähäni: Hieroja.

Tyttöystäväni olivat kehuneet vahvoja käsiäni ja luontaisia hierojan taitojani. Ihmisen fysiologia ja lihaksisto oli minulla jo valmiiksi suhteellisen hyvin hallussa urheilija- ja valmentajataustani takia. Ilmoittauduin kansalaisopistoon muutaman kuukauden maksulliselle kurssille. "Harjoitusvastustajina" toimi muut kurssilaiset, jotka pääosin olivat keski-ikäisiä naisia. Olen aina miettinyt, kuinka hierojien ammattietiikka säilyy, kun hierottavaksi tulee vetävä nainen. Itselläni naisen iholle pääseminen aiheutti voimakkaita reaktioita jo kurssin aikana.

Kurssin lopussa jaettiin kahden viikon harjoittelupaikkoja. En ollut valinnoissani aivan terävimmilläni ja minut passitettiin kuntoutuskeskukseen. Hierottavakseni saapui eltaantuneita vanhuksia, joiden ihrakerrosten alta oli vaikea löytää lihasryhmiä. Aloin jo harkitsemaan ammatinvaihdosta. Kuitenkin läpäisin kurssin hyväksytysti ja sain oikeuden alkaa harjoittaa hierojan ammattia.

Edellisestä työstä oli kertynyt siinä määrin rahaa, että sain heti investoitua luvat kuntoon, ostettua suhteellisen nykyaikaisen hierontapöydän säätömahdollisuuksilla, sekä muutettua isompaan kolmioon, jossa sain yhden huoneen eroteltua työtäni varten.

Jännittyneenä laitoin ensimmäisen ilmoitukseni lehteen. "ammattitaitoinen hieroja rentouttaa sinut omassa asunnossaan, kauppakadulla. Puh 555-1234567" Seuraavana päivänä heräsin puhelimen soittoon jo kello viideltä. Puhelimessa oli möreä miesääni, joka esittäytyi Reiskaksi: "Moi.. Onks sulla monta akkaa hommissa siellä?" "Naista? Ei yhtään.. Työskentelen yksin, onkohan nyt oikea numero?" Reiska on hetken hiljaa.. "Eikö täältä saakaan intiimihierontaa?" puhelu katkesi.. Ryntäsin äkkiä ovelleni hakemaan lehteä. Oma ilmoitukseni oli Henkilökohtaista-palstalla kaiken maailman Thai-hieronta ja päiväkahviseura ilmoitusten välissä. Puhelin rupesi soimaan jatkuvasti. Vastatessani puhelin joko lyötiin korvaani, kuulin huohotusta, tai haukuttiin homoksi. Olin aikeissa laittaa puhelimen kiinni, kunnes...

Puolilta päivin puhelin soi. Vastasin jo suhteellisen kyrpiintyneenä nimelläni, olin päättänyt että tämä on viimeinen puhelu. Toisessa luurissa puhui viehkeä naisääni, päivän ensimmäinen. "Täällä Riina, hei. Olethan sä ihan tavallinen hieroja?" "Olen kuule ihan tavallinen, vaikka suurin osa soittajista sitä ei ilmoituksesta tajuakaan" Riina jatkaa: "Loistavaa! Mä asun tässä suhteellisen lähellä ja mulla on ollu viimeaikoina tosi kipee pää. Luulen et se johtuu jäykistä hartioista. Mitä sä veloitat?" "No.. Ihan niska-yläselkä hieronnasta veloitan 17€ tunti" Riina on hetken hiljaa: "Kerranki ku tuun hierottavaksi, niin taidan ottaa ihan kokovartalo hieronnan. On vähän muutki paikat Body Pumpista kipeinä. Mitäs se maksaa?" Vastaan: "No mun täytyy tunnustaa, että olet ihan ensimmäinen asiakkaani. Valmistuin vasta. Eli saat kokovartalohieronnan ihan samaan hintaan." Riina vaikutti äärimmäisen tyytyväiseltä hintaan ja sovimme ajan kahden tunnin päähän. Suljin puhelimen ja aloin stressaantuneena siivota työhuonetta. Otin pyyhkeet ja öljyt valmiiksi. Poltin vähän intialaista suitsuketta, että remontin tuoksut olisivat kaikonneet. Katsoin itseäni peilistä, naksautin sormiani ja totesin olevani valmis uuteen ammattiini.

Kävin mielessäni läpi tulevaa hierontasessiota ja päätin aikautuksen. Koska niskat on erityisalue, käytän siihen ainakin puolet ajasta. Sitten yläselkä, alaselkä, takareidet, pohkeet...... Summerin sointi keskeytti ajatustyöni. Riina oli jo alhaalla. Painoin oven avausnappia ja jäin hengitystä pidätellen tuijottamaan ovisilmää. Kuulin askeleiden kopinan, terävät kopsahdukset paljasti että kyseessä lienee korkokengät. Sitten nainen tuli näköpiiriini ylväästi astellen. Olkapäille ulottuvat tummat hiukset oli hyvin hoidetut, vaaleat raidat toivat sensuellin sävyn. Tumma jakkupuku oli täydellisessä kuosissa. Hame ulottui niukasti polvien yläpuolelle. Ihon väriset sukkahousut jatkuivat pitkälle alas kohdaten sirot, korkeakorkoiset tummat kengät. Nainen oli noin. 175 cm pitkä, ikäiseni tai hiukan vanhempi, selkeästi menestyvä nainen. Ammattietiikkani alkoi kadota välittömästi. Tuon rotunaisen ihollako pian olen?

Avasin oven ja hymyillen tarjosin kättäni. naisen leveä valkoinen hammasrivi vastasi. Esittelimme itsemme. Riina tuntui arvioivan minua myös päästä varpaisiin. Olin pukeutunut suhteellisen rennosti. Tiukka t-paita ja rennot college-housut päälläni ohjasin hänet hierontahuoneeseen. Tarjosin kahvia, mutta Riina kieltäytyi. Siispä kehoitin häntä riisuutumaan, näytin mistä pyyhkeet löytyy ja sanoin palaavani viiden minuutin kuluttua. Jätin oven auki ja poistuin olohuoneeseen. Purin nyrkkejäni ja puristelin kohonnutta etumustani. "Nyt äijä.. Ensimmäinen keikka.. Et saa menettää mainettasi heti". Kuitenkin kaunis Riina verkkokalvoillani tuhmat ajatukset valtasivat taas mieleni. Mietin että menisin tirkistelemään hänen riisuuntumistaan. Kävelin hitaasti sukkasillani oven ääreen. Kuulin hänen touhuavan vaatteidensa kanssa. Astuin askeleen lähemmäksi ja kiitin mielessäni seinäpeilin sijoittelua.

Näin Riinan selän peilistä. Oletettavasti hän ei edes kääntyisi siten, että näkisi kasvoni peilistä. Riina oli jo ottanut takin ja kenkänsä pois. Hänellä oli valkoinen kauluspaita, jonka läpi paistoivat mustat rintaliivit. Sivuprofiili Riinasta antoi minun olettaa, että hänellä oli vähintään C-kupin rinnat. Hitaasti hän napitti paitaansa auki. Samaa tahtia kun napit aukenivat penikseni kasvoi ja jouduin nieleskelemään tyhjää. han otti paitansa pois ja viikkasi sen siististi hierontapöydän viereen tuolille. Tämän jälkeen hän avasi hameensa vetoketjun takaa. Peiliin päin pyllistäen hän laski hameensa alas suorin jaloin. Sukkahousujen alta paistoi niukkaakin niukemmat mustat narustringit. En voinut enää katsella tuota. Kiihko sai minut niin pahoin valtaansa, että minun oli pakko kävellä hitaasti vessaan ja valuttaa kylmää vettä kasvoilleni ja käsilleni. Olin vessassa hyvän tovin hengitystäni tasaillen ja palauttaen hierontaote karttoja mieleeni.

Vihdoin koin rauhoittuneeni riittävästi, poistuin wc:stä ja suuntasin ovelle. Riina makasi pöydällä kasvot koloa vasten painettuna. Ylävartalo paljaana, valkoinen pyyhe keskiruumiin ylle levitettynä. "Sä annat naisen odottaa! Ai ai ai!" "Anteeksi, en halunnut säikäyttää ja tulla kesken riisuuntumisen" "No olin jo ainaki 10 min valmiina, ei noita nyt niin kauaa riisu" Olin vain vaiti.. Otin kookosöljypullon käteeni ja aloin hieroa öljyä käsiini. Hitaasti tartuin Riinaa hartioista jo ensi kosketuksella tunsin, että hartiat ja niskan seutu oli todella jäykät. "Tää jäykkyys varmasti vaikuttaa jo verenkiertoon ja sitä kautta päänsärky voi johtua tästä. Millaista työtä sä teet?" "Mä oon pienen firman markkinointi päällikkö. Eli pääosin päätetyötä. Voi luoja sulla on vahvat kädet.. aahhh" Varoin hieromasta liian kovaa, lihasten kiinnityskohdat vaikuttivat todella aroilta.

"Voin melkein tuntea, kuinka veri taas kiertää aivoissa. Luoja sä oot hyvä" "kiitos" "Olenko oikeasti sun ensimmäinen asiakkaasi?" Kerroin harjoittelustani ja kehuin kuinka mukavaa on hieroa ihmistä jonka lihakset tuntuu. Riinasta huomasi että hän on harrastanut liikuntaa.

Riina rupesi olemaan huolissaan kuinka paljon hänellä on aikaa jäljellä. Vastasin etten ottanut tälle päivälle muita varauksia, eli voidaan jatkaa kiireettömästi ihan niin kauan kuin on tarvetta. Riina oli tyytyväinen ja sanoi, että voi maksaa kyllä reilusti extraa jos hoito jatkuu samanlaisena.

Hartioista siirryin hitaasti hänen ristiselkäänsä ja alaselkään. Selkä oli lihaksikas, mutta lihakset eivät olleet erityisen jännittyneet. katsoin Riinan kauniita sääriä ja jouduin taistelemaan, pitääkseni käteni vielä hänen selällään. Kun sain selän hierottua, käärin hieman hänen pyyhkeensä helmaa ylöspäin. Otin heti tukevan otteen hänen reisistään. Hänen pehmeä ihonsa tuntui käsittämättömän hyvältä ja vain Riinan voimakas huokaus kykeni vaivoin peittämään oman huohotukseni. Hieroin ripein ottein ja Riina levitti vähän jalkojaan jotta pääsin sisäreisiin käsiksi. En voinut itselleni mitään, minun oli pakko kurkistaa pyyhkeen alle, kun hieroin hänen nivustensa lähettyviltä. Stringit oli todella kapeat, eivätkä kyenneet peittämään kokonaan hänen häpyhuuliaan. Täysin paljaaksi ajellut "kamelin varpaat" paistoivat stringien reunusten yli. Tuijotin hurmioituneena tuota näkyä ja vaivoin kykenin pitämään käteni hierontaliikkeessä. Kuitenkin arvot mielessä pystyin olemaan hieromatta liian läheltä ja aloin pikkuhiljaa siirtyä polvitaipisiin ja pohkeisiin.

Varmistuin että Riinan kasvot ovat hierontapöydän aukon päällä. Hitaasti oikealla kädellä pohkeita hieroessani, nostin äärimmäisen varovasti pyyhettä ylöspäin, sentti sentiltä. Välillä kyselin hänen harrastuksistaan. Riina puhui avoimesti ja iloisesti, enkä uskonut hänen epäilevän mitään normaalista poikkeavaa. Hänen kertoessaan jostain mukavasta mökkireissusta, ujutin kasvoni lähelle hänen pakaroitaan, jotka olivat vielä osaksi pyyhkeen peitossa. Katsoin noita kiinteitä pakaroita kuin hurmiossa ja nuuhkin hiljaa hänen ihoaan. Puhtaan ihon tuoksuun sekoittui pillun tuoksu, vilkaisin taas hänen stringejään ja näin stringien kostuneen hiukan. Uskalsin viedä kasvoni lähelle ja nuuhkaisin oikein kunnolla. Kiimani nousi aivan uskomattomiin svääreihin. "AI! älä ihan noin kovaa" Säikähdin Riinan kiljaisua. Olin kourinut hänen pohjettaan ajatuksissani todella voimakkaasti.

Sanoin käyväni nopeasti vessassa ja pyysin Riinaa kääntymään sillä aikaa selälleen. Menin vessaan puristelemaan kovaa kaluani ja mietin pitäisikö runkata, jotta pystyisin vähän keskittymään työhöni. Päätin kuitenkin jättää apinan hakkauksen siihen, kunnes Riina poistuisi. Palasin huoneeseen. Riina oli selällään, pyyhe rintojen ja alaosan päällä. Aloitin hieromaan hänen jalkapohjiaan. Riina ynisi nautinnosta. Hieronta oli jo kestänyt hyvän matkaa yli tunnin, tottumattomat käteni alkoi pikkuhiljaa väsyä.

Hieroin vielä etureidet ja sitten sanoin Riinalle hieronnan päättyneen. "Voi.. Nyt jo.. Voitko vielä hieroa mun rintalihakset, ne on ton Pumpin jälkeen aika kipeät, maksan kyllä ekstraa." Nielaisin tyhjää. Nuoren naisen rintalihakset kaipaavat hierontaa.. Ehkä tällaisen jalon teon voin pienestä lisämaksusta tehdä. Riina laski itse pyyhettä alemmas paljastaen ison osan rinnoistaan jättäen kuitenkin nännit piiloon. Rinnat olivat todella suuret ja kiinteät. Ne eivät valahtaneet juurikaan kainaloon. Aloitin hieroa rintakehän yläosaa. Lihakset olivat todellakin jäykkinä. Riina sulki silmänsä ja hänen suunsa oli vähän raollaan. Hänen kauniisti meikatut kasvonsa jäivät valitettavan vähälle huomiolle, kun huomasin pyyhkeen vähän valahtavan jokaisella hieronta liikkeelläni. Aloin hieroa entistä kovempaa.

Milli milliltä pyyhe tippui rintojen päältä pois. Nännipiha alkoi jo paljastua ja housuissani oli takuulla muutama touhutippa. Kohta pyyhe oli paljastanut molemmat rinnat kokonaan. Rinnat olivat jotain aivan käsittämätöntä, taivaallista harmoniaa hipovat. Nännit tasaisen pyöreät, kauniin ruskeat. Nänni hiukan koholla, ilmeisesti kylmä ilma. "Mullahan on rinnat kokonaan paljaana" Säpsähdin. Olin varmasti jäänyt kiinni tuijotuksestani. "Uskoisiko että niillä on imetetty kaksi lasta?" Riina kysyi. "Riittääkö vastaukseksi se, että nämä ovat kauneimmat rinnat mitä olen ikinä nähnyt." "Riina naurahtaa. "Missäs se herran ammattietiikka oikein on, älä nyt tuijota vaan hiero nyt nekin" Olin vähän aikaa hämilläni. Pyysikö hän tosissaan minua hieromaan rintojansa.

Kesti melkein minuutin ja vaati uuden kehoituksen, ennenkuin uskalsin "tarttua" toimeen. Haparoivin käsin nostelin rintoja niiden alareunasta. Kevyestyi hieroin rintoja kauttaaltaan. Riina otti kädestäni kiinni ja siirsi käteni hänen nänneilleen. Pyörittelin nännejä kevyesti hieroen ja tunsin niiden kasvavan ja kovettuvan. Olin todellisen kiihkon vallassa, enkä yhtään tiennyt miten tämä päättyisi. "Nyt riittää" Riina sanoi suhteellisen tiukkaan sävyyn. Pelkäsin leikin riittävän hänelle. "Nyt saat kyllä hieroa vielä mun pakarat. Ne on aivan samperin kipeet jalkakyykyistä..

Riina kääntyi vatsalleen ja pyyhe meni hänen mukanaan vatsan alle. Täyteläiset pyöreät pakarat silmieni edessä kutsuivat käsiäni. Riina nosteli vähän lantiotaan ja raotti jalkojaan kutsuvasti. Aloin hieroa hänen pakaroitaan ja hierontatyyli ei todallakaan ollut mistään oppikirjoista, vaan oman mielihyvän hakemista tuntoaistien kautta. Silkkinen iho peitti kiinteät pakarat ja olin tulla hulluksi. En voinut enää mitään vaan liutuin käsiäni joka vedolla lähemmäs stringien reunaa, nivusia ja peppuvakoa. Nostin stringejä hieman ja silittelin vaon yläreunasta. Riinan hengitys kiihtyi, mitään vastustelun merkkiäkään ei ollut havaittavissa. Lopulta siirsin käteni nivusille. Hieroin, hieroin ja hieroin, koskematta vaginan seutua. Riina alkoi voihkia ja pyrki siirtämään alapäätään käsiäni vasten. Tartuin hänen stringeistään kiinni ja hyväksyvästi Riina nosti lanteitaan. Vedin stringit pois jalasta.

Nainen makasi täyin alastomana pöydälläni. Kiinnitin heti katseeni hänen pilluunsa. Se oli täysin karvaton ja melkoisen pienen näköinen. Huulet olivat kutsuvasti hiukan raollaan ja nestettä oli valunut pöydälle. Tartuin taas kiinni hänen takareisiin, käytin käsiäni välillä nivusilla mutta en koskenut pilluun. Aloin hieroa pohkeita. Nyt otin huulet mukaan. Suutelin hänen pakaroitaan, takareisiään, ei vastustusta. Vastustuksen sijaan voihkina alkoi olla todella voimakasta ja Riina pyöritteli lantiotaan kiiman vallassa. Suutelin, nuolin, näykin, hieroin, hyvin lähellä portteja mutta en koskenut. "PLIIS! Koske siihen, PLIIS! Mä pyydän!" Riina sanoi kärsivällä äänellä. nyt tajusin että, ammattini tuskin on vaarassa, vaikka hieronta normaalikaavasta poikkeaisikin.

Pelasin peliä vielä pidemmälle. Jatkoin suutelua ja nuolemista, hieromista. Suutelin jo hänen peppunsa ympäristöä kielellä kevyesti lipaisten hänen anustaan. Se aiheutti sähköiskuja Riinassa ja joka lipaisulla hän huudahti. En enää kestänyt katsoa naisen nautinnollista tuskaa, vaan aloin hiljalleen silitellä hänen ulompia häpyhuuliaan. Nainen painoi lantiotaan vahvasti kättäni vasten. Hän tarttui käteeni ja pyrki saamaan sitä koskemaan pilluunsa. Käteni olivat kuitenkin vahvemmat.

Sitten nuolin hänen häpyhuuliaan ja käytin myös vaolla. Täysin odottamatta Riina alkoi kouristella , hänen pillunsa sykähdellä ja hän laukesi kieltäni vasten vaikken ollut edes koskenut hänen klitorikseensa.. Orgasmi kesti kauan, aivan kuin pitkätkin patoutumat olisivat purkautuneet aaltoina kasvoilleni. Riina jäi makaamaan raukeana, sanaakaan sanomatta huohottaen. Silloin nuolaisin hänen nappulaansa. Reidet puristuivat poskiani vasten, taistelin kieleni uudelleen klitorikselle ja aloin nuolla sitä voimakkaasti, ujutin kaksi sormeani melkoisen kireään pilluun ja aloin työnnellä niitä siellä edestakaisin. Kovin kauaa ei Riina tätäkään kestänyt, vaan huuto täytti hierontahuoneen, hänen kääntyessä äkisti selälleen. Hän tarttui kaksin käsin päästäni kiinni ja painoi kasvoni mirriään vasten. Nuolin sen minkä jaksoin ja pystyin tämän jumalaisen naisen kiemurrellessa allani. Nuolin ja en kyennyt laskemaan montako orgasmia hän sai.

Riina oli täysin hiljaa. Odotin että hänen hengityksensä laantuisi. Silmät kiinni hän nuoli sormiaan ja hieroi rintaansa. Pian silmät aukenivat ja hän hymyili leveästi. "Mitäs sinä haluat?" hän kysyi. "17€ ja uusi ajanvaraus kuulostaisi hyvältä" Riina nauroi raukeana. Mutta tarttui kuitenkin College-housujeni reunuksiin ja sanoi: "Saat kyllä rahasi, mutta saat kyllä jotain muutakin kiitokseksi vuosisadan orgasmeista"

Jatkuu.... ???

Tässäpä tämä tähän asti. Aika pitkähän tuo oli, mutta jatkoa saa jos pyytää. Lisäksi olisi kiva jos kerrotte omia fantasioitanne, joista voisin kirjoittaa.

En ole oikeasti hieroja, joten hierojat, älkää pahastuko ammattitaidottomuudestani!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute