Herkku-puhelin
Ilta hotellissa
Markku

"Helsinkiin menossa?" kysyi naisääni vierestäni, kun olin omiin ajatuksiini uppoutuneena odottamassa lennolle pääsyä lentoaseman portilla. Ääni kuulosti tutulta ja kun käännyin katsomaan, tunnistin kysyjän heti: Salla, tuttu lounasravintolan omistaja. Tai ei nyt mikään erityinen tuttu, mutta olinhan käynyt usein hänen ravintolassaan lounaalla ja yleensä muutaman sanan vaihdoimme tavanomaisten kohteliaisuuksien lisäksi.

Sallan ravintolassa lounas oli maukas ja kohtuuhintainen, minkä lisäksi tarjolla oli

silmänruokaa: johtaja itse oli varsin miellyttävän näköinen naisihminen. Melko pitkä, kauniskasvoinen ja vartaloltaan sopivan kurvikas. Sallalla oli tapana pukeutua mustiin, melko tiukkoihin housuihin, jotka paljastivat hänen muodokkaat pakaransa niin, ettei paljoa jäänyt mielikuvituksen varaan. Sallalla oli pitkät, tummat hiukset, joita hän usein piti kahdella poninhännällä, minkä seurauksena naisen olemus oli toisaalta hyvin tyttömäinen mutta toisaalta taas mitä suurimmassa määrin naisellinen, erityisesti silloin, kun hänellä oli päällä vaaleansininen paitapusero, josta hän yleensä jätti muutaman ylimmän napin sillä tavoin auki, että kun hän hiukankin kumartui, näkyi rintojen väli viehkeästi.

Nyt siis olin lähdössä jälleen kerran muutaman päivän työmatkalle Helsinkiin, minkä Sallalle kerroin. "Sama vika täällä", vastasi hän; oli menossa muutaman päivän kurssille. Pääsimme siirtymään koneeseen, ja istuimme vierekkäin - kone oli sellainen, jossa on käytävän toisella puolella kaksi ja toisella kolme istuinta, ja kun valitsimme kahden istuimen puolen, saimme istua rauhassa ja jatkaa juttelua.

Matkan aikana kävi ilmi, että meillä oli perilläkin sama osoite, eli olimme varanneet huoneet samasta hotellista. Sovimme, että illalla nähdään hotellin aulassa ja mennään yhdessä syömään. Varmuuden vuoksi otimme toistemme kännykkänumerot ylös, jos tulee aihetta muuttaa suunnitelmia.

Päivän töistä selvittyäni lähdin hotellia kohti, ja matkalla laitoin Sallalle tekstarin kysyäkseni, vieläkö suunnitelma oli voimassa. Oli toki; tosin hänellä menisi vielä pari tuntia ennen kuin ehtisi hotelliin. Päätin hyödyntää tämän odotteluajan käymällä suihkussa ja vaihtamalla vaatteet; olinhan menossa treffeille kauniin naisen kanssa, joten ihan reissussa rähjääntyneenä en halunnut näyttäytyä.

Kului tunti ja toinenkin, ja puhelimeni piippasi viestin merkiksi. Se oli Sallalta: "Olipa rankka päivä. Mitä jos ei mentäis minnekään, vaan tulisit mun huoneeseen ja tilattais ruoka tänne?" No mikäs siinä, aina parempi se niin olisi, että saisin olla Sallan kanssa kahdestaan. Sovittiin sitten, että otan vähän ruokajuomia omasta minibaarista mukaan. Salla halusi vielä käydä suihkussa, joten puolisen tuntia piti vielä malttaa odotella.

Lopulta tuli aika mennä Sallan luo. Hänkin oli siis käynyt suihkussa ja olipa vaihtanut vaatetustakin kevyempään: valkoinen t-paita ja harmaat verkkarit. Salla on niitä naisia, jotka näyttävät seksikkäiltä vaikka vanhoissa kalsareissa, joten minulla ei ollut valittamista. Sallan liikkeistä päättelin, että pitkän koulutuspäivän ohjelmassa oli ollut paljon istumista huonossa asennossa, ja kysyinkin, että onko selkä jumissa. Saatuani myöntävän vastauksen ehdotin, että jos hieroisin vähän.

Sallaa ei tarvinnut suostutella, päinvastoin hän oli ilahtunut ehdotuksestani. "Mihin mun pitäis asettua" hän kysyi. Koska pahimmat kipupaikat olivat hartioissa ja yläselässä, pyysin häntä käymään sängylle makaamaan vatsalleen; voisin asettua hajareisin hänen päälleen ja silloin olisi hierottavat paikat rentoina ja hieronnasta eniten hyötyä. Salla asetti tyynyn leukansa alle, jotta hänen olisi helppo hengittää, ja minä kiipesin hänen takapuolensa kohdalle ja varovasti istahdin hänen päälleen. Harvoin sitä saa näin mukavasti istua, ajattelin - niin monet kerrat olin noita ihania pakaroita ihaillut ja nyt olin aivan kosketusetäisyydellä.

Aloitin hieromisen rauhallisesti ja lempeästi, ja tunnustelin, missä herkimmät kohdat olivat. Sallan huokailuista päättelin, että hierominen tuntui hyvältä. Siirsin hänen hiuksensa syrjään voidakseni hieroa niskaa, ja välillä hieroin paidan päältä hartioita ja selkää. "Mitä jos mä ottaisin tämän paidan pois?" yllätti Salla minut yhtäkkiä. "Ota vaan", sanoin, kun en häkellyksissäni muuta osannut. Siirryin hetkeksi pois hänen päältään jotta paidan riisuminen onnistuisi, ja huh miten kaunis selkä hänellä oli! Sitä rupesin nyt sormillani tunnustelemaan; sekä ylempää että nyt vähän alempaakin.

Salla kurkotti käsillään selkänsä taakse ja avasi rintaliivien hakasen, ja sujautti nekin pois päältä, eli nyt allani oli kaunis nainen ilman rihmankiertämää ylävartalonsa peittona.

Toki hän makasi edelleen vatsallaan, eli en päässyt ihailemaan hänen rintojaan, jotka arveluni mukaan olivat jotain C-kokoa. Vaihdoin istumapaikkaani pakaroiden päältä alemmas, reisille, jotta pystyisin hieromaan myös alaselkää. Tai ei se enää varsinaista hieromista ollut, vaan enempi hyväilyä - jotenkin aavistin, että sellaista Sallakin nyt toivoi.

Hyväilin Sallan selkää laajoin liikkein, jolloin käteni ikään kuin "vahingossa" välillä sipaisivat myös pakaroita, toisinaan sujautin sormia vähän housujen allekin, mutta en liian pitkälle. Päätin siirtyä kokonaan pois Sallan päältä, jotta voisin paremmin hyväillä häntä, ja nyt saatoin liikutella käsiäni vielä rohkeammin hänen pakaroillaan. Vähitellen siirryin koskettelemaan myös reisiä, ja kun Salla ei vastustellut, annoin sormenpäideni välillä yltää aivan reisien sisäpinnallekin. Näin tehdessäni Salla siirsi jalkojaan sen verran, että reidet avautuivat hieman, mistä päättelin, että hän haluaa minun jatkavan samaan tyyliin.

Kun sormeni saavuttivat Sallan jalkovälin, huomasin - tai ainakin kuvittelin huomaavani - sen lämpimäksi ja vähän kosteaksi. Salla kohotti takapuoltaan ikään kuin tullakseen kättäni vastaan, ja kun painoin sormenpääni hänen pilluaan vasten, hän huokaisi "ihanaa" ja painoi lantiotaan voimakkaammin kättäni vasten.

Hyväilin hänen vartaloaan nyt kaksin käsin: toinen käsi pakaroilla ja toinen jalkovälissä. Kuuma kosteus tihkui tytön housujen läpi ja ihana kiihottuneen pillun tuoksu alkoi jo tuntua. Mieleni teki riisua Sallan housut, mutta toisaalta tilanne oli kiihottava näinkin.

Jatkoin siis pillun hieromista housujen läpi ja Sallan lantionliikkeet vain kiihtyivät, samoin hänen hengityksensä. Lopulta Salla sai huikean orgasmin, varmaan tilanteen erikoisuus lisäsi hänen kiihottuneisuuttaan.

Sallan tasatessa hengitystään silitin hänen peppuaan ja selkäänsä hellästi ja painoin pehmeän suudelman hänen niskaansa. Lopulta Salla pyörähti selälleen, katsoi minua raukein silmin, kaappasi minut syleilyynsä, veti lähelle ja suuteli hellästi suulle. Se oli ensisuudelmamme. Katselimme toisiamme hellästi silmiin ja silitimme toistemme kasvoja ja vähän väliä suutelimme. Tilanne oli niin herkkä, etten tahtonut pilata sitä vaihtamalla asentoa - olisin toki halunnut nähdä hänen rintansa ja ehkä koskettaa ja suudella niitä, mutta arvelin, että sen aika kyllä tulee aikanaan.

Ja niin se tulikin - siitä kerron ehkä toiste.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute