Herkku-puhelin
Niinan kanssa mökillä 2
JJii

Lue myös aikaisemmat tarinat: Niinan neitsyys ja Niinan kanssa mökillä.

Istuimme hetken sylikkäin puhumatta mitään. Sitten Niina nousi sylistäni ja rikkoi hiljaisuuden naurahtamalla ettei minun tarvitse olla huolissani, hän oli käyttänyt pillereitä jo jonkin aikaa. Olin edelleen hieman hämilläni tilanteen saamasta käänteestä, mutta samalla tunsin olevani onnellinen.

Kumpikaan ei ollut oikein juttu tuulella, vaihdoimme vain muutamia sanoja. Minä poistuin melko pian laittamaan saunan lämpiämään. Ulkona jatkuva sade rajoitti muita aktiviteettejä tehokkaasti.

Sauna oli tunnin kuluttua lämmin, ja suuntasimme löylyihin. Nousimme hämärän saunan lauteille. Heittelimme hiljakseen vettä kiukaalle, ja nautimme olostamme. Niina siirtyi istumaan aivan kiinni minuun. Muutamaa suukkoa lukuun ottamatta istuimme hiljaa. Sitten tunsin Niinan käden reidellä ja pian kalulla. Hän hyväili kaluani hellästi. Vilkaisin Niinaan ja huomasin hänen levittäneen jalkansa. Vein käteni avoimena odottavaan jalkoväliin, suoraan pillulle. Samalla kun annoin käteni laskeutua hänen kummulleen muistin aikaisemmin minua häirinneen karvoituksen. Vetelin sormellani pari kertaa vakoa pitkin, Niinan voihkaistessa kuuluvasti.

Sitten päätin tehdä asialle jotain. Koska olisi hyvin todennäköistä, että panisin tätä tyttöä jatkossa enemmänkin, halusin päästä karvoista eroon. Totesin Niinalle, että meidän on tehtävä jotain jalkovälillesi. Tyttö katsoi minua palavilla silmillään, taisi raukka luulla jotain ihan muuta... Ohjasin Niinan alas lauteilta istumaan saunan lattialla olevalle penkille. Asettelin hänet istumaan jalat levälleen, ja poistuin itse pukuhuoneen puolelle. Palatessani saunaan mukanani parranajovälineet Niinan silmät laajenivat hämmästyksestä. Hetken aikaa hän näytti epäröivän, ja hänen jalkansa liikahtivat. Mutta sitten näytti siltä kuin Niinan olisi rentoutunut, ainakin hän katsoi minua silmiin ja hymyili. Polvistuin hänen eteensä ja aloitin ajelun. Kysyin Niinalta, että jätetäänkö kiitorata pillun yläpuolelle, mutta Niina vastasi, ettei halunnut minut jättävän karvaakaan jäljelle. Hetkeä myöhemmin käänneltyäni Niinaa sopiviin asentoihin, olin ajanut hänet posliiniksi. Lopuksi huuhtelin penkillä kontallaan perse pystyssä makaavan tytön jalkovälin lämpimällä vedellä. Leikin hetken selvästi kiihottuneella ja turvonneella pillulla. Mutta päätin jättää enemmät leikit myöhemmäksi.

Niina kääntyi istumaan penkille, ja katseli pilluaan. Lopulta hän nousi seisomaan, ja suuteli minua kuiskaten samalla toivovansa, että minun olisi nyt hyvä nuolla häntä. Nieleskelin noustessani Niinan perässä takaisin lauteille, mikä muutos tuossa ujossa tytössä olikaan tapahtunut!

Saunan jälkeen aloimme puuhata iltapalaa sateen jatkuessa edelleen. Söimme vaitonaisina lämpimiä voileipiä, kun Niina katkaisi hiljaisuuden kysymällä miten suhtauduin hänen rakkauden tunnustukseensa. Yllättävä kysymys avasi padot väliltämme, ja istuimme pitkään pöydän ääressä keskustelemassa meistä. Lopputuloksena totesimme kummatkin olevamme onnellisia ja rakastuneita.

Huumaavan päivän päätteeksi kömmimme yläkertaan nukkumaan. Sänkyyn käydessämme ymmärsimme menevämme ensimmäistä kertaa nukkumaan parina. Tämän huomion jälkeen ei suukoista ja hyvän yön toivotuksista tahtonut tulla loppua. Lopulta Niina painautui syvälle kainalooni ja kuiskasi haluavansa nukahtaa joka ilta tällä tavalla.

Heräsin jossain vaiheessa yötä. Hetken kuluttua ymmärsin makaavani yksin sängyssä. Säpsähdin täysin hereille etsien Niinaa huoneesta. Tyttöä ei näkynyt, mutta kylppärin oven alta näkyi kaistale valoa. Nousin sängystä ja kävelin pehmein askelin ovelle. Kuuntelin hetken oven takana, ja olin kuulevina selvästi huohotusta. Uteliaisuus vei voiton ja raotin ovea hiljaa.

Silmieni eteen avautui todella kiihottava näky. Niina nojasi allaspöytään. Hänellä oli ollut nukkumaan mennessämme yllään pikkareiden lisäksi pitkä valkoinen t-paita. Nyt pikkarit olivat poissa, ja paita oli rullattu vyötärölle. Niina seisoi selin minuun jalat levällään.

Tytön toinen käsi liikkui jalkovälissä samalla kun Niina huohotti raskaasti

Näky sai kaluni heräämään ja puristumaan tiukasti vasten boksereitani. Hiivin hiljaa aivan Niinan taakse. Hän ei huomannut tuloani, niin keskittynyt hän oli. Vaikka Niinan kasvojen edessä oli suuri peili, hän ei nähnyt minua koska piti silmiään tiukasti suljettuina.

Olin aivan kosketusetäisyydellä Niinasta hänen takanaan. Ihailin vielä hetken nuoren tytön varmaa itsetyydytystä, hän ei vaikuttanut todellakaan ensikertalaiselta.

Lopulta tartuin Niinaa vyötäröltä ja painauduin alas kuiskaamaan hänen korvaansa. Niina säpsähti kuin sähköiskun saaneena, jäykistyen paikoilleen kuin suolapatsas.

Annoin käsieni vaeltaa Niinan lanteilla ja pepulla. Kysyin kuiskaten mitä hän oikein täällä yksin tekee?

Niina ei sanonut mitään, hänen kasvonsa olivat aivan punaiset ja tyttö painoi katsettaan alas. Tehostin kysymystä läpsäisemällä Niinaa pepulle. Hiljaa Niina alkoi sopertaa jotain siitä miten hyvältä ja riettaalta posliini oli tuntunut, ja miten hänen oli pitänyt päästä kokeilemaan sitä. Lopuksi Niina pyysi vielä anteeksi.

Tässä vaiheessa armahdin tytön, ja siirsin hänen pitkät hiuksensa syrjään alkaen suutelemaan hänen niskaansa ja kaulaansa. Rullasin paidan aivan ylös päästäkseni käsiksi Niinan rintoihin. Tunnustelin kivikovia nännejä, ja puristelin rintoja hellästi.

Selitin ettei hänellä ole mitään anteeksi pyydettävää. Se mitä hän teki oli luonnollista, hyvin kaunista ja kiihottavaa katsella. Niina nosti ensimmäisen kerran katsettaan ja katsoi minua peilin kautta. Kehotin häntä jatkamaan jos minun läsnäoloni ei häiritse.

Niina painoi katseensa takaisin alas. Hetken miettimisen jälkeen hän alkoi taas liikuttaa kättään jalkovälissä. Painoin suudelman hänen kaulalleen ja vetäydyin kauemmas seuraamaan tilannetta.

Alun hieman epävarman tunnustelun jälkeen Niina ryhtyi sormettamaan itseään tottuneesti. Meno kiihtyi entisestään, Niina työnteli kahta sormeaan pilluunsa, hieroen samalla klittaansa. Minun oloni boksereissa kävi sen verran tukalaksi, että ne oli pakko riisua. Kaluni seisoi täysin jäykkänä, ja minun oli pakko Niinan esimerkkiä seuraten tehdä runkkausliikkeitä. En halunnut kuitenkaan tässä tilanteessa tyydyttää kättäni, vaan halusin vielä täyttää tuon kuuman nuoren pillun.

Niinan hengitys muuttui raskaammaksi käden soutaessa entistä kiihkeämmin paksujen reisien välissä. Niinan kimeä vinkaisu peitti pillun litinän alleen, Ninan väristessä orgasmin voimasta. Niinan rentoutui selvästi ja huohotti hiljaa, katse edelleen alas painettuna. En kestänyt enää hetkeäkään, vaan asetuin Niina kauniin pepun taakse valmiina kuin partiopoika.

En tuhlannut aikaa turhiin seremonioihin. Niinakin näytti ymmärtävän väistämättömän ja korjasi asentoaan tukien itseään nyt kaksin käsin pöytään. Asetuin paikoilleni, vein terskanpään lähes kiinni turvonneisiin pilluhuuliin. En nähnyt tarpeelliseksi edes tunnustella pillua, se oli varmasti märkä ja hyvin valmisteltu. Ohjasin terskan pään huulien väliin, ja painauduin yhdellä rajulla työnnöllä pohjaan saakka. Niina päästi pitkän huokauksen täyttäessäni hänet. Sen enempää miettimättä tartuin Niinaan lanteilta ja aloitin panemisen.

Pillu oli jälleen todella märkä, lämmin ja tiukka. Panin tuota nuorta tyttöä sydämeni kyllyydestä. Siirsin käteni lantiolta rinnoille, ja keräsin suuret raskaana roikkuvat rinnat käsiini. Niina vinkui kuin pieni porsas panemiseni tahdissa. Pyörittelin noita ihania rintoja käsissäni, lisäten samalla tahtia. Niina nosti katseensa ylös ja katsoi peilin kautta minua suoraan silmiin. Katseemme nauliintuivat toisiinsa kuin taiottuina. Niinan katseessa paloi kiihko, mutta samalla hänen silmissään oli ujoutta ja epävarmuutta.

Nousin pystympään ja siirsin käteni takaisin lantiolle. Päätin antaa tytölle kyytiä oikein kunnolla, ja aloitin todella kovan panemisen. Kylppäri täyttyi Niinan vinkumisesta, pillun irstaasta litinästä ja Niinan pepun läiskähdyksistä jalkojani vasten. Katseemme eivät irtautuneet missään vaiheessa toisistaan, mikä lisäsi tilanteen kiihottavuutta entisestään.

Olin tuntevinani miten Niinan jalat horjahtelivat, hän ei jaksaisi kauaa. Sitten täysin yllättäen Niinan vinkuminen muuttui kimeäksi ja hengitys katkonaiseksi. Ja pian Niina huusi toista orgasmiaan ilmoille. Minä en kestänyt juuri pitempään, vaan purin lastini syvälle tiukkaan pilluun.

Niina lysähti pöytää vasten ja minä huohotin hikikarpalot otsalla hänen päällään. Katsoimme tosiamme syvälle silmiin, ja Niina kuiskasi hiljaa ”kiitos”, ja hymyili valloittavaa nuoren tytön hymyään.

Vetäydyimme irti toisistamme. Käänsin Niina eteeni kasvotusten ja suutelin häntä. Suudelmasta tuli pitkä ja hellä.

Kommentit ovat tervetulleita. Vieläkö Niina-sarja saa jatkoa?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute