Herkku-puhelin
Unelmien aamu
kuusikasi_68

Olet valmistautumassa töihin lähtöön, käynyt suihkussa ja alustavasti unelmoinut jo siellä että tulisiko se aamu, kun joku kiimainen komeahko uros (yllättää) minut juuri ennen töihin lähtöäni, tyydyttämällä minut ainakin siksi päiväksi ja sen jälkeen myös muistelemalla sitä hekumallista aamua, jolloin oli pakko saada Tikkaria heti aamusta.

Olet jo edellisiltana aavistellut minun tulevan kylään huomisaamuna ja on vaikea saada unta, koska kätesi vievät väkisin kohti alapäätäsi, pillusi on jo märkänä, vaikka odotus on vielä pitkä. Et kuitenkaan päästä sormiasi hypelemään klitoristasi vaan päätät jättää sen homman minulle huomiseksi, koska uskot niin vahvasti minun tulevan ja hoitelevan sinut viimeisen päälle, että voit hymyillä seuraavat paripäivää ja muistella kuinka ihanaa voi eroottinen seikkailu olla, siis se ei tule olemaan pelkkä seksiä. Se on virittäytymistä siihen hekumalliseen hetkeen, mutta sexi on vain pieni osa tuota n. tunnin kestävää ihanaa aamiaiserotiikkaa.

Aamulla heräät lämpimään tunteeseen pimpissäsi, se huutaa ja haluaa kieltä ja jonkun toisen sormia hyväilläkseen klitoriksesi valmiiksi johonkin suurempaan. Katsot Dildoasi ja meinaat ottaa sen käsiisi mutta päätät jaksaa odottaa vielä hetken. Hyppäät suihkuun ja alat virittäytyä tulevaan.

Laitat itsellesi päälle seksikkäät aluasut ja stay upit ja lyhyehkön hameen jota ei paljon tarvitse nostaa, jotta nään sinun ihanan pyöreän peppusi. Jalkaasi laitat joko korkokengät tai pitkät korolliset saappaat. Sitten keität kahvit ja alkaa piinallinen odotus, jalkojesi välissä käy kuumaa väreilyä, milloin se ovikello kilahtaa. Katsot kelloa ja samalla kuuluu kellon kilahdus. Olet pukenut itsesi Glamorimaiseen tyyliin ja odotat minultakin paljon. Avaat oven, etkä pety näkemääsi, komea uros on saapunut tekemään lupauksensa ja nappaan sinut syliini sanomalla hiljaa Hei, Olet aivan upea näky, jolloin pyrähdät edessäni. Kysyt otanko kahvia, mutta sanon, että jätetään se väliin ja käännän sinut jotta pääsen hipelemään ihanaa peppuasi. Kourin sitä hellävaraisesti, samalla pörröttäen tukkaasi. Laitan sinut nojaamaan eteenpäin ja nain sinua vaatteet päällä. Tunnet jäykän ja ison penikseni pyöreässä pepussasi. Olet niin seksikäs, että haluaisin saman tien riisutua ja repiä alushoususi pois ja työntää kaluni syvälle sisääsi. Mutta EI niin nopeasti vaan laitan sinut makuullesi sänkyysi, ihaillen upeita jalkojasi ja korkokenkiäsi, alan suudella jalkojasi, lähestyn pikkuhiljaa jalkojesi väliä, kieleni on pitkä ja kostea nyt se hiveltää pimppisi reunoja, sinun huomaamatta otan alushoususi pois ja pitkin kielen lipauksin käyn yhä syvemmälle klitoristasi, työnnellen sitä edestakaisin sisälläsi, unohtamatta pepun reiän lipomista, samalla kun nuoleskelen pepun reikääsi, sormeilen klitoristasi ensin hellävaraisesti ja sitten kovakouraisemmin.

Sinä vain nautiskelet ja saat orgasminkin välillä. Mutta huudat lisää haluamalla kaluni suuhusi, jolloin raotat vetskariani jolloin housustani syöksyy kaluni, joka onkin isompi mitä luulit, tartut siihen hampain ja vähitellen otat sen suuhun kokonaan ja työntelen sitä edestakaisin suussasi. siirryn makaamaan sänkyllesi ja käännät pyllysi suoraan kasvojeni eteen, näin pääsen jälleen nuoleskelemaan pepun reikääsi ja samalla sormiani työntäen pimppiisi, välillä nuolen tai imeskelen klitoristasi samalla puristellen yhä rajummin takapuoltasi. Sinä pääset katselemaan kun Kullini töröttää pystysuorassa edessäsi odottaen käsittelyä, otat sen käteesi ja vetelet esinahkaa hiljalleen edestakaisin ja se vain muuttuu suuremmaksi, emmit mahtuuko se enää suuhunikaan ja niin kokeilet sitä suullasi ja huomaat että se on paisunut paksuksi pampuksi jo on hulluna sinusta. Nautimme toistemme käsittelystä ennen kun saat kalusi sisääsi... Käännän sinut makuullesi ja työnnän kyrpäni pilluusi –hitaasti ja syvälle, huudat ihanuuden tunteesta, odottamisen palkitsemisesta, Patukka on sisälläsi ja työntelen sitä yhä kovemmin ja nopeimmin liikkein, kunnes vaihdamme asentoa, siirryn makuulle lattialle ja istahdat Tolpan päälle hitaasti ratsastaen kangen päällä, ajattelet että uskallanko mennä ihan syvälle asti ja muutaman kyykyn jälkeen olosi tuntuu niin hyvältä että päätät ottaa rajumman tahdin ja annat mennä ripeällä tahdilla, jotta en jo laukeaisi joudun siirtämään sinut nelinkontin.

Päätän hetken nuoleskella rintojesi kovettuneita nännejä siirtyen klitorikseesi joka suorastaan valuu mettä ja huutaa lisää, nuoleskelen jälleen sitä täysin siemauksin. Loppuhuipentumana Laitan sinut eteeni nelinkontin ja laitan terskani jälleen pilluusi johon liukastetta enää tarvita, lotina vain kuuluu kun työntelen kyrpääni edestakaisin pillussasi, hyväillen sormella peppureikääsi, kumpikin odottaa innolla milloin siirrän kyrpäni sinne kireämpään reikään, otan rasvaa sormeeni ja laitan pepun reiän kuntoon kaluani varten.

Otan vielä kyykkyasennon takanasi, jotta pääsen työntämään muutaman kerran pillusi oikein syvälle kyykkyasennosta kuin Leijona , sitten otan kaluni käteen ja laitan se hiljaa ja nätisti persreikään johon se kireästi uppoaa, sinun vähän tuskasta ja ihanasta samanaikaisesta olosta kirkuen. Otat vielä Dildon pöydältäsi, jolla hierot klitoristasi samanaikaisesti, näin kliimaksisi on parhaimmillaan ja tulet yhä uudelleen ja uudelleen... . Otan kaluni pois reiästäsi ja alat kädellä tyydyttämään minut loppuhuipennukseeni laukeamalla rinnoillesi hikeä valuen. Annan pusun poskellesi ja kuiskaan Kiitos, laitat silmät kiinni ja heräät olen poissa. Milloin saan seuraavan kerran tuollaiset kyydit? Ajattelet

Oliko se totta, onko tuollainen mahdollista? Kyllä Se On Mahdollista? Kuinka Moni Sellaista Ajattelee? Kuinka Moni Toteuttaa? Miksi Ei ?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute