Herkku-puhelin
Vaimo kusetti
avuton

Olimme jo olleet useita vuosia naimisissa kun juttumme rakastellessa kääntyivät mahdolliseen kolmanteen osallistujaan. Ajatus lähti minusta. Tivasin häneltä, haluaisiko hän ja kumman, miehen vai naisen. Ensin hän vältteli vastaamasta. Lopulta hän sanoi, että olisi kiva kokeilla vaikka naista vaikka olisihan se mieskin mukava.

Minä kävin kuumana kun ajattelin toista naista samaan sänkyyn. Kului kuitenkin useampi kuukausi ennen kuin hän lopulta suostui ja laittoi treffipalstalle ilmoituksen.

Hämmästykseni oli suuri kun hän kaikesta odotuksestani huolimatta olikin valkannut miehen. Yritin vetää asiaa puihin, mutta vaimoni sanoi, että hän on jo sopinut tapaamisen ja että sinähän sitä itse ehdotit. Näinpä olin tosiaan tehnyt.

Tapasimme tämän ”Maken” rantasaunalla. Olimme varautuneet iltaan laittamalla pientä purtavaa ja varaamalla juotavaksi viiniä. Lisäksi vaimoni oli halunnut ottaa mukaan pienen vibran ja nahkaiset kahleet joilla saa sidottua mukavasti kädet ja jalat. Pelasimme korttia joka jossain vaiheessa kääntyi räsypokaksi. Mustis nosti päätään kun vaimo riisututti itseään kaverilla jonka silmät kiiluivat himosta. Rintsikatkin kaveri riisui turhan perusteellisesti. Hän meni vaimoni taakse ja avasi ensin hakaset, siirsi kätensä liivien alaosaan ja pujotti ne sisään siirtäen samalla liivit syrjään. Pääsihän kokeilemaan tissejä jotka ovat vaimollani tosi herkät. Nännit olivat jo ihan tummina rusinoina.

Vaatteet vähenivät kierros kierrokselta. Vaimollani oli vielä mustat sukkanauhaliivit, sukat ja tangat. Makella farkut ja sen alla tietysti kalsarit. Itselläni oli käynyt kehno tuuri ja istuskelin ilkosen alastoman pöydän vieressä kulli pystyssä. ”Jos haluat jatkaa peliä, niin sinun täytyy ottaa tehtävä jos häviät” sanoi vaimoni jo pienessä hiprakassa. Sanoin suostuvani, joka osoittautui pahaksi virheeksi, sillä hävisin seuraavan kierroksen. ”Tulepa istumaan tänne nojatuoliin” kuulin vaimoni äänen. Samalla kun hän alkoi sitoa jalkojani ja käsiäni hän sanoi: ”Saat nyt katsella muutaman kierroksen kiltisti vierestä” Make hävisi seuraavan kierroksen ja hällä oli vuorossa farkut. Kaveri nousi seisomaan ja vaimoni laskeutui hänen eteensä. Vyö rapsahti auki ja vetoketju liukui alas....uuuuh, mikäs se täällä oikein jököttää kuulin vaimoni huokuvan.

Makella ei ollutkaan kalsareita, iso kulli pompahti silmiemme eteen. Terska oli jotenkin luonnottoman suuri ja muutenkin vehje sellainen, että tunsin itse omistavani nakin, vaikka se ei sitä kyllä olekaan. ”Saanhan mä vähän suukotella sitä” kuulin vaimoni anelevan. Meinaaks se helkutti ottaa suihin heti kättelyssä, ajattelin. Oloni oli tosi tukala, panetti niin vaan perusteellisesti. Toisaalta vitutti kaverin iso työkalu ja vaimon ihasteleva katse. Vaimoni imee ja lutkuttaa, toinen käsi kiini varressa vatkaten ja toinen palleja puristellen. Nautiskeltuaan aikansa vaimoni suihinotosta Make nosti tämän ylös ja meni itse taakse. Pari oli parin metrin päässä edessäni. Make alkoi hvyäillä ja puristella vaimoni rintoja. Tämä kallisti päänsä kaverin olalle, puristeli reisiään yhteen ja sulki silmänsä. Kaveri irrotti toisen kätensä ja päästi sen vaeltamaan alaspäin vaimoni vatsalla kohti alapäätä. Kiemurtelin ja yritin irrottautua, mutta turhaan. ”Mut piti päästää irti parin kierroksen jälkeen” valitin. Maken sormet painuivat hitaasti mutta vääjäämättömästi vaimoni pikkuhousujen väliin. Maali oli saavutettu. Huomasin kun vaimoni levitti reisiään päästääkseen sormet paremmin sisälleen. Jätkä hellitti hetkeksi, vaan nykiäkseen vaimoni tangat polviin mistä ne luistivat hänen nilkkoihinsa.

Siinä se oli, kuumana, märkänä ja turvonneena, reikä jo valmiiksi avautuneena, naiseni vittu, toisen miehen hiplattavana. ”Tuntuuko hajut” kysäisi Make ja nauraa röhähti. Vaimollani oli se hetki kierrosta menossa jolloin hän tuoksuu tosi kiimaiselta. Olinhan minä sen toki jo hiffannut. ”Mun on pakko päästä panemaan, muuten roiskuaa syliin” anelin. ”Ai tätäkö tekis mieli” Make kysyi ja käänsi vaimoni pirttipöydälle mahalleen niin, että ylävartalo oli pöydällä, jalat maassa ja herkullinen pylly vasten katsettani. Herkullinen rako, molemmat reijät näkyvillä. Kaveri sylkäisi kämmeneensä ja hieroi nesteet kivikovalle terskalleen. Ihana näkymä muuttui kaverin karvaiseen perseeseen hänen siirryttyään vaimoni taakse. ”AAAAAHHHhhhhh.... vaimoni kiljahti kaverin runtatessa sisään. Vaimoni ininä voimistui sitä mukaa kun kaveri kiihdytti tahtia. Hän nussi kuin mielipuoli vaimoni vaikertaessa. Kauheasti karjuen hän tyhjensi itsensä vaimoni vittuun ja siirtyi pesuhuoneeseen. Vaimoni makasi edelleen samassa asennossa henkeään haukkoen. Spermanoro alkoi valua ulos hänen aukinussitusta vitustaan. Härski ja kiihottava näky. Pääsisin liukkaille, ihanaa. Tuntui jo, että pati lähtee plkästä katsomisesta. ”Minä kanssa kulta” kähisin minkä kykenin. Vaimoni havahtui ja tuli luokseni. ”Mikäs täällä on hätänä, oliko kiva katsoa” hän kysyi. ”Irrota mut, että mä pääsen panemaan” sanoin jo vaativalla äänellä. ”Tämäkö se täällä määrää” hän sanoi ja tarttui kiinni kalustani alkaen runkata sitä. ”Hei mä en kestä enää mitän leikkejä tähän väliin” murisin. ”Ei ole tarkoituskaan” hän sanoi kujeillen ja kiihdytti tahtia. En kestänyt enää, kuumat spermani ruiskahtivat syliini. ”Tuli pieni oksennus” sanoi vaimoni ja naurahti. Näin kuinka hän lanteet keinuen siirtyi pesuhuoneeseen Maken seuraksi.

Hetken päästä pari tuli takaisin käsi-kädessä. Mustat ajatukset liikkuivat päässäni. Kaverin parru seisoi taas täydessä valmiudessa. Oli tainnut saada saippuakäsittelyn vaimoltani. Make kaatoi vaimoni muitta mutkitta laverille ja hyppäsi pukille. Naiseni nosteli lanteitaan ja koitti vastailla työntöihin. Asento ei ilmeisesti täysin tyydyttänyt jätkää, vaan hän nosti vaimoni jalat olkapäilleen. Härkä alkoi armottoman pumppaamisen. Vaimoni ulisi alla kuin tapettava sika ja laukesi rajuun orgasmiin. Kaverikin alkoi olemaan jo loppusuoralla. Hän irrottautui ja nosti vaimoni istumaan työntäen samalla kullin tämän suuhun. Tutuin karjahduksin hän ruiski spermansa vaimoni suuhun, osa siitä ruiskusi myös hänen kasvoilleen.

Kun kävimme aikuisten lelukaupassa ostoksilla, vaimoni oli vielä työssä jossa hän joutui matkustelemaan aika paljon. Silloin hän oli vaatinut, että jos ostetaan sauva, niin sitten ostetaan myös vibratussu, ettei minun tarvitsisi käydä vieraissa hänen reissujensa aikana. Hämilläni olin tähän ostoksen suostunut, mutten arvannut, että vaimoni oli ottanut sen mukaan tänne saunalle.

Kullini seisoi taas kaikessa komeudessaan. ”Nyt käydään välillä saunassa” sanoi Make vaimolleni.

Minä jo kerkisin hätääntyä. ”Tulen kohta perässä, hoitelen vaan yhden jutun” kuulin vaimoni vastaavan. No nyt on vihdoin mun vuoro, ajattelin toiveikkaasti. Vaimoni kävi kassilla ja tuli viereeni motorisoitu bimpero mukanaan. ”Mitä helvettiä sä nyt oikein meinaat” kirosin. Vaimoni levitti reisiään ja työnsi kätensä pilluunsa jonka jälkeen hän siirsi eritteet kumivitulle. ”No nyt pääset liukkaille” hän sanoi ja painoi härvelin kulliini, Se meni heittämällä sisään, kiitos hänen ja Maken eritteiden. Napsaus ja ihana väristys alkoi tuntua kyrvässäni. ”Pidä hauskaa ”Ninan” kanssa sillä välin kun me käydään saunassa” hän kujersi mennessään ja pyörittäessään persettään.

Lauteilta alkoi kuulua kikatusta ja Maken röhisevää naurua. Oli varmaan vaimo kertonut pikku kujeestaan kun parilla oli niin hauskaa. Minua alkoi todella vituttamaan, tätäkö tämä nyt on. Ensin hoidellaan nyrkkikyllikillä ja sitten tekovitulla kun oikeaakin olisi saatavilla. Olin jo lähellä toista laukeamista kun pari tuli takaisin takkahuoneeseen. ”Pitäisi varmaan päästää ukkokin jo mukaan touhuihin” kuulin vaimoni sanovan. ”Yks pikkujuttu vielä, tule tänne pöydälle” sanoi Make. Vaimoni meni kiltisti ja jätkä asetti hänet samaan asentoon kuin ensimmäisellä kerralla. ”Ole nyt hetki siinä, että saadaan ihailla sua” Make sanoi ja nappasi liukastevoidetuubin jonka olimme ostaneet tekotussua varten. Eiköhän toi vaimon vittu ole tarpeeksi märkä moisen panemisen jäljiltä muutenkin, ettei tarvitse enää lisäliukasteita, ajattelin, vaikka sulla iso kalu onkin.

Vaimoni vaalea perse ja välissä oleva rako kaikkine herkkuineen oli niin kiimaista katseltavaa, että laukesin väkisin. Spermani ruiskusivat muiden eritteiden joukkoon. Jätkä siirtyi vanhalle paikalleen vaimoni taakse. ”Ei sinne, se on väärä reikä” kuulin vaimoni parahtavan. IIIIIIIIIIIkkk.OOOOOOOOOhhhhhhhhh

”Koita olla mahdollisimman rento, kyllä se siitä” jätkä sanoi ja alkoi vetämään kaluaan ulos vaimoni perseestä tämän ulistessa. Vittu, se sika nussii mun vaimoa perseeseen. Se herkku oli minulta jäänyt kokematta vaikka olin sitä aina sillöin tällöin anellut. Vaimoni oli ollut tiukkana ja pitänyt sen reiän neitsyyden tallessa . Nytkin hän yritti nousta, mutta kaveri painoi toisella käsillään häntä selästä vasten pöytää. Karvainen perse alkoi liikkua edes takaisin, ensin hiljaa, mutta kuitenkin määrätietoisesti. Vaimoni ulina muuttui ensin ininäksi ja sitten huokailuksi. Saimme yhtä aikaa, Make ja minä. Vaimoni perseen impeys oli viety. Kaveri hävisi taas pesuhuoneeseen, palasi pikaisesti, heitti vaatteet päälleen ja katosi. Vaimoni makasi edelleen samassa asennossa pöydällä. Spermanoro valui hänen avoimesta persreiästä pitkin reisiä. ”Tuu jo irrottaa nää helvetin siteet” huusin lopulta. Vaimoni tuli hymyillen luokseni. ” Nyt on vihdoin sun vuoro” hän sanoi. ”Ei taida tulla enää hommista vähään aikaan mitään” totesin. Olinhan lauennut jo kolmasti ja varastot olivat ehtyneet. ”sehän pani sua vielä perseeseen” sanoin. ”Mä tykkään miehistä jotka otaa mitä haluaa” kuului vastaus.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute