Herkku-puhelin
Viljapellossa
Piia

Viime kesänä menimme tavanomaiseen tapaan mökille vanhempieni kesäloman alettua. Tällä kertaa olisin halunnut jäädä kotiin, olinhan juuri alkanut ekaa kertaa seurustelemaan ja keväällä saanut ekat seksikokemukset. Ja poikaystäväni kanssa harrastimmekin seksiä aina kun se oli mahdollista, lähinnä jommankumman kotona, joskus kerrostalomme saunatiloissakin. Varmuusvälineitä oli kulunut jo varmaan aika läjä. Niinpä oisin halunnut jäädä kaupunkiin, mutta minkäs teet, vanhemmat määräävät.

Alkupäivät mökillä sujuivat rauhallisissa merkeissä, liiankin ja kaipasin poikakaverini luokse. Olin ottanut pahimmassa kaipauksessa tavaksi mennä läheisen maatalon pellolle viltille ja tyydyttää itseni auringossa viljapellon suojissa. Niin nytkin kävelin pellon laitaan ja asettelin viltin, riisuin vaatteeni katsoen ensin, ettei ketään ollut näkyvissä ja asetuin mukavaan asentoon selälleni.

Hetken auringonpaisteessa lämmettyäni sormet etsiytyivät kukkulalle ja siitä vähä vähältä auringon lämmittämälle klitalle. Levitin reiteni ja aloin silmät ummessa nautiskella kosketuksista. Kohta sormet liikkuivat vikkelästi litimärässä pimpissä. Yhtäkkiä tunsin jotain reittäni vasten ja vaistomaisesti vetäisin käteni pois haarojen välistä avaten silmäni.

Aurinko häikäisi silmäni, mutta näin naapurin isännän ison paljaan mahan hänen asetellessaan itseänsä haarojeni välin. Valahdin aivan kalpeaksi kun tajusin hänen tarttuneen mahan alta juuri ja juuri pilkottavasta kalustaan kiinni ja ohjaavan sitä kohti pimppiäni. Olin aivan shokissa enkä ymmärtänyt edes puristaa reisiäni yhteen kun isäntä painoi terskan pilluni huulille ja saman tien sisään. EI – kuiskasin tuskin kuuluvasti hampaitteni välistä, mutta samassa iskin kynteni isännän olkapäihin ja ynähdin ison kullin painautuessa vastustamattomasti litimärän pilluni pohjaan saakka.

Isäntä otti kaksin käsin tukea viltiltä ja alkoi vedellä järkyttävän kokoista kaluaan edes takaisin äärimmilleen venytetyssä pikku pillussani.

Uuuu purkautui tahtomattani huuliltani tuon elämäni suurimman kullin käsittelyssä. Tämä oli ihan toista kuin poikaystäväni elin ja minun oli pakko avata reidet äärimmilleen helpottaakseni pillun oloa.

Isäntä tulkitsi tämän halukkuudeksi ja alkoi pitkin nopein vedoin panna pilluani, joka oli kuin tulessa. Voihkin kuuluvasti joka työnnöllä. Ihmettelin miten noin isomahainen mies pystyy niin nopeisiin liikkeisiin kun isäntä alkoi murahdelleen lisätä voimaa työntöihinsä ja kiljahdukset kuuluivat huuliltani saatellen hänen jokaisen survaisunsa pikku pilluni pohjaan saakka.

Outo värinä alkoi lantiostani ja kohta tunsin miten orgasmi lähestyi isännän pannessa kiivaasti hoikkien reisieni välissä. Uuu, vikisin tuon isomahaisen miehen alla pilluni puristellessa orkussa samalla kun tunsin isännän kalun paisuvan ja kuuman sperman syöksyvän sykäyksittäin suojaamattoman pilluni perukoille. Hetken isäntä makasi koko painollaan päälläni ja kierähti sitten kyljelleen.

Olipa pano hän tokaisi ja nousi napittaen housunsa. katsoin kalun katoavan housujen sisään ja sanaa sanomatta keräsin vaatteeni ja viltin ja aloin tärisevin jaloin astella mökkiämme kohti. Matkalla pukeuduin ja menin suoraan nukkumaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute