Herkku-puhelin
Kohtaaminen 4
mics

Oli lämmin kesäpäivä ja olin lähtenyt ulos kävelylle, onhan kaupungissamme kauniit kävelyreitit järvimaisemilla. Puin pelkät shortsit ja t-paidan päälleni. Tapojeni mukaan en käyttänyt alusvaatteita, se sai oloni tuntumaan seksikkäältä. Kävelin erääseen rantaan ja katselin kuinka siellä oli joitakin ihmisiä uimassa ja minun teki mieleni mennä myös uimaan. Minulla ei tietenkään ollut uimahousuja mukana, joten odottelin hetken aikaa ihmisten lähtöä. Hetken kuluttua ranta oli tyhjä ja oli vuoroni mennä uimaan. Riisuin vaatteeni ja pulahdin lämpimään veteen. Tuntui hyvältä uida alasti ja ajattelin miksiköhän uidessakin pitää olla housut jalassa. Pian rannalle saapui kaksi parikymppistä tyttöä. He eivät aluksi huomanneet minua vedessä ja alkoivat ottaa aurinkoa yläosattomissa. Kun aloin nousta vedestä tytöt huomasivat minut, mutta eivät häpeilleet ollenkaan alastomuuttaan eikä ollut todella mitään syytäkään niin olivat kauniita molemmat. He katsoivat kun tulin lähemmäs rantaa, mutta eivät vielä tienneet, että olin alasti.

Kun hetkeksi pysähdyin epäröimään uskallustani nousta vedestä kahden silmäparin katsoessa tytöt vain terästivät katsettaan. Ajattelin, että noustava se nyt vaan on. Itse en ollut tajunnut, että noiden kauniiden rintojen näkeminen oli saanut kullini jo puolikovaksi, vaan nousin vedestä ja kävelin eteenpäin. Joutuisin kävelemään tyttöjen ohi päästäkseni vaatteideni luo ja silloin myös huomasin kullini olevan puolitiessään. Tunsin silloin kevyen sykähdyksen kalussani ja tiesin mitä se tarkoittaa. Se alkoi kovettua nopeasti ja tyttöjen katsellessa vauhti vain kiihtyi. Minua nolotti, mutta tyttöjä ei tuntunut haittaavan. Olin huomaamattani pysähtynyt vähän matkan päähän heistä ja katsoin heitä nyt kulli kivikovana miettien mitä tehdä.

Vastaus siihen tuli helpommin kuin ajattelin. Tytöt alkoivat ilokseni riisua ja olivat pian myös alasti. Lähdin heitä kohti ja kullini kiristyi joka askeleella. Asetuin polvilleni heidän väliinsä, jolloin toinen tytöistä tarttui kiinni kyrpääni. Tuntui todella hyvältä ja vain parani. Toinen tytöistä piti kiinni mulkustani ja toinen otti sen suuhunsa. Ei mennyt kuin muutama hetki ja laukesin tytön suuhun. Koko kroppani tärisi ja hengitin todella raskaasti. Kullini ei tahtonut ilmeisesti vielä lopettaa, sillä se pysyi kovana edelleen. Käännyin selälleni makaamaan ja otin toisen tytön istumaan päälleni. Vieläkin kivikova kullini upposi hänen suloiseen pilluunsa, joka oli jo aika kosteana puuhasteluistamme. Toisen tytön otin naamalleni ja aloin hyväilemään kielelläni hänen ihanaa pilluaan.

Upotin kieleni syvälle tytön sisään ja sain palkkioksi pienen voihkaisun. Tein sen uudelleen muutamia kertoja ja tyttö kävi todella kuumana. Pyysin tyttöjä vaihtamaan paikkaa ja niin he tekivät. Tyttö, joka nyt istui kullini päälle, alkoi saamaan orgasmia. Tunsin kuinka hän värisi kullini ympärillä samalla huohottaen äänekkäästi. Tein toiselle tytölle saman kielihoidon, kuin toisellekin, sillä se tuntui tehoavan. Toinen oli noussut päältäni ja kullini oli nyt syvällä hänen suussaan. Hän oli todella hyvä ottamaan suihin. Tyttö huomasi, että olin tulossa ja lopetti suihinoton. Hän alkoi kiusoitella kyrpääni kielellään ja joka kosketuksella meinasin tulla. Hautasin kiimaisena kieleni syvemmälle tytön pilluun ja hän tuli naamalleni melkein saman tien. Hänkin nousi ylös ja nyt molemmat kiusoittelivat kulliani, kunnes en kestänyt enää.

Tartuin mulkkuni ja runkkasin nopeaan tahtiin, paine purkautui. Spermaa levisi päälleni ja tyttöjen kasvoille. Molemmat vuorollaan imivät vielä viimeisetkin pisarat kullistani ulos, olin todella puhki. Silloin rannalle näytti tulevan taas lisää ihmisiä, puimme vaatteet ja poistuimme omille teillemme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute