Herkku-puhelin
Tuparit
Abbus

Musiikki kuului jumputtavana pitkälle asti korttelia, kun Sonja polki pyörällään kohti ystävänsä uutta kotia. Ajatukset risteillen mielessään, tämä oli eka kerta kun hän tapasi Kirstin kavereita ja suurin osa heistä oli lepakoita niin kuin Kirstikin. Sonja oli tuntenut koko ikänsä vetoa naisiin mutta ei ollut uskaltanut lihaansakaan liikuttaa että olisi edes tutustunut kehenkään. Innoissaan, ehkä hermostuksissaan hän pysäköi pyöränsä ystävänsä pihalle, pienen rivitalon päähän. Oikoen paitaansa, sipaisten hiuksiaan hän soitti ovikelloa. Pian ovi aukenikin ja iloinen Kirsti oli vastassa häntä. Oi sinä tulit, peremmälle peremmälle: Kirsti oli innoissaan.

Hei kaikki tässä on Sonja! Sonja punastui korviansa myöten kun naisten päät kääntyivät tiirailemaan häntä uteliaana. Koko asunto oli täynnä naisia ja varmuudella kaikki lepakoita. Käy ottamassa juotavaa ja syötävää ja hyppää sekaan vain: Kirsti tuuppasi häntä keittiön suuntaan. Sonja katseli ympärilleen ja yritti hivuttautua mahdollisimman huomaamattomasti keittiöön. Juuri kun hän oli pääsemässä keittiöön hän törmäsi vahingossa tummahiuksiseen naiseen. Oi anteeksi ei ollu tarkoitus törmätä: Sonja änkytti. Ei se mitään minunkin olisi pitänyt katsoa eteeni, hei olen muuten Riina. Tummahiuksinen nainen esitteli itsensä. Hei minä olen Sonja: Sonja vastasi. Juu kuulin kun Kirsti kiljui sen koko asunnolle: Riina naurahti. Anteeksi haen juotavaa ja muuta: Sonja sanoi ja puikahti Riinalta karkuun joka oli alkanut kiinnostua tästä törmäilevästä naisesta.

Sonja kauhaisi boolia kuppiinsa, edes siitä saisi vähän rohkeutta ja latoi kaikenlaisia herkkuja lautaselleen ennen kuin palasi olohuoneeseen kuuntelemaan muita. Hän istahti nurkassa olevaan pieneen 2-istuttavaan sohvaan ja mutusteli tyytyväisenä herkkuja. Sama nainen joka oli häneen törmännyt ilmestyi pian hänen eteensä. Anteeksi onko tuo toinen paikka vapaana? Riina kysyi vinkaten silmäänsä. Sonja melkein tukehtui herkkuihin mutta sai köhisten vastattua: On se. Riina istahti hänen viereensä, turhankin lähelle vaikka tilaa olisi ollut enemmänkin. Paikka johon Riinan reisi kosketti häntä sai sen kihelmöimään. Sonja kiemurteli paikallaan, yritti vilkuilla muualle mutta joka kerta kun hän sattui katsomaan Riinaa tämä hymyili hänelle ja katseli kiinnostuneena. Illan aikana tuparit riehaantuivat entisestään ja naisilla oli hauskaa, takapihalla tanssittiin lämpimässä kesäsäässä, keittiössä herkuteltiin, olohuoneessa parannettiin maailmaa. Sonja alkoi tuntea itsensä rohkeammaksi kun hän oli jo 4 kuppia boolia maistellut, hän jopa vastaili ujosti Riinan hymyihin mutta siltikään ei uskaltanut sanoa mitään. Äkkiä joku horjahti sohvaa vasten ja tönäisi Sonjaa jonka kädessä ollut kuppi läikähti suoraan Riinan rintamuksille.

Kauhusta kankeana Sonja tuijotti punaista läiskää valkoisella puserolla. Voi anteeksi kauheasti ei ollut todellakaan tarkoitus. Sonja sopersi. Riina vain naurahti ja pyyhki puseroaan: Ei se sinun vikasi ollut, onneksi asun ihan melkein naapurissa niin voin mennä vaihtamaan puseron. Anna edes minun tulla mukaan auttamaan: Sonja sanoi ennen kuin ehti edes ajatella mitä oli sanonut. Sopiihan tuo: Riina virnisti otti Sonjaa kädestä ja veti perässään etuovesta ulos vähän matkan päähän hänen kotiinsa. Ajatukset risteilivät Sonjan päässä, pää käski mennä takaisin tupareihin mutta jalat tottelivat vain matkaa kohti Riinan kotia. Hetken päästä he olivatkin jo Riinan kotona, Sonja jäi arastellen odottamaan eteiseen. Tule nyt peremmälle: Riina pyysi ja kehotti seuraamaan häntä makuuhuoneeseen. Sonja seurasi häntä hitaasti ja kuikuillen joka puolelle uteliaasti. Äkkiä hän pysähtyi makuuhuoneen ovelle suu auki, Riina oli kiskaissut paidan pois päältään ja sen alla ei ollut mitään. Niellen tyhjää Sonja ei osannut muuta kuin tuijottaa. Sulje toki suloinen suusi ettei kärpäset sinne lennä: Riina naurahti lähestyen yhä ylävartalo paljaana sulkien Sonjan suun hellästi. Noin suloinen suu kuuluisi käyttää muuhun kuin kärpäsenloukkuna: Riina kuiskasi Sonjalle kasvot parin sentin päässä. Sonja ei osannut muuta kuin nyökätä, hän oli jännityksestä jäykkänä. Täydellinen hiljaisuus laskeutui heidän välilleen: Tiedätkö mitä minä tahtoisin? Riina kysyi sivellen Sonjan kasvoja. Ymmh: Sonja ei muuta osannut sanoa. Tahtoisin ottaa sinut tuossa sängyllä, kun näin sinut niin ajattelin heti että tahdon sinut: Riina henkäisi Sonjalle matalalla äänellä. Sonja ei voinut muuta kuin nyökätä ja sulkea silmänsä kun tunti Riinan kuumat huulet omillaan. Voimakkaat kädet kietoutuivat hänen ympärilleen ja tunnustelivat hänen vartaloaan. Sonjan ajatukset lensivät linnunlailla: Voi jessus nyt se tapahtuu. Riinan levottomat kädet kiskoivat Sonjan paidan pois, nälkäiset huulet vaelsivat hänen kaulallaan.

Äkkiä Sonja tunsi kaatuvansa selälleen sängylle ja näki kuinka Riina kiskoi omat vaatteensa pois vauhdilla: Laitan sinut haluamaan niin paljon että et ole ennen halunnutkaan niin paljoa. Riina kumartui Sonjan ylle ja suuteli tätä ahnaasti... Hetkeä myöhemmin Sonja huomasi olevansa alasti ja hänen ranteensa oli kahleissa sängynpäädyssä kiinni. Hän ei panikoinut koska jollain kummallisella tavalla hän luotti tuohon naiseen. Sonjan koko ruumis jännittyi kun tunsi elämänsä ekaa kertaa naisen kielen vasten rakoansa. Maistuvaa: Riina kähisi, tarttuen Sonjan hiuksista kiinni ja kiskaisten tämän pään taakse päin hellästi. Varmistan että et pullikoi vastaan: Riina sanoi viettelevästi ja asetti Sonjalle suukapulan kiinnittäen sen niskaan kiinni, näin Sonja ei voinut kieltää mitään tai pyytää mitään. Sonja puristi kätensä nyrkkiin ja ei voinut muuta kuin henkäillä raskaasti ja ynähdellä, kun Riina upotti kasvonsa hänen reisiensä väliin maistelemaan.

Kuuma kieli lipui hänen häpyhuulien välissä kiusoitellen maistellen jokaisen huumaavan pisaran talteen. Voimatta itselleen mitään Sonjan lantio aloitti oman elämänsä, yrittäen saada enemmän. Riinan kädet puristelivat hänen rintojaan, kieli lipoi häntä kiihottaen korkealle pilviin. Äkkiä Riina vetäytyi kauemmas ja Sonja ynähti pettyneenä, mutta vain hetkeksi että haki laatikostaan dildon. Sonjan silmät revähtivät sepposen selälleen tuijottaessaan dildoa, hän ei ollut eläessään käynyt sellaista. Riina asettui Sonjan reisien väliin ja kiusoitteli dildon kärjellä Sonjan pillua, sivellen, tökkien hellästi päältä. Riina kumartui lähemmäs Sonjaa asettaen dildon kärjen tämän aukolle kiusoitellen siinä. Aion panna sinua niin paljon että tiedät saaneesi kunnolla: Riina kähisi kiihkoissaan, Sonja ei voinut muuta kuin nyökätä. Riina työntyi häneen aluksi varovaisesti kuin koetelleen Sonjan rajoja, hitaan rytmikkäästi työnnellen.

Kun Sonja alkoi olla kiihkonsa huipulla, Riina lopetti äkkiä. Sonja ynähti erittäin pettyneenä. Älä pelkää en lopeta, nyt vasta minä aloitan: Riina virnisti ja työnsi voimalla dildon Sonjan märkään rakoon, kuitenkin satuttamatta häntä ja alkoi pumpata dildoa rajuin hellin liikkein. Sonja puri suukapulaansa, vastasi lantiollaan ottaen kaiken mitä sai. Riina kurottautui Sonjan päälle ja alkoi imemään tämän kaulaa samalla kun auttoi Sonjaa saamaan sen mitä oli aina halunnut. Kunnon panon...

THE END

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute