Herkku-puhelin
Naapuri suihkussa
Samin kanssa

Tapaus sattui minulle (24v.) jonkin aikaa sitten kun taloyhtiössämme tehtiin suuri putkiremontti. Talo on yksirappuinen, mutta onneksi se on jaettu kolmeen osaan putkistojen suhteen joten kaikki asunnot eivät ole samaan aikaan työn alla.

Kun omaa huoneistoani alettiin korjata, oli toisessa linjassa oleva yhtiön omistama huoneisto tyhjä, joten siinä olevaa kylpyhuonetta voitiin käyttää varauslistan mukaan vuorotellen.

Eräänä iltana olin tehnyt varauksen suihkuun klo 21 ja tiesin jo kokemuksesta, ettei siellä sen jälkeen enää kukaan käynyt ja edellinen oli lähtenyt jo tuntia aiemmin.

Lukko on sarjoitettu siten, että kaikkien avain sopii siihen ja menin ajallani sisään. Päälläni oli kylpytakki ja alla bokserit. Huoneisto oli hiljainen ja suoraa päätä menin kylpyhuoneeseen. Kun avasin kylppärin oven, siellä oli valo, ja hämmästyksekseni alaston nainen peseytymässä. Tunnistin naisen yläkerrassa yksin asuvaksi vanhemmaksi opettaja-tädiksi. Arvioisin hänen ylittäneen jo viisikymppiä ja muotoja hänelle oli suotu runsain mitoin. Täti oli myös jonkin verran hämmästyneen näköinen ja hädissään yritti peittää saippuaista vartaloaan. Toinen käsi oli haarojen edessä ja toisella hän yritti peitellä tosi muhkeita rintojaan.

”Oho, kumpikohan meistä on väärään aikaan täällä?” Kysyin toivuttuani ensihämmästyksestä. Seisoin edelleen oviaukossa ja tuijottelin tädin isoja tissejä ja tunsin samalla, että housuissanikin liikahti jotain.

”En tainnut huomata katsoa, että siinä oli varaus”, sanoi täti siihen. Jostain syystä hän ei kääntynyt poispäin, vaan oli edelleen minuun päin kääntyneenä.

”Pesenkö selkäsi vai odotanko tässä että saat itse pestyä”, kysyin häneltä, ja samalla avasin kylpytakkini. Kaluni oli puolijäykkänä eikä varsinaisesti vielä näkynyt boksereistani, mutta koko ajan oli liikettä siihen suuntaan tapahtumassa.

”Olen ihan kohta valmis”, hän sanoi ja käänsi selkänsä ja muhkean takamuksensa minulle. Samalla hän jatkoi sienellä pesuaan. Laitoin kylpytakin naulaan ja seisoin runsaan metrin päästä tuosta XXL –kokoisesta naisesta, joka vaahdotti itseään oikein kunnolla. Bokserit olivat jo koetuksella kun kaluni pyrki pystyyn.

”Jos kerran siinä seisot, niin voithan sinä samalla pestä selkäni”, täti sanoi hetken kuluttua hiljaisella äänellä ja ojensi sientä olkansa yli. Otin sienen toiseen käteen ja toisella työnsi housuni alas ja pois. Asetuin hänen selkänsä taakse ja aloin hieroa sienellä hänen hartioitaan. Kaluni oli jo täydessä seisokissa välissämme. Toisella kädellä pidin kiinni hänen olkapäästään samalla kun toisella kädellä suoritin pesua. Pikkuhiljaa siirryin alaspäin ja viimein olin jo kiinni kankuissa. Nyt sivelin häntä jo molemmin käsin ja täti huokaili käsittelyssäni. Laitoin sienen pois ja jatkoin saippuaisen vartalon sivelyä molemmin käsin. Käteni vaelsivat pitkin selkää ylös ja alas ja välillä rutistelin hänen takamustaan. Sitten työnsin käteni hänen käsiensä alta ja tartuin isoihin roikkuviin rintoihin. Tunsin heti kovana törröttävät nännit kämmenpohjissani ja kysyin samalla.

”Pestäänkö täältä myös?”

”Hmm… pese vaan…” täti huokaili käsittelyssäni

Astuin askeleen lähemmäksi ja koukistin jalkani ja työnsi kovan seisovan kaluni tädin jalkojen väliin. Toinen käteni vaelsi alas ja suoraan jalkojen väliin etukautta. Muitta mutkitta työnsin sormeni hänen pilluunsa. Tunsin kuinka se oli lämmin ja kostea ja turvoksissa.

”Tämäkin taitaa tarvita käsittelyä?” kuiskasin hänen korvaansa.

”Ooh, nii..iin…”

”Levitä jalkojasi”, komensin tätiä ja tottelevaisesti hän levitti jalkojaan ja samalla pyllisti minulle. Ohjasin kovan kaluni suoraan hänen häpyhuulilleen ja saman tien se luiskahti sisään ja painoin pohjaan asti.

Rutistelin isoja rintoja ja aloitin rytmikkään panon tuossa liukkaassa reiässä.

”Tuntuuko hyvältä”, kysyin vedellessäni nuoruuden innolla tuota isoperseistä tätiä.

”Tuntuu, paina kovaa”.

”Taidat tykätä nuoresta kyrvästä”, härnäsin tätiä.

”Hyvä kova kyrpä, paina kovempaa,” täti huohotti ja minä lisäsin vauhtia. Nyt hän nojasi lavuaariin ja minä pidin kaksin käsin kiinni lantioista ja panin kovaa.

”Nyt saat kovaa nuorta kyrpää kiimaiseen pilluusi!”

”Aah, ihan kyrpä, nussi kovaa mun pillua!”

Isot tissit heiluivat holtittomasti ja pillu litisi ja lotisi panon tahtiin.

”Nyt lentää spermat sun kiimavittuusi!” Sanoin, kun tunsin, että lasti on lähdössä.

”Anna spermaa, nussi, nussi, oooh…” Täti tärisi edessäni samanaikaisen orgasmin kanssa kun latasin kunnon lastin hänen pillunsa perukoille.

”Olipa aikamoinen yllätys”, hän totesi hetken kuluttua. Kaluni valahti spermaryöpyn kera ulos pillusta ja käänsimme suihkun päälle. Huuhtelin hänet ja aloin itsekin peseytyä. Hän katsoi vierestä kuivatessaan itseään.

”Taidan tulla toistekin samaan aikaan, niin hyvin pesit selkäni”, hän sanoi ja iski silmää lähtiessään omaan kotiinsa.

”Ilo oli täysin minun puolellani ja mielelläni poikkean luonasikin joskus.”

”Se sopii”, hän sanoi ja poistui.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute