Herkku-puhelin
Totaalisesti alistettu 1
Pakko-orja

Oli jo myöhäinen ilta ja olin lähdössä kotiin kun eräs alaisistani tuli huoneeseeni. ”Liisa, sun pitäisi ehkä tsekata tämä vielä ennen kuin lähdet”, hän sanoi ja antoi minulle web-osoitteen, joka oli minulle täysin tuntematon. ”Mä oon mun huoneessa jos sulla on vielä tänään asiaa”, Matti sanoi ja katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Matti oli ollut minulle aina jonkinlainen kysymysmerkki: työssään hän ei ollut kovin hyvä mutta aina vaatimassa sitä ja tätä. Itse asiassa olin ajatellut hänen irtisanomistaan jo pariin kertaan, antanut jo kaksi kirjallista varoitustakin, joten seuraavalla kerralla hänellä olisi lähtö edessä.

Koneeni oli kuitenkin vielä auki, joten päätin kuitenkin katsoa kyseisen nettisivun. Näytölle ilmestyi iso kuva kontillaan olevasta alastomasta naisesta jota naitiin takaapäin. Täysin mauton kuva ja olin juuri sulkemassa sivua kun kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. Siirryin sivulla eteenpäin ja katsoin seuraavan kuvan; sama nainen imemässä munaa, mutta tällä kertaa kasvot näkyivät selvästi: MINUN KASVONI! Kädet täristen selasin kaikki kuvat läpi. Niitä oli yhteensä parikymmentä, kaikki minusta. Muistin kyllä tilanteen reilu vuosi sitten kun olin työmatkalla tavannut miehen jonka kanssa minulla oli ollut yhden yön juttu. Mutta miten helvetissä Matilla oli kuvat?

Tartui puhelimeen ja juuri kun valitsin Matin numeron näin hänet seisomassa huoneeni ovella. Hänen ilmeensä ja äänensä olivat kovat: ”Kivoja kuvia. Ne on netissä muttei julkisesti nähtävänä, vielä. Mä tulen tähän kymmenen minsan päästä uudelleen ja jos et ole silloin nakuna perse pystyssä tota kirjotuspöytää vasten niin kuvat on tänään levityksessä ja huomenna koko firmalla.” Sain vain suuni auki kun Matti oli jo mennyt. Istuin ja tuijotin kuvia ja yritin miettiä. Matilla ei ollut mitään menetettävääkään ja tiesin hänen olevan vittumainen ihminen, enkä epäillyt hetkeäkään etteikö hän julkaisisi kuvia.

Lopulta paniikki vei voiton ja riisuin vaatteeni. Olen 35-vuotias ja pitänyt kropastani huolta. Lantioni on aina ollut naisellisen leveä ja olen ollut ylpeä kapeasta vyötäröstäni ja kiinteistä C-kuppisista rinnoistani. Kuulin askeleet käytävältä kun otin pikkuhousuni pois ja nojauduin täristen pöytääni vasten. ”Onpas siinä kiimaisen näköinen narttu”, kuulin Matin äänen. ”Levitä jalkojasi, oikein kunnolla.” Tein kuten hän käski. ”Persettä enemmän pystyyn, kyllä tuota kelpaa näyttää”.

”Tahdot varmaan saada kankea sisällesi”, Matti sanoi enemmänkin toteamuksena kuin kysymyksenä. ”Haluatko että nain perseeseen vain pilluun?”. Yritin saada jotain järkevää suustani, mutta kieli tuntui liimaantuneen kitalakeen kiinni. ”Sano vaan perseeseen vai pyllyyn, ei se sen kummempaa ole”. Edelleen yritin sopertaa pyyntöä ettei kumpaankaan mutta kolmas kerta tuli todella vaativalla äänellä ”Perseeseen vai pilluun?”. ”Pilluun sain vastattua”. ”Sano vaan kunnolla!” ”Haluan että nait minua pilluun”, kuulin ääneni sanovan.

Matti astui aivan taakseni ja tunsin hänen kovan kalun jalkojeni välissä kun hän sumeilematta ohjasi sen pillulleni ja upotti sisälleni yhdellä työnnöllä. Kädet puristelivat välillä persettäni, välillä rintojani kovakouraisesti, välillä hän veti pitkästä tukastani päätäni rajusti taaksepäin. Matti ei kauaa sitä tahtia kestänyt ja tunsin miten kuuma sperma ruiskusi sisälleni. Hiuksistani hän pakotti minut kontalleni lattialle ”Nuole se puhtaaksi”, hän komensi. Avasin suuni ja päästäni pakottamalla Matti työnsi puolikovan kalunsa kurkkuuni ja pakotti minut nuolemaan sen puhtaaksi.

Matti istui työtuoliini ja käski minut seisomaan eteensä, kädet sivuilla. ”Tietokoneesi ja sähköpostisi salasana?”, hän kysyi ja kerroin ne. Matti antoi itselleen täydet oikeudet kalenteriini ja sähköpostiini. ”Kun sinulla on tuo sähköinen kalenteri näin hyvässä kunnossa niin varmaan aikataulujen suunnittelua auttaa että pääsen siihen käsiksi. Laita vaan niin työ-kuin vapaa-ajan tapahtumasi kalenteriisi niin voin sitten tehdä varaukset suoraan. Samalla voisit laittaa tietenkin vielä kuukautisesikin kalenteriin niin olen sitten tietoinen niistäkin”.

Hän penkoi pöytälaatikkoni nopeasti ja otti pöydälle digikameran. ”Sitten vielä pieni dokumentointitehtävä sinulle. Tänään puoleen yöhön mennessä otat kuvan jokaisista pikkuhousuistasi, rintaliiveistäsi ja muista alusasuista, tietenkin niin että ne ovat päälläsi, ja luetteloit ne. Lataan tässä samassa luettelopohjan koneellesi, sinähän pääset siihen kotikoneeltasikin.” Tiesin hyvin mitä ohjelmaa hän tarkoitti, sillä se oli yksi niistä sovelluksista jotka olin lähinnä pakottanut osastomme ottamaan käyttöön.

”Ja sitten vielä CRM-sovellus. Olen muokannut sinne sopivan rakenteen joka sinun tulee täyttää joka päivä.” ...toinen sovellus jota kaikki osastolla vihasivat mutta jonka käyttöä seurasin tiiviisti. Matti nousi, läimäytti minua takapuolelle ja toivotti hyvät yöt kävellessään ulos huoneestani.

Kotona olin pitkään kuumassa suihkussa keksimättä mitään fiksua ulospääsyä. Avasin kotikoneeni jonne Matti oli lähettänyt kuviani ja lupaamansa tiedostot, tai itseasiassa linkit paikkaan jossa ne netissä olivat.

Lähes mekaanisesti tottelin ja otin kuvia itsestäni peilin edessä: lajittelin alusasuni, puin pikkuhousut kerrallaan jalkaani, otin kuvan edestä ja takaa, tietysti sellaisen jossa näin navasta puolireisiin, sitten vastaavat kuvat rintaliiveistä ja muista alusasuistani. Vaikkei kuvista voinut minua tunnistaa niin niiden laittaminen luettelo-ohjelmaan tuhosi minun intiimisuojani aivan totaalisesti. Heitin pois ison kasan alusvaatteita samalla.

Seuraavaksi CRM-sovellus. Matti oli muokannut sitä rajusti ja kun ohjelma oli alunperin tarkoitettu että siihen kirjataan kaikki kontaktit asiakkaiden kanssa niin nyt se oli lähinnä päiväkirjani. Ohjelmaan oli varattu osiot joissa minun piti kirjata jokainen masturbointi ja sukupuoliyhdyntä, koska, missä, kenen kanssa ja omat vapaat kommenttini. Lisäksi minun piti tehdä suunnitelmaa eteenpäin samoista asioista, myös alusasujen käyttö piti suunnitella etukäteen viikoksi. Kaikki tämä tuli niin täysin minun yksityisyyteni yli että olin täysin turtana. Täytin kuitenkin kaiken kuten Matti oli käskenyt.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute