Herkku-puhelin
Vielä tällä iällä
willem

Seitsemän vuotta olin käyttänyt hyväkseni internetin chattimahdollisuuksia hankkiakseni uusia naissuhteita yksinäisen elämäni piristykseksi. Ja kyllähän niitä olikin käynyt täällä syrjäisen kunnan sivukylällä jossa asuin omakotitalossani. Tytöt olivat olleet etupäässä minua paljonkin nuorempia mutta kukaan heistä ei ollut päässyt minua niin lähelle että olisin halunnut jatkaa heidän kanssaan elämääni pitempään. Oikeastaan minua oli alkanut jo ikävystyttää uusien valloitusten tekeminen ja halusin ja vakiintua jos vain olisin löytänyt sen oikean. Kun on jo yli 70 alkaa ikäkin vaikuttaa jarruttavasti.

Olin ollut pari kuukautta pahimpaan kaamosaikaan Välimerellä ja palatessani pysähdyin Helsinkiin tapaamaan viimeisintä nettituttavuuttani. Hän oli kertonut olevansa viisi vuotta minua vanhempi joten en asettanut enää paljon toiveitani häneen. Tapasimme ja hän vei minut kotiinsa jossa keskustelimme sivistyneesti kotimaan tapahtumista ja varsinkin klassisen musiikin konserteista ja taidenäyttelyistä. Kun hän toi minut lentokentälle kutsuin hänet käymään luonani. Hän ilahtui kutsustani. Halasin häntä erotessamme jolloin hän huokasi: Olisitpa jäänyt yöksi! Ilme hymyineen oli niin jännä että jäin miettimään sen tarkoitusta.

Parin viikon päästä hän olikin jo tulossa. Hain hänet lentokentältä ja ajelimme läpi kevättalven kauniiden maisemien. Ilahduin hänen innostuksestaan sillä hän ei ollut koskaan käynyt näissä maisemissa. Tulimme sisälle asuntooni jota esittelin hänen ihmetellessä sen viihtyisyyttä ja upeita näkymiä ikkunoistani. Keitin kahvit ja istuimme keskustellen ja kertoen itsestämme. Illan jo hämärtyessä kerroin hänelle että yläkerrassa on vierashuone laitettuna häntä varten. -Kuulehan ystäväni en minä ole tullut näin kauas kotoani nukkumaan yksin. Siinähän se! Nyt ymmärsin hänen hymynsä tarkoituksen Seutulan kentällä! Tunsin suunnattoman hellyyden aallon tulvahtavan sisälleni. Otin hänet syliini nostin leukaansa ja suutelin. Ja suutelin vielä lisää! Olinkohan koskaan eläessäni kokenut tällaista suudelmaa!

Huulten pehmeys ja kuumuus saivat koko kehoni kihelmöimään veren syöksymään alavatsaani ja hengitykseni kiihtymään. Mitä tämä on?En ollut kokenut tällaista kuin vaimovainajani kanssa jokus neljännesvuosisata sitten. -Haluan nukkua kanssasi hän kuiskasi lievästi hengästyneenä. Kädet toistemme ympärillä siirryimme eteisestä kaksoisvuoteeni vierelle. Rauhallisesti aloimme riisua toisiamme ja bodyt ja muut tiukkikset hän halusi riisua itse. Sitten hän pujahti vessaan jolloin minä asettauduin jo puhtaisiin lakanoihin. Ehdin jo pitkästyä vaikkei hän viipynytkään pitkään. Sirosti hän asettui viereeni . Aloin kiihkeästi hyväilemään häntä. -Kulta olethan kiltti minulle - en ole ollut miehen kanssa moneen vuoteen . -Olen tietysti - ei meillä ole mihinkään kiire. Hän asettautui kainalooni niin lähelle kuin mahdollista. Keskustelimme nyt aivan muusta kuin kahvipöydässä. Rauhoituin ja ääretön hyvä olo ja hellyys levisivät sisälleni.

Jutellessamme aloin hiljalleen hyväillä hänen niskaansa ja käsivarsiaan. Hän siveli partaani ja siirsi kätensä niskaani joka on minun herkimpiä paikkojani. Kun olin hyväillyt hänen selkäänsä hetken alkoi hän suudella huuliani. Sormeilin rinnan namikoita ja sivelin vatsaa. Han sulki kovan elimeni reisiensä väliin ja hapuilin huulillani hänen rintojaan. Muuta hän ei enää kestänyt vaan veti minun päälleen . Vapisevin sormin hän ohjasi kaluni sisäänsä ja painoin sen varovasti perille asti. En olisi uskonut että löytäisin näin tiukan ja kostean pillun tämänikäiseltä naiselta. Vain nuoruuteni kokemukset vetivät vertoja tälle. Siihen jäivät muistelemiset sillä hän alkoi rajun liikkeen allani. Minulle tuotti vaikeuksia pysyä sisällä muuten kuin ottamalla tiukasti kiinni hänen pakaroistaan. Vuosien kaipaus ja halu purkautui hänen kehonsa rajuudessa ja kiihkossa. Ja minä nautin - nautin siitä että vielä tällä iällä olin löytänyt todellisen naisen!

Pian hän saavutti huipun huutaen ilon ja tuskansekaisen pitkän huudon ja tunsin hänen ejakulointinsa kostuttavan haarani ja lakanan ja saman tien minulta tuli - tuli sellaisena purkauksena jota en ollut ikinä kokenut. Hän hiljeni mutta hänen kehonsa vavahteli vielä . Silmät olivat kiinni ja huomasin hänen pyörtyneen. Sivelin hänen poskiaan - hän alkoi itkeä ja nauraa yhtä aikaa . Ihanan suun suudelmat maistuivat suolalle . -Onko tällainen vielä mahdollista - että minä voin tuntea vielä tällaista - sai hän sanotuksi itkunsa ja naurunsa valista

Tämä on minun naiseni, ajattelin. Olin jo useita vuosia käyttänyt viagraa mutta tämän naisen kanssa en muistanut edes ajatellekaan sellaisia. Tuli mitä tuli - tämän naisen haluan jakamaan elämääni. Ei ainoastaan seksi vaan ne herkät kainalopuheet liittivät meidät yhteen. Yhteiset itkut ja naurut - yhteiset askareet kotonamme kokemukset matkoillamme ja riemastuttavat kotiinpaluut. Vaikka muistammekin ikämme, nautimme jokaisesta yhteisestä päivästä mutta vain päivän kerrallaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute