Herkku-puhelin
Työkokemusta seksiklubilta
Make

Olen Make, nykyään 24-vuotias liikunnan opiskelija. Ennen opintojen alkua tuli kierretyksi muutama vuosi maailmaa ja kaikenlaista kokemusta tarttui matkaan. Olin pari vuotta sitten Keski-Euroopassa ja tein mm. reilun vuoden verran hommaa, jota en taida viitsiä laittaa työkokemuksiin, kun haen sitten joskus liikunnanopettajan töitä täältä Suomesta. Olin nimittäin "seuralaispoikana" seksiklubilla.

Se oli sellainen pieni, korkeatasoinen klubi, jossa kävi melkoisen vakio ja valikoitunut asiakaskunta, sillä ihan pikkurahalla sinne ei asiakas päässyt edes sisälle. Tyypillinen asiakas oli keski-ikäinen, liike-elämässä pitkälle edennyt nainen, jolla ei ollut perhettä, ja joka tuli klubille viettämään hauskaa ja purkamaan paineitaan.

Minun hommani oli olla siis "seuralainen", eli otin asiakkaat vastaan ilman paitaa, rusetti kaulassa, tiukkoihin housuihin pukeutuneena. Ohjasin heidät pöytään, yritin jutella tasapuolisesti kaikkien minun pöydissäni istuvien kanssa, flirttailin ja pidin heidät hyvällä tuulella ja tietysti tanssitin heitä. Käytännössä tuo kaikki tarkoitti melkoisen härskien juttujen kuuntelua, nipistelyn ja kähmimisen kohteena olemista ja varsin kiihkeääkin suutelua. Ja "tanssiminen" oli varsin usein melkoista nojailua, loputonta suutelua ja käsiä, jotka puristelivat estottomasti takapuoltani ja haarojani.

Mutta ei työni rajoittunut siihen. Asiakkailla oli myös mahdollisuus ostaa "yksityistä seuraa", eli klubin takaosassa oli pieniä koppeja, jonka asiakas halutessaan saattoi tietyksi ajaksi varata ja viedä mieleisensä "seuralaispojan" sinne. Varmaan arvaattekin, mikä siellä oli minun tehtäväni? Sanotaan nyt vaikka näin, että asiakkaan oli paras lähteä kopista tyytyväisenä - kovin montaa valitusta klubin johto ei kuunnellut, ennen kuin "seuralaispoika" sai paikasta potkut.

No nyt varmaan kaikki miehet ajattelevat, että työ oli oikea unelmatyö. Mutta oli siinä varjopuolensakin. Alkuinnostuksen mentyä ohi ei aina ollut niin helppoa päästä oikeaan tunnelmaan illasta toiseen. Asiakkaat eivät kaikki olleet nuoria, kauniita, isorintaisia seksipommeja, päinvastoin, oli harvinaista herkkua, kun joku sellainen eksyi paikkaan. Vaikka henkilökohtaisesti minulla onkin laaja naismaku ja pidän erityisesti keski-ikäisistä tyylikkäistä naisista, joita asiakkaissa oli paljon, niin kyllä joukkoon mahtui yllättävän usein varsin vaikeita tapauksia. Vanhimmat asiakkaat olivat selvästi yli 60, jotkut olivat aivan järkyttävän lihavia tai luurankomaisen laihoja, joillakin tuntui taas olevan luonnehäiriöitä - ja joitakin oli aivan mahdoton tyydyttää. Hyvin usein kävi niin, että asiakkaan piti tyytyä käsin ja suulla hoidettuun hommaan, vaikka olisivat ehkä halunneet enemmänkin. Onneksi he yleensä ymmärsivät, etteivät "seuralaispojatkaan" olleet koneita!

Mutta kaikkein ikävintä minusta oli, että hiljaisina alkuviikon iltoina seksiklubi järjesti parien ja miesten iltoja. Parien kanssa ilta saattoi mennä mukavastikin, yllättävän usein kyse oli siitä, että mies halusi katsella, kun vaimo piti hauskaa. Tai sitten vaimo halusi kahden miehen täyden huomion yhtä aikaa.

Sen sijaan miesten iltana paikalla oli vain homomiehiä, ja heille piti yrittää tarjota samalla lailla hauska ilta kuin naisasiakkaillekin. Kyllähän se seuranpito ja tanssiminen, ja vielä suuteleminen ja kähmittävänä olokin sujui, mutta kun siirryttiin perähuoneen yksityispalveluihin, niin meikäläinen ei ollut kyllä parhaimmillaan. Onneksi hekin olivat yleensä niin fiksuja tyyppejä, että ymmärsivät, jos en ollut aivan täysillä mukana touhussa. Asiakkaan "tyytyväisyyden" yritin kuitenkin parhaani mukaan silloinkin taata.

Mutta mahtuihan sinne joukkoon tosi mahtavia kokemuksia, joita muistellessa vieläkin kiihotun joka kerta. Kerron teille sen kaikkein ikimuistoisimman. Kyse lienee aika monen miehen fanatsian toteutumisesta.

Sinä iltana oli melko hiljaista, ja niin pystyin aika lailla keskittymään kahteen naiseen, jotka olivat tulleet paikalle yhdessä. Toinen oli sellainen noin 45-vuotias tummahiuksinen liikenainen, joka oli pukeutunut puolihameeseen ja tiukkaan puseroon, jonka rintamuksessa napit kiristivät herkullisesti kaartuvien runsaiden rintojen paineesta. Toinen oli huomattavasti nuorempi punapää, pirteä ja hauskannäköinen pakkaus, joka oli pukeutunut aika seksikkäästi nahkahousuihin ja ihonmyötäiseen teepaitaan.

Jotenkin heidän kanssaan jutellessani tajusin, että he olivat lesbopari, joka oli lähtenyt hakemaan vähän piristystä elämäänsä poikabaarista. Varsinkin se nuori seksikäs punapää tuntui olevan aika innostunut minusta, päättelin, että nainen taisi olla enemmän tyyppiä bi, eikä ollut pitkään aikaan saanut miestä. Sen verran kiihkeästi hän suuteli minua tanssilavalla ja kädet puristelivat haarojani. Minä puolestani hyväilin punapään terhakoita rintoja, mikä sai naisen huokailemaan tyytyväisenä. Olin varma, ettei menisi kauaa, kun hän haluaisi "yksityistä seuraa".

Olin oikeassa, enkä oikeastaan yllättynyt siitäkään, että myös vanhempi nainen halusi mukaan. Halusi tietysti katsella, miten tyttöystävä nauttisi. Sen sijaan yllätyin siitä, mitä naiset kopissa ehdottivat. He halusivat, että minä ensin katselisin, kun he rakastelisivat!

Kerrankin oli tilanne, että minä olisin ollut innokkaampi syöksymään asiakkaitten kimppuun kuin he minun! Naiset riipivät vaatteet toistensa päältä ja suutelivat ja hyväilivät toisiaan. Sitten vanhempi levitti haaransa ja paljasti silmieni eteen seksikkään pillunsa, jonka kimppuun nuorempi nainen kävi suunsa ja kielensä kanssa. Minulla seisoa jökötti täysillä ja aloin availla vyötäni, jotta olisin voinut tyydyttää itseäni omin käsin, sillä näky oli niin sietämättömän seksikäs, että en millään pystynyt enää hillitsemään itseäni. Vanhempi nainen kuitenkin huomasi, mitä olin tekemässä, ja kielsi minua. Nuorempikin käänsi katseensa minuun, huomasi tiukoissa housuissani pullottavan kaluni, ja kähisi jotain naisystävälleen. Sitten naiset irrottautuivat toisistaan ja kävivät minun kimppuuni.

Olin ehkä arvioinut väärin, kun olin luullut, että vain nuorempi oli kiinnostunut miehistä. Itse asiassa naisista vanhempi oli ainakin yhtä innokas kiskomaan housuja jalastani ja käymään kaluuni käsiksi. Molemmat pyörivät ympärilläni kuin mehiläiset hunajapurkin luona, he suutelivat ja hyväilivät minua, puristelivat ja kähmivät. Mutta lopulta siinä kävi niin kuin olin arvellutkin. Punapää halusi minut sisälleen, ja vanhempi naisista halusi katsella. Tai no, ei hän tyytynyt vain katselemaan. Tunsin hänen kätensä ja huulensa kaikkialla vartalollani ja välillä hän hyväili myös punapäätä, ja kun sitten työnnyin punapään kuuman kutsuvaan ja miehen puutteesta kärsineeseen pilluun, niin tumma nainen puristeli pakaroitani ja tuntui nauttivan näystä.

Yritin pitkittää punapään nautintoa, mutta hän oli ilmeisesti niin miehen puutteessa, että alkoi melkein heti vaikerrella orgasmin kourissa. Aloin survoa entistä lujemmin, mutta silloin vanhempi nainen kielsi minua jatkamasta ja käski vetäytyä punapäästä ulos. Minä yritin vastustella, mutta punapääkin antoi minulle merkkiä, ja niin minun piti lopettaa oman laukeamiseni kynnyksellä. Tumma nainen syöksyi suineen punapään pillulle, ja hetken kuluttua punapää huusi niin voimakkaan orgasmin vallassa, että minä en ollut saanut mitään sellaista aikaiseksi.

Minulla oli tulla ihan siinä katsellessa, mutta onneksi sain hillittyä itseäni, sillä tyydytettyään tyttöystävänsä vanhempi nainen kääntyi taas minun puoleeni. Hän oli ilmiselvästi pariskunnan "mies" ja hän halusi olla tahdinmäärääjä myös minun kanssani. Hän kellisti minut alleen sängylle, ja alkoi ohjata kalua sisälleen. Hän halusi ratsastaa minulla, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Kaunis nainen oli hänkin, ja yritin tuottaa hänelle sitä nautintoa, mitä hän halusi, vaikka se merkitsikin sitä, että jouduin pidättelemään itseäni, etten tulisi liian aikaisin.

Mutta sitten punapää ilmestyi naisen taakse, alkoi suudella tätä niskaan ja kähmiä käsillään naisystävänsä runsaita rintoja, ja se näky oli liikaa minulle. En kerta kaikkiaan pystynyt enää pidättämään. Mutta onneksi tyttöystävän hyväilyt laukaisivat naisenkin nautinnon, hän alkoi kouristella ja voihkia, ja silloin minultakin tuli. Uppouduin pitkäksi toviksi sellaiseen nautintoon, jollaista harvoin olen kokenut ja jota yhä vieläkin muistelen tyytyväisenä.

Sellainen oli siis kaikkein paras kokemukseni tuolta seksiklubilta. Jaksoin kuukausikaupalla toivoa naisten tulevan uudestaan klubille, mutta ei heitä koskaan tullut. Ehkä hyvä niin, nyt tuota ainutlaatuisesta tapaamisesta jäi tosi hyvä, kaunis ja yhä kiihottava muisto.

Olisi mukava kuulla kommenttejanne jutusta. Kiinnostaako ketään kuulla lisää siitä, mitä seksiklubilla koin?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute