Herkku-puhelin
Vastapäätä....
Tenho

Tapaus, josta kerron, tapahtui kultaisella -80 luvulla, ennen aidsia. Olin alle kolmekymppinen, eli kuljin mulkku vähintäänkin puolijäykkänä, valmiina aina naimaan ja voi veitikat, kyllä sitä naitiinkin.

Olin taas tanssimassa Tenhossa. Paikka oli ns. varma. Sinne mentiin tanssimaan ja hakemaan paneskelu kumppania eli peli oli kaikin puolin selvää. Tänä minulle tärkeänä iltana istuin jallukolaani juoden, hitaasti humaltuen, tanssien ja pano seuraa etsiskellen. Olin jo pariutunut ikäiseni tanssijan kanssa, eli pillun saanti oli varmaa, tanssimme kumminkin vielä myöskin erillämme, muiden kanssa. Sitten näin hänet, Airan, nimi muutettu tietenkin, mutta hyvin lähellä alkuperäistä. Ihana, jonkin verran minua vanhempi nainen. Oli vain yksi sana, joka kuvaa häntä, täydellinen. Arkaillen uskalsin mennä häntä hakemaan. Sain luvan, menimme lattialle. Hän tanssi kevein askelin, kiihkeästi, painautui minuun antaen selvästi ymmärtää missä mennään ja mitä vailla hän oli. Olin kuitenkin niin hänen lumoissaan, lähes rakastunut, että en tohtinut hakea häntä heti uudelleen tanssimme päätyttyä. Hän tanssi muiden kanssa, samoin minä, mutta katseemme kohtasivat tuon tuostakin tanssiessamme.

Uskalsin taas mennä häntä hakemaan. Nämä tanssit ovat jääneet mieleeni. Tanssimme oli naintia vaatteet päällä. Hieroin varovasti hänen rintojaan, Aira suorastaan kehräsi, työntäen rinnustaan minua vasten, hänellä oli pitkä mekko, ehkä se oli jotain silkkiä tms. Tunsin hänen vartalonsa jokaisen sopukan ja kuinka hän työnsikään uumaansa minun lantiotani kohti. Minulla seisoi ja tunsin kuinka hän valui kiihkossaan. Olimme hiestä märät, puhalsin hänen hiuksiaan poskilta, yritin pitää hänet ikuisuuden lähelläni. Onneksi parketilla oli muitakin, tanssimme useita kappaleita peräkkäin. Hyväilin hänen uumaansa, takamusta ja uskalsin jopa kokeilla hänen pilluaan. Se oli kuuma ja kostea. Olimme pakahtua siihen, suutelimme, hyväilimme, tunnustelimme toisiamme eli naimme siinä tanssilattialla. Olimme tietenkin keskustelleet niitä näitä, merkityksettömiä asioita. Seuraava Airan kysymys on kuitenkin jäänyt ikuisesti mieleeni.

- Tiedätkö, onko tässä missään lähellä puistoa ?

Minulle kysymys tuli yllätyksenä, eli hölmönä kysymään.

-Miksi Sinä sitä kyselet ?

-Haluan nussia kanssasi !

Voiko tämä olla totta. Unelmieni nainen ehdottaa suoraan sitä, mistä molemmat olemme varmaankin haaveilleet. Tässä vaiheessa minun on pakko valehdella tietäväni missä on lähin puisto ja kyllähän niitä siinä Hesarin varrella myös on.

Poistuessamme elokuun yöhön aiemmin tanssittamani nainen järjestää pienen "jätetyn nainen" kohtauksen, mutta nyt olen niin Airan lumoissa, että ohitan sen. Ravintolaa vastapäätä on lähin puistikko. Vain kadun ylitys ja olemme sylikkäin, suutelemme. Hän kaivaa kullini housuista, eikä siinä paljon kyllä kaivamista ole, on se sen verran terhakkana. Ohjaan Airan pusikkoon, ohi kulkevien silmiltä suojaan. Siinä on jonkinlainen aita, jota vasten Aira asettuu nostaen samalla hamettaan riisuen alushousunsa. Minä lasken housuja sen verran, että saan kyrpäni vapaaksi. Otan Airaa perseestä kiinni, kohotan häntä hieman ja työnnyn ihanaan, kosteaan, lämpimään pilluun. Kyrpäni ei ole maailman pisimpiä, mutta onneksi se on siunattu paksuudella. Työntelen kyrpääni Airan pilluun, suutelemme, me ihan varmasti rakastamme toisiamme sillä hetkellä. Tunnen täyttäväni hänet. Aira saa kunnolla, hän vaipuu lähes tiedottomaksi. Minulla on täysi työ pitää hänet jaloillaan. Kun hän tajuaa missä olemme, lähes keskellä Helsingin katua, hänen siveytensä palaa ja minä jään saamatta. Sillä hetkellä olen kuitenkin niin rakastunut tähän naiseen, että en välitä, vaan siirrymme penkille, jossa halailemme ja tupakoimme. Aira huomaa ajan kuluneen ja hänen täytyy rientää linja-autolle. Saan Airalta hänen puhelinnumeronsa, saatan hänet bussille ja sulaudun itsekin elokuun yön lämpöön ja pimeyteen.

Mutta suunnaton ikävä minulle jäi ja on nytkin.

Soitin Airalle seuraavana aamuna, hän oli jotenkin vaisu, mutta sanoi, ettei kaduttanut yhtään, oli ollut sen arvoista.

Kävin kerran naimassa häntä hänen kotonaan. Teimme sen kaikissa mahdollisissa asennoissa, mutta hän halusi saada spermani sisälleen seisaaltaan. Asento oli varmaankin jäänyt meidän molempien alitajuntaan.

Syy, miksi halusin kertoa tarinani on se, että jos Aira tunnistat itsesi tästä, ota yhteyttä, kaipaan Sinua. Numerosi on muuttunut tai salainen. Kaikille muille nuorille miehille neuvoksi, älkää hukatko upeata naista kuten minä, en sitten pitänyt yhteyttä Airaan vaan liihotin ihan kakkosluokan naisten perässä. Eli oppia ikä kaikki ja sen pituinen se.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute