Herkku-puhelin
Lehtorin piina
Timobi

Tämä tarina on tosi roolileikki joka on toteutettu täällä Herkkunetissäkin ilmoittelevien Sarin ja Ramin kanssa. Joita voin todellakin suositella kaikille kunnon menosta ja hyvistä roolileikeistä kiinnostuneille.

Opettajan kotikäynti

Kaikkeen sitä joutuu aikaansa tuhlaamaan, sadatteli lukion matematiikan lehtori Timo Tuominen mielessään. Olisi sitä tällaisena iltana parempaakin tekemistä kuin käydä kotikäynnillä koulunkäyntiin tympääntyneen tytön vanhempien luona. Mutta Sarin käytös oli viimeaikoina ollut sellaista, että Timo ei enää nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin keskustella lapsen äidin kanssa koulunkäynnin ongelmista.

Lehtori Tuominen oli ensin ehdottanut Sarille, että hänen äitinsä tulisi palaveriin koululle, mutta se ei kuulema ollut mahdollista sillä yksinhuoltajana Sarin äiti ei saisi ketään kotiin hoitamaan Sarin pikkusiskoa. Vai pikkusiskoa, ei lehtori Tuominen ollut tiennytkään että Sarilla oli pikkusisko. No, palaveri piti saada pidetyksi joten lehtori Tuominen suostui Sarin välittämään kutsuun saapua Sarin kotin keskustelemaan tytön äidin kanssa tytön koulunkäynnistä.

Nyt olisi tämän keskustelun aika. Tämä ilta oli lopulta sopinut Sarin äidille ja niinpä lehtori Tuominen ajeli nyt autollaan kohti Sarin kotia. Ohjeet olivat selvät, kello lähestyi kuutta ja pian lehtori Tuominen olisi perillä. Auto parkkiin ja Sarin ohjeiden mukaisesti kohti tytön kotia.

Ovikellon soittoa oli ilmeisesti odotettu sillä niin nopeasti Sari avasi oven. Hieman hermostuneena tyttö pyysi lehtori Tuomisen sisään pahoitellen samalla, että hänen äitinsä ei ollut vielä palannut kaupungilta. Mutta lehtori Tuominen voisi tulla sisään ja odotella kaikessa rauhassa sohvalla tytön äidin saapumista.

Mies istui sohvaan ja kiinnitti samalla huomiota Sarin pukeutumiseen. Lyhyt hame peitti aivan liian vähän Sarin kauniista, mustien sukkien verhoamista sääristä ja tytön kumartuessa pöydän yli nousi lyhyt helma vielä korkeammalle paljastaen sen ihanan tosiasian, että tytöllä ei suinkaan ollut sukkahousuja vaan ihan oikeat sukat joita mustat sukkanauhaliivit pitivät ylhäällä. Lyhyt ja syvään uurrettu paita puolestaan paljasti ihanan rintojen välisen vaon ja paidan läpi näkyi, että nuoren tytön kiinteitä rintoja peittivät mustat rintaliivit.

Sari hääri lehtori Tuomisen ympärillä ja yhä selvempää oli, että hän halusi esitellä itseään lehtorilleen. Ja kun tyttö istui sohvalle lehtorinsa viereen, kosketti hän erittäin julkeasti ja vihjailevasti lehtorin reittä. Lehtori Tuominen oli ihmeissään, mutta ei mahtanut mitään sille, että hänen himonsa alkoivat jylläämään. Mutta toivottavasti Sarin äiti saapuisi pian, sillä lehtori Tuominen koki olonsa vaivautuneeksi Sarin kiihottavassa seurassa.

-Miten pitkään äitisi vielä viipyy, lehtori Tuominen kysyi hermostuneena.

-Rehellisesti on sanottava, että äiti ei tule kotiin ainakaan kahteen tuntiin. Eikä kukaan muukaan. Minä kun ajattelin, että tämä asia voitaisiin sopia ihan kahden kesken, Sari sanoi, nousi sohvalta ja tuli muitta mutkitta istumaan hajareisin lehtori Tuomisen syliin kasvot kohti lehtorinsa kasvoja.

-Olenhan minä tunnilla huomannut, miten lehtori tuijottaa rintojani ja pyllyäni. Ajattelin, että eikös tämä ikävä välikohtaus voitaisi saada molempia tyydyttävään lopputulokseen jos lehtori saisi tutkia näitä aarteita hieman lähemmin, Sari sanoi avaten paitapuseronsa nappeja ja paljasten mustiin rintaliiveihin verhotut ihanat teinitytön rinnat aivan lehtori Tuomisen silmien edessä. Ja sitten Sari painoi rintansa vasten lehtorinsa naamaa ja antoi tämän tuntea sen ihanan lämmön ja tuoksun, joka nuoren naisen rinnoista vanhan lehtorin aisteihin välittyi.

-Tämä ei nyt kerta kaikkiaan sovi, lehtori Tuominen mutisi mutta samaan aikaan hän huomasi painavansa kasvojaan vasten noita ihania rintoja. Ja samalla hän tunsi kalunsa reagoivan entistä voimakkaammin sylissään istuvan tytön lämpöön, tuoksuun, puheeseen, muotoihin... kaikkeen siihen ihanuuteen, jota hän edessään aisti.

-Turha sinun on vastustella, tunnenhan minä että sinä haluat minua, Sari sanoi suoraviivaisesti tunnustellen lehtorinsa syliä.

-Vai onko tämä avainnippu, Sari kysyi ilkikurisesti puristaessaan housujen läpi lehtorin kovettunutta kalua.

-Tule, mennään tuonne äidin makkariin niin pääset hieman paremmin tutustumaan kaikkeen siihen, mitä minulla on tarjota, Sari kuiskasi lehtorinsa korvaan, nousi tämän sylistä ja lähti kuljettamaan opettajaansa kohti viereistä makuuhuonetta.

Makuuhuoneessa Sari ryhtyi riisumaan itseään. Paita lensi sohvalle, minihame putosi lattialle ja mustat rintaliivit tekivät pian seuraa paidalle. Nyt neito oli vain mustissa sukissaan, sukkanauhoissaan ja pikkuhousuissaan lehtori Tuomisen edessä. Ja samassa hän ryhtyi riisumaan lehtorinsa puseroa, housuja ja muista asusteita kiihottavan kiimaisesti. Lehtori tunsi oppilaansa kädet, huulet, kielen, rinnat eri puolilla kehoaan ja kun tyttö hieroi hänen syliään, kaappasi hän tytön karhumaiseen syleilyynsä, suuteli tämän kaulaa, rintoja, vatsaa ja hautasi lopulta kasvonsa vasten tytön mustien pikkuhousujen peittämää syliä.

Tyttö istahti sängyn reunalla, levitti jalkansa ja ohjasi lehtorin pään syliinsä. Mies painoi kasvonsa vasten pikkuhousujen peittämää häpyä, nautti sen tuoksusta ja lämmöstä. Yllättäen huoneessa välähti kirkas valo ja kun lehtori Tuominen nosti kasvonsa Sarin sylistä, hän huomasi ovensuussa Sarin luokkakaveri Ramin kamera kädessään.

-Mitä ihmettä tämä oikein on, sai lehtori Tuominen sanottua, mutta samassa Sari otti taas ohjat käsiinsä.

-Toi Rami on mun poikaystävä ja me otetaan nyt vähän kuvia jotta meidän loppu lukuvuosi olisi vähän helpompi. Nää kuvat lähtee kyllä varmasti jakeluun, mikäli emme saa kokeista kunnon numeroita tai sä muuten olet meille hankala, Sari sanoi. Mutta sen verran reiluja me ollaan, että säkin saat kuvista omat versiot joista voit sitten ihailla sitä leikkiä, jonka keskellä nyt olet, Sari valisti lehtori Tuomista.

-Otamme kuvat niin, että niistä ei pysty tunnistamaan kuin sinut, joten niiden mahdollinen joutuminen vaikkapa nettiin ei meitä haittaa, Sari muistutti lehtori Tuomista.

-Joten käypä siihen sängylle selällesi niin voin tulla hieman ratsastamaan kasvoillasi, Sari sanoi Ramin asettuessa parempaan kuvauskulmaan.

Lehtori Tuomista toisaalta kauhistutti tilanne mutta toisaalta hän oli niin kiihkoissaan nuoresta oppilaastaan, että hän päätti myös nauttia tämän kiristystilanteen tuomasta mahdollisuudesta. Niinpä hän kävi sängylle selälleen ja tyttö nousi hänen kasvojensa päälle istumaan ja hautasi lehtorin naaman ihanan sylinsä uumeniin.

Pian hän tunsi toiset kädet omalla kalullaan ja kauhistui tilannetta. Rami oli ilmeisesti tullut hänen levitettyjen jalkojensa väliin ja tarttunut hänen päätään nostavaan kaluun. Ja samassa hän tunsi jonkun ottavan hänen kalunsa huuliensa väliin ja kuuli naksahtavan äänen, jonka oli pakko olla kameran laukaisu. Välähdystä hän ei tällä kertaa nähnyt, sillä niin tiukasti nuoren tytön syli peitti hänen kasvonsa...

Sari istui edelleen lehtorin naamalla ja ilmiselvästi Rami oli antanut kameran tälle, sillä lehtori tunsi Ramin kädet pusseillaan, kalullaan ja pyllyllään ja samalla hän kuuli, kuinka kamera räpsähteli.

Jonkin ajan kuluttua Sari nousi lehtorin kasvoilta ja komensi lehtorinsa kontalleen sängylle. Siirryttyään pylly pystyyn sängylle lehtori tunsi jonkun rasvaavan pyllyään ja pian hän tunsi myös kumisen kyrvän aukollaan. Ja väkisin, lehtori Tuomisen vastusteluista huolimatta kuminen kyrpä painui lehtorin aukkoon.

Jonkin aikaa lehtoria naitiin kumisella kyrvällä mutta sitten luvassa oli vielä nöyryttävämpää. Samalla kun Sari nai lehtoria kumikalulla pyllyyn toi Rami lehtorin imettäväksi kortsuun verhotun kyrpänsä. Ja pian kyrpä oli lehtorin suussa ja Rami otti kuvia joissa hänen oma opettajansa nai suullaan oppilaansa kyrpää.

Jonkin aikaa Rami imetti itseään lehtorilla mutta sitten hän siirtyi opettajansa taakse ja asetti kyrpänsä aukolle, josta Sari oli juuri vetänyt punaisen kumikyrvän ulos. Ja saman tien Rami painui vasten lehtorin pyllyä ja nuorelle miehelle kohtuuttoman kookas kyrpä painui lehtori Tuomisen pyllyyn. Sari otti tilanteesta muutaman valokuvan ja sitten hän tuli kontallaan olevan lehtorin eteen ja toi rintansa lehtorin imettäväksi ja näykittäväksi.

Lehtori huomasi nauttivansa tilanteesta ja pian hän toivoi leikin jatkuvan vaikka loputtomiin. Nyt nuoret käskivät hänet selälleen, nostivat hänen jalkansa pystyyn ja pian Rami painui taas vasten lehtorin kuumaa aukkoa. Nyt lehtoria naitiin edestäpäin, kyrpä painui ihanasta hänen aukkoonsa ja samalla Sari ryhtyi runkkamaan lehtorinsa kyrpää ihanilla pikkuhousuillaan.

Tätä lehtori Tuominen ei enää kestänyt vaan pian hän tunsi oman orgasminsa lähestyvän ja rajusti liikehtien hän tyhjensi pussinsa Sarin käsissä oleviin mustiin pikkuhousuihin tuntien samalla Ramin laukeavan häne tiukassa pyllyssään.

Nyt lehtori ja nuoret jäivät hetkeksi makaamaan sängylle ja lopulta Sari tokaisi lehtorille, että kai loppukevään koulunkäynti on nyt paremmassa hoidossa. Ja lehtori Tuominen lupasi joskin vihjaisi, että tukiopetukseenkin olisi toki mahdollisuuksia. Jopa kotona tapahtuvaan.

-Lopuksi muuten voisit pistää meille molemmille satasen keppanarahaa niin voidaan miettiä tuota tukiopetustakin kevään aikana. Sari totesi antaen lehtorille pyyhkeen ja lähettäen tämän suihkuun.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute