Herkku-puhelin
Keikan jälkeen
Rockstar

Soitan bassoa rockyhtyeessä. Tämän vuoksi tulee nähtyä monessa paikassa monenlaisia ihmisiä ja välillä sattuu sitten erilaisia sattumia. Mikäli mielenkiintoa riittää lukijakunnassa, kerron mielelläni matkan varrella sattuneista tilanteista. Eli palaute on tervetullutta.

Mutta nyt asiaan.

Oli semmoinen tyypillinen keikka. Keikan aikana kiinnitin huomiota eturivissä antaumuksella musiikkiin eläytyneeseen nuoreen pariin. Nainen, n. 20 vuotta, kauniit kasvot, pitkä vaalea tukka heilui täysillä mukana. Miehensä, suurin piirtein saman ikäinen mukana samalla tavalla. Ja tuntuivat nauttivan toistensa seurasta kiehnäten toisiaan vasten.

Keikan jälkeen kävin hieman siistiytymässä ja hoitelemassa muut normaalit rutiinit jonka jälkeen siirryin baarin puolelle. Koska olin kotipaikkakunnalla, paikalla oli paljon kavereita joiden kanssa tuli vaihdettua kuulumiset. Jossain vaiheessa tiskillä seisoessani tuo eturivissä heilunut blondi syöksyi viereeni juttelemaan. Normaalien keikan kehumisten jälkeen hän pyysi minua piipahtamaan pöydässään.

Seurasin naista hänen pöytäänsä missä istui myös hänen miehensä sekä kaksi muuta naista. Kaikki mukavassa seurusteluhumalassa. Hetken pöydässä istuttuamme nainen pyysi minua lähtemään miehensä kanssa heidän luokseen jatkoille. Eipä minulla ollut mitään sitä vastaan kun huomiseksi ei ollut mitään isompaa ohjelmaa tiedossa.

Poistuimme baarista ja siinä vaiheessa pariskunta esitteli itsensä Ninaksi ja Antiksi. Baarin ruuhkassa en ollut päässyt tarkemmin bongaaman Ninan vartaloa, mutta nyt taksitolpalle kävellessämme totesin että Ninalla oli aika valioluokan vartalo. Nahkahousut ja musta paita pystyivät vaivoin peittelemään mukavan kokoisia rintoja, hoikkaa vyötäröä ja mukavan pyöreää peppua.

Ahtauduimme kaikki kolme taksin takapenkille, Nina meidän miesten väliin. Heti taksin lähdettyä liikenteeseen Nina alkoi suudella kiihkeästi Antin kanssa. Yhtäkkiä hätkähdin kun Ninan käsi alkoi hivellä reiteni sisäpintaa. Pian Ninan käsi olikin nivusissani jolloin hän kääntyi suutelemaan minua. Antti ei tuntunut olevan tilanteesta moksiskaan joten vastasin kiihkeään suudelmaan täysillä. Nostin käteni Ninan kaulalle ja työnsin kieltäni Ninan suuhun. Kaluni alkoikin jo kovettua jonka Ninan nivusissani pyörivä käsikin tuntui huomaavan. Antti alkoi kouria Ninan rintoja ja minä siirsin toisen käteni Ninan jalkoväliin.

Mahtoi taksikuskilla olla ihmettelemistä takapenkin touhujen kanssa mutta pian saavuimme perille kerrostaloalueelle jossa oli Ninan ja Antin asunto. Antti maksoi taksin ja menimme hissiin jossa Nina työnsi minut seinää vasten ja jatkoi siitä mihin taksissa jäimme. Hissimatka kesti kuitenkin kovin lyhyen aikaa ja siirryimme sisään Ninan ja Antin huoneistoon.

Riisuimme päällysvaatteet pois ja kävin olohuoneen sohvalle istumaan. Nina laittoi musiikkia soimaan ja Antti meni keittiön puolelle tekemään paukkuja. Emme ehtineet aloittaa Ninan kanssa mitään syvällistä small-talkkia kun hän jo kävi syliini istumaan, kiersi kätensä niskaani ja alkoi suudella minua. Tartuin häntä perseestä kiinni ja mietin että elämäni ei ole kovinkaan huonoa. Kiihkeä nahkahousuinen tiukkaperseinen hyvärintainen nätti tyttö istuu sylissäni kieli suussani samalla kun hänen miehensä tekee meille drinkkejä muutaman metrin päässä.

Antti tuli keittiöstä lasien kanssa ja istuutui sohvalle viereeni. Nina kävi polvilleen sohvan eteen ja otti ensin Antilta housut pois ja sitten myös minulta. Kaluni olikin jo melko pirteässä kunnossa joten tuntui ihan mukavalta päästää se haukkaamaan raitista ilmaa. Nina alkoi ottamaan Antilta suihin ja samalla hän veteli kädellään kaluani yhä vain kovemmaksi. Mikäs siinä oli istuskellessa jykevää viinapaukkua nappaillen.

"Tämä kalu alkaa olla valmis niin kuin tämä tyttökin", Nina sanoi hetken aikaa Antin kalua imettyään ja nousi seisomaan. Nina heitti kaikki vaatteensa pois ja kävi takaisin kontilleen eteeni. Antti meni Niinan taakse ja työnsi kalunsa Ninan sisään ja samalla Nina otti minun kaluni suuhunsa. Antti otti Ninaa vyötäröltä kiinni ja aloitti nopean naimisen. Nina inisi kalu suussani ja nytkyi panemisen tahtiin. Nina oli melkoinen suihinottaja, kaluni tuntui mahtuvan lähes kokonaan hänen suuhunsa ja käsittely tuntui taivaallisen hyvältä.

Hetken päästä Antti sanoi minulle "vaihdetaan paikkoja, alkaa tuntua liian hyvältä". Niinpä menin Ninan taakse Antin istuessa Ninan suukäsittelyyn. Ohjasin kullini Ninan pillun huulille ja työnsin hitaasti tiukkaan liukkaaseen pilluun sisään aivan pohjaan asti. Olin siis panemassa tässä kaunista naista hänen miehensä luvalla, ei huono homma ollenkaan. Otin Ninan lantioista kiinni ja vetelin aluksi hitaasti pitkiä nautinnollisia vetoja kunnes aloin rivakamman tikkauksen. Tartuin Ninan pitkästä tukasta kiinni ja läpsin toisellä kädellä häntä hellästi pepulle, "jiiihaa".

Aloin nauttia Ninan pillusta jo ihan liikaa joten nyt oli minun vuoroni pyytää paikkojen vaihtoa. Nina otti taas hänen pillumehuistaan liisteisen kaluni suuhunsa Antin vedellessä Ninaa takaapäin. Pian Anttikin halusi taas paikanvaihtoa joten ehdotin että vaihdetaan samalla taktista kuviota. Minä kävin lattialla selälleni ja Nina istui päälleni ratsastamaan. Antti seisoi vieressämme kulli Ninan suussa.

Nina istui aluksi aivan pohjaan saakka ennen kuin nousi hitaasti aloittaen hitaan ratsastuksen. Otin Ninan muhkeat rinnat kouriini Ninan kiihdyttäessä pikku hiljaa vauhtiaan. Nina mumisi Antin kalu suussaan ja minä aloin tuntea lopun olevan lähellä. Otin Ninaa lantioista kiinni ja painoin hänet pohjaan asti samalla kun kaluni alkoi suihkuttaa kuumaa spermaa Ninan pilluun. Ähisin ja uhkuin kun orgasmi tuntui kestävän ikuisuuden mutta lopulta helpotti ja päästin Ninasta irti.

"Allani oleva rokkari taisi juuri laueta sisääni", Nina sanoi ennen kuin nousi hitaasti ylös. "Saisinkohan vielä mieheltäni samanlaisen lastin". Nina kävi lattialle selälleen pillusta valuvan sperman tahratessa jo mattoa. Nina levitti reitensä ja Antti asetti itsensä niiden väliin ja työnsi kullinsa minun spermoistani liukkaaseen pilluun. Minä kumarruin suutelemaan Ninaa samalla kun hänen miehensä aloitti nopean loppukirin kunnes hän laukesi karjahtaen ja syöksi illan toisen spermalastin Ninan pillun perukoille.

Siistiydyimme hieman ja jatkoimme alkoholin nauttimista sekä naimista. Jossain vaiheessa yötä väsähdimme mutta Nina totesi aamulla saaneensa pitkästä aikaa kunnolla kyrpää. Vetelin Ninan kanssa vielä aamulla yhdet krapulapanot ennen kuin poistuin paikalta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute