Herkku-puhelin
Saarnaaja
enkeli

Olen 19-vuotias nuori nainen, ja asun Pohjanmaalla, jossa suuri osa kuuluu lestadiolaiseen liikkeeseen. Minä ja perheeni, johon kuuluu 12 lasta, olemme myös lestadiolaisia. Kaikki alkoi eräänä sunnuntaina, kun olimme seuroissa. Eräs vanhempi mies katseli minua jotenkin outo ilme kasvoillaan, vilkaisin häntä ja tunsin punastuvani. Seurojen jälkeen mies käveli luokseni ja sanoi että sinun pitää jäädä vielä siivoamaan. Tämä oli ihan yleinen tapa ja sääntö että nuoret jäivät siivoilemaan ja tiskaamaan. Nyökkäsin ujosti ja kun seuraväki oli lähtenyt aloin luuttuamaan keittiötä.

Ehdin tuskin aloittaa, kun takaani kuului askelia, ja kun vilkaisin, oli mies takanani. No, miten sujuu, hän kysyi. Ihan hyvin vastasin naama punaisena. Vai niin hän sanoi. Katsoin seurojen aikana sinua ja huomasin että sinulla taisi olla synnillisiä ajatuksia minusta. Mitä ihmettä ajattelin, en ikinä ajattelisi hänestä sellaisia. Sinä tarvitset anteeksi annon ja paholaisen ajamisen nuoresta vartalostasi pois. Olin aivan paniikissa mitä tapahtuisi jos isä saisi kuulla minun ajatelleen moisia. Tule tänne hän käski. Tottelin häntä koska vanhempia ei saa vastustaa. Hän laski kätensä olkapäälleni ja sanoi Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi. Toistin Jeesuksen nimessä. Yhtäkkiä hänen kätensä laskeutui ja koski rintaani, värähdin ja tunsin nännini kovettuvan. Hän jatkoi alemmas ja siveli jo alavatsaani. Tunsin jalkojeni tärisevän ja kauhukseni pimppini kostui.

No niin hän sanoi, sinun sisälläsi on riivaaja. Se täytyy poistaa heti. Hän alkoi nostaa hamettani ylös ja samalla kouri pakaroitani ja koski sormellaan pimppiäni. Ei ei saa sanoin. Hiljaa huora hän karjaisi vihaisesti ja repi pikkuhousuni pois. Sitten hän nosti minut pöydälle ja alkoi hieroa sormillaan pimppiäni. Tunsin kuinka pimppi alkoi valua nestettä ja tunsin pimppini kouristelevan hänen sormiensa ympärillä. Silloin hän työnsi kolme sormea sisääni. Tunsin kivun ja samalla sain elämäni ensimmäisen orgasmin. Huora olet selvästi hän karjui ja laski housunsa alas. Suunnattoman suuri kalu oli yhtäkkiä pimppini huulilla ja hän työnsi sen muitta mutkitta sisääni. Hän alkoi työnnellä nopeasti ja lujaa pohjaan saakka samalla mumisten Jeesuksen nimessä syntisi ovat anteeksi annettu.

Tunsin kuinka uusi orgasmi lähestyi. Jännityin kaarella ja laukesin kiljuen. Samalla hän huusi: nyt saat jumalan siemenen huora. Hän laukesi karjahtaen ja tunsin lämpimän siemennesteen täyttävän minut. Jalkani ei tahtonut kantaa kun nousin ylös ja pimpistäni valui hänen siemenensä. Tästä ei sitten sanota kenellekään sanaakaan tai jumala rankaisee. Pukeuduin ja poistuin paikalta. Kotiin päästyäni äiti oli eteisessä vastassa. No siivositko? Kyllä vastasin. Antoiko hän syntisi anteeksi, äiti kysyi. Kyllä antoi, vastasin. No mene sitten pesulle siitä.

Mitä ihmettä ajattelin tiesikö äitini mitä tapahtui. Pian tämän jälkeen huomasin että kuukautiseni ei tullutkaan, kerroin äidilleni ja hän sanoi: asia hoidetaan. Nyt olen naimisissa tuon saarnamiehen pojan kanssa ja meillä on neljä lasta. Esikoinen vaan on appiukkoni siittämä. Vielä nykyäänkin appiukkoni ajaa minusta pahaa henkeä pois aina kun saa tilaisuuden.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute