Herkku-puhelin
Kahta Kauniimmin osa 1
Force_Big

Seuraava tarina on fiktiivinen. Kielioppivirheitä on varmasti paljon, joten keskity mieluummin tarinaan. Palautetta voi lähettää.

Aiempi tarinani:

Hiostavaa Urheilua

Kahta kauniimmin

Katselin edessäni tuota tyttöä. Muutama kuukausi sitten olin tavannut hänet eräässä ravintolassa ja tuona iltana päädyimme kämpälleni. Olimme naineet sinä iltana koko yön ja siitä lähtien olimme olleet yhdessä. Sanna oli 18-vuotias baletin harrastaja. Hän oli noin 155 pitkä, todella hoikka ja siro. Painoa hänellä oli ainoastaan 40 kiloa. Baletin myötä hän oli tottunut kovaan kuriin ja varmaankin siitä johtui, että hän alistui joka käskyyni täydellisesti. Sanna asui vielä äitinsä Titan luona. Hänen vanhempansa olivat eronneet jo kun hän oli ala-asteella.

Nyt olimme hänen kotonaan. Olin sitonut tämän pikku narttuni kiinni heidän keittiöpöytään. Siinä hän oli edessäni perse pystyssä, jalat levitettynä auki ja kiinnitettynä pöydän jalkoihin ja kädet sidottuna selän taakse kiinni toisiinsa. Silmille olin asettanut siteen ja nyt nostin hänen päätään ponihännällä olevasta vaaleista, selkään menevistä hiuksista. Olin käskenyt hänen meikata lutkamaisesti. Asettelin paksua kyrpääni hänen punaisille huulilleen. Mulkustani olin todella kiitollinen. 25 senttimetriä erittäin paksua ja suonikasta parrua.

Sannan äiti Titta oli tänä iltana työpaikkansa bileissä. Hänen oli ilmoittanut että bileet kestävät ainakin kello 4 aamulla. Titta oli saanut Sannan kun hän oli 16, joten hän oli vasta 34-vuotias. Ja hän oli todella uskomattomassa kunnossa. Titta oli kuntoilufriikki ja hänen kroppansa muodot olivat kiinteän pyöreät. Hän oli huoliteltu nainen tummine hiuksineen. Töissään hän aina pukeutui jakkupukuun, joka toi hänen vartalonsa hyvin esille. Hänellä oli myös erittäin suuret rinnat ja epäilin hänen hankkineen silikonit kireän vartalonsa lisäksi.

Siirsin kyrpäni Sannan huulille ja painoin sen sisälle hänen suuhunsa. Hänen suunsa oli taivaallisen kostea ja lämmin ja katselin kuinka Sanna joutui avaamaan sitä äärimmilleen. Tungin kyrpääni niin syvälle hänen kurkkuunsa kuin mahdollista, mikä sai Sannan suun maiskumaan nautinnollisen hävyttömästi ja samalla hänen kuolansa valui vuolaana pitkän hänen naamaansa. Läimin Sannan naamaa välillä syljestä kostealla parrullani, mikä sai hänet näyttämään kunnon lutkalta. Yhä uudestaan tungin kyrpääni sisälle hänen poskeensa.

Samassa havahduin, että joku katselee meitä keittiön oviaukon luona. Titta oli tullut oletettua aiemmin kotiin ja katseli epäuskoisena näkemäänsä. Hänen tyttärensä oli sidottuna avuttomaksi hänen eteensä ja hänen uusi poikaystävänsä läimii todella suurella kyrvällä hänen sottaista naamaansa. Sannan meikit olivat levinneet hänen naamalleen saaden hänet näyttämään todella pornolta.

Katsoin Tittaa silmiin ja hymyilin viekkaasti. Sanna ei ollut huomannut mitään ja Titta oli ilmeisesti pienoisessa shokissa ja hän seisoi vain hiljaa, suu auki.

- Hyvä lutka, ime sitä. sanoin Sannalle.

- Olen sinun oma pikku huorasi. Käytä mua, Sanna vastasi.

Jatkoin kyrpäni työntämistä Sannan kurkkuun ja katselin Tittaa tiiviisti. Tittan katse oli nyt keskittynyt mulkkuuni. Huomasin, ettei hän oikein tiennyt mitä tehdä, joten hän vain seisoi tikkusuorana edessäni.

Lähdin kävelemään pöydän toiselle puolelle. Titta seisoi oviaukossa, juuri sopivassa paikassa, josta hän näki kaiken täydellisesti. Sanna oli onnekseni viistosti ovea kohden, joten hän ei tiennyt, että hänen äitinsä näki kuinka häntä käytettiin.

Siirryin Sannan taakse ja läimäsin hänen tanssin muokkaamaan pientä pyöreää pakaraansa. Levitin hänen pakaroitaan ja painoin kyrpäni hänen peppulleen. Käänsin katseen Tittaan, joka silmät lautasen kokoisena katselivat kyrpääni.

- Nyt kun äitisi näkisi millainen huora sä oikein oletkaan. Kuinka hanakasti annat persettä. Antaakohan äitisi persettä? Mahtuisikohan tämä minun kyrpäni edes hänen trimmattuun reikäänsä?

Aloin painamaan kyrpääni Sanna perseeseen, joka ei millään meinannut antaa periksi. Sanna inisi avuttomana edessäni.

- Ei se mahdu muhun, aah, vittu, ei se mene sinne. Sulla on liian iso mun perseeseen. Sanna aneli.

- Baletti on tehnyt susta liian kireän. Ei tämä tahdo mahtua sun reikääsi millään.

Pienen balettitanssijan reikä oli todella kireä, mutta viimein terska liukui sisälle hänen ahtaaseen perseeseensä. Oli kestänyt viikkoja ennen kuin olin ensi kertaa saanut runnottua kyrpäni sisälle Sannan perseeseen. Vihdoin tämä treeni oli kannattanut ja nyt hän huulta purren otti kuin ottikin sen sisäänsä. Sanna uikutti allani. Hänen perseensä oli nyt täysin levitettynä, eikä hän voinut kontrolloida itseään. Kovakouraisesti levitin hänen pienet pakaransa ja aloin hitaasti työntämään paksua parrua sisälle tiukkaan reikään. Tunsin kuinka tiukka puristus mulkun varren ympärillä siirtyi sentti sentiltä lähemmäs kiveksiäni. Siirsin tyytyväisenä katseeni Titan silmiin.

Titta katseli levottomana vierestä. Hän ei todellakaan ollut valmistautunut näkemään kuinka hänen pikkutyttöään käytettiin tällä tavalla. Pieni tyttö sidottuna avuttomaksi ja tämä iso mies seivästämässä karmealla kyrvällä tämän persettä. Hän ei voinut uskoa että tuollainen kyrpä edes mahtuisi nuoren tytön pikku reikään. Se näytti aivan suhteettoman suurelta hänen tyttönsä pakaroiden väliin työnnettynä. Titta huomasi kiihottuvansa, mutta samalla hän tunsi että hänen tarvitsisi tehdä jotain. Kuitenkin hänen vartalonsa seisoi paikoilleen jähmettyneenä.

Otin kiinni Sannan ponihännästä ja kiersin vielä sen käteni ympärille. Toisella kädellä painoin hänen alaselkäänsä alaspäin ja samalla vedin Sannan pään taaksepäin. Sannan hento vartalo ei voinut muuta kuin totella voimakkaita käsiäni ja näin sain hänet todella ottavaan asentoon. Hänen perseensä nousi vielä vastaanottavammaksi. Aloin läimimään Sannan persettä, nussimisen lomassa.

- Sähän olet uskomaton huora. Oikein tarjoat persettäsi! Nyt saat lutka tätä kyrpää syvälle! Onkohan mutsisi samanlainen lutka niin kuin sinäkin? Sehän on ottanut kunnon silaritkin. Hänkin antaa varmasti persettä yhtä lailla niin kuin sinäkin, siis kunnon narttu!

Sanna oli jo jonkinlaisessa horkassa. Hän otti vastaan nussitaani hervottamana ja ynisten. Heti alkuun sain kiristää otetta hänen hiuksistaan kun hän lihakset jännitettynä huusi orgasmiaan, mutta tämän jälkeen hän oli siirtynyt tajunsa rajamaille ja otti nyt kyrpääni reikäänsä melkein täysin rentona.

Mutta Sanna perse ei voinut rentoutua. Ryppyreikä puristi todella lujaa kivikovan kyrpäni vartta. Olin todella kiihottunut tuosta tilanteesta. Tämä avuttomaksi sidottu pieni balettitanssija sai erittäin paksua parrua reikäänsä ja hänen seksikäs äitinsä katselemassa melkein yhtä avuttomana vierestä. Tämä oli yksinkertaisesti liikaa ja sai minut orgasmin partaalle. Tunsin kuinka lasti oli lähdössä ja painoin huutaen kyrpäni syvälle Sannan anukseen. Sykäys sykäykseltä täytin hänen perseensä spermalla ja viimeiset lastit ammuin hänen pienille pakaroille. Nyt hänen perseensä kylpi spermassa ja katselin kuinka se valui pitkin hänen hoikkia jalkojaan.

Sanna oli menettänyt tajuntansa ja nyt irrotin hänet keittiön pöydästä. Nostin hänet syliini ja kävelin kohti Tittaa.

- Kiitoksia. Olet kasvattanut minulle täydellisen panobarbaran. Tyttäresi alistuu minulle täydellisesti ja nussin hänen reikiään niin kuin haluan. Varsinainen lutka.

Virne kasvoillani kävelin Titan ohi kohti Sannan huonetta. Siirsin Sannan hänen sänkyynsä nukkumaan, mutta olin jo päättänyt, ettei ilta tähän lopu. Kiinnitin Sannan kädet käsiraudoilla kiinni hänen sängynlaitaansa ja tämän jälkeen kävelin pois hänen huoneestaan ja suljin oven.

Titta oli tällä välin kerinnyt poistamaan jakkupuvun takin pois päältään. Hän seisoi vessan peilin edessä ja katseli sitä näkemättä oikeastaan mitään. Varmasti hänen mielessään pyöri äskeinen näkymä.

Katsoin hänen sivuprofiiliaan. Hänellä oli vielä juuri polvien yläpuolelle ulottuva minihame päällään ja erittäin kireä valkoinen liituraitapaita, jonka leikkaus korosti hänen isoja rintojaan. Rintojen yli menevät pystysuorat, mustat raidat kiersivät suurten rintojen sivuilta ja nappien välit aukenivat hänen rintojensa kohdalta. Vatsan kohdalta paita oli aivan kiinni ihossa ja yksi nappi oli aivan rintojen alapuolella ja tämä todellakin sai hänen rintansa näyttämään todella hyviltä. Nännit suorastaan loistivat paidan läpi. Titta piti omasta kehostaan, eikä hän pelännyt näyttää sitä. Tänä iltana hänellä oli ollut kuitenkin takki päällä, joka peitti suuremmalti osin hänen rintansa, mutta jätti mukavasti juuri nämä kovassa jännityksessä olevat napit näkyviin.

Titta oli laittanut päälleen myös rintaliivit jotka vain tukivat hänen rintojaan niiden alaosasta, mutta eivät peittäneet niitä täysin. Hänellä oli suuret nännit ja hän piti siitä tunteesta, jonka hänen paitansa kitka niihin tuotti. Tänä iltana hänen nänninsä olivat hieronnan ansiosta olleet jatkuvassa erektiossa ja saanut hänet kosteaksi. Kiihottuminen muiden edessä, heidän siitä tietämättä, sai hänet kiihottumaan vielä enemmän. Päättymätön kehä...

Siirryin hiljaa Titan taakse ja otin hänen kätensä kiinni omiini. Titta pelästyi, muttei voinut mitään kun siirsin hänen kätensä hänen selkänsä taakse ja lukitsin ne yhteen vasemman käden otteella. Työnsin Titan vasten lavuaaria ja painoin oman vartaloni kiinni häneen. Ison kyrpäni asetin hänen jalkojen väliin ja oikealla kädellä otin kiinni hänen hiuksistaan ja taivutin niistä hänen päänsä taakse, pakottaen hänen selkänsä kaareutumaan ja työntämään hänen rintojaan enemmän eteenpäin. Hänen paitansa kiristyi kiristymistään ja nappien väliset aukot vain laajenivat. Nyt näin peilin kautta aivan uskomattoman näyn.

- Voi luoja noita sun tissejä! Sä olet kyllä uskomaton!

- Päästä minut irti, Titta aneli.

- Empä taida. Olen varma, että pidit näkemästäsi.

Nyt siirsin oikean käteni hänen vatsan päälle. Se oli todella tiukka ja tunsin hänen vatsalihakset hänen paitansa läpi.

- Sä haluaisit selvästi että sua käsiteltäisiin samalla tavalla. Huh, huh, noita sun rintoja.

- Ei älä. Älä koske muhun.

Nyt siirsin käteni hänen rintojensa alaosaan. Titta oli kiihtyneessä tilassa ja hänen rintansa kohoili kiivaasti hengityksen tahdissa. Hän yritti pyristellä irti, mutta pidin häntä hänelle aivan liian tiukassa otteessa. Hän oli lukittu käsiini ja kyrpääni hänen jalkojensa välissään. Siirsin käteni hänen oikean rintansa päälle ja olin erittäin hellästi silittelemään hänen rintojaan kireän paidan lävitse.

- Ei, älä koske mun rintoihin. Titta jatkoi. Lopeta.

Titan äänellä ei tuntunut olevan mitään vaikusta minuun. Olin aivan liian haltioitunut hänen täydellisistä rinnoistaan. Varovasti puristelin hänen rintojaan ja nostin niitä alapuolelta hieman ylöspäin. Välillä työnsin yhden sormen paidan raosta hänen pehmeiden ja kuumien rintojen väliin. Hänen tissiensä väli oli hieman kostunut hiestä, hänen rimpuilunsa ansiosta. Tämä sai minut huokailemaan, kun ajattelin mitä muuta voisin niiden väliin työntää.

Huomasin kuinka vieressämme roikkui yksi kylpytakki. Pienellä kurkotuksella yletyin kiskomaan siitä vyötärönarun irti ja tällä pääsin sitomaan Titan kädet hänen selkänsä taakse. Nyt minulla oli molemmat kädet käytettävissä ja siirsin ne taas kupittamaan hänen rintojaan. Katselin peilin kautta Tittaa silmiin.

- Sä olit aivan kiihottunut kun katselit kuinka nussin sun tytärtä. Et varmaan voinut kuvitella millainen pikkuhuora tyttösi on. Olen todellakin varma, että olet aikamoinen lutka myös itsekin.

Titan nännit kovenivat vielä lisää. Hitaasti liikuttelin sormiani niiden yli ja aina kun yksi sormi ylitti ne ja painoi niitä sivuun, niin ohittaminen sai ne ponnahtamaan innokkaasti taas pystyyn. Titan hengitys tiivistyi ja sanat tulivat hänen huuliltaan yhä epäselvemmin.

- Mhh, älä. Aah, älä.

Siirsin toisen käden hänen hameensa alle ja suoraan hänen stringiensä välistä hänen klitorikselle. Aloin hieromaan sitä ja samalla puristelemaan hänen suuria rintojaan.

- Sähän olet ihan märkä. Sä olet samanlainen lutka! Kiihotuit kun näit kuinka nussin Sannan suuta.

- Mhh. Älä…

- Sä pidit siitä kuinka läimin hänen kasvojaan tällä paksulla kyrvällä. Näin kuinka et saanut katsettasi irti tästä kangesta.

- Mhhuuh. ei, pliis…

- Ajattelit että se olisit ollut sinä siinä sidottuna ja käytettävissä.

- Aaahh, äl…

- Ajattelit että se olisit ollut sinä, joka perseeseen runnottaisiin paksua suonikasta kyrpää ja että et pysyisi mitenkään vastustelemaan sun ottamista.

- Uuh…

- Sun perseesi antaisi periksi ja kyrpä levittäisi reikäsi äärimmilleen. Haluaisit että käyttäisin sua niin kuin tuollaista lutkaa pitääkin käyttää.

- Aah, ei, uuh, mä tulen, älä… Nyt mä TUUN!

Samalla Titta laukesi käsilleni. Hänen jalkansa puristuivat yhteen jä hän tärisi holtittomasti orgasminsa voimasta. Sain pidellä häntä tiukasti, että sain hänet pysymään hallinnassani. Hänen vartalonsa sykki hänen orgasmin tahdissa. Otin kiinni hänen paitansa etumuksesta ja repäisin, napit ympäriinsä lentäen, hänen kireän paitansa auki, paljastaen hänen pystyt DD-kupin rintansa. Hänellä oli silikonirinnat ja ne olivat erittäin hyvää työtä. Rinnat eivät olleet epäaidon pystyt ja kireät vaan pehmeät ja valuivat kauniisti alaspäin aidon näköisesti. Kovalla otteella puristin hänen toista rintaansa ja toisella kädellä hiuksista kiinni pitäen kiskaisin Titan pään takakenoon. Titta suorastaan läähätti raskaasti. Nuolaisin hänen orgasmin punoittamaa poskeaan ja sanoin.

- Senkin kiimapillu. Mä tulen nauttimaan sun avuttomuudesta vielä monesti.

Siirsin Titan eteiseen, jossa sidoin hänen kätensä kiinni vaatehyllyn ylätankoon. Pikkuhousut siirtyivät hänen suuhunsa, jonka suljin vielä teipillä. Poistin hänen hameensa ja sukkanauhansa. Paidan rippeet poistin keittiöstä hakemallani saksilla ja jätin alastoman Titan hetkeksi seisoskelemaan yksinään.

Nyt oli Sannan vuoro valmistautua. Vapautin Sannan hänen sängystään ja annoin hänen jaloitella hetken. Sanna suuteli tyytyväisenä minua.

- Huh, kun sä osaat tyydyttää mut.

- En ole vielä valmis.

- Mitä? Ai vieläkin. Mä tulen niin märäksi kun vain ajattelenkin tota sun parrua.

Sanna otti kiinni puoli kovasta kyrvästäni. Annoin hänen hyväillä sitä hetken. Pian kuitenkin lukitsin hänen kätensä omiini ja aloin sitomaan niitä hänen selkänsä taakse. Sanna yritti estellä. Hän kiihottui voimastani kontrolloida häntä ja vaikka hän kuinka yritti niin hän voinut muuta kuin painautua vasten hänen sänkyään, jota vasten hänet työnsin. Sannan sänky oli mallia matalajalkainen futon. Kun olin saanut sidottua hänen ranteistaan kiinni toisistaan, otin käsiini remmin ja vein sen juuri Sannan kyynärpäiden yläpuolelle. Puristin hänen ohuet ja sirot kätensä kyynärpäistä kiinni toisiinsa ja kiristin remmin niiden yläpuolelle. Tämä siirsi Sannan olkapäitä ja lapoja lähemmäksi toisiinsa ja samalla teki hänet vielä avuttomammaksi käytölleni. Nyt hän oli vatsallaan sängyn laidalla. Nostin hänen jalkansa sängylle ja sidoin ne kiinni köysillä sängynpäätyihin. Halusin ottaa kaiken irti hänen balettitanssijavartalostaan ja nyt hän oli ”spiraaliasennossa”, jalat levittyinä sivuille, vatsa ja lantio kiinni sängyssä ja reiät avoimena käytölle. Hänen perseensä oli juuri sängynlaidalla. Hän ei pystyisi millään estelemään reikiensä käyttöä. Hän oli juuri niin kuin naiseni haluan.

Katselin avutonta Sannaa hetken. Hän oli todella pieni ja notkea tyttö. Kyrpäni oli halkeamaisillaan paineesta. Suonet sen varressa tuntuivat olevan räjähdyspisteessä. Minun oli pakko koittaa hänen pilluaan. Siirryin hänen taakseen ja työnsin kyrpäni hänen tiukkaakin tiukempaan pilluunsa. Uuh, kuinka se puristi sen vartta. Vaati suunnatonta henkistä ponnistusta, että sain otettua kyrpäni pois hänen sisältään.

- Huh, että sä olet kireä lutka. Seuraavaksi peitän silmäsi ja korvasi. Silloin voit keskittyä siihen mitä sinulle tai siis rei’illesi tapahtuu.

Sidoin Sannan silmät liinalla ja työnsin laitoin kannettavan MP3-soittimen kuulokkeet hänen korviinsa. Tämän tehtyäni siirryin takaisin Titan pariin. Nyt pääsin vihdoin keskittymään Sannan äitiin hieman paremmin. Titan isot rinnat nousivat ja laskivat kiivaasti hänen hengityksensä tahdissa. Titta värähti kun siirryin kiinni häneen ja aloin kovakouraisesti puristelemaan hänen rintojaan.

- Nyt saat totella minua täydellisesti. Olet minun oma panoleluni ja tästä lähtien reikäsi on minun käytössäni. Kohta poistan suukapulasi ja silloin olet hiljaa ja tottelet. Ennen kuin vapautan suusi anna pienen demonstraation mitä saat kokea, ellet tottele.

Siirryin Titan eteen ja nostin hänen puristin kovakouraisesti hänen rintojaan, mikä sai Titan ynisimään. Hyväilin niitä hetken.

- Hmm. Todella hyvä näky! Nyt saat 10 iskua rinnoillesi.

Aloin läimimään avokämmenellä Titan rintoja. En lyönyt kovaa, mutta kuitenkin tarpeeksi napakasti, mikä sai Titan ynisemään joka iskusta ja sai hänen rintansa muuttumaan helakan punaisiksi. Titta kiemurteli kiihottavasti, mutta hän ei onnistunut väistämään. Iskut toisensa jälkeen saivat hänen pyöreät rintansa heilumaan puolelta toiselle. Viimein iskin kymmenen osuman ja siirryin venyttelemään hänen nännejään, välillä yhteen ja välillä ylöspäin.

- Oletko valmis tekemään mitä vain?

Titta vastasi avuttomana nyökkäämällä päätään. Poistin Titan suukapulan ja irrotin hänet tangosta. Sidoin hänen kätensä, vartalon etupuolelle, ranteista kiinni toisiinsa. Painoin hänet hiuksistaan kiinni pitäen lattialle polvilleen.

- Katsotaan osaatko pitää sanasi? Suu auki ja kieli esiin!

Titta totteli nyt kuuliaisesti. Käänsin hänen päätään vasemmalla kädelläni ja oikealla kädellä auttaen läimäytin kyrvälläni hänen kieltään ja poskiaan. Asetin kovana olevan kyrpäni Titan huulille ja rupesin painamaan sitä sisälle hänen suuhunsa. Titan huulet tuntuivat tulikuumilta ja erittäin pehmeiltä. Ehkäpä kyrpäni oli hieman viilentynyt vapaana heiluessaan, mutta nyt se oli päässyt taivaalliseen paikkaan. Käänsin kyrpäni Titan poskeen ja katselin kuinka se suurelta se hänen suussaan näytti. Kääntelin kyrpääni hänen poskessaan ja nussin hänen, niin että se pullistui kunnolla sivulle. Halusin kokeilla Titan rajoja ja aloin työntämään kyrpää syvemmälle. Sainkin noin puolet kyrvästäni sisälle ennen kuin hänen kurkkunsa tuli vastaan. Hän oli hyvä ja uskoin hänen pystyvän parempaan. Vedinkin kyrpäni pois hänen suustaan ja se sai kuolavanan tippumaan hänen huuliltaan suoraan hänen rinnoilleen. Titta hengitteli raskaasti koetuksestaan.

- Tiedän että pystyt parempaan. Kunnon huora imee pohjaan asti!

Aloin valuttamaan kunnon sylki vanaa suoraan kyrvälleni ja Titan naamalle. Titan huulet kimaltelivat nyt täydellisesti syljestä. Nyt pääsin työntämään paksua parrua liukkaitten huulten väliin ja huomasin kuinka Titta valmistautui kurkkunsa nussintaan. Nyt kyrpäni upposi helposti puolen välin yli ja jatkui työntymistään nautinnollisesti syvemmälle. Titta oli kuin olikin ammattilainen tässä hommassa. Noin 20 senttiä katosi syvälle hänen kurkkuunsa jättäen sopivasti viisi senttiä esille, jota oli nautinnollista yrittää saada syvemmälle. Titta ei mahtanut käytölleen mitään. Nussin hänen kurkkuaan, syljen vain valuessa pitkinä noroina hänen huuliltaan hänen isoille rinnoilleen. Hänen kurkkunsa piti kunnon ääntä, mutta oksentamassa hän ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut.

Vedin hitaasti mulkkuni ulos Titan huulien välistä. Pidin hänen päätään molemmilla käsillä paikoillaan ja työnsin kuolaa valuvan kyrpäni jälleen hänen huuliensa väliin ja hitaasti työnsin sen niin syvälle kuin se vain mahtui ja runnoin hänen kurkkuaan muutamalla työnnöllä ja hitaasti vedin taas suonikkaan parruni kokonaan ulos. Mahtavat sylkivanat valuivat kyrpäni ja Titan huulien välillä. Jatkoin tuota taivaallisen hidasta suun käyttämistä työntämällä ja vetämällä kyrpääni koko pituudeltaan Titan huulien välissä. Laitoin hänet nuolemaan kiveksiäni ja valmistauduin ampumaan lastini hänen kasvoilleen. Tunsin kuinka sykäykset olivat alkamassa ja runkkasin liukasta kyrpää ja Titta nuoli pehmeällä kielellään kiveksiäni. Sperma lensi yllättäen isolla kaarella pitkin Titan kasvoja. Olin ilmeisen kiihottunut uuden naisen hyväksikäytöstä, joten kivekseni pistivät parastaan ja Titan iltameikit saivat uuden kuorrutuksen.

- Hyvä! Osaat hommasi täydellisesti.

Jatkuu...

Mitä pidit tähän mennessä? Kommentteja saa lähettää!

Force Big

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute