Herkku-puhelin
Kokemattomat yhdessä
Jucci

Hotellihuoneen ovelta kuului vaimea koputus. Viimeistään nyt sydämeni tuntuu hyppäävän kurkkuun. Nopea vilkaisu peiliin, ja avaaman ovea.

Ja siinä sinä seisoit. Hermostuneen näköisenä, mutta silti hymyillen. Tulet sisään ja tervehdimme toisiamme hermostuneesti. Kun riisut takkiasi pääsen huomaamatta tarkastelemaan sinua paremmin. Tummat hiuksesi olivat nyt kokonaan auki, toisinkuin ensi kertaa tavatessamme kahvilassa. Sinulla on musta paita ja tiukat siniset farkut, jotka korostivat pyöreitä muotojasi. Olit ensimmäisissä sähköposteissa kertonut olevasi xxl-kokoa, mutta minusta olit enemmänkin xl-kokoinen, jonka ääneen sanominen oli saanut sinut punastumaan.

Käännyt ympäri ja huomaat tutkivan katseeni.

”Katseletko minua salaa?” kysyt nauraen.

Enhän minä voi muuta kuin myöntää asian. Naureskelemme hetken tilanteen aiheuttamalle jännitykselle. Sitten tulee taas hiljainen ja vaivautunet hetki. Kumpikin katselee seinille, eikä tiedä mitä tekisi. Rohkaistun ja tulen eteesi seisomaan. Tartut käsiini ja kurotat suutelemaan minua. Suudelma on arka ja pehmeä, muuta kumpikin tunnemme miten jää alkaa sulaa väliltämme. Kumpikin ymmärrämme, että se tapahtuisi tänä iltana.

Ehdotan mukanani tuomani viinipullon avaamista. Sinusta ehdotus on hyvä, ja haet kylppäristä lasit.

”Hei täällähän on sauna!” kuuluu huudahduksesi kylpyhuoneesta.

”Niin on, laitetaanko päälle?” Kysyn vastaukseksi.

Hetken kuluttua sauna on lämpiämässä ja viinit kaadettu laseihin. Istun huoneen nurkassa olevaan isoon nojatuoliin. Sinä istut minua vastapäätä sängyn reunalle. Ei ei, nyt tämä ei mene oikein, meidän välillä on etäisyyttä aivan liikaa, ajattelen.

”Tule tänne istumaan” Pyydän sinua.

Tulet mitään sanomatta luokseni ja istuudut syliini. Tunnen kuinka pyöreä, lämmin ja pehmeä vartalosi täyttää sylini.

”Sinä olet ihan oikeasti iso tyttö” naurahdan

”Niin, mutta sinähän sanoit pitäväsi sellaisista” Sanot ja katsot minua silmiin

”Niin pidän, ja sinusta erityisesti” totean samalla kun painan suukon otsallesi.

Kilistämme laseja yhteisen illan kunniaksi. Viini alkaa pian lämmittää, ja keskustelua alkaa virrata. Vaikka olemmekin sopineet ettemme puhu liikoja yksityiselämästämme, tai siitä miksi kummatkin olemme vielä reilusti yli parikymppisinä kokemattomia, liikkuu keskustelumme näilläkin alueilla.

Toisen viinilasin kohdalla uskallamme jo suutelemaan rohkeammin. Annan käteni kulkea hiuksissasi ja hyväilen muotojasi vaatteiden läpi. Sinä työnnät kätesi varovasti paitani sisään ja hyväilet rintaani.

”Oliskohan se sauna jo lämmin” kysyt hymyillen

Ja olihan se. Hieman ujostellen alamme riisuutumaan. Autan sinua avaamaan rintaliivien hakaset. Suuret rintasi vapautuvat, ja en voi muuta kuin katsella niitä haltioituneena.

”Pidätkö?” kysyt ja hierot rintojasi.

En voi muuta kuin nyökätä.

”Hitsi, minulla olisi ollut sinua varten tuolla laukussa vähän pikku mustaakin” sanot ja hymyilet riisuessasi valkoisia pikkareitasi.

”Kyllä me ehditään vielä pikku mustatkin kokeilla” naurahdan.

Siirrymme saunan lauteille. Pehmeän löylyn alkaessa nostamaan hikeä pintaan tunnen kätesi reidelläni.

”Saanko…?” kysyt ja katsot minua silmiin

”Saat..saanko…?” kysyn vuorastani

”Saat…” vastaat

Samalla kun tunnen kätesi etsiytyvän varovasti jäykistyneelle kalulleni, vien oma käteni reittäsi pitkin jalkoväliisi. Pehmeät sormesi silittävät kaluani, ja puristuvat varovasti sen ympärille. Itse vien käteni varovasti pillullesi. Värähdät hieman kun kosken sinua ensimmäisen kerran. Alat tekemään hitaita runkkausliikkeitä samalla kun alan hieromaan jalkoväliäsi rohkeammin.

Hyväilemme toisiamme aikamme, ja sitten käännymme suutelemaan. Maistan suolaisen hien huuliltasi, mutta nyt kumpikin tuntee miten suudelmassa on uutta potkua, tältä tieltä ei ole paluuta.

”Mennäänkö suihkuun, enne kuin menee liian kuumaksi?” ehdotan.

Siirrymme kylpyhuoneen puolelle, ja ahtaudumme suihkukoppiin. Veden alkaessa virrata päällemme käännyt kasvot minuun päin. Rintasi ovat kuin tarjottimella. Varovasti nostan käteni rinnoillesi. Tunnen kovat nännisi kämmenissäni alkaessani hieromaan rintojasi.

”Suutele niitä” pyydät raskaasti huokaisten

Teen työtä käskettyä, ja otan toisen nännin huulien väliin. Annan huulieni ja kieleni seikkailla vuoron perään kummallakin nännillä ja nännipihalla. Tunne kätesi niskassani kun painat päätäni tiukemmin vasten rintojasi.

”Sinulla on upeat rinnat” Totean huumaantuneena

”Sinä olet ensimmäinen joka sanoo noin” huokaat ja punasutut silmin nähden

Tilanne alkaa olla siinä pisteessä, että on pakko alkaa siirtymään tositoimiin. Otamme pikaiset suihkut ja kääriydymme pyyhkeisiin, ja suuntamme huoneen puolelle.

Istuudun sängyn reunalla, ja sinä tulet sen enempää ihmettelemättä istumaan syliini hajareisin. Olemme hetken kasvotusten ennen kuin suudelmat saavat vallan. Hyväilen hiuksiasi ja vartaloasi. Puristelen pyöreää peppuasi ja hautaan välillä pääni rintoihisi.

Mitään sanomatta laskeudut sylistäni lattialle polvillesi. Alat hyväilemään kaluani määrätietoisesti. Suljen silmäni ja nautin kosketuksestasi. Yllättäen tunnen kuinka suutelet terskanpäätä, ja en ehdi reagoida mitenkään kun jo tunnen lämpimien huultesi liukuvan pitkin kaluni vartta. Avaan silmäni ja sinä katsot minua suoraan silmiin samalla kun kielesi leikkii kalullani. Arka suuseksi saa minut seitsemänteen taivaaseen. Joudun pian pyytämään sinua lopettamaan, en kestäisi enää kauan.

”Nyt taitaa olla sitten minun vuoroni” kysyn

Nostan sinut seisomaan ja istutan sinut jalat avoimena sängyn reunalle. Polvistun ja näen edessäni kosteana kimmeltävän pillusi. Varovasti pyörittelen sormeani häpyhuultesi välissä ja vien pääni lähemmäs. Painan varovaisen suudelman pillullesi, ja maistan makusi. Tunnen kuinka hengityksesi kiihtyy kun annan kieleni työntyä huultesi väliin. Pyörittelen kieltäni pillussasi. Otat kiinni päästäni ja yrität painaa minua tiukemmin itseäsi vasten. Pelkään jo hetken tukehtuvani, mutta sitten löysäät otteesi, ja tunne sinun värisevän.

Nousen pystyyn ja vedän sinut sängylle. Hetkessä on kaikki ujous poissa. Makaamme kyljellämme kasvokkain. Suutelen sinua villisti. Kätesi hyväilee estoitta kaluani, ja työnnän sormeni sisääsi. Välillä siirryn suutelemaan ja hyväilemään ihania rintojasi.

”Oisko jo aika…?” kysyt

Nyökkään, nyt olisi varmaan jo aika. Nousen ylös ja hamuan pöydältä kondomipaketin. Katselet minua kun avaan paketin ja rullaan kumin paikoilleen.

Siirryn sängylle, ja sinä avaat jalaksi täysin auki. Katselen hetken sinua, ja ymmärrän ettei enää voi perääntyä.

”Ensimmäinen lasti saattaa olla nyt aika herkässä” totean hieman anteeksi pyytävästi

”Ei se mitään, pääasia, että tehdään se” vastaat

Asetun jalkoväliisi. Tartut itsekin kaluuni, ja yhdessä ohjaamme sen oikeaan paikkaan. Kiusaan hetken terskan päällä häpyhuuliasi.

”Tule jo…” voihkaiset

Ja niin alan hiljaa painumaan sinuun. Lämmin pillusi tuntuu ihanan tiukalta kaluni ympärillä. Ihmettelen kuinka helppoa sisään työntyminen voi olla. Painaudun hitaasti aivan pohjan. Makaamme hetken hiljaa ja katselemme toisiamme silmiin. Sitten alan vetäytyä takaisinpäin.

Rauhallisesti alan rakastella sinua, meillä ei ole kiire mihinkään. Aluksi tunnut jännittävän, mutta pian huomaan kuinka alat myötäilemään työntöjäni. Alan vähitellen nopeuttamaan työntöjeni tahtia, ja hengityksesi kiihtyy samalla.

Huohotat raskaasti, ja tunnen kätesi kyljilläni ja niskassani. Kumarrun välillä suutelemaan panemisen tahdissa heiluvia rintojasi. Tuntuu kuin olisit jossain kaukana, silmäsi ovat puoliksi kiinni.

Alan tuntemaan painetta, tätä ihanuutta ei kestäisi enää kauaa. Teen muutaman nopean työnnön ja tunkeudun sinuun niin syvälle kuin pääsen. Ja samalla tunnen kuinka hirvittävä paine purkautuu. Suustani pääsee huudahdus kun tunne kumin täyttyvän. Sinä yniset hiljaa pillussasi sykkivän kalun tahtiin. Otan kiinni kumista ja vetäydyn sinusta. Olen hetken päälläsi, ja katselemme toisiamme. Suutelen sinua, ennen kuin kaadun viereesi sängylle.

Makaan raukeina viinilasien kanssa sängyllä. Hyväilen vielä märkiä hiuksiasi.

”Se oli ihanaa” kuiskaat

”Niin oli…” vastaan ja katson sinua silmiin

”Vieläköhän se sauna on päällä?” kysyt

”Voitaisiin aloittaa alusta…”

Tämä oli fantasiaa, mutta jos Sinä olet siellä jossain, voisimme tehdä tästä yhdessä totta!?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute