Herkku-puhelin
Nartunvaatteita tienaamassa
RuusunLutka

Olen jo monesti viettänyt aikaani Keltaisen Ruusun syövereissä itseäni lutkamaisesti irstaille äijille jakaen, mutta yksi asia on kauan pysynyt haaveen tasolla. Olen jo kauan halunnut hankkia itselleni kunnollisen naisten asun, siis koko asun peruukkia ja meikkiä myöten. Enkä mitä tahansa asua, vaan jotain missä näytän huoralta, ja jossa voisin Ruusussa paremmin "edustaa itseäni", niin että muutkin ymmärtävät heti millaisesta luonteesta on kyse.

Ongelmana on pääosin ollut raha. Vaatteet ja meikit eivät ole halpoja, ja koko setin osto kerralla on ollut aina vain fantasiaa. Juttelin Koodi-chatissa asiasta erään 50-vuotiaaksi itsensä esitelleen miehen kanssa. Hän ei pitänyt Ruususta paikkana, mutta toisaalta hänen haaveeseensa kuului transsulutkan saaminen käyttöön, ja etenkin kokeneen joka ei vähästä säikähdä. Kovasti hän yritti vihjailla että alkaisin hänen vakituiseksi "tyttöystäväksi" ja unohtaisin Ruusun kaltaiset paikat, mutta minua taas ei kiinnosta vakituinen seurustelu - päinvastoin, lutkamaisuus on luonteessani vallitseva piirre.

Saimme kuitenkin sovittua diilin: hän ratkaisee minun vaateongelmani, jos minä olen hänen transsulutkanaan yhden kokonaisen yön. Jo seuraavana päivänä tapasimme kaupungilla, tarkoituksena ostella vaatekerta kokoon. Jo ostosreissu oli jännittävä, jopa kiihottava. Siinä missä pilailukaupassa peruukin sovittelu oli lähinnä vitsikästä ja hauskaa, oli minihameen sovittelu Seppälä-myymälässä noloa ja koko ajan tuli katseltua ympärille ettei kukaan muu tule - mies kun halusi nähdä miltä hame näyttää päälläni ennen kuin ostaa.

Kolmen tunnin shoppailun jälkeen, menimme muutamalle oluelle, jonka jälkeen jatkoimme hänen luokseen. Siellä alkoi asustautuminen: ensin ajoimme karvat jaloistani pois, meikki laitettiin sitten räikeäksi, sitten vedin sexyn "lingerie"-alussetin päälleni, huoramaiset mustat verkkosukat jalkaan, minihame oli seuraava - sellainen ei ihonmyötäinen vaan ulospäin lepattava ruudullinen/raidallinen malli. Musta alustoppi, jonka päälle olimme ostaneet paidan, jotteivät olkapäät näytä liian muhkuraisilta. Vielä säären yläpäähän yltävät nahkasaappaat jalkaan ja peruukki päähän, olin valmis!

Olin itsekin yllättynyt lopputuloksesta, vaikka kyllähän minusta läheltä näki heti että transsu se vai on. Itse olin tyytyväinen, koska oma tarpeeni on olla uskottava transsulutka Ruusun pimeissä nurkissa, joten sinne asu sopii hyvin.

Mutta nyt olisi maksun paikka. Aamuun asti olen hänen tyttönsä, hänen lutkansa. Hän laittoi transsupornoa pyörimään videolta ja ryhdyimme katsomaan sitä suudellen. Hän otti esiin liukastetta ja alkoi heti rasvata anustani. Kiihotuin siitä suuresti, aloin tuntea itseni naiselliseksi hutsuksi. Kun hänen sormensa pyörivät reiälläni, pyöritin peppuani ja painoin vihjaavasti hänen sormeaan vasten, jolloin hän alkoi työntää sormiaan sisääni. Touhu muuttui nopeasti kiimaiseksi, kun hän työnsi pikkuhiljaa enemmän sormia sisääni. Vähän väliä liukastetta lisäten hän sai neljä sormea uppoamaan helposti, ja alkoi innostua ajatuksesta nyrkkinainnista. Minua se ei niin innostanut, koska vaikka liukaste auttoikin, alkoi venytyskipu olla jo kova. Sanoin että kyrpä olisi enemmän mieleeni.

"Mieheni" kertoi että hänen kalunsa ei ole kovin iso, ja siksi hän nauttii kun saa työntää jotain "todella paksua" huorapenikoiden anuksiin. Se oli hänen fetissinsä. Hän myös piti siitä kun jonkun aivan liukastettu ja nyrkillä naitu anusreikä tuntui löysältä hänen kaluaan vasten, hän nautti siitä vallasta että sai löysytettyä jonkun lutkan perseen.

Vaikka en pitänytkään ajatuksesta nyrkkinainnista, oli pakko myöntää että hänen puheensa saivat kiimatippoja terskani kärkeen - olin aivan kuumana kun sain olla pervon äijän lutka.. Lopulta siirryin imemään hänen kaluaan ja innostuin imemään lastit suoraan nieluuni.

Tuon jälkeen rauhoituimme ja olin lähdössä hieman puhdistautumaan, olihan haarovälini aivan liukasteen vallassa, mutta Mieheni kielsi. Olisin hänen seuranaan koko illan limaisena ja likaisena. Huulipunakin oli levinnyt, niin se piti jättää "homssuisen näköiseksi" kuten hän asian ilmaisi.

Vaihdoimme filmiä ja mies tarjosi minulle viiniä. Muutaman lasin jälkeen innostuimme taas lähentelemään ja hän halusi jälleen nussia minua kädellään - jos vaikka nyrkki tällä kertaa uppoaisi kokonaan. Olin jo aivan hiprakassa ja liukastetta lisättyä en tiennyt yhtään mitä anuksessani oli. Kipua tunsin ja lotina oli kova, mutta keskityin imemään Mieheni kyrpää, palleja ja persvakoa kun hän nussi minua ties millä. Hänellä oli dildoja, ja ilmeisesti yritti upottaa olutpulloakin sisääni. Lopulta hän päätyi nussimaan minua anukseen ja hän laukesi sinne kovalla huudolla.

Taas rauhoituimme, ja hän kertoi ettei ollut saanut vieläkään nyrkkiä tai muutakaan paksua uppoamaan sisääni, mutta nussiminen oli ollut kiihoittavaa kun olin tuntunut liukkaalta ja löysältä.

Ilta oli jo pitkällä ja mieheni väsynyt. Enää hän ei innostunut sekstailuun ja aloimme käydä nukkumaan. Edelleen hän vaati etten peseydy, vaan käyn kaikessa limassani, ja löysästä anuksestani spermaa valuen hänen viereensä nukkumaan. Olen hänen tyttönsä tämän yön. Siinä halatessa ja peiton alla suudellessamme aloimme nukahtaa puolikovat kalumme limaisina vastakkain, toisiamme halaten. Hänen sänkensä tuntui pistelevältä ja henki haisi alkoholille, joten vaihdoimme vain hieman asentoa ennenkuin nukuimme.

Yöllä heräsin tokkurassa siihen että mieheni asetteli kaluaan varovasti anukselleni. Päätäni jomotti krapulan alussa ja olin hieman hämilläni ensin että missä edes olen. Mieheni suuteli niskaani ja sanoi "ole ihan rauhassa, tekee taas mieli nussia ja olet vaimoni tämän yön". Siirsin peppuani paremmin tarjolle ja hän työntyi jälleen sisääni. Puoliunessa voihkimme kunnes hän huokasi syvään ja laski siemenensä jälleen sisääni.

Aamulla heräsin ennen häntä ja kävin juomassa vettä ja oli pakko tyhjentää rakko wc:ssä. Palatessani mies heräsi myös ja ehdotti aamukahvia. Kahvin sijasta päädyimme ottamaan krapulakaljat, ja halusin ehostaa ulkonäköäni hieman. Nyt hän antoi siihen luvan, sillä hän halusi vielä yhden session ennen eroamista.

Kun taas näytin naiselta, ja olimme parit oluet juoneet, mies tarjosi minulle lasin kirkasta. Ilmeisesti rohkaisuryypyn saatuaan hän siirtyi "asiaan" ja haki liukastepurkin. Tällä kertaa hän aikoi nähdä "perseeni levällään" kuten hän asian ilmaisi, eli tunkea koko kätensä sisääni.

Touhu alkoi laimeammalla kiimalla kuin illalla, olin krapulainen ja väsynyt, anukseni oli arka ja kipeä kuin pukamia olisi. Mieskin tuntui enemmänkin suorittavalta - oli "pakko" onnistua nyrkkinainnissa. Tämä ei ollut enää kivaa, mutta keskityin ajattelemaan naiseuttani, asuani jossa voisin tulevaisuudessa lutkailla Ruusun kopeilla, ja sain itseeni valettua uutta kiimaa. Huomattavasti eilistä lyhyemmän session jälkeen mies päätyi ettei hän saa minuun upotettua nyrkkiään, "liian tiukka miesvittu sulla" ja hän päätyi jälleen nussimaan minua. Ilmeisesti aamun tokkura vaivasi häntäkin, sillä vartin jyystämisen jälkeen hän aivan hikisenä lopetti "huh huh, ihan siinä rajoilla, mutta ei laukea". Asetin hänet hellästi istumaan ja käskin rentoutua. Polvistuin mieheni eteen ja rauhallisesti mutta kokemuksen varmuudella laukaisin hänet käsieni ja huulieni avulla suuhuni. Nielin tämän viimeisen lastin ennen kuin hyvästelin hänet naisen vaatteet kassissani, poistuen väsyneenä mutta tyytyväisenä tulevaisuuden lutkailujani ajatellen.

Ensi kerralla harrastan seksiä jo Ruusussa - ensi kertaa naisena.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute