Herkku-puhelin
Jätkän eka kerta
kokenut

Oli valoisa talviaamu ja kävelin hymyillen kotiisi. Tästä tosin on jo vuosia aikaa, olimme silloin vasta 18-vuotiaita. Olin silloin jo kokenut tyttö monessa mielessä, mutta sinulle tämä oli ensimmäinen kerta.

Sydämeni hakkasi kiihkeään tahtiin kävellessäni ovellesi, koska tiesin mitä tulee tapahtumaan. Olimme suunnitelleet päivää jo vähän etukäteen, koska vanhempasi eivät olleet kotona ja tiesimme, että meillä olisi aikaa mihin vain. Olimme viime yönä tekstailleet kiihottavia viestejä, ja muistelin niitä samaan aikaan kun kävelin soittamaan ovikelloa. Havahduin unelmoinnista kun avasit oven ja hymyilit minulle juuri sitä hymyä mitä olin odottanutkin. Siinä oli jotain erikoista, katse oli niin kiihottava ja samalla todella lempeä.

Astuin sisälle taloon ja riisuin takkini. Katselit minua koko ajan ja sait sillä oloni vieläkin kiihtyneemmäksi. Minulla oli ylläni mustat pitsiset alusvaatteet, tiukat farkut ja tiukka, avonainen paita joka korosti nätisti muotojani. Huomasin, että katselit minua jaloista päähän, pysähtyen hetkeksi katsomaan rintojani. Kävelimme yhdessä yläkertaan ja jätin käsilaukkuni huoneeseesi. Kun olin kävelemässä kohti keittiötä, joka sijaitsi ihan huoneesi vieressä, tulitkin minua yhtäkkiä vastaan ja otit syleilyysi. "ihanaa että sä oot täällä", sanoit ja hymyilit mulle nätisti. Vastasin hymyyn ja suutelin sua pitkään suulle. Suutelumme muuttui paljon intohimoisemmaksi ja hetken päästä tunsinkin kun kalusi nousi täyteen mittaan vasten reittäni. Hengityksesi muuttui raskaammaksi, ja hieman ynähdit kun käteni koski kalusi vartta. Tärisit hieman, mutta se saattoi johtua pienestä pelosta. Tämähän oli ensimmäinen kertasi, ja halusin sen jäävän hyvänä muistona mieleen.

Työnsit minua taaksepäin sänkysi viereen. Riisuin paitasi pois ja sen alta paljastui trimmattu vatsasi. Kuljetin kättäni kaulaltasi pitkin vatsaa, housujen rajaan saakka. Katsoin sinua silmiin ja aloin avata housusi nappeja ja vetoketjua. Pistit silmäsi kiinni ja kuulin kuinka hengityksesi kuului nyt vieläkin paremmin, kiihkeämmin. Otin housusi pois kokonaan, ja heitin ne sivuun. Hyväilin kaluasi boksereidesi päältä ja se seisoi nyt vieläkin kovempana. Kaadoin sinut sängylle ja vedin bokserisikin pois jalastasi paljastaen kovan kalusi edessäni. "tää ei nyt mene ihan oikeen päin, munhan pitäis antaa sulle tyydytystä ekaks", sanoit mutta sanoin nyt olevan sinun vuoro. Kyllä minä ehdin jälkeesi.

Kuljetin sormiani reisilläsi, ja vähän ajan päästä otin kiinni kalustasi. Puristin lujasti, sillä tavalla että sain sinut värähtämään. Käteni alkoi vetää edestakaisin ja näin sinun nauttivan käsittelystäni. Hetken kuluttua päätin kuitenkin ryhtyä töihin suullani, halusin näyttää sinulle miten osaan ottaa sinulta suihin. Huokailit ääneen kun imin kalusi vartta. Sain sinun voihkinnasta vain enemmän ns. energiaa, halusin saada sinulle täydellisen tyydytyksen.

Ei kulunut aikaakaan kun sanoit: "mä tuun kohta" ja vastasin: "anna tulla vaan mun suuhun". Kohta sun kalusi alkoi sykkimään ja päästit äänekkään huokauksen. Lastisi purkautui suuhuni ja nielin kaiken kilttinä tyttönä. Nuolin kalusi puhtaaksi ja tulin hetkeksi viereesi sängylle. "wou, se oli upeeta!", sanoit ja käännyit suutelemaan minua. Suussani maistui vieläkin spermasi, mutta naurahtaen sanoit ettei se maistunut suudelmassa yhtään.

"Kai sä jaksat jatkaa?", kysyin ja vastasit: "tietenkin, eihän me olla päästy kun vasta alkuun."

Käänsit minut kokonaan selälleni, ja tulit päälleni suutelemaan minua. Katsoit minua silmiin ja totesit: "nyt on sinun vuorosi nauttia."

Otit paitani ja rintsikkani pois, ja aloit nuolla kaulaani siitä siirtyen koko ajan alemmas. Sain pieniä väristyksiä, ja tunsin olevani äärimmilleen kiihottunut. Otit housuni ja mustat pitsistringini pois. samalla kun nuolit vatsaani, sormesi hapuilivat pilluni suulle. Kiusoittelit minua hiukan, mutta työnsitkin jo kohta sormesi sisälleni. Päästin pienen ynähdyksen ja tunsin lämpimän olon valtaavan minut. Lisäsit sisälleni toisen sormen ja aloit runkkaamaan minua aluksi hitaasti, nopeuttaen tahtia koko ajan. Samalla kun tyydytit minua sormin, aloit nuolla klittaani. Tämä tunne oli mahtava ja hetken kuluttua sainkin jo ensimmäisen orgasmini. Olin vähän aikaa pää todella pyörällä, mutta havahduin kun kysyit; "saanko mä antaa sulle tällee toisenkin ograsmin, kun sä näytit niin ihanalta?". Tietenkin sait, jos niin vain halusit! Aloitit uudestaan runkkaamaan minua ja samalla nuolit upeasti! En tajua miten osasit niin hyvin, jos tämä kerta oli ensimmäinen kertasi! niin ainakin sanoit minulle, ja kyllä minä sinuun tietenkin luotin ja luotan edelleenkin.

Työnsit sormiasi sisään ja ulos kiihdyttäen koko ajan tahtiasi. Lisäsit hetken päästä vielä kolmannen sormesikin mukaan ja katselit kuinka nautin tilanteesta. Taisit sinäkin nauttia, sillä tämän aikana oli sinun kalusi taas noussut täyteen mittaansa.

Tunsin taas orgasmini olevan lähellä, ja hetken päästä aloinkin täristä ja tunsit pilluni supistelevan. Tämä orgasmi oli paljon rajumpi kuin edellinen ja nauttiva huudahdukseni varmaan kertoikin sen. Otit sormesi pois märästä vaostani ja tulit taas sängylle viereeni makaamaan. Olimme siinä hetken, sen verran että sain tasattua hengitykseni ja palattua taas tähän maailmaan. Tiesin, että tämä nautinto tulisi vielä jatkumaan tänään ja piti hetki kerätä lisää voimia.

Hetken kuluttua katsoit minua taas se hehkuva ilme kasvoillasi, tiesin mitä seuraavaksi halusit. Minä ainakin halusin sinut sisääni, ja aika varmasti halusitkin työntyä sinne seuraavaksi. Tulit päälleni ja tunsin kovan kalusi taas vasten reittäni. Levitin haarojani hiukan, niin että pääsit tulemaan jalkoväliini ja työntymään sisääni. Kiusoittelit minua hetken laittamalla peniksesi pilluni suulle, mutta et työntänyt sitä sisään. Lopulta anelin sinulta, että työntyisit sisääni. Halusin sinua todella paljon!!
Naamallesi levisi hymy ja kysyit multa; "ootko sä valmis?". "no ootko SÄ valmis?", kysyin ja vastasit myöntävästi. Hengityksesi oli raskasta ja tärisit hiukan. Taisit hieman pelätä tuota hetkeä. "Hei rauhotu vähän, sano oikeesti jos sä et halua tehä tätä nyt",sanoin, mutta rauhottelit hieman itseäsi ja sanoit että olet valmis oikeasti tähän.

Lopulta työnnyit sisääni, aluksi hitain vedoin, nopeuttaen kuitenkin koko ajan tahtia. Työnsit Peniksesi koko ajan syvemmälle ja sait minut huokailemaan nautinnosta. Ei kulunut aikaakaan kun taas sanoit laukeamisesi olevan lähellä. Kiihdytit tahtia ja huokailumme peittivät huoneesi kokonaan. Laukesit mahtavasti sisälleni hengittäen todella raskaasti, ja vähän sinun jälkeen sain minäkin mahtavan orgasmin. Päätimme jäädä siihen sängylle kahdestaan nukkumaan hetkeksi.

Tämä oli sinun ja meidän yhteinen ensimmäinen kerta, mutta ei todellakaan viimeinen.

Pistäkää kommenttia, tämä oli ensimmäinen kerta kun kirjoitan tapahtumiamme tarinan muotoon. Jos pidätte, niin ehkä tätä saa vielä lisää ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute