Herkku-puhelin
Ex-anoppi
ronski

Kännykkäni soi kävellessäni kaupungilla. Soittaja oli entisen tyttöystäväni äiti.

- Hei täällä on Kaarina. Näin sinun äsken kävelevän toisella puolella katua. Minulla olisi sinulle asiaa voitaisiinko me tavata.

- Tavataan vaan, sanoin ja sovimme tapaamispaikan.

Kaarina tuli muutaman minuutin päästä sovittuun paikkaan. Hän oli hyvännäköinen nainen ja olin aina tullut hyvin hänen kanssaan toimeen. Olimme olleet hänen tyttärensä kanssa yhdessä yli vuoden, mutta seurustelumme oli loppunut pari kuukautta aikaisemmin.

Menimme vieressä olevan hotellin kahvilaan.

- Mitä sinulla on mielessä, kysyin.

- Tämä ei nyt liity millään tavalla sinun ja Annan suhteeseen. Tai tavallaan liittyykin. Minun on vähän vaikea sanoa tätä, mutta sanon kuitenkin. Minä olen nimittäin aina pitänyt sinusta ja olen tuntenut sinuun vetoa. Anna puhuu minulle aika avoimesti asioistaan ja hän kertoi, että suhteenne kaatui siihen, kun sinä olit halukas harrastamaan seksiä ajasta ja paikasta riippumatta. Annalle se oli kai liikaa. Nyt kun et ole enää Annan kanssa niin ajattelin rohkaista mieleni ja kysyä kiinnostaisiko sinua tällainen kokeneempi nainen. Tiesin hänen olevan 44-vuotias ja itse olen parikymppinen.

En ollut aikaisemmin ollut itseäni vanhempien naisten kanssa. Ajatuksena se oli joskus käynyt mielessäni. Kaarina oli hyvävartaloinen nainen, joten siinä mielessä ei ollut mitään ongelmaa. Asia alkoi tuntua kiinnostavalta, etenkin kun en ollut vähään aikaan naista saanut.

- Tarkoitatko, että olet kiinnostunut minusta vai kaipaatko vain seksiä, kysyin.

- Niin kuin sanoin olen tuntenut vetoa sinuun.

Emme olleet vielä ehtineet tilata mitään. Hotellissa oli yökerho, joka oli tietysti suljettu päiväsaikaan. Sain ajatuksen tarkastaa pääsisikö sinne siitä huolimatta.

- Mennään sitten tutkimaan mitä asialle voidaan tehdä, sanoin noustuani ylös pöydästä ojentaen hänelle käteni.

Kaarina seurasi minua kädestä kiinni pitäen. Yökerhoon johtavat pariovet olivat kiinni, mutta eivät lukossa. Siellä oli hämärää, mutta valaistus oli riittävä minun ajatukselleni.

- Tuossa on esiintymislava. Sinä saat nyt esiintyä minulle.

- Mitä minun pitäisi esittää, hän kysyi ihmeissään.

- Sinä strippaat minulle.

- Enhän minä täällä voi.

- Minä ymmärsin, että haluat vähän jännitystä seksielämääsi. Nyt sitä olisi tarjolla.

- Se on kyllä totta, mutta tämä menee kyllä vähän yli minun rohkeuteni.

- Kyllä sinä uskallat, kun oikein haluat.

Kaarina meni lavalle ja pyörähteli vähän samaan tapaan kuin alan ammattilaiset. Sitten hän riisui hameensa. Vähän ajan kuluttua hän avasi paitansa nappeja ja riisui paitansa.

- En uskalla otta enempää, jos joku tulee.

- Ei tänne ketään tule. Tämähän on suljettu. Sinä esiinnyt tosi hyvin. Jatka vaan loppuun asti.

Hän jatkoi rintaliiveistä. Rinnat olivat hyvät. Ne olivat paremmat kuin tyttärellä, sopivan pystyt ei liian suuret.

Hän heilutteli rintojaan minulle ennen kuin siirtyi pikkuhousuihin. Hän riisui ne hitaasti selkä minuun päin kääntyneenä. Peppu oli sopivan pyöreä. Olin yllättynyt kuinka hyvän näköinen tämän ikäinen nainen voi olla. Hänen kääntyessään ympäri ja paljastaessaan häpykarvoituksensa annoin aplodit.

- Hieno esitys ja upea nainen.

Nousin esiintymislavalle ja vedin hänet pakaroista itseäni vasten.

- Nyt esiinnytään yhdessä, sanoin.

Avasin vyöni ja pudotin housut jalastani. Kaarina oli ilmeisesti jo niin kiihottunut omasta esityksestään, ettei tässä vaiheessa enää vastustellut vaan veti alushousuni nilkkoihini ja otti kaluni käteensä. Minä imin hänen rintojaan.

- Ota se suuhusi, pyysin.

Hän polvistui ja otti kalun suuhunsa. Se oli jo aivan kova stripteas esityksestä ja tuntui hyvälle kun hän upotti sen kahvaa myöten suuhunsa. Nostin hänet pystyyn ja pyysin häntä istumaan lavan takaosassa olevalle pehmeälle reunukselle, joka tuntui olevan sopivan korkuinen.

Nostin Kaarinan jalat levälleen. Tunnustelin pillua ja sormeni kastuivat. Ei tarvittu enää muita valmisteluja. Ohjasin kalun reiälle ja sisään. Kaarina tuntui olevan heti alusta asti aivan kiimainen. Hän huohotti äänekkäästi, eikä ympäristö tuntunut haittaavan enää yhtään. Pillu tuntui liukkaalta ja kuumalta. Annoin Kaarinalle kovaa kyytiä ja pian hän sai orgasmin. Yllättävän herkässä se oli. Rauhoitin tahtia ja käänsin hänet sitten ympäri.

Hän roikkui reunuksen yli peppu pystyssä. Pillun vielä sykkiessä työnsin kaluni sisään takaa päin.. Sain reunasta hyvän tuen ja nain ex-"anoppia" niin, että pakarat läiskähtelivät kovaäänisesti ja tunne oli miehekäs. Yleisöä ei valitettavasti ollut. Olisimme saaneet mahtavat aplodit, kun tulin perille ja roiskaisin lastin Kaarinan kiimaiseen pilluun.

Kaarina ehdotti jo uutta tapaamista poistuessamme hotellista. Sovittiin, että soitellaan ja onhan hän soitellutkin. En halua Annan saavan tietää, että käyn hoitelemassa hänen äitiään ja siksi emme ole ottaneet uusiksi. Tämä tapahtui jo yli puoli vuotta sitten ja tämän ansiosta kiinnostuin kokeneista naisista. Eräät ovat niin innoissaan kun saavat huomiota nuoremmilta miehiltä, että ovat valmiit melkein mihin vain. Niitä kokemuksia on tullut viime aikoina lisää. Voisin ehkä kertoa niistäkin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute