Herkku-puhelin
Pikkujoulujen -05 jatkot
Tuula

Sain tuota kauniin ihanaa miestä työhuoneeni pöydällä. Olin kuukausia kuvitellut, itseäni sauvoessa, näin tapahtuvan. Hän tuli jo kolmannen kerran, minä varmaan sadannen. Ihmettelin humalastani huolimatta hänen kestävyyttään. Hän myös oli humalassa, mistään ei tule niin pyörryksiin, kuin ilmaisesta alkoholista. Toivoin neljättä, ihanaa panoa vaikka nyt takaa, peppuun. Siellä ei ole moni käynyt ja olenkin varjellut sitä näille todellisille miehille. Yllättäen hän sanoi keksineensä muuta viihdyttääkseni minua. Peppu käy kyllä, mutta odota hetki, hän kertoi. Kohta kuulin hissin klingklonin, oli pysähtynyt kerrokseemme.

Luoksemme asteli naisvartija, näytti olevan tosissaan, koska kertoi meidän tullen suojattuun tilaan ilman oikeaa koodia. Siinä alapäämme nakuina en keksinyt muuta, kuin kertoa olevani huoneen haltija, siis työskentelin siinä huoneessa ma-pe ja kaivoin jo henkilökorttia esille päästäksemme eroon hänestä. Tämä mies kertoi tilanneensa tämän naisen tänne, itselleen. Hieman hämmästyin. Kilpailutilanne, hän kertoi. Olet minua 10v vanhempi hän saman verran nuorempi. Tässä tilanteessa tiesin voittavani, olinhan häntä 20v vanhempi ja paljon kokeneempi.

Osaisin varmasti ottaa miestä kiinni sieltä mistä pitää ja oikein ihanasti. Olihan aviosiippanikin nämä asiat jo kokenut, melkein päivittäin. Patukat, raudat putoilivat lattialle, kun kilpasiskoni alkoi päivittää itseään. Tuo upea mies katseli silmät suurena, mitä on tekeillä. Mutta minä olin jo ottanut sen komen kalun hoitooni, käsiin ja suuhun. Hieroin minkä jaksoin, imin hullunlailla, puristelin pusseja ja etusormeni löysi tiensä piilopaikkaan. Ja hän tuli, tuli ja tuli. Suorastaan syöksyi, sain kaatosateen nieluuni. Katsoin häntä silmiin, näin siniset silmät, unelmani. Hän esitteli avovaimonsa, kakkoseksi jääneen. Tuolloin tiesin saavani tältä kollegalta aina kun mieleni niin tekevi. Ja olen saanut, aina tarpeeseen. Pitäisiköhän laittaa miehet kilpasille. Osin olen tämän miehelleni kertonut, en naintia, suihinottoa tai hänen olemassaoloaan, vain haluni fantasioda, saada vierasta.

Sexi maistuu kotona sitä paremmalta, mitä enemmän sitä on saanut kodin ulkopuolella. Mieheni unelmoi kahdesta naisesta munansa kimpussa, askartelemassa. Ehkä, joskus? Lupaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute