Herkku-puhelin
Joulu -03
JBL

Oli jouluaatto vuonna 2003. Aatto vietettiin perinteisesti oman perheen kesken, siis vaimoni 33v., 2 lastamme 4- ja 5-vuotiaat ja itse olen 38v.

Olin esiintynyt joulupukkina ja vihdoin saimme lapset nukkumaan n. Klo 23. Menimme vaimoni kanssa rantasaunalla, saunoimme ja siirryimme takkahuoneeseen. Vaimoni oli melko hilpeällä tuulella, olihan hän nautiskellut viiniä pitkin päivää. Itse olin ottanut vain muutaman oluen. Takkahuoneessa kaadoin vaimolleni viiniä ja tein itselleni tukevan viskipaukun.

Vaimoni lisäsi takkaan puita ja pyllisti minua kohden. Kylpytakin reuna nousi ja näin hieman tukevan mutta mielestäni hyvämuotoisen takapuolen. Reisien välistä pilkisti tuuhea karvoitus. Nousin ja menin vaimoni taakse. Työnsin käteni suoraan hänen reisiensä väliin, tunsin hänen olevan märkä.

Vaimoni huokaisi syvään ja alkoi pyörittää peppuaan kättäni vasten. Levitin vaimoni jalkoja ja kävin selälleen lattialle. Nuolin vaimoni todella märkää pillua ja työntelin samalla sormiani hänen sisässään. (Vaimollani on todella karvainen pillu. )Vaimoni liikehdintä ja ääntely koveni ja pian hän nousi lähes siltaan ja laukesi uikuttaen.

Kullini seisoi tanakasti ja tarjosin sitä vaimoni tummanpunaisiksi maalattujen huulien väliin, mutta vaimoni ehdotti: "voitaisko tehdä niin kuin viime jouluna. ?"

Olin odottanut tätä. Lupasin toteuttaa hänen toiveensa ja lähdin pukemaan joulupukin varusteita päälleni päämökille, jonne oli matkaa n. 150 metriä.

Päästyäni mökille odotti siellä suunnitelmani mukaisesti ystäväni/työkaverini Kari. Kari oli 40 -vuotias poikamies, suunnilleen minun mittaiseni.

Olimme Karin kanssa tehneet n. Puoli vuotta aikaisemmin työmatkan Tallinnaan. Tallinnassa olimme kännipäissämme naineet kimpassa n. 50-vuotiasta suomalaisnaista.

Tästä kerrasta oli jäänyt mieleeni Karin kulli. Se oli suunnilleen samanmittainen kuin omani(18cm), mutta huomattavasti paksumpi. Olin ehdottanut Karille josko hän haluaisi nussia vaimoani Tuulaa. Kari oli innostunut ja olimme sopineet asian.

Kari oli pukeutunut joulupukiksi ja lähti rantasaunalle. Puin nopeasti omat pukin vaatteeni ja kiersin takkahuoneen ikkunan taakse, takassa palava tuli peilasi ikkunoista ja ulos näkeminen oli lähes mahdotonta.

Kari saapui takkahuoneeseen, jossa vaimoni makasi takan edessä olevalla porontaljalla ja hieroi pilluaan silmät puoliummessa. Kari jähmettyi hetkeksi, mutta konttasi sitten nuolemaan vaimoni pillua. Vaimoni huokaili voimakkaasti ja pyysi pukkia tulemaan heti sisäänsä.

Kari laskikin heti punaiset housunsa ja alkoi saman tien sovittamaan kovana seisovaa paksua kulliaan vaimoni, paksun mustan karvan peitossa olevien häpyhuulten väliin. Vaimoni ällistyi silmin nähden huomatessaan sisäänsä pyrkivän todella paksun kullin ja yritti kiemurrella karkuun. Kuka perkele sä oot!!!

Kari otti tiukan otteen vaimoni reisistä ja vastasi: "joulupukkihan se tässä ja ollaanpas nyt kilttiä vaan" Karin paksu kulli avasi vaimoni häpyhuulet vastustamattomasti erilleen ja työntyi sentti sentiltä syvemmälle.

Tuula levitti reisiään ja tarttui valkopartaisen Karin karvaisesta perseestä kaksin käsin, vetäen vierasta miestä sisäänsä. Oli näemmä viini tehnyt tehtävänsä ja kiima vei voiton. Kari oli nyt kokonaan vaimoni sisässä, Vaimoni huokasi syvään: "ooohhh. ". Kari alkoi liikkua hitaasti edes takaisin, samalla vaimoni rintoja kourien. Tuula alkoi äänellä: "aah. Aah. Aaah. Oih. Oihhh. "

Vaimoni rytmitti Karin työntöjä edelleen perseestä kiinni pitäen. Kari kiristi tahtia ja vaimoni huokailut muuttuivat kovaääniseksi ulinaksi:" aaahh. Aaaahh. Nussi pukki. Nussi. Kovempaaa. "

Vaimoni jalat olivat Karin olkapäillä ja Tuula pyöritti villisti peppuaan, Karin patukan ympärillä. Kari pysähtyi hetkeksi ja tuijotti vaimoni mustaa karvoitusta. Vaimoni liike jatkui. Kari naurahti ja alkoi runnoa vaimoani oikein toden teolla, tonttulakin kulkunen kilisi iloisesti pukin seivästäessä vaimoani.

Tuula huusi suoraa huutoa:"aaahhhh. Aiiii. Aiiiiihhhh. Ihanaa.

Pukkii. Pukkiiihhhh. " sai mahtavan orgasmin. Kari alkoi puuskuttaa voimakkaasti ja karjahtaen laski siemenensä syvälle vaimoni pilluun.

Tuula makasi hervottomana taljalla ja Kari poistui nostellen housujaan, sovitusti pihalle. Itse syöksyin saman tien sisälle, Karin liukkaille. Tuula oli todella rietas näky, vieraan miehen spermojen valuessa pitkin mustia karvoja, hieman raollaan olevasta pillusta. Työnsin kivikovana seisovan kullini suoraan sisään turvonneeseen pilluun.

Tuula raotti silmiään ja yritti estellä. Saman tien olin jo sisällä. Pumppasin mielettömällä vauhdilla, todella liukasta spermaa valuvaa pillua. Tuula näki päällään valkopartaisen pukin, jonka parrasta alkoi valua hikipisaroita, ja alkoi äännellä: "aaah. Aaah"

Hieroin karheaa partaa Tuula rintoja vasten (tiesin sen tuntuvan hänestä hyvältä)

Tuulakin alkoi selvästi nauttia hommasta: "ai. Aiii. " Tiesin että en kestäisi kauan. Niin kiihottavaa oli katsoa vierasta miestä panemassa omaa vaimoaan. Tuttu kutina alkoi tuntua kiveksissä. Ja vielä yksipitkä, voimakas työntö, laskin spermani syvälle vaimoni sisuksiin.

Katsoin vaimoani syvälle ruskeisiin silmiin ja sanoin: "hyvää joulua rakas" Tuula vastasi kiitos.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute