Herkku-puhelin
Paavo pani serkku-Pirjoa
Sampo

Tämä tapahtui 70 -luvulla Etelä-Savossa pienellä paikkakunnalla, jossa vietin lapsuuteni.

Perheen maatilallamme oli loppukesästä aina joitain peltotyöläisiä tai oikeammin kylän joutomiehiä ja vanhempia miehiä, jotka kynnön ja viljankorjuun aikaan tekivät pitkää päivää sukumme laajoilla pelloilla. Tuohon aikaan koneita oli maatöissä vähemmän kuin nykyään ja miestyövoimaa tarvittiin. Olen sairastellut lapsesta saakka eikä minusta ollut työmieheksi pellolle, hoidin pääasiassa navettahommia.

Työmiehiä pellolle setäni kyseli kylältä ja kauempaakin. Kylvön ja viljankorjuun aikaan pihojen aitoissa majoittui kauempaa tulleita. Töitä tehtiin varhaisesta aamusta iltaan saakka. Se kesä oli kaunis ja lämmin pitkälle syksyyn. Olin itse tuolloin 19-vuotias kirkasotsainen poikanen.

Talkooporukassa oli sadonkorjuussa sinä kesänä myös Paavo, kuusissakymmenissä oleva, jo harmaantunut entinen kaivostyömies, joka kaivoksen ehtyessä oli jäänyt pois töistä ja elätti itseään hanttihommilla. Paavon vaimo oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin syöpään ja mies eleli yksikseen kylän laitamilla. Paavolla oli mieleenpainuva lempinimi, Parru-Paavo, enkä heti tiennyt mistä moinen nimitys oli Paavolle keksitty.

Kerran illalla saunassa syy lempinimeen paljastui. Istuin lauteilla työmiesten kanssa ja kuuntelin hiljaisena juttuja akoista, hevosista ja kylän asioista. Huomioni kiinnittyi Paavon varsin suureen kyrpään, joka ilman seisokkiakin kiinnitti kyllä huomiota koollaan! Tajusin saman tien miksi Paavoa kutsuttiin joskus Parru-Paavoksi, sellainen mahtikyrpä kyllä herätti kunnioitusta.

Paavo ei ollut mikään menevä tyyppi vaan sellainen juureva maaseudun perusmies, joka jutteli harvakseltaan ja yleensä asiaa. Kylällä Paavo herätti luottamusta ja oli mukana nuorisoseurassa ja yleisurheilujoukkueessa huoltajana. Paavon vaimon kuoltua kylällä oli kuitenkin syntynyt jo vähän supattelua yksinäisestä leskimiehestä, jonka kalun koko ja petitaidot olivat kylän naisten tiedossa. Tällaisissa asioissa kun jutut tapasivat liikkua. Varmasti moni emäntä vaivihkaa haaveili Paavon mahtikyrvän lumosta ja Paavon kanssa jutustelevista naisista pidettiin tarkkaa lukua. Jotkut mustasukkaisimmat miehet varsinkin olivat kovia kyttäämään Paavon tekemisiä ja olemisia. Yleensä suotta: Paavo oli hyvätapainen mies eikä juoksennellut naisten perässä.

Saunan kuistilla jäähdytellessämme löylyjen jälkeen sattui pikku kömmähdys. Pikkuserkkuni Pirjo luuli kai naisten vuoron jo alkaneen ja tuli yllättäen kuistille pyyhkeensä kanssa, pukeissa kuitenkin. "Ai, anteeksi!" tyttö huikkasi kuin pelästyneenä ja kääntyi saman tien pois kun huomasi minut ja Paavon kuistilla. En voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että Pirjo kyllä huomasi Paavon valtavan kyrvän ja tytön silmänurkissa vavahti. Taisi mennä tyttö pois tolaltaan kun näki sellaisen aisan.

Pirjo oli 18-vuotias emäntäkoululainen, sellainen tavallinen vaalea hiljainen maatalon tyttö jolle tilaa oltiin kai jättämässä tulevaisuudessa. Pirjo oli nuori ja nätti, vartalo oli saanut jo mukavasti muotoa. Varsinkin Pirjon rinnat olivat huomiota herättävän isot, sellaiset DD -kupin melonit vaikka vartalo muuten oli sorja. Joskus kai Pirjo vähän nuorempana häpesikin isoja rintojaan kun jo aikanaan rippikouluikäisenä pojat alkoivat härnätä ja vongata. Pirjon muhkeaa povea katseli kylillä moni ja minultakin joskus kyseltiin josko olin Pirjon rinnat nähnyt paljaana.

Pirjolle piti käydä ostamassa sopivia rintaliivejä Mikkelissä kun kylän lyhyttavarakaupassa oli liian suppea valikoima. Siitäkin riemu repesi poikalaumoissa, joiden kosteiden unelmien kohde isorintainen Pirjo taisi olla.



---

Eräänä yönä muutaman päivän päästä saunakohtauksesta heräsin kahden aikaan mennäkseni vessaan. Huomasin sisällä hiipiessäni, että Pirjon kammarin ovi oli auki ja huoneessa oli tyhjä sänky. Mihin lie oli tyttö lähtenyt. Kulkiessani pihan poikki puuseelle, kuulin yhtäkkiä vaimean kirahduksen, jonka tunnistin Pirjon ääneksi. Ääni tuli piha-aitasta, jossa tiesin Paavon pitävän viljankorjuusavotan ajan majaa. Hiivin hiljaa aitalle ja sisältä kuului raskasta huohotusta ja esineiden siirtelyä. Varovasti kurkistin aitan ikkunasta verhon raosta sisälle, vaikka vähän jo arvasinkin mitä sisällä tapahtui.

Eteeni avautui elämäni eroottisesti latautunein näky. Paavo oli nostanut aitan pöydän keskelle lattiaa ja asetteli huohottaen tyynyjä pöydälle. Pirjo makasi alasti hajareisin sängyllä hien jo helmeillessä otsalla. Tytön silmät tuijottivat lasittuneina Paavon mahtavana seisovaa isoa suonikasta kyrpää ja hyvin säilynyttä kiinteää miehen lihaksikasta vartaloa. Paavo oli kai jo hetkeä aikaisemmin tehnyt kielellään tuttavuutta Pirjon pillussa, nyt tämä ori oli valmis aloittamaan siemennyksen!

Paavo nosti hurmioituneesti hymyilevän Pirjon pöydälle, taittoi tytön selälleen ja nosti jalat olkapäille seisten itse pöydän edessä Pirjon pillun ollessa tarjottimella siinä edessä.

"Ole Paavo-kiltti varovainen...ooh...se on VALTAVA!" Pirjo huokaili ja yritti samalla olla pitämättä ääntä. Sitten näin kunnolla isoimman kullin mitä koskaan olen sen jälkeen nähnyt.

Paavo asetteli yli 25 cm pitkää, suonikasta ja varsin paksua kulliaan tytön pillulle ja aloitteli jo varoen työntöjä.

Takareidet jännittyneinä Paavo teki mahtikyrvällään työntöjä yhä syvemmälle pillun uumeniin. Pian Pirjon paikat antoivat sopivasti myöten ja Paavo pääsi aloittamaan kunnon panon. Pirjo voihki jo varsin kuuluvasti ja pöytä tytön alla heilui niin että saumaukset alkoivat kohta antaa periksi. Paavo nai hurmiossa nuorta morsiantaan.

"On likalla tiukka pillu... on tiukka pillu!!"

Pirjo huokaili ja voihki hurmion huipulla, makasi silmät auki rävähtäneenä ja antoi vanhan ja kokeneen oriin tehdä työtään. Kahdelle letille palmikoidut hiukset huojuivat pöydän reunan yli, mahtavat rinnat hyllyivät voimakkaiden panotyöntöjen tahdissa. Kiinteä nuoren tytön pylly souti mukana ja pillu kuin ahmi Paavon suurta kyrpää. Paavo leipoi Pirjon isoja rintoja kasvoillaan rajaton määrä mielihyvää ja hurmosta. "Paavo...Paavooh...sinulla on jumalainen kyrpä!...mahtava kyrpä!!"

Välillä Pirjo otti kalusta kiinni ja hieroi samalla kun Paavo nai nyt jo vähän seesteisemmin. Taisi ukko haluta ottaa kaiken ilon irti nuoresta morsiamestaan!

Oli kiihottavaa katsoa kun isokyrpäinen vanhempi mies panee halukkaasti himokasta nuorta, isorintaista tyttöä.

"Mene likka kontillesi, menethän!" Paavo oli hyvässä vauhdissa ja puhutteli Pirjoa sopivan käskevästi mutta kohteliaasti. "Voi Paavo ethän vielä lopeta!..."

Pirjo meni lattialle kontilleen, Paavo laittoi tyynyt polvien alle. Pirjo taivutti selkäänsä kuin vanha tekijä niin että pillu oli Paavolle kunnolla tarjolla. Ukko ei turhia odotellut vaan tuikkasi saman tien kyrpänsä sisälle Pirjon panon jäljiltä jo punaisen turpeaan pilluun.

Sitten Paavo otti lantiosta kiinni ja antoi mennä! Kiinteä pylly tuikki tehokkaasti kun nuorta likkaa pantiin kunnolla. Hetken aikaa panoa jatkui Pirjon tukahtuneiden hurmosvoihkeiden säestyksellä kunnes Paavo alkoi lähetä huippua. Kokenut mies tiesi mikä naista miellyttää ja alkoi auttaa tätä saavuttamaan orgasmia hyväillen klitorista.

Paavo näytti nauttivan erityisesti tulla takaa päin. Ei kai vähiten siksi, että Pirjon mahtavat DD-kupin rinnat olivat sopivasti kourien ulottuvilla. Paavo puristeli ja hyväili rintoja, nännit pyörivät kämmenpohjissa ja ukko nautti!

Kun Paavo vihdoin laukesi kyrpä voimakkaasti sykkien, laukesi Pirjo samalla ottaakseen vastaan mahtavan annoksen spermaa jota ruiskusi Paavon suurista kiveksistä.

"Voih...Pirjo!...Pirjo!..." Paavo taivutti päätään taaksepäin ja antoi suuren kyrpänsä sykkiä Pirjon pillussa hyvän aikaa, ennen kuin molemmat lysähtivät lattialle voipuneina ja hiestä kiillellen.

"Voi Pirjo pieni, kyllä sinä olet kultainen!" Paavon hengitys tasaantui ja he makasivat sängyllä Pirjo kainalossa. "Miten sinä tällaisen vanhan ukon kanssa haluat naia?..."

Pirjo hymyili raukeana eikä sanonut mitään, helli vain isoa elintä. "No kun sinä olet niin lutunen..." Pirjo painautui syvemmälle kainaloon. "Niin ja onhan sulla tuota miehen mittaa oikein kunnolla! Ei kenelläkään ole noin upeaa kyrpää!"

Pirjo lähti kulkemaan hiljaisen pihan läpi yömekko päällään takaisin sisälle vähän varovasti askeltaen, sen verran tuimaa kyytiä oli Paavo isolla kyrvällään antanut. Ennen lähtöä Paavo ja Pirjo lupasivat ettei asiasta hiiskuta kenellekään. Minä jouduin jäämään pihalle hyväksi aikaa odottamaan, että Pirjo ehtisi nukahtaa ennen kuin menin sisälle. Aitasta kantautui kohta Paavon tyytyväinen kuorsaus.

---

Paavo pani Pirjoa vielä monta kertaa sen sadonkorjuun aikana. Joskus satuin olemaan viemässä eväitä peltotöissä huhkiville, kun vähän syrjäisemmästä ladosta kuului kahinaa ja Pirjon tukahdutettua nautinnon voihketta.

"Pane...pane sillä isolla...isolla kyrvälläsi!!"

Hirsien raosta näkyi kun ukko nai mahtikyrvällä nuorta tyttöä takaapäin. Taas rinnat heiluivat ja Paavo hymyili leveästi samalla kun oikein antaumuksella tuikki aisaansa vakoon.

"On tiukka pillu tytöllä, on!..."

Oli varmaan ruvennut Paavolla tekemään kesken päivää mieli isotissistä morsianta ja Pirjo oli sattunut sopivasti paikalle. Vaatteet olivat hujan hajan pitkin heinäkasaa. Molempia kiihotti selvästi kiinni jäämisen pelko, mutta se kai vain lisäsi tunnelmaa. Paavo hyväili hymyillen nuoren tytön isoja tissejä. "Kyllä sulla on Pirjo mahtavat rinnat! Sellaset leilit ettei paremmasta väliä!"

Kohta tahti seesteytyi.

"Tuukko päälle?" Paavo kysyi kasvoillaan toiveikas ilme. Olisiko nuori Pirjo valmis ottamaan ohjat?

Paavo asettui heinäkasaan viltin päälle selälleen, jättimäinen elin tanassa suoraan kohti kattoa. Pirjo tuli varovasti Paavon päälle ja ohjasi jo tottuneen oloisesti isoa aisaa kohti pillun huulia. Varovasti nuori tyttö laskeutui alaspäin ja voihkaisi ihastuneena kun terska työntyi sisään. Paavo murahteli alla. Hiljalleen Pirjo alkoi liikkua edes takaisin, pieni lantio ja kiinteä pylly menivät ylös ja alas. "Oh Oh Uh Ah!" Pari voihku rytmikkäästi. Pirjon tukka oli taas leteillä ja kasvot hymyilivät äärimmäisen nautinnon huumassa. Selkä kaartui taaksepäin. Pirjon suuret, pulleat rinnat heiluivat ja hyllyivät. Tämä oli varmasti kiihottavimman näköistä naintia mitä koskaan näkisin. Kohta tahti jo kiihtyi kunnon panoksi.

"Isoa kyrpää!... mahtavaa mulukkua!... Anna mahtavaa mulukkuaah!" Pirjo huusi ja nussi vanhan miehen mahtielintä kuin viimeistä päivää. Kohta Pirjo laukesi täristen varoen silti, ettei iso kyrpä suorastaan seivästä häntä.

Paavo totesi morsiamen lauenneen ja otti taas ohjat käsiinsä: Tyttö selälleen peitolle, jalat olkapäille ja kohta iso kyrpä lypsi halukasta pillua. Pian nainti katkesi ja Paavo jännitti koko alaruumiinsa kun iso kyrpä syöksi lastinsa sykähdellen.

"Uh, nyt sain likka oikein kunnolla! Meillä alkaa tämä touhu sujua!"

Pirjolla valuivat silmistä onnen kyyneleet kun hän makasi Paavon kainalossa.

"Voi mikä ihana mies!... ja voi että mikä mahtava kyrpä!"

Joskus öisin kävin salaa katsomassa aitalla Paavon ja Pirjon puuhia. Paavo oli kyllä maineensa veroinen panomies! Mieskuntoa ja jaksamista riitti. Pirjokin harjaantui kesän aikana ottamaan Paavon toiveita huomioon ja Paavo puolestaan oli hellä ja huomaavainen nuorelle isorintaiselle viihdykkeelleen. Pihalla kiiri välillä öisin sängyn rytmikäs natina ja Pirjon voihke, jota tyttö parhaansa mukaan yritti peitellä. Välillä äiti ihmetteli miksi tyttö on niin uuvuksissa päivällä navettatöissä. Ihmekös tuo kun yökaudet nautiskelee kokeneen oriin mahtikyrvästä piha-aitassa! Paavolla oli taas puolestaan kovasti puhtia päivisin pellolla. Mikäs siinä oli peltotöitä tehdessä kun yöllä sai työmies pillua oikein kunnolla.

Korjuuaika päättyi aikanaan ja Paavo suuntasi kotikulmilleen. Pirjo tapasi aikanaan oman aviomiehensä, jonka kanssa he nyt hoitavat kotitilaa. Paavo kuoli muutaman vuoden kuluttua.

Itse en koskaan unohda sen kesän kiihkeitä tunnelmia ja olen myöhemmin kertonut Pirjolle seuranneeni tapahtumia. Pirjo hymähtää jutuilleni ja käskee olemaan hiljaa asioista. Naisen kasvoille kiipeää kuitenkin hymynkare: Parru-Paavon mahtava kyrpä oli varmasti unohtumaton kokemus!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute