Herkku-puhelin
Pakotettu lutkaduo 1
Tiina

”Sinähän olet kultaseni ollut kiinnostunut kokeilemaan ryhmäseksiä”, Harri kuiskasi sängyssä korvaani ihanan rakastelun jälkeen. Sydämeni hypähti koska olimme joskus asiasta puhuneet ja se kiinnosti minua, mutta Harri ei ollut syttynyt ajatukseen. ”Tänään yhdellä kaverilla olisi pienet pikkujoulut joiden jälkeen asiat voisivat kehittyä oikeaan suuntaan – sopivasti avitettuna”. Houkuttelu toimi hyvin ja olin intoa puhkuen valmiina! Harri pysyi salaperäisenä koko päivän, mutta piti minut samalla kiihottuneena. Muutama hyvin kohdistettu samppanjalasillinen illan lähestyessä, Harrin taidokas työ pilluni parturoinnissa ja geishapallot sisälläni saivat minut melkein räjähtämään.

Kun illalla aloimme pukeutua, Harrilla oli vielä yksi yllätys minulle: tonttuasuni, sillä koska paikalla ei olisi joulupukkia, niin minä saisin toimia virallisena joulutonttuna ja jakaa lahjat! Hän veti esille aivan upean punaista samettia olevan takin, jossa oli turkisvuorattu huppu ja hihansuut, upea hopeasolki edessä ja tietenkin punaiset korkokengät. Halusin heti kokeilla asuani mutta Harri vetosi kiireeseen ja piti asun pakkauksessaan.

Taksissa matkalla illan emäntä soitti Harrille ja koska muut olivat jo paikalla he sopivat että tulemme takaovesta ja minä pukeudun heti tontuksi jotta saadaan lahjanjako alkuun. Talo oli iso ja menimme keittiön kautta sisälle. Riisuuduin ja Harri antoi minulle punaiset microstringit ja tonttuasuni. Kun puin asun päälleni, niin huomasin etteivät liepeet ylettyneet yhteen edestä, eivät lähimainkaan. Hopeinen solki oli heti rintojen alla ja siitä alaspäin helmat olivat avoinna niin että kävellessäni koko vartaloni näkyi rinnoista alaspäin. Myös selkäosa oli halki vyötärölle asti eli asu oli lähinnä kaksi punaista lievettä sivuillani. Pieni houkuttelu Harrin puolelta toimi, näistähän piti tulla rohkeat juhlat! ”Minä tuon lahjat”, sanoi Harri ja ohjasi minut eteenpäin.

Yllättäen tupsahdin tunnelmallisesti kynttilöillä valaistuun huoneeseen ja laskin 6 miestä siellä. Meinasin pysähtyä kesken askeleen, mutta Harri tuuppasi minua pari askelta eteenpäin. ”Hi guys”, sanoi Harri ”This is your x-mas gnome and she has wished only hard presents! She is happy to fulfil all your wishes! If she turns out to be naughty you are welcome to utilize fruits of x-mas tree!”.

Sain miehiltä hyväksyvää muminaa ja olin hyvin tietoinen paljastavasta asustani. Kaksi miehistä nousi ja vasta nyt huomasin että he olivat kaikki alastomia, joukossa kaksi neekeriä. Eihän Harri voinnut tarkoittaa että naisin heitä kaikkia!? Käännyin Harrin suuntaan huomatakseni hänen kadonneen ja samassa käteeni tartuttiin. ”What a sweet gnome you are! Hopefully you are as nice as you look like – or then we must use x-mas tree fruits”, hän sanoi ja käänsi päätäni niin että näin pienen joulukuusen jonka oksilla roikkui muutama nahkakahle ja piiska.

Joululaulu alkoi soida stereoista ja minun käskettiin strippaamaan tangani pois. Sain samppanjalasin ja aloin tanssimaan, ensin ujosti mutta nopeasti kiimani palasi. Stringeissä ei ollut paljoa stripattavaa ja näin kalujen nousevan pystyyn kun hieroin jalkoväliäni ennen kuin heitin stringit yhdelle miehistä. Polvistuin vieressäni olevan miehen eteen ja otin kalun käteeni, hieroin sitä pari vetoa ja otin sen suuhuni. Tunsin jonkun sormet jalkovälissäni ja parilla taka-askeleella imemäni kundi rojahti nojatuoliin istumaan ja avustettuna minä oikaisin jalkani ja levitin paljaan jalkovälini tuntien lähes heti kielen jalkovälissäni. Kieli vaihtui kaluun joka tunkeutui pilluuni ja kundi auttoi päästäni minua pitämään rytmin imemisessä. Puristelin kiveksiä kädelläni ja alapääni eli omaa elämäänsä kaiken saamansa huomion keskellä kun sperma pulppusi suuhuni ja heti perään pilluuni.

Ilman mitään taukoa minut siirrettiin lattialla makaavan valtavakaluisen neekerin päälle ja istuin alas odottavaan kaluun. Ratsastin hetken ja hän veti minut alas suudellakseen spermaista suutani. Tunsin sormen pyllylläni ja hiljakseen se upposi sisälle, kohta toinen sormi perässä. Ratsastamani kundi piti minusta tiukasti kiinni kun toinen asettui päälleni ja tunsin kuinka kalua ohjattiin pyllyyni. Pyllyni ei ole ihan neitseellinen, mutta kalun tunkeminen sinne toisen ollessa pillussani sattui. Yritin rimpuilla ja vastustella, mutta olin tiukasti otteessa ja lopulta kalu oli sisälläni. Hetken kuluttua kipu muuttui nautinnoksi kun miehet naivat minua ja laukesivat sisälleni.

Joku repäisi asuni pois päältäni ohjatessaan minut kontilleni pöydälle ja alkoi naida pyllyäni takaapäin ja uusi kalu tungettiin suuhuni. Menetin ajantajuni kokonaan kun kalu toisensa jälkeen upposi minuun ja spermaa valui kasvoillani ja vartalollani. Jossain vaiheessa tunsin miten pilluani nuoltiin ahnaasti ja sitten suutani suudeltiin ja samalla suuhuni valui valtava määrä spermaa – samaa mitä pillustani oli juuri nuoltu. Tajusin suutelijan olevan nainen mutta juuri sillä hetkellä sain järisyttävän orgasmin jonka aiheutti mies joka nai minua kovaa pilluuni.

Seuraavassa hetkessä olin kontallani ja pääni painettiin spermaiseen pilluun ja nuolin sitä himokkaana samalla kun perseeseeni upotettiin iso kyrpä. Minua työnnettiin eteenpäin ja naamani liukui spermaisen vatsan ja rintojen kautta naisen huulille joita suutelin ahnaasti sperman valuen molempien suista. Käännyin 69-asentoon ja nuolimme toistemme pilluja ja sitten pyörähdimme niin että minä olin alla. Pääni käännettiin taaksepäin ja iso, musta kyrpä ilmestyi kasvojeni eteen ja upposi sisälle pilluun samalla kun oman pilluni nuoleminen jatkui. Nuolin kyrvänvarresta mehuja joita se kirnusi pillussa ja kundin lauettua nuolin kalua kuuman sperman valuessa pillusta kasvoilleni. Jatkoimme toistemme nuolemista 69:ssä ja saimme yhdessä orgasmit.

Käännyimme taas kasvotusten, hieroin toisen naisen kanssa spermaisia vartaloitamme yhteen ja suutelimme. Meidät erotettiin ja sain uuden kalun suuhuni ja imin spermat siitä ja suutelimme uudelleen, molemmilla suu täynnä tuoretta spermaa. Tunsin kuinka käteni vedettiin selkäni taakse ja lukittiin sinne ja sain kaulapannan. Olimme vielä suudelmassa kun joku huusi ”the big x-mas surprize”. Äkillinen valo sokaisi minut ja tajusin jonkun ottavan salamavalolla valokuvia. Vaikka olin lähes kiinni toisen tytön kasvoissa yritin tarkentaa kasvoni häneen ja tajusin hänen olevan Ilona, kaksoissiskoni. Ilona tajusi saman asian samaan aikaan ja pomppasimme molemmat poispäin toisistamme mutta turhaan, sillä kaulapantamme olivat kiinni toisissaan lyhyellä ketjulla.

”Ilona ja Tiina, kuinka mukava nähdä teitä!”, kuului ääni nurkasta. Käänsimme molemmat päämme ja näkö vahvisti sen mitä kuulo ei ollut hyväksynyt: nurkassa, videokameran takana, seisoi Katariina, entinen luokkakaverimme, jonka olimme lukiossa ilmiantaneet extasyn kaupittelusta. ”Teistä kahdesta siveydensimpukastahan on kasvanut ihan kelpo kiimapillut! Minulta meni aikoinaan puoli vuotta elämästä hukkaan kun te saitte minut kiinni jostain tuhmasta ja sain ehdollisen tuomion, lienee siis kohtuullista että te investoitte puoli vuotta elämästänne kun minä sain teidät kiinni jostain toisesta tuhmasta?”. Kuin vahvistaakseen tilannetta Kata otti pari valokuvaa sokaisten meidät salamavalolla. ”Diili on tämä: seuraavat puoli vuotta teidän kiimainen duetto viihdyttää Katan kiimapalvelun asiakkaita ja nämä iloiset perhekuvat eivät päädy teidän opettaja-vanhemmillenne. Onko meillä diili?”, Kata kysyi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute