Herkku-puhelin
Yllätys - osa 2
Mikael

Jatkoa...

Viikonloppu oli jo käsillä. Kieltämättä mahassa oli perhosia miettiessä mikä mahtoi tämä Sarin lupaama yllätys olla. Olin tietenkin yrittänyt Makelta udella mitä oli odotettavissa, mutta Make tokaissut vain leveästi hymyillen: "Se on Sarin järkkäämä juttu, näet sitten". Olihan se aika kiihottavaa muistella viime kertaa ja yllätyksen arvuuttelu sai erilaiset fantasiat pyörimään mielessäni. Olin viimeksi nähnyt sängyn päädyssä olevalla tasolla aikamoisen leluvalikoiman, joten mielikuvituksen puutetta heillä ei ainakaan ollut.

Olimme Maken kanssa taas kahvilassa istumassa. Kävimme aika usein kahvilla tai muuten vain ulkona. Tällä kertaa tilanteessa oli selkeästi jotain uutta. Vaikka Make olikin aina leppoisa puhelias ihminen, oli hän tänään erityisen hyvällä tuulella ja kyllähän sellainen hyväntuulisuus tarttuu itseenkin nopeasti.

En voinut kuin ihailla miten avoimesti Make pystyi juttelemaan kaikesta. Hän kertoi myös siitä kun he olivat Sarin kanssa pari vuotta sitten halunneet piristää seksielämäänsä ottamalla kolmannen mukaan sänkyyn. Tuolloin ei oltu edes puhuttu mahdollisuudesta, että se kolmas voisi olla mies.

Make oli myöhemmin miettinyt sitä kuinka Sari oli heidän löytämänsä tytön kanssa tehnyt kaikkea tarjotakseen Makelle katseltavaa. Hän tiesi myös Sarin nauttivan miesten välisen puuhastelun katselusta. Olin aidosti otettu Maken kertoessa olevani ensimmäinen mies jonka kanssa hän edes harkitsi tekevänsä mitään. Eikä Sariakaan kuulemma tarvinnut pahemmin houkutella.

Puhuimme välillä ihan yleisistäkin asioista, mutta vähitellen keskustelu siirtyi taas enemmän seksiin. Make oli todella kiinnostunut tuntemuksistani ja tällä kertaa keskustelu eteni rauhallisemmin, viimeksi puhuessamme en ehtinyt vastata edes jokaiseen kysymykseen. Make tuntui olevan erityisen kiinnostunut siitä miltä viime kerta oli minusta tuntunut. Syykin selvisi pian, Make halusi tuntea itsekin kalun pepussaan.

Olo oli kuin pikkupojalla jouluna. Maken "yllätys" sai hymyn leviämään melkein korvasta korvaan - tietenkin olin valmis kokeilemaan Maken peppua. Vielä oli Sarin lupaama yllätys, jota joutuisin odottamaan iltaan asti. Maken puheet alkoivat saada minut jo niin kuumaksi että mielessä kävi jo ehdottaa käydä pikaisella kahvilan vessassa.

Ilmeisesti Make kävi yhtä kuumana. "Kysyn Sarilta jos mentäisikin jo aiemmin meille..." Make sanoi etsiessään kännykkäänsä takin taskusta. En kuullut mitä Sari vastasi puhelimessa, mutta Maken ilme paljasti kaiken. Noin leveää hymyä ei voinut kasvoilleen saada ilman hyvää syytä. "Lähdetäänkö kävelemään meille päin?" Make kysyi laittaen kätensä reiteni päälle. Tuo pieni ele sai jalkani lihakset värähtämään kosketuksen alla. Olin todellakin valmis lähtemään.

Kumpikaan meistä ei ollut erityisen hidas kävelemään muulloinkaan, mutta tällä kertaa matka Maken luo taittui ennätysajassa. Sari tuli heti ovelle vastaan antaen halauksen molemmille. "Epäilinkin vähän että jaksatteko iltaan asti odottaa. Makella ainakin sukat pyörineet jaloissa viime kerran jälkeen." Sari ilmoitti hymy kasvoillaan tökkien hellävaraisesti Makea. "Käykää pojat vaikka pesulla odottaessa, niin laitan paikat valmiiksi"

Kovinkaan rauhallisesti ei tuo pesulla käynti sujunut. Taisimme saada koko kylpyhuoneen lattiasta kattoon kasteltua siinä suihkutellessa. Sari oli kuitenkin saanut tarpeeksi aikaa järjestellä paikat mielensä mukaan. Paksut verhot ikkunoissa yhdistettynä isoihin kynttelikköihin molemmin puolin makuuhuonetta toi aistillisen tunnelman. Sari odotti jo silkkisessä aamutakissaan keskellä sänkyä levittäen kätensä meitä kohti kutsuvasti.

Make siirtyi heti Sarin vierelle ja antoi suudelman suulle, kaulalle ja alkoi hivuttaa Sarin aamutakkia sivummalle antaen vielä olkapäällekin hellän suudelman. Maken auttaessa Saria pois aamutakistaan siirryin myös Sarin vierelle. Sari avasi lanteillamme olevat pyyhkeet ja heitti ne sivuun.

Make kurotti sängyn päädyssä olevalta hyllyltä hierontaöljyä ja aloimme hieroa toisiamme - ensin molemmat välissämme makaavaa Saria. Hämärässä valaistuksessa ei ollut aina selvää kenen käsi oli missäkin, joka teki kosketuksesta vielä nautinnollisempaa. Kohta en edes seurannut kuka oli missäkin vartaloidemme hieroessa toisiaan vasten.

Sari siirtyi nostamaan jotain sängyn päädystä - nahkaiset rannekahleet, jotka oli tukevan näköisellä punoksella kiinnitetty sängyn kulmiin. Hän pysähtyi hetkeksi varmistamaan etten vastustaisi ja kiinnitti ne sitten ranteisiini. Maken vielä hyväillessä vartaloani Sari siirtyi toiseen päähän ja kiinnitti myös nilkkani. Minua ei oltu sidottu aivan tiukkaan, vaan pystyin hieman liikkumaan.

Sari nousi sängyltä ja käveli kaapin luo. En tullut edes katsoneeksi mitä kaikkea kaapista löytyi, koska katseeni pysähtyi ovesta roikkuviin erilaisiin ruoskiin. Ilmeisesti ilmeeni oli hieman pelästynyt, koska Sari sulki kaapin sanoen: "Voidaan sitten kokeilla joku toinen kerta..."

Make hyväili jo täydessä seisokissa oleva kaluani ja rullasi hyllyltä ottamansa kondomin päälleni. Sari asettui päälleni Maken asetellessa kaluni hänen sisäänsä. Sarin alkaessa ratsastaa päälläni Make haki hyllyltä yhden dildoista ja levitti runsaasti liukuvoidetta sen päälle. Seuraavaksi tunsinkin Maken jo levittävän jalkojani, asettelevan sitä reiälleni ja alkavan painaa sitä sisääni. Tämän takia ilmeisesti köydet oli jätetty löysälle.

Nautiskelin saamastani käsittelystä kunnes Sari yhtäkkiä lopetti ratsastamisen. Hän siirtyi ylemmäs ja tuli nuoltavakseni. Make siirtyi ylöspäin ja alkoi asetella kaluani reiälleen. Make painautui hitaasti alemmas ja alemmas - lopulta päästäen kaluni sisäänsä. Maken rauhallisesti laskeutuessa alemmas tunsin hänen kivestensä laskeutuvan iholleni ja hänen kalunsa koskettavan vatsaani. Intoutuneena nuolin Saria ahnaammin. Sari nojautui eteenpäin helpottaen työskentelyäni.

Make ratsasti vuorostaan päälläni ja ohjaili edelleenkin pepussani olevaa dildoa. En kestänyt kauempaa vaan laukesin mahtavan orgasmin saattelemana. Make jäi hetkeksi nauttimaan kalustani pepussaan ennen kuin nousi pois. Make asetteli tyynyn takamukseni alle. Hetkeksi tuli oudon tyhjä olo Maken vetäessä dildon pois pepustani, mutta kohta tunsin Maken kalun työntyvän sisälleni.

Sari voihki ja kiljui saadessaan orgasmin hänen poikaystävänsä nopeuttaessa työntöjään peppuuni. Sari siirtyi Maken taakse hyväilemään hänen kiveksiään, eikä aikaakaan kun Make alkoi jo huohottaa äänekkäämmin. Viimeinen työntö syvälle ja tunsin kuinka Maken kalu sykki pepussani Maken huokaistessa nautinnosta.

Jäimme joksikin aikaa makoilemaan aivan kiinni toistemme vartaloissa. Lopulta Sari sanoi: "Otetaanko joku kerta uudestaan, vielä löytyy yllätyksiäkin jos niistä tykkäät".

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute