Herkku-puhelin
Hädässä naapuri tunnetaan
Jay Hendriks

Pekka huomasi hukanneensa kodinavaimet. Hän tuli ostoksilta kotiin ja muisti siinä samassa, että avaimet jäivät työpaikan pöydälle. Hänen täytyisi ajaa ruuhkassa vajaan tunnin yhteen suuntaan hakeakseen avaimet ja hän oli liian uupunut siihen.

Niinpä hän etsi kerrostalon rapusta kiinteistöfirman puhelinnumeron. Soitto numeroon meni vastaajaan, eikä nauhoitus kertonut milloin joku ehtisi avaamaan hänelle oven.

Pekka kirosi raskaasti ja mietti mitä tehdä. Hän oli asunut yksin jo kuukauden päivät, kun yhteiselo Tanjan kanssa oli päättynyt.

"Onko jokin hukassa?", kysyi naisääni.

Pekka kääntyi ja näki itseään kymmenen vuotta nuoremman hymyilevän naisen kylpytakki päällä. Pekka muisti hämärästi, että oli pariin otteeseen törmännyt naiseen ohimennen rapussa.

"Hukkasin avaimet, eikä kiinteistöfirma vastaa."

"Firmalla on laaja-alue ja joskus joutuu odottamaan", nainen vastasi. Hän oli sitonut hiuksensa pyyhkeeseen, joten nainen tuli juuri saunasta.

Pekka katsoi kauppakassejaan, josta osa ostoksista täytyisi saada jääkaappiin. "En voi tähänkään jäädä odottamaan."

"Voisithan tulla meille odottamaan", nainen ehdotti. "Täytyyhän naapuria auttaa."

Pekka näytti epävarmalta. Vaikka nainen oli hänen naapurinsa, niin voisiko hän perjantai-iltana ängetä kauppakassien kanssa kylään. "En oikein tiedä, kun pitäisi käydä suihkussa ja..."

"Höpö, höpö", nainen naurahti. "Keitän kahvit ja voit käydä sillä välin meillä suihkussa."

"Onko se nyt...entä miesystäväsi?"

"Olen sinkku", nainen hymähti. "Eikä miesseura välillä ole pahitteeksi."

Pekan tunsi vatsanpohjassa kutinaa. Eron jälkeen hän oli käytännössä elänyt selibaatissa, eikä seksi ollut juuri kiinnostanut. Hän tunsi punastuvan, kun laskeskeli, että edelliskerrasta täytyi olla 6-7 viikkoa.

"Et kai aio karata?", nainen kysyi.

Puoli tuntia myöhemmin he olivat tehneet sinun kaupat (naisen nimi oli Minna). Kylmäostokset oli siirretty väliaikaisesti jääkaappiin ja Minna oli saanut patisteltua aristelevan Pekan suihkuun. Pekka oli ennen suihkuun menoa avannut viinipullon hengittämään korvaukseksi Minnan vaivannäöstä.

Suihkuhuoneessa tuoksui naisen hajuvesi ja näkyi naisellinen käden jälki. Pekka oli järkyttynyt, että edellisestä seksi kerrasta oli kulunut niin pitkä aika. Pesun aikana kalu heräili eloon kuin talviunilta, minkä ero oli aiheuttanut.

Pekka laski päälleen kylmää vettä, että rauhoittuisi. Olihan hän ystävällisen naapurin luona kylässä. Kalu seisoi itsepintaisesti kuin räjähtämispisteessä.

Pekka mietti miten saisi itsensä rauhoitettua kun näki silmäkulmasta liikettä. Minna seisoi suihkuhuoneen ovella ja katseli suoraan uljaasti seisovaa kalua. Huomatessa, että Pekka näki huomasi hänet, hän näytti kädessä olevaa pyyhettä: "Tulin tuomaan tämän."

Minnan ääni oli paksu ja hän jäi ovelle seisomaan. "Minä...minulla..."

Puna nousi Pekan kasvoille, mutta kalu seisoi entistä uljaammin. Ensin hän aikoi peittää erektion käsillä, mutta se oli myöhäistä. "Olen...vähän herkkä...kun..."

Minna nyökkäsi. "Sittenhän meitä on...kaksi."

He katsoivat hetken toisiaan. Pekka käänsi suihkun kiinni.

"Haluaisitko tulla makuuhuoneeseen?", Minna kysyi.

Pekka kuivasi kävellessä itseään pyyhkeeseen ja seurasi Minnaa makuuhuoneeseen. Nainen asettui selälleen sängylle. Hänen rinnat olivat pienehköt ja terhakat, reidet muodokkaat ja häpykarvoitus lyhyt.

Pekka kumartui suutelemaan Minnaa. He suutelivat pitkään ja Minnan käsi hiveli Pekan kalua.

"Älä", ähkäisi Pekka. "Saatan laueta tähän paikkaan."

Pekka suuteli uudelleen Minnan avonaista suuta ja leikki hänen kielellä. Hän poimi vuorotellen kovettuvia nännejä suuhun ja leikki niillä. Minna heilautti päätään taaksepäin ja hengitti raskaasti.

Mies laskeutui suudellen Minnan vatsaa alaspäin kohti karvakolmiota. Minna levitti reisiään ja nojautui sängylle makaamaan. Pekka suuteli sisäreisiä ja katseli kostunutta pillua. Hän levitti sormilla häpyhuulia ja painoi kielen vasten märkää pillua.

Minnan suusta pääsi tahaton voihkaisu. Miehen kieli levitti kosteutta alhaalta ylös, kosketteli hellästi klitorista, pyöri sen ympärillä. Yksi sormista työntyi pilluun.

Minnan vartalo vääntelehti ja hän voihki huohottaen. Naisen lantio yritti vetäytyä taaksepäin, mutta miehen kieli seurasi.

Pekka nuoli himokkaasti vastaten Minnan nousevaan kiimaan. Nainen sopersi jotain sanoja, kun hänen vartalo jännittyi. Sormi liikkui rytmikkään verkkaisesti sisään ulos ja kieli pyöri klitoriksen ympärillä.

Minna huudahti lyhyesti orgasmin ravistellessa vartaloa. Hän veti henkeä ja voihkaisi uudelleen. Miehen sormi ja suu lopettivat liikkeen kuin pidellen naista orgasmin huipulla. Sitten pieni kielen liike sai Minnan huudahtamaan puoliääneen pitkän voihkaisun.

Vartalo rentoutui hiljalleen Pekan käsitellessä hellemmin pillua.

Pekka nosti päätänsä reisien välistä. Hänen silmät kiilsivät kiimasta.

"Tuntuiko hyvältä?", miehen ääni kuulosti paksulta.

"Nojaudu taaksepäin. On minun vuoroni."

"Varovasti", Pekka ähkäisi.

Mies asettui selälleen ja Minna hiveli kivespusseja toisella kädellä. Toisen käden sormet hivelivät kovan kalun vartta. Sormet tunnustelivat kalun suonia, sivelivät hellästi terskaa.

Pekka hengitti katkonaisesti. Minna kumartui nuolemaan miehen kiveksiä. Hän otti vuorotellen varovasti kummatkin kivekset suuhun ja imi hellästi.

Mies voihki hiljaa kuiskien. Minnan kieli liukui kalun varrella kostuttaen sitä. Suu näykki hellästi sen vartta.

"Tuo tekee hyvää", Pekka voihkaisi.

Kielen kärki löysi terskan herkän alapinnan. Mies huohotti ja hänen lantio jännittyi. Hitaasti Minna livutti terskan suuhun huulien välistä. Pää liikkui hitaasti edestakaisin kielen hivellessä terskan alapintaa.

"Uuh...siitä on...liian kauan", kähisi Pekka.

Minnan käsi teki pientä runkkausliikettä kalun varrella. Toinen käsi siveli kiveksiä. Huulet liukuivat terskan yli yhä uudelleen.

"En...kestä...käytä...käsiä."

Minna antoi suukon terskalle ja hymähti. Hän hieroi kaksin käsin hellästi kovaa kalua. Kädet hieroivat kiveksiä, vartta ja sormet hivelivät välillä terskan alapintaa.

"Haluan nähdä kuinka se purkautuu", Minna sanoi.

Pekan lantio jännittyi ja kalu tuntui suurenevan vieläkin isommaksi. Miehen suusta purkautui vaikerrus ja kalu purki paineella ensimmäisen ryöpsähdyksen pitkin Minnan käsivarsia sekä Pekan vatsaa.

Toisen ryöpyn Minna ohjasi rinnoilleen. Pekka kähisi pitkää vaikerrusta. Naisen kädet voitelivat spermaa kiveksille ja kalulle. Yhä uusia ryöppyjä purkautui, jotka levisivät milloin Pekan rinnalle, reisille tai Minnan vartalolle. Spermaa näytti olevan paljon.

"Onpa sitä paljon", Minna hymähti ja kumartui ottamaan suuhun terskaa.

Kesti pitkään ennen kuin Pekan orgasmi laantui ja hän sai puhelahjan takaisin. Minna runkkasi hellästi kalua, joka seisoi edelleen puolijäykkänä.

"Hyvä Luoja, se on valmis uuteen kierrokseen."

"Se on pitkään ollut ilman ja haluaisi nähdä, mitä sinulla on tarjolla."

"Voi kuule", Minna hymyili. "Meillä on koko yö siihen aikaa."

Pekan kännykkä soi. Mahdollisesti kiinteistöfirma otti yhteyttä.

"Älä vastaa siihen", Minna sanoi.

"En vastaa", Pekka vastasi ja suuteli naista.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute