Herkku-puhelin
Jatkot tyttökaverin kaverin kanssa
YksJulli

Olemme seurustelleet nyt noin vuoden ajan, ja palvon aina vaan enemmän naistani mitä paremmin hänet opin tuntemaan. Minä olen 28v tumma hiukan mahakas mies, ja en mielestäni ansaitsisi Annan kaltaista naista. Hän on 23v seksikäs tumma suht isorintainen, ihana peppuinen tulinen nainen, päivä päivältä haluni häntä kohtaan vain kasvavat. Ja hänkin tuntuu palvovan minua, samoin kuin minä häntä, näin voin rehellisesti sanoa olevani todella onnekas mies.

Viikonloppuisin käymme usein kavereiden kanssa viihteellä. Niin päätimme tehdä myös noin kuukausi sitten. Kun perjantaina pääsin töistä suunnistin alkoholi liikkeen kautta Annan luokse. Pari kirkasta pulloa, siiderit ja lantringit kilisivät kassissa kun kiipesin rappusia hänen oveaan kohti. Anna hyppäsi Suoraan kaulaani avattuaan oven ja suuteli pitkään, moisesta vastaanotosta veitikkani alkoi heti innostua ja ehdotin Annalle makuuhuoneeseen siirtymistä. Samassa olohuoneesta kuului Riinan tuttu ääni.

- No nii pitihän se arvata, pukki tuli kotiin. Menkää te makkariin niin mä vaikka kuuntelen täällä teitä ja mietin miehetöntä elämääni.

- Ei me nyt mennä makkariin, mä pyysin Riinankin tänne illaks, ei varmaan haittaa kulta? Anna totesi.

Vastasin ettei haittaa ja menin tervehtimään Riinaa. Olimme jo pari kertaa tavanneet ja tulimme todella hyvin juttuun, hän oli Annan parhaita kavereita, ja minunkin mielestä todella asiallinen tyyppi. Minua vaan häiritsi, että tunsin voimakasta seksuaalista vetoa tuohon ihanan näköiseen naiseen. Normaalissa tilanteessahan se olisi ollut vain hyvä, mutta ei nyt kun olin löytänyt mielestäni aivan upean naisen, joka oli kaikkea mitä osasin naiselta toivoa. Seksuaalinen veto tuohon naiseni kaveriin ei voinut johtua ainakaan meidän seksielämän riittämättömyydestä. En tiedä, ehkä tunsin näin koska pidin Riinaa todella mukavana, ja tulimme hyvin juttuun. Eikä tunteitani hillinnyt ainakaan hänen ulkonäkönsä. Hän on 22v vaaleahiuksinen normaalivartaloinen nainen, rinnat ehkä hieman keskikokoa suuremmat ja perse aivan ihanan muodokas ja naisellinen. Alaselässä hänellä on joku tatuointi, yleensä en niistä pitänyt, mutta kun Riina käveli ohitseni niin katseeni aina jotenkin lukittui siihen. Toivon vaan ettei naiseni ole huomannut mitään että kuolaan hänen kaverinsa perään.

Heitettyäni tervehdykset Riinalle tein meille kaikille paukut , ja kiskaisin omani nopeasti huiviin. Tytöt jäivät juoruamaan keskenään kun minä painuin suihkuun pesemään työhiet pois. Laitoin itseni saman tien suihkun jälkeen lähtökuntoon ja menin tyttöjen seuraan. Juorusimme ja jauhoimme paskaa ja taas juttu lensi hyvään tahtiin. Olin jo kiskonut melkein koko pullon kirkasta ja muutaman oluen kun tytöt viimein alkoivat laittautua. Siinä katsellessani heitä en osannut päättää kumpi oli kauniimpi, seksikkäitä molemmat, mutta juuri nyt olisin mieluummin keihästänyt Riinan. Vähän nuo ajatukset hävettivät, kun kuitenkin minulla oli ja on tunteita tyttöystävääni kohtaan. Pakotin itseni ajattelemaan muuta ja sekoitin itselleni vielä yhden terävän paukun samalla kun tilasin taksin.

Alkuilta meni mukavasti, Riinaa kävi monet minun mielestäni aivan normaalin näköiset ja komeatkin ukot liehittelemässä, mutta hän ei antautunut. Tuo puoli hänessä minua ihmetytti ja ehkä hieman ärsyttikin. Hän kuitenkin valitti aika monesti jo tämänkin illan aikanakin miehettömyyttään eikä silti edes antanut kenellekään mahdollisuuksia. Joko mies oli liian vanha tai nuori tai lyhyt tai lihava tai luikku tai muuten vaan ärsyttävä, syitä kyllä löytyi. Mieleeni tulikin että miltäköhän minä mahdoin hänen silmissään näyttää, jo kolmeakymmentä lähentelevä hieman pulska karvainen äijä. Vaikka Riina ei miestä löytänyt, niin me Annan kanssa otimme illasta kaiken ilon irti, joimme ja tanssimme. Ja vaikken tanssi taitoa oikein osaakaan, enkä sitä harrasta muuta kuin yli kymmenen oluen tai paukun jälkeen, niin minulla oli hauskaa ja ihastuin naiseeni aina vain enemmän. Ilta läheni loppuaan ja aloimme kaikki olla aikamoisessa humalassa. Hauskaa Riinallakin oli sen huomasi naurun määrästä, ja minun humalaisessa mielessäni näytti aivan kuin hän olisi loppuiltana flirttaillut kanssani. Heitin taas nuo ajatukset mielestäni ja ehdotin Annalle kotiin, tai hänen luokseen lähtöä. Sain myöntävän vastauksen ja lähdin hakemaan koko konkkaronkan takkeja narikasta. Kun tulin takaisin Anna kysyi haittaako jos Riinakin tulee meille jatkoille? Vastasin ettei haittaa, sain pitkän suudelman vastaukseksi, ja anna kuiskasi ettei se sitten haittaa meidän makkari touhuja.

Palasimme Annan luokse voipuneina kaikki aikamoisen päihtyneessä tilassa. Anna sekoitteli vielä yömyssyt ja minä tein Riinalle petiä olohuoneeseen. Kävimme tupakalle, joimme paukut ja Minä aloin jo olla niin väsy, että sanoin painuvani pehkuihin. Anna sanoi etten saa nukahtaa ennen hänen tuloaan, käskin pitää kiirettä. Vaikka yritin valvoa, koska tiesin luvassa olevan hyvää seksiä (tavallisesti en pidä seksistä humalassa), niin silmäni lurpsahtivat väkisinkin kiinni.

Heräsin sekavaan oloon ja tunsin lämpimän liikkeen kalullani, katsoin alaspäin ja näin naiseni hymyilemässä ja runkkaamassa kaluani. Ennenkuin kerkesin sanoa mitään tunsin lämpimän hengityksen terskallani ja näin kuinka Annan huulet sulkeutuivat nyt jo täydessä seisokissa olevan kaluni varteen. Ihana herätys, muistan ajatelleeni kun Anna hyväili kielellään terskaani. Aikani nautittuani minunkin oli päästävä tekemään jotain tuolle kiimaiselle nartulleni, ja nousin pois hänen altaan. Käskin Annan pyllistää ja aloin nuolla häntä takaapäin, samalla käteni hyväilivät hänen peppuvakoaan ja pakaroita. Nainen voihki ja nautti, en edes ymmärrä miten hän pystyy humalassakin nauttimaan seksistä niin paljon. Se minutkin kai saa myös kännispäissäni haluamaan häntä. Aikani nuoltuani häntä takaapäin käänsin hänet selälleen, levitin haarat ja hyppäsin tositoimiin. Lähes heti kun painuin sisään, naiseni vaikerteli orgasmin kourissa, hän taisi olla jo saamassa kun nuolin.

Minä jatkoin siitä huolimatta nylkytystä ja kestin pitkään, mutta en vain halunnut lopettaa, tahdoin laueta naiseeni. Lopulta Anna jo kyllästyi nylkytykseen ja pyysi asennonvaihtoa. Hän meni kyljelleen ja otin hänet takaapäin. Tämäkin tuntui ihanalle ja halusin Annaa aivan älyttömästi, mutta en vain pystynyt laukeamaan näin kännissä. Lopulta hidastin ja lopetin, Anna oli aivan voipunut (ei varmasti pelkästään naimisesta vaan juomisesta) ja sanoi vaan että kyllä säkin kulta sitten huomenna saat, monta kertaa jos haluat. Sanoin käyväni pesulla ja jätin Annan lepäämään. Pesaisin itseäni nopeasti ja painuin takaisin sänkyyn, Anna oli jo unessa.

Aikani pyörin sängyssä, mutta seksi ilman orgasmia oli saanut minut pirteäksi enkä saanut unta. Ajattelin tupakan auttavan, puin kylpytakin päälleni ja suunnistin kohti parveketta. Parvekkeelle mennessä minua kohtasi aivan uskomattoman seksikäs näky. Riina nukkui vatsaallaan yöpaidassaan, joka oli kääriytynyt selkään asti, peppu pitkällään pelkät pikkuhousut suojanaan. Peiton hän oli mytännyt kainaloonsa aivan kuin pehmolelun. Pitkät vaaleat hiukset valuivat sängylle jättäen osan hänen kasvoistaan paljaaksi, nyt nekin näyttivät sairaan kauniilta. Mieleni olisi tehnyt seivästää tuo nainen siihen paikkaan niin herkulliselta hän siinä näytti. Hillitsin kuitenkin itseni ja hiivin hänen ohitseen parvekkeele tupakalle, sieltä aina välillä salaa vilkuilin häntä ja samalla runkkailin kylpytakin läpi heräävää kaluani.

Poltettuani tupakan aukaisin parvekkeen oven niin hiljaa kuin osasin ja hiivin Riinan ohitse ja olin jo menossa takaisin sänkyyn kun haluni pysäyttivät minut. Jäin katsomaan vielä hetkeksi tuota upeaa peppua, valkoiset kireät pikkuhousut peittivät vaaleaa lihaa. Vaivuin syvemmälle ajatuksiini ja katsellessani käteni kulkeutui kuin huomaamatta kalulleni joka oli jo herännyt. Otin sen käteeni ja hiljakseen aloin vedellä. Toimintoni keskeytti kuitenkin Riinan ääni,

- Mitä vittua sä touhuat? Riina kysyi äkäisellä äänellä.

Menin aivan paniiikkiin, kaluni piilotin heti kylpytakkiini. Miten hän saattoi kuulla tai nähdä? Hänhän oli seliin minuun enkä ollut edes kovin lähellä.

- Ai minä? En mitään, tulin vaan tupakalta, ja vessaan oon menossa. Tokaisin nopeasti vastaukseksi ja jatkoin matkaani kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Pääsin vessaan ja vedin muutaman kerran syvään henkeä rauhoittuakseni. Ehkä se ei sittenkään nähny tai kuullu, miten se ois voinu. Ajattelin itekseni samalla kun aloin lorottaa pönttöön. Samassa kuulin kuinka Riina nousi ja lähti tulemaan luultavasti vessaa kohti. Nyt rauhassa ajattelin, juuri ennenkuin kuulin äänen selkäni takaa,

- Haluatko sää että Anna saa tietää tästä? Riina kysyi.

- Ai mistä? Kysyin

- No että sä runkkasit ja kattelit mua, perverssi.

- Mä en ole mitään runkannu, saatoin raapia muniani.

- Höpö höpö. Ai kutittiko siitä varresta ja terskasta? Kyllä mä olen nähny ennenkin kun mies runkkaa ja sä teit just niin. Tiiäthän sää että nuo isot ikkunat heijastaa aika hyvin? Riina vielä lopuksi kysyi, kuin todistaakseen nähneensä kaiken.

Voi helvetti, nyt olin kusessa ajattelin. Mutta en keksinyt mitään, päätin vain pysyä äskeisessä,

- Älä puhu paskaa, en ole runkannu ainakaan sua katellessa ja sillä siisti. Sano annalle mitä tahdot. Sanoin Uhmakkaasti.

- Ok, Anna saa sit aamulla tietää. Hyvää yötä.

Painuimme kummatkin nukkumaan, mutta nyt se oli minulle mahdotonta. Päässäni pyöri mitä aamulla tapahtuisi. Aikani pyörin ja mietin vaihtoehtoja, mitä enemmän mietin sitä varmemmaksi tulin että Anna antaa mulle lähtöpassit aamulla. Mikä on oikeastaan aivan oikein, mutten silti sitä halunnut. Niinpä päätin vielä lähteä jututtamaan Riinaa. Menin riinan sängyn viereen ja ravistin häntä hiukan olkapäästä samalla kysyen:

- Ootko vielä hereillä?

- Älä koske muhun. Anna sanoi vihaisesti kääntämättä päätään.

- Voitasko tää asia sopia jotenkin, en saa unta ennen.

- En mä tiedä onko tässä mitään sopimista? Kun et tunnusta niin en voi mitään, mä kerron mitä mä näin.

- No hyvä on... runkkasin mä... olit niin pirun hyvännäkönen. Tunnustin ja saman tien ajattelin että voi perkele, nyt mä tästä vasta sopan teinkin.

Hetken aikaa oli aivan hiljaista, Anna ei sanonut mitään. Joten päätin jatkaa:

- Niin voinko saada anteeksi? en taho että Anna saa tietää, eikä tämä tule toistumaan.

Taas vain hiljaista, alkoi vituttaa. Mitä tässä nyt pitäs tehdä? Palvoa maata neidin jalkojen alla. Olin tunnustanut tekoni ja pyytänyt anteeks. Sanois nyt ees jotain. Kului vielä tovi ja odotin kärsivällisesti Riinan vastausta. Lopulta hän puhui, hän oli yhä selin minuun ja ääni kuului hieman vaimeana, lähes anteeksi pyytelevänä:

- Jatka loppuun se mitä olit tekemässä.

Menin hiljaiseksi, mietin kuulinko oikein vai oliko tämä humalaisen mieleni sairaita kuvitelmia.

- Ai mitä? sain lopulta ähkäistyä.

- Kuulit kyllä runkkari, nouse pystyyn ja tee se loppuun. Riisu ittes kokonaan. Riina sanoi jo varmuutta äänessään muttei kuitenkaan kovaa, koska anna nukkui.

- Saanko sitten anteeksi? Kysyin hiljaa kuiskaten.

- Ehkä. Riina totesi kuivasti.

Pudotin kylpytakkini lattialle ja nousin pystyyn, riisuin myös alushousuni jotka olin jo äsken nukkumaan mennessä kerinnyt pukea. Kaluni ei todellakaan ollut kovana. Se oli kaikesta järkytyksestä aivan rusinana. Mutta päättäväisesti aloin sitä elvyttämään, hiljakseen vedellessäni katsoin ikkunaan. Ja näin tosiaan selvät heijastukset. Lähes yhtä hyvin kuin peilistä olis kattonut. Näin kuinka riina tapitti silmä kovana kättäni ja kaluani, joka ei ottanut herätäkseen.

- Etkö sää saa sitä enää pystyyn? Riina kysyi kujeillen.

En sanonut mitään vaan jatkoin. Nyt riinalla oli vielä peitto suojanaan, joten en saanut silmänruokaakaan. Mutta onneksi hän päätti hieman heltyä.

- No hyvä on, saat nyt katella sitä mitä äskönkin.

Hiljakseen Riina otti peiton päältään ja nosti yöpaitaansa, riisuen sen lopulta kokonaan. Hänen rintansa olivat paljaana mutten nähnyt kuin paljaan selän, sillä hän oli edelleen selin minuun. Tuon perseen näkeminen kuitenkin riitti minulle. Ihanan naisellinen vaalea muodokas, muttei lihava peppu verhottuna vaaleisiin pieniin pikkuhousuihin. Tätä ihanuutta katselin kuolaten ja viimein kaluni kovettui kaikesta huolimatta. Kai tuolla perseellä olisi voinut nostaa vaikka kuolleenkin miehen kyrvän, niin ihana se oli.

- Tais auttaa. Kuului Riinan hiljainen kommentti

Mutisin myöntävästi vastauksen, ja katseeni oli naulittuna ihanaan peppuun. Tiesin että Riina katteli ikkunan kautta minua. Lopulta hän päätti kuitenkin kääntyä kontalleen, niin että näin rinnatkin, aivan ihanat isot mutta kiinteät vaaleat rinnat. Pystyin kuvittelemaan miten ne heiluvat naidessa. Runkkaukseni kiihtyi, ja näin kuinka Riina vei kätensä hiljakseen haaroväliinsä ja otti hieman leveämmän asennon. Hänenkin kätensä alkoi tehdä töitä. Samalla hän käänsi päänsä minua kohden ja silmiin katsoen kysyi:

- Ootko sä mun kulta runkkari?

- Oon sun kulta. Ähkäisin

- Sulla on ihana kyrpä kulta, runkkaa sitä kovempaa. Riina kähisi, selvästi kiimaisena.

Kiihdytin runkkauksen tahtia, ja tunsin samalla polttavan katseen kalullani. Katselin Riinaa nyt siis sivustapäin, hän oli nelinkontin vain pikkuhousut päällään, ja käsi oli jo pikkuhousujen sisällä tehden siellä pientä tuskin näkyvää liikettä. Hänen päänsä oli nyt kääntyneenä minuun ja katse seurasi himokkaana runkkaamistani. Tätä kesti hetken kunnes Riina päätti riisuutua lisää, hitaasti hän alkoi valuttaa pikkuhousujaankin pois.

- Nää on vaan tiellä, tuu mun taakse kulta.

Kuulosti oudolta kun vieras nainen sanoi minua kullakseen, mutta jotenkin Riinan puheilla oli myös kiihottava vaikutus minuun. Otin riinan kutsun innokkaana vastaan, ja suorastaan ryntäsin hänen ihanan perseensä taakse. Melkein heti yritin tarttua tyttöä lanteista kiinni, valmiina työntämään kyrpäni sisään hänen kiimaiseen koloonsa. Mutta Riina suorastaan säpsähti kosketuksestani, ja melkein huusi:

- Pyysinkö mä sua panemaan?! Sanoinko että saat naida mua. Jatka runkkaamista vaan.

Jäin polvilleen Riinan taakse, josta oli ihanat näkymät. Vaaleat pakarat tekivät pientä liikettä Riinan hieroessa klitorista. Nyt tuon ihanan edessä olevan otuksen pillu oli paljaana ja se näkyi lähes kokonaan hänen pyllistäessä suoraan minuun päin. Pillu oli kokonaan posliini ja vaaleanpunaiset pillunhuulet kiiltelivät kiimanesteistä. Niiden välissä Riinan sormi teki pientä liikettä.

- Tykkäätkö mun pepusta? Riina kysyi

- Tykkään... Rakastan, Vastasin hiljaa

- Saat laueta mun pepulle kulta, runkkaa mun pepulle. Nyt kovaa kulta. Riina pyysi.

Siirryin hieman lähemmäs tuota ihanaa peppua, jotta en heittäisi tavaroitani ohitse lauetessani. Tunsin jo pientä kihelmöintiä nivusissani, ja kiihdytin tahtia. Tahdoin antaa Riinalle mitä hän halusi. Katselin valkoista persettä, joka nyt keikkui suoraan silmieni alla, kun äkkiä tunsin jotain lämmintä kiveksilläni. Se oli riinan tunnusteleva käsi, jonka hän oli alakautta tuonut kasseilleni. kosketus tuntui nyt todella kiihottavalta.

- Ihanan painavat kulta, lypsä täältä kaikki mun pepulle.

Nuo sanat olivat viimeinen pisara. Ohjasin kalun suoraan Riinan pakaroiden välistä tuijottelevalle ruskealle reiälle ja annoin tulla, ja sitähän tuli. Pidin esinahkaa kireällä takana työnsin kyrpäni lepäämään pakaroiden väliin, kun se sykähteli viimeisiä spermapisaroita ihanalle peppuvaolle.. Spermaa tuntui olevan nyt joka paikassa, Riinan selässä, pakaroilla, peppuvaolla josta sitä valui myös rivon näköisesti pitkin pillun huulia. Riina myhäili tyytyväisen näköisenä kontallaan allani ja saman tien minä heräsin todellisuuteen ja mieleeni tuli Anna. Rohkenin kysyä:

- Saanko nyt anteeksi?

Taas oli hetken hiljaista ja Riina vain hymyili raukean näköisenä.

- Sä sotkit mut aika pahasti, nuolisitko ne pois? Riina kysyi ja katsoi minua suoraan silmiin anelevasti.

Tajusin että olin anelevasta katseesta huolimatta nyt alakynnessä. Ja Riina ei ollut vielä saanut ollenkaan, joten en oikein kehdannut suoraan kieltäytyäkään.

- Luuletko että nuolen omaa spermaani? Kysyin hieman epäröiden.

- Luulen, vai haluatko että meen suihkuun ja Anna herää?

Tuo Riinan uhkaus sai minut miettimään. Oikeastaan halusin nuolla tuota ihanaa naista, mutta en ole koskaan maistanut omaa spermaani. Ajatus yökötti, mutta otin itseäni niskasta kiinni ja Riinaa pakaroista. Hiljakseen painoin pääni alas ja aloitin pakaroista jotka olivat vähiten omissa mehuissani. Hiljakseen suutelin pakaroita ja kuulin Riinan syvän huokauksen ja lopulta jouduin myös maistamaan omaa lientäni. Se ei maistunut juuri millekään, vähän kuvotti mutta jatkoin puhdistustöitä. Nuolin ja suutelin ja lopulta tuli myös peppureiän vuoro, maistoin varovasti ja Riina huokaisi. Hän otti tukastani kiinni ja painoi naamaani peppuani vasten, nuolin ja suutelin kuin viimeistä päivää Riinan huokaillessa nautinnosta. Vein toisen käteni Riinan pillulle, se oli ihanan kostea ja kuuma, muitta mutkitta työnsin sormen sisään tuohon liukkaaseen reikään. Riina huokaisi jälleen:

- Jooh kulta, jatka noin

Tein työtä käskettyä ja lutkutin peppureikää. Samalla vein toisen käteni kalulleni joka ei ollut toipunut äskeisestä vaan oli aivan velttona, ja aloitin elvyttämään sitä taas taistelukuntoon. Ja päätin vielä naivani tuota naista jonka perseessä kieleni nyt teki töitä. Otin sormeni hänen pillustaan ulos ja vein sen klitorikselle antaen heti kovan hieraisun. Riina säpsähti ja pyysi:

- Nuole mun pillua kulta

Hän kääntyi selälleen ja levitti haaransa suoraan edessäni. Menin heti asiaan ja annoin kunnon kielarin klitorikselle. Melkein säikähdin kun Riina ulvaisi niin että Annakin olisi saattanut herätä. Lopetin hetkeksi ja aloitin uudestaan hellemmin, nainen tuntui nauttivan ja työnsin vielä kaksi sormeanikin sisään häneen. Jatkoin kovaa tahtia tavoitteenani saada nainen laukeamaan ja päästä itse työntämään kyrpäni sinne missä sormeni nyt olivat. Hetken jatkoin nuolemista ja nainen tuntui olevan jo lähes orgasmin kourissa, kun hän hiljaa huokaili:

- Tule mun sisään kulta, tule pane mua

En tarvinnut montaa kehotusta vaan nousin ylemmäs ja ohjasin nyt jo täydessä seisokissa jälleen olevan kaluni kuumille pillun huulille. Riinalta pääsi parahdus kun yhdellä työnnöllä seivästin hänet. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja huokaili:

- Pane mua nyt kulta, Sun kyrpä tuntuu niin hyvältä

Otin toisella kädellä vieras sängyn päädystä kiinni ja toisella pidin Riinan päästä kiinni, ja aloitin hurjat voimakkaat työnnöt, joka kerralla niin pohjaan asti kuin pystyin. Tuntui että tahdoin halkaista tuon naisen kyrvälläni. Ei tarvinnut montaa työntöä niin nainen alkoi holtittoman tärinän allani, ja puristi tiukasti minua itseään vasten. Hetkeksi lopetin, mutta päätin sitten jatkaa kunnes itsekin saan ja aloitin nopean takomisen. Riina allani tuntui lähes itkevän. Päätin ottaa paremman asennon ja nostin hänen jalat harteilleni, ja annoin kullin liukua uudestaan ihanaan koloon. Nyt Riina oli jo rauhoittunut, ja minä aloin nautiskella, katselin kuinka naisen rinnat hytkyivät työntöjeni tahtiin ja tunnustelin hänen joka kohtaansa. Kunnes sain tuon pepun käteeni. Se tuntui ihanalta ja ei tarvinnut kauaa puristella pakaroita ja katsella kuinka kyrpäni upposi kerta toisensa jälkeen turpeiden vitun huulten väliin, kun tunsin lastin olevan tulossa. Kiihdytin tahtia ja vedin tytön aivan kiinni itseeni, kun viimein purkauduin hänen sisäänsä. Tunne oli uskomaton, jäin haukkomaan henkeäni.

En tiedä kuinka kauan lepäilin siinä Kyrpä Riinan sisällä mutta havahduin, kun hän sanoi:

- Saat anteeksi kulta. Ja hymyili

- Eihän Annalle tartte kertoa tästä? Oli ensimmäinen typerä kysymykseni.

- Ei tartte jos lupaat tulla joskus käymään kahvilla vielä mun luona, Riina sanoi kujeillen.

Minua jo hieman ärsytti tuo kujeileva naikkonen, mutta en voinut oikein muuta kuin luvata. Tämä oli niin väärin mutta tuntui silti niin älyttömän hyvältä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute