Herkku-puhelin
Parin kanssa Lapissa
Jussi

Työasiat toivat taas minut pian 50 vuotiaan ukkomiehen Lapin pääkaupunkiin Rovaniemelle. Viettääkseni hieman vapaata tulin hotelliin jo lauantai-illaksi. Itse asiassa mielessäni olikin jotakin ihan erityistä. Olin tutustunut Iskuri-treffeillä itseäni hieman nuorempaan pariskuntaan, joka haaveili kokeilusta kolmannen pyörän kanssa. Paikaksi oli sovittu Rovaniemi, joka ei ollut ihan kenenkään kotinurkilla. He olivat ensimmäistä kertaa asialla ja halusivat tavata tanssiravintolassa nähdäkseen saisinko naisen sydämen sykkimään.

Tapasin ”Heikin ja Maijan” baaritiskillä. Heikki vinkkasi baarimikkoa antamaan minullekin ryypyn ja tuota pikaa rupattelimme kaikkia mahdollisia asioita. Kun orkesteri aloitti reippaan foxin, pyysin Maijaa tanssimaan. Hän oli pitkäksi ja hieman pyöreäksi naiseksi tosi kevyt tanssitettava. Foxien päätyttyä pyysin, että kuunneltaisiin mitä tulee seuraavaksi. Kuinkas ollakaan seuraavaksi päästiin Lapin tangolle. Maija ei vastustellut ollenkaan, kun välillä vedin hänet aivan iholle. Kun palasimme tiskille, Heikki iski minulle silmää. Tanssimme vielä hitaita, jolloin hän oli niin lähellä, että en voinut estää isoa kaluani jäykistymästä. Se pyrki ponnistautumaan kovempana kuin koskaan Maijan vatsaa vastaan. Maija ei pannut pahakseen vaan veti minut tiukasti kiinni itseensä. En malttanut olla suutelematta häntä nopeasti suulle.

Tanssin jälkeen ehdotin, että pariskunta lähtisi käymään huoneessani ryypyllä. Pyysin heidät istumaan vuoteeni reunalle ja kaadoin kaikille lasillisen. Heikki iski silmää ja ilmoitti menevänsä vessaan. Jäätyäni Maijan kanssa kahden kiedoin käteni hänen ympärilleen ja suutelin kaulalle ja sitten antaumuksella suulle. Kaikki tuntui katoavan ympäriltäni ja hyväilyni kävivät yhä rohkeammiksi.

Samalla Heikki tuli vessasta. Oli tainnut seurata tilanteen kehitystä oven raosta. Hän istahti Maijan toiselle puolelle ja alkoi mitään sanomatta hyväillä Maijan reisiä ja vartaloa. Maija suuteli vuorotellen meitä suulle toisen suudellessa samaan aikaan hänen kaulaansa, korvantaustaansa ja niskaansa. Potkaisimme kengät jaloistamme ja kellistyimme hotellin sängylle. Maijan molemmin puolin makasi mies, jonka kiihkeät kädet ja suu pitivät häntä hyvänä. Maijan jännitys meni ohi ja hän rentoutui ja nautti joka kosketuksesta.

Avasimme yhdessä Maijan puseron napit ja hänen rintaliivinsä. Sain isot ja raskaat rinnat hyväiltäväkseni ja suudeltavakseni. Nännit kovettuivat ihanasti huulieni käsittelyssä. Olimme vuorotellen hänen suullaan ja rinnoillaan. En ujostellut, kun miesten kädet tekivät välillä yhteistyötä rintojen ja vatsan hyväilyssä. Annoin käteni liukua Maijan hävyn ylitse, jolloin hän huokaisi kiihottuneesti. Siirryin hyväilemään reisiä ja lopuksi sujautin käteni pikkuhousuihin. Silittelin karkean karvan peittämää kumpua kunnes annoin sormeni livahtaa litimärkään pilluun. Kun koskettelin hellästi klitorista, Maija huohotti ja vääntelehti melkein heti orgasmissaan.

Riisuimme yhdessä vapisevin käsin Maijan vaatteet pois. Maijakin siitä rohkaistui ja availi paitani napit ja riisui sen. Sitten hän otti päällyshousuni niin, että kyrpäni jäi pullistelemaan alushousuissani. ”Hyvänen aika. Sehän on valtava”, sanoi Heikki. Maija veti alushousuni pois, jolloin kyrpäni pääsi ponnahtamaan täyteen seisokkiinsa. Molemmat ihastelivat kaluani, joka tästä ylpeäni seisoi entistä enemmän. Myös Heikki heitti vaatteensa pois. Tuota pikaa Maija makasi kahden alastoman miehen välissä ja piteli molemmissa käsissään kovaa kyrpää joiden omistajat hyväilivät häntä. Kahden miehen kädet siirtyivät hyväilemään Maijan häpyä ja saadessaan toisen orgasmin Maija tiesi, että sinä yönä kaksi hellää ja turvallista miestä tulisivat täyttämään kaikki hänen toiveensa.

Ilta oli vasta alussa. Antakaa palautetta jos haluatte kuulla jatkoa tai kokeilla samaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute