Herkku-puhelin
Kotipornoa
Anne95Dee

Oli tullut taas se aika vuodesta jolloin tonttuja on liikenteessä mielin määrin, toisin sanoen, pikkujoulut. Kuten aiempinakin vuosina, kinkereitä oli puuhattu jo pitemmän aikaa, ja kaikki tutut ja puolitutut oli haalittu kasaan jotta saataisiin isot bileet pystyyn. Tänä vuonna oli päätetty pitää ”vähemmän juhlalliset” juhlat, ja teemaan kuuluen kaikkia oli velvoitettu pukeutumaan jos nyt ei varsinaisesti naamiaisasuun, niin kuitenkin johonkin vähemmän tavalliseen.

Raksun kanssa olimme päättäneet ottaa teemaksi Nahkalutkat Helvetistä, ja kun sitten alkuillasta katselin lopputulosta makuuhuoneen peilistä olin itse tyytyväinen saavutukseen.

Polvipituiset mustat, juuri blankatut ja kiillotetut maiharit sidottuna niin kireälle kuin vain uskalsin ja pystyin, nahkainen nyörihame, sekin kiristettynä niin tiukalle että kävely oli hankalaa ja kumartuminen vaarallista; vinkuvan kireä nahkatoppi jonka kaula-aukosta tissit uhkasivat pullahtaa ulos hetkenä minä hyvänsä. Vanhoista verkkosukista tekaistut pitkävartiset käsineet peittivät käsivarret olkavarteen asti, ja kaulassa oli kireälle vedetty niittikaulapanta. Kaulapantaan kiinnitettynä oli kettinkiviritys, joka kulki kaulan ympäri ja ristiin rintojen alta. Leveä niittivyö vielä lanteille, ja lopputulos tosiaan näytti goottihuoralta helvetistä. Tumma meikki ja musta kynsilakka viimeistelivät lookin, ja hiukset sekaisena hapsottaen olin tosiaan aika halvan näköinen ilmestys.

Tällä kertaa olin varautunut ja valmistautunut hyvissä ajoin, joten olin valmiina kun Raksu saapui hakemaan minut (eli siis kyytinsä). Raksun asustus oli samaa luokkaa, joskin ehkä hiukan yliampuva: prätkäsaappaat, kireät nahkahousut, musta kauluspaita jonka etumusta pullotti sen näköisesti että joku oli hankkinut tuliterät push-up liivit tilaisuutta varten. Kaulassa oli kiristettynä tummanpunainen kravatti, ja harteilla roikkui nilkkapituinen musta ”gestapotakki”. Tukka oli vedetty tiukasti geelillä taaksepäin pitkin päätä, ja pyöreät silmälasit oli vaihdettu piilolinssien tilalle. Kainalossa Raksulla oli musta koppalakki jonka otsikossa komeili rihkamapuodista hankittu rautaristin kopio, sekä ratsupiiska. Tiukkasävyinen hillitty meikkaus korosti teräviä piirteitä, ja eteisessä seisoessaan jo pohjustusta nauttinut Raksu aiheutti tahatonta naureskelua pakatessani viimeisiä tavaroita laukkuun yrittäessään parhaansa mukaan julmistella kuin paraskin komissaari tai kommandantti.

- Schnell, fraulein Rajamäki! Ollaan kohta myöhässä, Raksu kikatti yrittäen pitää pokkaansa samalla kun napsautti ratsupiiskan vasten nahan verhoamaa pohjettaan.

Ja kiljaisi saman tien napsautettuaan hivenen liian lujaa.

- Jawohl, mein Fuhrer, nauroin heittäessäni takin niskaani.

- Varo vaan tai joudut vielä putkaan kun joku soittaa ja valittaa että mulla on kaapissa vaarallinen natsi.

Raksu irvisti ja teki sitten natsitervehdyksen suuntaani, sormi koukistettuna viiksiksi nenän alle ja napauttaen kantapäät yhteen kuuluvasti.

- Ich heisse North, Peter North.

Kikattaen siirryimme uutukaisen CRX:n kyytiin, Raksu pohjettaan hieroskellen ja irvistellen. Mahtoi kirpaista pahemman kerran. Raaputettuamme auton huurteen alta ajokuntoon suunnistettiin kohti juhlia. Onneksi virvokkeet oli etukäteen hankittu, näissä tamineissa viinakauppaan meno olisi voinut jäädä tekemättä.

Pelipaikalle päästyä Raksu kiinnitti kaulapantaani talutushihnan, ja kaiveltuani viinakassit kantoon siirryttiin sisätiloihin. Olimme hiukan myöhässä, ja juhlat tuntuivat jo alkaneen. Porukkaa oli melko lailla, ja iloisena yllätyksenä paikalla näkyi suureksi osaksi ”pukeutunutta” väkeä. Jopa useita miespuolisia juhlijoita oli päättänyt olla hengessä mukana, kokemusten vastaisesti. Tosin muutama oli mennyt siitä missä aita on matalin, eli asuksi oli riittänyt vappunenä ja pilailulasit.

Kekkerit sujuivat mukavasti, ja tunnelma nousi promillejen myötä. Loppuillasta Raksu istutti meidät samaan nurkkaan kolmen kundin kanssa, jotka olivat saaneet päähänsä pukeutua sarjakuvan inspiroimina: Vanhat Herrat ja Setä itse. Virvokkeitakin tuntuivat ottaneen esikuviensa mukaan, mutta mitäs siitä, sujui se juttu hiukan nauttineenakin. Jossain vaiheessa Raksu oli varastanut boolista kurkun, jota ei suinkaan ollut viipaloitu iloliemen joukkoon vaan törkätty maljaan pystyyn toinen pää katkaistuna. Sitä hän sitten tyrkytti minulle koko loppuillan, ja muistan elävästi jossain vaiheessa istuneeni sohvannurkassa kundien katsellessa miten Raksu nussi minua kurkulla suuhun. Vihannes oli kuitenkin imenyt boolista lisäaineita illan mittaan sen verran tehokkaasti, että muutaman haukkauksen jälkeen alkoi tuntua. Katsoin parhaaksi lopettaa.

Kun sitten meno rauhoittui juhlijoiden kunnon lopahdellessa tai siirtyessä muihin tiloihin, Vanhat Herrat kysäisivät ohimennen meitä mukaansa ”leikkimään”. He tunnustivat lukeneensa muutaman edesottamuksen netistä, ja Raksu, joka ensin punastui tulipunaiseksi kysyi minkälaisesta hommasta oli kyse. He olivat sanojensa mukaan ennenkin kokeilleet kimppaseksiä onnistuneesti (”muutenkin kuin keskenään” – röhönaurua kaikilta) ja nyt heillä oli saman suuntaisia ajatuksia meidän suhteemme, vielä hiukan pidemmälle vietynä. Sedät sanoivat suoraan ajatelleensa filmata kotipornoa, ja ehdottivat meille osallistumista. Kaikki tehtäisiin tietysti vain kaikkien osapuolten suostumuksella, ja vaikka kirjallisella sopimuksella jotta varmennettaisiin ettei turhia kopioita ala levitä mihinkään. Voisivat he jopa hiukan maksaakin, jos niikseen tuli. Mietimme asiaa (joskaan ei kauan) ja pikkupöhnässä supistuamme päätettiin että paskaakos sitä, mennään mukaan. Tunsimme kaikki kolme kuitenkin mielestämme riittävän hyvin, jos jotain ongelmia ilmestyisi, joten sen puoleen ei ollut huolta. Sovittiin hiukan aikatauluja, ja vaihdettiin puhelinnumeroita ja osoitetietoja.

Kaksimielisten juttujen siivittämänä loppuilta sujui mukavasti, ja lopulta lähdimme hoippumaan jatkoille (mikä loistoidea … humalaisten päähänpistot ovat loistavia) baarin kautta kotiin. Vanhat Herrat Setineen siirtyivät ongelmitta ensimmäiseen juottolaan joka vastaan tuli, mutta saatuamme Raksun kanssa tylyn kiellon portsarilta kahdesta paikasta, todettiin että alkoi olla kilttien tyttöjen nukkumaanmenoaika. Joten taksilla kotiin, joka olisi kyllä ollut kävelymatkan päässä, mutta tuli kylmä.

Odotettu krapulapeikko oli odotettua vaisumpi aamulla, ja lepopäivä menikin rauhallisesti ja auton nouto bilepaikaltakin oli tervetullut ulkoilukokemus. Viikko kului tappavaan tahtiinsa, ja olin jo oikeastaan unohtanut koko jutun, kun Sedät sitten lähettivät sähköpostia. Perjantai-iltana oli tarkoitus tavata projektin merkeissä, ja ohessa tuli liitteenä (Raksun vaatimuksesta) sopimuksentapainen jossa sitouduttiin vain tiettyyn määrään kopioita vain mainittujen henkilöiden hallussa. En tiedä oliko moinen sopimus mistään kotoisin tai mitenkään pätevä, mutta olipa kuitenkin tehty. He sanoivat lähestyneensä myös Raksua samanlaisella viestillä, ja tämä oli jo ehtinyt vastatakin ja lupautunut mukaan, tulin tai en. minulta he halusivat vastauksen suuntaan tai toiseen etteivät ainakaan turhaan odottelisi, sekä jos päättäisin saapua, toivoivat minun ottavan mukaan mahdollisia seksilelujani sekä asusteikseni vain kaulapantaa sekä siihen virittämääni kettinkihelvettiä ja pitkävartisia maihareitani. Mietittyäni parin tupakallisen verran vastasin kavereille myöntävästi tulostettuani useita kappaleita sopimuspaperia ihan vaan siltä varalta että tapojeni mukaan hukkaisin sen ja tärvelisin alkuperäisen tiedoston. Katsottuani tarkemmin ulkoiseen räntätuiskuun soitin Raksulle ja sovin hakevani hänet. Raksulla kun ei autoa ole, tai ei ole siis vaivautunut hankkimaan. Minä kun vanhempana sain ajokortin ja auton käyttööni ensin, Raksu ei kai ikinä nähnyt tarvetta omaan autoon ja katsoi minut henkkohtaiseksi saföörikseen. Pikaisen kaupungin läpi pyörähdyksen jälkeen oltiin sovitulla paikalla (jääköön tässä tarkemmin mainitsematta).

Raksukin oli ilmeisesti saanut pukeutumistoiveita, sillä hän muistutti jälleen natsikomissaaria tiukoissa nahkavetimissään ja koppalakissaan. Portaita kivutessa jännitti, ja hetken ehdin pelätä koko homman olevan vitsi, eikä osoitteessa olisi ketään. Mutta pelko oli turha. Saavuimme sisään poikien ”studioon” joka osoittautui ihan normaaliksi kerrostalokaksioksi. Hiukan hermostuneissa tunnelmissa istuttiin ensin alas ja keskusteltiin tulevasta kahvin keralla.

- Onks meillä jonkinlainen käsis? Raksu kysyi.

- Ei me ajateltu mitään niin älyllistä … ihan pelkkää asiaa vaan.

- Siis naimista, toinen kundeista nauroi väliin.

- No sehän luonnistuu, naurahdin ja panin tupakaksi havaittuani tuhkakupin keittiön pöydällä.

- Okei, eli kaikki on teidän puolestakin kunnossa? Onks teillä sitä sopimusta, jos me vaikka laitettaisiin kaikki nimi siihen, niin ei jää mitään epäselvää jälkikäteen? Ja siitä maksusta … ei meillä hirveen paljon ole, mut kyllä me voidaan teille maksaa ...

Huitaisin kädellä ilmaa, ja Raksu sanoi (ehkä hiukan turhankin terävästi):

- Ei me mitään huoria olla!

Paperit leviteltiin pöydälle ja raapustaminen alkoi.

- Tuolla on kylppäri, jos haluutte käydä suihkussa tai jotain … me ainaskin käydään, ettei tuu sanomista sitten. Ja on se kivampi muutenkin.

Kundit peseytyivät kukin vuorollaan, ja vuorostamme ahtauduimme Raksun kanssa pieneen suihkukaappiin. Suihkun jälkeen sonnustauduimme asuihimme, ja astuimme studion, eli makuuhuoneen puolelle. Itselläni oli yllä vain ylös asti nyöritetyt maiharit, kaulapanta jossa riippuvasta hihnasta Raksu talutti minua sekä pannasta roikkuva ketjuviritys. Nännit olivat pystyssä, ja tuntui ihanalta kun kylmä kromiketju silloin tällöin osui jompaankumpaan. Raksu oli vetänyt saappaansa jalkaan ja lakin päähänsä, mutta oli muutoin takkinsa alla täysin alasti.

Kundit olivat jo asemissa, alasti ja joutuivat oitis arvioivan katseemme alle. Noin kolmekymppisiä, ei nyt varsinaisia adoniksia mutta eivätpä olleet mitään kaljamahaisia tuulipukumiehiäkään. Yksi, joka bileissä oli sonnustautunut Sedäksi, oli ihanan karvainen, ja vesi kielellä ihailin tuota karvamattoa joka ulottui rinnasta nivusiin. Kaverin isä oli kai gorilla; sillä tuntui olevan enemmän karvaa käsivarsissakin kuin minulla päässä. Lupaavan kookas kalu osoitteli heräämisen merkkejä hänen haaroissaan. Päässä oleva Sedän afroperuukki kertoi ettei hän ainakaan ottanut asiaansa turhan vakavasti. Vaalea herra puolestaan oli jättänyt kravatin kaulaansa ja katseli meitä kulli taisteluvalmiina. Raksu kiskaisi talutushihnasta minut itseään vasten, ja suljin silmät kun tunsin hänen painautuvan selkääni ja pakaroitani vasten. Tumma Herra kuvasi meitä pienellä, kalliinnäköisellä videokameralla. Toisaalta kaikkihan ne kalliita on. Suonikas suuri kulli nousi puolitankoon hänen kuvatessaan kuinka Raksu imi korvalehteni huuliensa väliin ja puristi samalla tissejäni yhteen hölskyttäen niitä samalla niin että ketjut kilisivät. Korviini kantautui vaimeaa nahan natinaa ja kiihottava nahan tuoksu leijui nenääni.

Sitten Raksu irrottautui minusta ja astui ripeästi keskemmälle lattiaa. Piiska napsahti vasten nahkatakin peittämää jalkaa.

- Kontillesi siitä!

Raksu silminnähden nautti kun sai toteuttaa itseään. Raksulla on melkoisia taipumuksia dominaksi, ja kundit tuntuivat enemmänkin pelkäävän että kieltäytyisimme jos emme saisi leikkiä oman mielemme mukaan joten Raksu näki tilaisuutensa tulleen ja otti komennon haltuunsa.

- Te kaksi, tuohon istumaan, ja kädet irti kullista!

Uusi piiskan napsahdus, ja Raksu osoitti pientä kärsineenoloista sohvaa huoneen seinustalla. Kundit heittelivät sohvalle jääneet vaatteensa sen taakse piiloon ja tottelivat. Näyttivät kyllä hiukan yllättyneiltä.

- Sinä, kuvaa! Anne, olepa kiltti koira ja nouda Raksun laukku.

Nyökkäsin ja käännyin kohti eteistä missä kyseinen kapsäkki oli.

- Nopeammin!

Piiska läiskähti pakaraani ja kiljaisin. Konttasin laukun eteisestä syliini ja olin kääntymässä takaisin, kun Raksu ärjäisi:

- Koirilla ei ole käsiä!

Pudotin laukun ja tottelevaisesti kannoin sen hampaissani Raksun jalkoihin.

- Miten sanotaan?

- Ole hyvä, emäntä.

- Noin. Vähän vaikeeta tuntuu olevan tuo koirana olo. Rangaistukseksi saat nuolla emäntäsi saappaan.

Raksu nosti takkinsa helmaa sen verran että kundeille paljastui hänen olevan alasti sen alla. Hän tarttui hiuksiini ja painoi kasvoni saappaaseen. Tätäkin oli ennen leikitty, mutta edelleen se tuntui nöyryyttävältä ja häpeälliseltä varsinkin kun oli katsojia. Nuolin nahkaa varovasti. Piiska napsahti, ja Raksun ääni komensi:

- Kunnolla! Ei koirat noin nuole!

Ote hiuksistani tiukentui, ja ohjaili päätäni. Nuolin saapasta koko kielen mitalta, ja nuuhkin rietasta nahan hajua. Kun Raksu oli tyytyväinen, hän irrotti hiuksistani. Tumma Herra kumartui ottamaan lähikuvaa mustasta saappaasta joka kiilteli kuolastani. Raksu hymyili ja kohotti kameraa piiskan kärjellä. Sitten hän raotti takkiaan niin, että kamera näki sen alle hänen jalkoväliinsä. Sitten hän työnsi Tumman Herran taaemmas kameroineen.

Hän kumartui laukkunsa puoleen ja nosti sieltä lelujaan sängylle.

- Sä kun et Anne oikeen tuota koiran hommaa tunnu hallitsevan vielä, niin kokeillaan jotain helpompaa. Vaikka ymmäränhän mä, koirat on fiksuja eläimiä, joten sulle voi olla hiukan vaikeeta olla sellanen. Kokeillaan jotain tyhmempää elukkaa. Kontillesi! Perse pystyyn ja naama lattiaan!

Tottelin. Olo oli hiukan outo. Raksu oli ennenkin dominoinut mua ja nöyryyttänyt, mutta ei ennen kenenkään nähden … tuntui hiukan pahalta kun joku kuuli hänen haukkuvan minua. Takaani kuulin hänen touhunsa, mutta en uskaltanut katsoa. Pakaraani kirveli vieläkin piiskan edellinen osuma. Sitten Raksu kumartui puoleeni ja komensi:

- Levitä pakarat, lutka!

Tein työtä käskettyä, ja Raksu puristi liukuvoidetta takapuoleeni.

- Rasvaa itsesi kunnolla, lutka!

Aloitin työn ja hieroin ensin voidetta pitkin pakaroitani ja vakoa. Raksun lisätessä voidetta, varmistin että sormeni olivat kunnolla sen peitossa ja aloin hitaasti levittää voidetta reiälleni. Keskisormeni työntyi hitaasti suoleen, ja voide alkoi levitä sormeni myötä sisäänkin. Annettuaan Herrojen kuvata hetken suoritustani Raksu nousi ja kumartui pian taas puoleeni.

- Noniin … koira kun oli liian fiksu, niin kokeillaan olisitko sä hyvä hevonen. Kädet pakaroihin ja ota kiltisti vastaan!

Upotin kynnet pakaroihini ja odotin. Kiusoittelevan hitaasti Raksu sorvasi suoleeni kirkkaanpunaisen anustapin, jossa heilui vaalea tuuhea hevosenhäntä. Annettuaan tilaisuuden kunnon lähikuviin tapin avatessa suoltani Raksu työnsi sen rajusti kokonaan sisään. Parkaisin kun tatti muljahti sisään. Haukoin henkeä ja tunsin miten häntä heilahteli reisiäni vasten. Sitten Raksu kiersi eteeni, ja komensi:

- Silmät kiinni! Suu auki!

Tottelin, ja ajattelin saavani Raksun ison tekokyrvän kurkkuuni, mutta toisin kävi. Nopeasti hän pujotti suuhuni kumiset kuolaimet ja kiinnitti ne tiukasti niskani taakse. Sitten hän riisui takkinsa, ja istui hajareisin selkääni. Kuolaimista kiskaisten ja pakaraani piiskalla läpsäisten hän komensi:

- Noniin tamma, anna emännälle hiukan kyytiä!

Raksu nosti jalkansa koukkuun irti lattiasta. Olin kuolla häpeästä. Tippa silmässä tein parhaani heittääkseni Raksun ”satulasta”. Rodeota kesti hyvän tovin, ja kunto alkoi pikku hiljaa loppua. Henki kulki huohottavina nyyhkäyksinä, sillä vaikkei Raksu mikään iso tyttö olekaan, painoi hän kuitenkin sen verran etten kauaa jaksanut häntä kantaa selässäni, varsinkin kun piti yrittää vielä pysyä liikkeelläkin.

- Sanoinko että kädet irti kullista! Raksu tiuskaisi sohvan suuntaan selässäni istuessaan.

Pysähdyin ja jäin kontilleni huohottamaan kun voimani loppuivat. Hengitys vinkui ja tunsin kyyneleet poskillani. Valopilkut tanssivat silmissä ja varmaan räkä valui nenästä.

- Hyvinhän se meni! Kuunnelkaapa miten Anne-tamma hirnuukin kuin ihan oikea hevonen! Vaan taitaa tammalla olla kiima kun se on noin rauhaton …

Raksu nosti päätäni hiuksista.

- Onko Anne-tammalla kiima? Mitä?

Yritin vastata, samalla kun Raksu nyökytti päätäni hiuksista vetäen.

- On vai? No sitten hän Anne-tamma pitää astuttaa …

Raksu istui sängylle ja otti suuren mustan dildon käsiinsä. Hän laski piiskan pois, ja komensi Tumman Herran kameroineen lähemmäs.

- Nyt Anne-tamma peruuttaa kiltisti tänne ja kuuntelee tarkasti!

Konttasin takaperin Raksun eteen.

- Kiltti heppa! Nyt Anne-tamma saa ison orinkyrvän märkään lutkapilluunsa … ja Anne on kiltti lutka ja ottaa sen kokonaan. Anne-tamma on ollut kiltti ja suoriutui hyvin, joten palkaksi se saa orkun.

Raksu painoi turpean kumiterskan vasten pilluani. Hitaasti hän hieroi pyörivällä liikkeellä kostuneita häpyhuuliani ja kiusoitellen antoi sen painua sentti sentiltä sisään. Suuri mulkku aurasi huuleni levälleen ja hitaasti upposi sisääni. Toimitus kesti kauan, ja kun Raksu viimein sai kyrvän syvälle sisääni, pohjaan asti, olin litimärkä ja ynisin kiimasta. Raksu tarttui kaksin käsin kumikalun juureen, ja sanoi:

- Nyt Anne-tamma näyttää miten se nussii isoa orinkyrpää … nussit kunnes tulee ja kerrot kun tamma saa! Kun saat, muistat kiittää emäntää herkusta jota sait.

Aloitin hitaan keinumisen edestakaisin polvieni varassa. Paksu kumikalu täytti minut ääriä myöten, ja tuntui taivaalliselta sen hieroessa klitoristani tahdissa.

- hhhh .. ihanaa …

- Pane kunnolla! Kun hevoset nussii niin aitaa kaatuu ja naapuripitäjäkin kuulee!

Raksu läimäytti avokämmenellä pakaraani tehostaakseen sanojaan. Kyrpä tuntui ihanalta, ja halusin sitä koko ajan enemmän. Sohvalla näin kaksi juhlakunnossa sojottavaa kyrpää, karvainen Setä katsellen silmä kovana naimisen tahtiin hyllyviä tissejäni. Karvojen keskeltä sojottava paalu oli valtavan paksu ja nyki välillä kuin olisi halunnut jo toimintaa. Mielessäni julistin tuon kyrvän omakseni, kunhan ensin suoriutuisin kumikalusta pillussani.

- AIH … ANNA …LISÄÄ …SYVEMMÄLLE!!!!!

- Anna mennä vaan, Anne-tamma … orilta ei tule ennen kuin sulta! Lujempaa!

Kiihdytin tahtia minkä kykenin. Tunsin miten Raksu tarttui tukevammin kumikyrpään, tukien koko painonsa vasten puskevia lanteitani.

- Onko hyvä ori?

- ON …IHANA …

- Mikä?

- IHANA ISO KYRPÄ!!!!!!!

- Kiltti tamma … anna mennä nyt!

En voinut mitään, vaan aloin väsyä. Henki kulki taas huohotuksina, ja katkonaiset valitukset säestivät naimistani. Raksu ei todellakaan antanut armoa, vaan minun piti tehdä kaikki työ. Tunsin miten hiki kerääntyi notkolla olevaan selkääni ja valui kaulaa alas. Huohotin ja vikisin ja puristin mattoa rystyset valkoisina.

- Aika kesyä … kyllä hevoset rajummin nai! Näytä miten hevoset nai!!!

- IIIIIHHHHHHHH ….HHHHHHAAAAAAAAAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! PANE MUA ….. LUJEMPAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHH …KOHTA TULEEE ….

- Noin! Heti sujuu paremmin!

Temmoin niin rajusti kuin kykenin, silmissä kipinöi ja polvet täristen seivästin itseäni kumiseen paksuun kulliin niin rajusti kuin vain uskalsin. Halusin olla Raksulle mieliksi, ja heitin päätäni puolelta toiselle hiukset heiluen kuin hevosen harja, ja kurkustani pääsi ikään kuin tahtomattani rehellisesti kuvaten kiimaisen tamman hirnuntaa.

- Muista mitä käskettiin!

- JOOOOHHHHH …….. IIIIIHHHHHHHHHH …. IHAN KOHTTTTTTTAAAAAAAAAAHHHHHHHH ….

TAMMA SAA KOHTA ……TAMMA SAA ….. TAMMA SAA …..

- Joko? Anna tulla! Muista kiittää! Raksu tarttui perseestäni sojottavaan häntään sen juuresta ja nussi tapilla minua perseeseen vielä muutaman kerran ennen kuin orgasmi tuli ja maailma silmissäni hajosi erivärisiksi pilkuiksi.

- AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA ….. TAMMALTA TULEE …..NYT …NYT …NYT …NYT TULEEEEEEEEEEEEEEEEHHHHHHHHHHHHHHH …KKKIIITTOOOOOOOOOOOOOHHHHHHHHHHHH ….KIITOS ….. HHHHHHH …..

Rojahdin naamalleni lattialle polvet tutisten rasituksesta. Huohotin perse pystyssä kuola suupielestä valuen huutamisestani. Häntä perseessäni heilahti hiukan joka kerran kun uusi supistus vavahdutti minua. Raksu painoi jättikyrpää sisääni ja pumppasi kiveksiä lujin sormin. Tunsin miten tahmaa ryöppysi sisälleni kunnes sitä pursui ulos mustan kumikyrvän sivuitse. Tyhjennettyään kassit pilluuni ja pitkin pakaroitani hän konttasi viereeni ja suuteli minua irstaasti ja pitkään. Sitten hän kumartui ja kuiskasi korvaani:

- Nyt sä saat sanoa mitä mun osani tässä leffassa on …



Kerättyäni itseäni hyvän tovin, silmäilin ympärilleni. Ajatus risteili, ja jossain kohtaa idea alkoi syntyä.

- Tulkaas, hetkeksi tänne, sanoin Herroille, ja talutin keitä kyrvästä pidellen keittiöön.

Suljin oven ja Raksu jäi omiin oloihinsa siksi aikaa kun selostin ajatukseni Herroille. Kun pelikuvio oli selvä, palasimme makuuhuoneeseen, missä Raksu loikoi sängyllä ja huvitti itseään limoistani edelleen kiiltävällä kumikalulla.

- Lelut pois, komensin, ja ohjasin Raksun kontilleen sänkyyn.

Onneksi Raksulla oli mukanaan kaikenlaisia tarpeita, joten sen varaan laskeminen kannatti. Keräsin hänen laukustaan välineet sängylle hänen eteensä hitaasti. Pätkiä muovipäällysteistä pyykkinarua, pari silkkihuivia, nahkaiset rannerenkaat kromilenkeillä, kuminen suukapulapallo ja liukuvoide. Raksun silmät laajenivat aavistuksen liukuvoiteen nähdessään, mutta hän nyökkäsi ja pysyi vaiti. Asettelimme Raksun keskelle sänkyä, ja haluamaamme asentoon: kontilleen, reidet levitettynä, perse pystyssä. Hellästi taivutin Raksun kädet selän taakse, ja kiinnitin rannekkeet kumpaankin käteen. Sitten vedin narulla tiukasti molemmat rannekkeet toisiinsa kiinni, ja lopuksi sidoin narun kireälle sängyn päätyyn Raksun taakse.

- Konttaa eteenpäin niin että se kiristyy, komensin parhaani mukaan.

Raksu totteli, ja naru kiristyi vetäen hänen kätensä suoriksi ja olkapäänsä ylös patjasta. Levitin Raksun reidet ääriasentoon, ja nuolaisin riettaasti reittä toimitusta tehdessäni. Raksu värähti ja ynähti hiljaa. Hänen silmänsä olivat kiinni. Kiedoin huivit kummankin polvitaipeen ympärille, ja sidoin narun kummankin päälle, ettei tulisi hiertymiä. Sitten yksi kerrallaan kiristin naruja hänen polvistaan, kunnes olin vetänyt hänen reitensä levälleen kuin ladon ovet ja niin pitkälle eteen kuin vain uskalsin. Sidoin lujat solmut ja kiinnitin narut sängyn päätyyn hänen edessään.

- Eihän ole liian tiukalla?

Pään pudistus.

- Ei satu eikä mitään?

Toinen pudistus.

Sitten kiinnitin suukapulan paikalleen, ja käskin Raksun olemaan purematta sitä. Vaimea mumina ja pään nyökytys. Nousin sängyltä ja otin lupia kyselemättä hyllyltä vanhan polkupyörän merkkitorven, sellaisen tötterön jossa on kumipallo jota puristamalla lähtee perkeleellinen möly. Sen törkkäsin Raksun käsiin ja kehotin olemaan pudottamatta sitä. Astuin taaemmas, ja annoin Herrojen kuvata hetken sidottua lutkaa. Sitten konttasin takaisin, ja aloin öljytä Raksua joka puolelta liukuvoiteella. Kun olin viimein lopettanut, Raksun hengitys oli tihentynyt, nännit nöpöttivät kovina pyöreistä tisseistä ja koko lutka kiilteli voiteesta. Otin kameran Tummalta Herralta ja viittasin käymään toimeen.

Hetken totuteltuani kameraan, alkoi kuvaus sujua. Astuin lähemmäs Raksua ja kuvasin hänen kasvojaan samalla kun selitin hänelle.

- Nyt tapahtuu niin, että sä olet siinä Herrojen lutkana jota saa panna niin kuin mieli tekee. Suuhun sua ei nussita, koska lutkan pitää olla hiljaa ja kiltisti eikä vikistä vastaan. Mä oon öljynnyt sut joka puolelta, ja lämmitellyt sut valmiiksi ottamaan vastaan sun isäntien kovat kullit. Jokainen painaa sua vuorollaan kumpaan aukkoon vaan haluaa (Raksun silmät laajenivat aavistuksen, ja katsoivat minuun hiukan anoen; Raksu ei kovinkaan paljoa harrasta peppuleikkejä, mutta olin armoton, olinhan juuri saanut hirnua kuin hevonen hänen käskystään), kyllä vaikka kaikki kolme haluaisi nussia sua sun pieneen tiukkaan perseeseen (syrjäsilmäys Herroihin) niin mä en puutu asiaan. Mä kuvaan vaan. Mutta. Sulle on annettu toi torvi käsiin. Jos haluut lopettaa, niin senkun vaan pudotat sen pois ja mä päästän sut irti. Jos haluut jatkaa, niin sille on toinenkin käyttö: sulla on kapula suussa, joten puhe ei käy. Että Herrat tietää että lutka nauttii, joka kerta kun sulta tulee, mä haluan kuulla äänimerkin. Joten onko selvä?

Nyökkäys. Sormet kiertyivät torven ympärille ja Raksu veti henkeä syvään. Kun Vaalea Herra sitten nousi hänen taakseen sängylle ja levitti pakaroita, Raksu sulki silmänsä.

Vaalea Herra nautti pitkittäessään odotusta, ja kuvatessani hän rietas hymy huulillaan oli arpovinaan kumpaa aukkoa hyödyntäisi. Ensin hän hieroi terskaansa vasten Raksun voiteesta kiiltäviä pillunhuulia, joiden välistä pieni noro valui reittä alas. Sitten hän arvaamatta siirtyi ylemmäs, ja näin miten Raksu jännittyi kun tunsi kuuman tatin vasten pientä ryppyreikäänsä. Kyrpä kiilteli voiteesta jota siihen oli tarttunut Raksun peräpäästä, kun viimein hän armahti sidottua tyttöparkaa ja työntyi hitaasti liukkaaseen vittuun edessään. Vaalea Herra aloitti hitaat pitkät työnnöt syvälle Raksuun, ja hän selvästi rentoutui nyt kun ei enää jännittänyt persepanon mahdollisuutta. Toiset Herrat olivat myös vierellä katselemassa, ja välillä runkkasin heidän kalujaan pitääkseni vireen yllä. Tahti sängyllä kiihtyi, ja Raksu alkoi tempoa vastaan minkä siteiltään pystyi. Vaalea Herra ei tosiaan ollut ensimmäistä kertaa asialla. Raksun ollessa sidottuna siihen hänen eteensä kuin avoin kirja, hän vaihteli tahtia ja muutti välillä työntöjensä kulmaa melko harjaantuneen oloisesti. Vaalea Herra jaksoi melko kauan, mutta pidin tarkasti silmällä häntä. Hänen alkaessa hengittää puuskissa silmät kiinni komensin hänet jäähylle, ja työnsin tehostaakseni käskyä häntä poispäin. Tumma Herra astui tilalle. Hän valutti hiukan voidetta tummana helottavan terskan päälle, ja otin lähikuvaa kun suuri suonikas mulkku upposi Raksun kermaiseen pilluun. Aisalla oli kokoa vaikka miten, ja venytti Raksun pillua äärimmilleen työntyessään syvälle sisään. Kun kalu kolmannen kerran työntyi syvään, Raksu vavahti, ja torventöräys ilmoitti ilosanomansa huoneeseen.

Nyökkäsin Tummalle Herralle, ja hän kiihdytti tahtia. Raksu huohotti ja yritti rauhoittua orkkunsa jäljiltä, mutta ei saanut lepoa. Tumma Herra tarttui Raksun pakaroihin ja puristi lujasti, alkaen runnoa koko suuren elimensä mitalta. Kapulasta huolimatta Raksun kurkusta kantautui ulinaa. Silmät kiinni naama punaisena hän ei voinut muuta kuin kärsiä hänelle suunnittelemaani käsittelyä. Setä oli siirtynyt ulottuviltani, joten vapaa käteni siirtyi härnäämään Raksun klittaa, joka tuntui sormieni alla kovana pienenä pampulana. Raksun puhina ja yninä vain voimistui kun aloin hyväilyni. Paksu kyrpä ja sormieni yhteispeli nostivat hänet pian toiselle huipulle, ja äänekäs tuuttaus kertoi Raksun taas saaneen. Tumma Herra hidasti tahtia ja nai Raksua pitkään ja hellästi orkun jälkeen. Kädet hyväilivät hikisiä rintoja, ja hitain työnnöin keinuminen edestakaisin jatkui. Öljysin sormiani ja aloin tällä kertaa kiusata Raksun kireämpää reikää. Hän jännittyi taas, ja tunsin peräaukon vastustelevan sormieni sisäänpääsyä. Kärsivällisenä odotin aikani, ja kun hän ei enää kyennyt jännittämään vastaan, työnsin julmasti sormeni suoleen. Raksu määkäisi kumipallonsa takaa. Tumma Herra seurasi silmä kovana sormeni edestakaista liikettä, ja kun kotvan kuluttua lisäsin toisen limaisen sormen ja aloin ujuttaa sitä Raksun perävärkkiin, hän irrottautui ja antoi vuoron Sedälle. Jatkoin Raksun naimista kahden sormen voimalla suoleen. Nyökkäsin kohti voidepulloa, ja Setä kaatoikin sormilleni lisää, ja venytin parhaani mukaan sormillani antaakseni sen valua suoleen. Liukaste litisi ja Raksu rentoutui viimein. Vedin varovasti sormeni ulos, ja Setä astui pukille, ja ohjasin kyrvän maaliin. Aukko ei vielä ollut sormieni jäljiltä kunnolla palautunut, ja painoin suuren tatin vasten öljyistä persereikää voimalla. Setä työnsi, ja kyrpä upposi suoleen. Raksu kiljaisi, onneksi vaimeasti kapulansa takaa. Setä jäi paikoilleen, ja hyvin hitaasti alkoi naida Raksua perseeseen. Kun viimein Raksu rauhoittui ja rentoutui, kyrpä alkoi luistaa paremmin. Pian sekin kiilteli limasta, ja upposi joka kerta paksua juurtaan myöten ystäväni kireään peräsuoleen. Sedällä oli valtava kalu, ei nyt ehkä suurin näkemäni, mutta iso kuitenkin. Tahdin kiihtyessä otteet kovenivat, mutta Raksu ei kuitenkaan pudottanut torvea.

Kaivoin laukusta pienemmän tekokalun, ja kävin Raksun limaisen vitun kimppuun Sedän työstäessä peräpäätä. Kiusasimme Raksua pitkän tovin, ja meidät palkittiin lopuksi ulinalla ja usealla rajulla torventoitotuksella. Raksun koko lantio vapisi ja reidet jännittyivät. Pillu sormieni alla supisteli voimalla, ja roiskahtipa kädelleni hiukan lientäkin. Raksun posket olivat pullollaan ja tulipunaiset ja hän huohotti raskaasti.

Vielä loppusilaus, ajattelin, ja luovutin kameran Sedälle. Kumarruin Raksun eteen sängylle selälleni.

- Kato mua, kuiskasin ja suutelin hänen poskeaan.

Poski oli tulikuuma, ja hikinen. Raksu kuitenkin kiinnitti katseensa minuun. Vaalea Herra tuli ylleni, ja tarjosi kyrpänsä imettäväkseni. Raksu tempoi siteissään. Annoin Herran naida kunnolla suuhuni, roikottaen päätäni laidan yli. Kyrpä liukui syvälle kurkkuun asti. Muutaman minuutin jälkeen lopetin.

- Haluutko säkin? Kysyin Raksulta hiljaa.

Nyökkäys.

Irrotin Raksun siteistään ja huohottaen hän kävi selälleen sänkyyn. Vedin hänet samalla lailla laidan yli kuin itse äsken olin, ja Tumma Herra tuli asialle. Varovasti Raksu otti kalun suuhunsa, ja alkoi imeä. Vähitellen Tumma Herra pääsi pidemmälle, ja sylki tahri Raksun poskia.

- Älä niele, sylje kaikki ulos vaan!

- MMMHMMHMHMHMHHMMHHUMMMUIUAAAAAAAAMMMMMM …

- Haluutko sä kyrvän kurkkuun? Haluutko kokeilla?

- MMMMMMHHHJMJMJMHJOOOO …..

Tumma Herra vetäytyi hiukan ulos, ja Raksu köyristi niskaansa enemmän. Hän veti henkeä, ja Tumma Herra työntyi suuhun. Ensimmäinen yritys päättyi nopeasti yökkäykseen, ja yskimiseen. Toinen pääsi jo hiukan pidemmälle, mutta sai saman reaktion. Kolmas yritys meni hiukan överiksi, ja Tumma Herra ehti vaivoin pois alta, kun Raksu kouristuksenomaisesti käännähti kyljelleen ja sen kummemmitta seremonioitta oksensi lattialle.

- Ei haittaa, Herrat totesivat, ja saimme jatkaa toimitusta.

Raksu otti suuhun kaikilta vuoron perään, mutta minulla oli vielä suunnitelma. Hain keittiöstä lasin, ja vahdin suoritusta haukkana. Kun Herrat sitten vuorollaan laukesivat, en antanut armoa, vaan kaikkien piti roiskia spermansa pitelemääni lasiin. Vaalea Herra tyhjensi karjahtaen raskaat pallinsa ja sai suurimman osan menemään maaliinsa osan roiskuessa rinnoilleni. Tulosta syntyi kiitettävästi, lämmintä valkoista tahnaa peitti lasin pohjaa. Tumma Herra onnistui paremmin, vaikkei antanutkaan yhtä suurta lahjoitusta kuin edellinen. Sedän siirtyessä vuoroon, odotin kieli pitkällä. Moinen paloletku sieti kyllä ampuakin kuin esikuvansa. Olihan ukolla siellä karvojensa kätkössä kuitenkin raskaat ja suuret kassit. Eikä tarvinnut pettyä, sillä kun mälli suihkusi tumman terskan kärjestä se oli vetistä ja sitä riitti ja riitti. Kun olin saanut kaiken talteen, käännyin Raksun puoleen.

- Juo.

Raksu pudisti päätään.

- Juo.

- En mä … ota sä …

Pysyin kovana. Otin parhaan domina-ääneni ja tiuskaisin:

- Joko sä juot ite ja vapaaehtoisesti tai mä juotan tän sulle väkisin!

Raksu katsoi minua hetken ja otti sitten lasin käsi täristen. Herrat kameroineen olivat silmä kovana. Tutisevalla kädellä Raksu nosti lasin huulilleen ja kumosi lämpimän spermalastin kerralla kurkkuunsa. Lasi tyhjeni, ja Raksu nieleskeli raivokkaasti silmät kiinni. Hänen kurkussaan lihakset työskentelivät ylös alas ja hänellä oli selvästi vaikeuksia pitää sitä alhaalla. Lopulta hän kuitenkin onnistui, ja avasi silmät ja hymyili kameralle.

Vilkuttaen hän iski silmää, ja liityin häneen sängyllä. Suutelimme, ja maistoin sperman hänen kielellään. Vilkutimme molemmat, ja yhteen ääneen imitoimme Putte-possua:

- ”That’s all, folks!”



Rauhoituimme kaikki tovin jos toisenkin, ja noustessamme Raksun kanssa ylös ei tarvinnut paremmin miettiä seuraavaa etappia. Reiteni olivat liisteiset Raksun tekomällistä ja tahmaa oli kuivunut pitkin pakaroitanikin. Raksu puolestaan oli edelleen yltäpäältä liukuvoiteessa, joten suihkun kautta pukemaan. Peseytyessämme Herrat olivat katsoneet aiheelliseksi avata ikkunaa ja tuulettaa, mikä olikin ehkä hyvä idea, sillä huoneessa haisi aika härskiltä. Herrat suorittivat myös pikaisen pesutapahtuman kukin omaan tahtiinsa, ja istuuduimme vielä alas Herrojen pyynnöstä ”yömyssylle”.

Nauhoitus leikeistämme talletettiin kaikkien nähden, ja sovittiin alustavia aikatauluja koska lopullisen version saisi nähtäväkseen. Rahaa tarjottiin jälleen, mutta emme suostuneet ottamaan. Setä julisti kuitenkin, että jokin kompensaatio oli pakollinen eikä vastaansanominen tullut kyseeseen. Joten, puoliltaöin siirryttiin keskustaan anniskelulaitokseen, ja vietettiin hauska loppuyö Herrojen tarjotessa. Ja niinhän siinä kävi, että löysimme itsemme Raksun kanssa seuraavanakin aamuna Herrojen ”studiolta” syntymäasussa ja ainakin minun perseeni tuntui autolle kävellessä siltä että sinne oli työnnetty jotain kookasta tavaraa edellisenä yönä. Taitaa ottaminen jäädä vähemmälle tästä lähin, jos on käynyt niin että olen ollut niin juovuksissa että minua on nussittu perseeseen enkä edes muista koko toimitusta. Nyt odottelenkin kädet syyhyten kieli pitkällä lopullista versiota ekasta pornoelokuvastani.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute