Herkku-puhelin
Isäntä kouluttaa 2
Käytöskilpailun voittaja

Kun isäntä oli kertonut, että minua rangaistaisiin peikonhampaalla, en odottanut ihan sellaista rangaistusta kuin sain. Odotin ruoskaa, vitsaa, nokkosia, ja turhan isoja jöpököitä kiimaiseen pilluuni. Mutta mitä näinkään kallionharjalla. Siellä istui joka pojan unelma - kolme alastonta tyttöä haarat avoinna kuin odottaen panemista! Vilkaisin isäntääni, ja samassa muistin että lutka ei saa katsoa isäntäänsä. Isäntäni tiesi mitä lutkat luulivat, ja sanoi:- Hei, huorat. Olette tulleet lutkien leirille kuka mistäkin syystä. Pidetääs pieni esittelykierros, kun kukaan ei tunne toisiaan. Aloitetaan sieltä lutkasta oikealla. Se ''sieltä lutkasta oikealla'' oli se viimeinen silaus jokapojanunelmiin. Hänellä oli vaaleat hiukset ja niin viaton hymy että kateeksi käy. -Minä olen Juliaana. Olen yhdeksäntoista ja tulin leirille siksi, että haluan osoittaa kunnon lutkan alkeet tulevan mieheni kanssa. Hän nauroi päälle heleästi. Tiesin että siitä ei isäntä pitänyt. Arvasin oikein, sillä hän sanoi: Juliaana, kiitä onneasi että leiri ei ole vielä alkanut! Sitten seuraava lutka. Sillä seuraavalla lutkalla oli valtavat rinnat ja olkapäille ryöppyävä punainen tukka joka saisi kenet tahansa kiimaan. Sitä taisivat muutkin ajatella sillä huomasin parin pillun olevan aivan kosteana. -Olen Helena. Olen yhdeksäntoista vuotta vanha. Tulin leirille siksi, että aion hakea töitä seksibaarista, jossa panostetaan lutkana olemiseen. Tirskahdin. Sitäkään ei isäntä hyväksynyt, mutta kaipa hän nyt vaimolleen anteeksi antaa. -Seuraava, tokaisi isäntä. Seuraavalla oli ruskea tukka ja keskikokoiset rinnat jättinänneineen.

- Minä olen Paula. Yhdeksäntoista vuotta. Tulin leirille siksi, että aviomieheni haluaa minusta kunnon lutkan. Paula käyttäytyi mallikelpoisesti.

-Ja tässä on vaimoni, sanoi isäntä. Hän on nimeltänsä Riikka, ja yhdeksäntoista vuotta. Pakotin hänet leirille. Isäntä tyrkkäsi minut istumaan Paulan viereen. - Olette tulleet kouluun, jossa kaikki kunnon lutkat koulutetaan. Tällä leirillä on ankarat säännöt, ja jos niitä rikotaan, on rangaistukset päätähuimaavia. Rangaistus on yleensä piiska pikkurikkeestä, keskitasorikkeestä tulee jättidildoa, mikä ei mahdu kenenkään tiedän ´pikkuperseeseen ja sen dilodn lisäksi koivupiiskaa. Vakavasta rikkeestä tulee kaksi dildoa, ruoska, ja koivupiiska. Me vavahdimme. - Vaikka ei tekisikään rikettä, saatte jokainen kerran päivässä piiskaa, sitä varten olen tehnyt erityisen ruoskan ja piiskapenkin. Joskus saatan kulkea harvinaisen notkea koivupiiska kädessä, komentaa tiedät riviin ja antaa piiskaa ihan muuten vaan. Tällä leirillä kaikki aukot pidetään auki, jos peitää tissit tai pillun, on tulossa hyvin ankara rangaistus. Jos haluaa puhua, on viitattava. Ilman lupaa puhumisesta tulee se kaikkein pahin rangaistus.

Turhasta kiihottumisesta rangaistaan, samoin itsetyydytyksestä. Siinä oli tärkein, muut asiat opitaan sitten leirin aikana. Seuraavaksi näytän lutkille piiskakokoelman, jonka olen kerännyt teitä varten.

Minua kylmäsi isännän rangaistukset. Minun oli pakko nähdä miten rangaistus toteutetaan. Valitettavasti en kerinnyt työntää sormeani lotisevaan perseeseen, kun kuulin huudon: - PAULA, JULIAANA, HELENA JA RIIKKA! enkö minä juuri sanonut että itsetyydytys, supiseminen ja kiihottuminen on kielletty. Kerkesitte tehdä kaikki kielletyt asiat alle viidessä minuutissa. Nyt tulee siihen ankarimpaan rangaistukseen paljon ekstraa! Saatte mennä hakemaan tuosta koivusta neljä pitkää vitsaa. Ja auta armias mikäli ne eivät minulle kelpaa! Minä punastuin ja pari kiimapisaraa vitusta tipahti maahan. Riikalle tuplat, Paulalle myös. Katsoin paulaa ja näin tämän hierovan rintojaansa.

Helena oli jo taittanut metrin mittaisen vitsan ja pelkäsi millaista jälkeä se tekisi hänen pakaroillaan.

Menin koivun luokse ja taitoin suurimman ja notkeimman vitsan minkä löysin. Paula-paralle jäi vain varpuja, jonka takia tämä sai todella suuren rangaistuksen.

Isäntä vie meidät tuhmat pikku lutkat mökin taakse, jonne oli rakennettu tilava talo. Arvasin sen olevan piiskausta varten, ja isäntä kertoi sen olevan piiska-talo. Hän vei meidät sinne tutustumiskierrokselle. Siellä oli viisi huonetta. Yhdessä huoneessa oli vaatteita, toisessa oli ruoskat, joita oli valtava määrä. Yhdessä huoneessa oli kaikki piiskat, yhdessä oli dildot ja loput tavarat. Viides huone oli se piiskaushuone. Siellä oli jakkara pikkurangaistusta varten. Yksi soppi oli omistettu laitteelle, joka olikin sitten se piiskapenkki. Keskellä huonetta oli pöytä, johon oli valunut paljon nesteitä. Seinustalla oli myös kahleita, johon kiinnitettiin lutka joka olisi seuraavaksi. - Kaikillahan oli siis se kamalin rangaistus. Isäntä haki kahdeksan valtavaa dildoa, neljä notkeaa koivupiiskaa, ja neljä ruoskaa.

Minua kylmäsi. - Kaksikymmentä iskua, kertoi isäntä. Ensin ruoska, sitten koivupiiska sitten dildot. Dildoja pidetään viisi minuuttia. Sinä aikana pidän hauskaa muiden tyttöjen kanssa;D.

- Juliaana, sinä ensin, sanoi isäntä. Minun kävi sääliksi Juliaanaa. Isäntä kytki meidät kaikki irstaisiin kahleisiin ja pakotti Juliaanan pöydälle. Isäntä otti koivupiiskan käteensä ja löi kovaa ja lujaa Juliaanan pakaralle. Juliaana sai kestää vielä yhdeksäntoista iskua, ja viisitoista ruoskaniskua. Siinä vaiheessa hänen perseensä oli tulipunainen. Sitten olisi se pahin, dildot. Juliaana pyllisti isännälle, ja tämä työnsi paksuimman dildon terskan sisälle. Muuta ei todellakaan Juliaanan pikkupilluun mahtunut. Isäntä tuli nuolemaan meidän rintojamme.



JATKUU

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute