Herkku-puhelin
Lutkan Fantasia
"Mari"

Tarina on täysin mielikuvitukseni tuotetta. Kaikki tarinan hahmot ovat fiktionaalisia.

Tarina perustuu fantasiaan jonka olen käynyt läpi mielessäni muutamina viime päivinä.

Palaute hyvinkin tervetullutta. ;)

--------------------------------------------------

Mieheni oli lähettänyt aiemmin päivällä minulle tekstiviestin, jossa hän kehotti minua vartomaan häntä palvelijattaren puvussani ja täysin meikattuine kolmen aikoihin ja että hänellä olisi luvassa vielä yllätys.

Viestistä kiihottuneena kiiruhdin nopeasti makuuhuoneeseeni valitsemaan juuri oikeaa asustetta. Olen miehelleni alistuvainen, joten pukuja ja leluja riittää ja otinkin sieltä mieheni toiveiden mukaisesti ranskalaisen palvelijattaren puvun, jonka hameen helma seisaaltaan peittää vain juuri ja juuri sukkahousuni rajat ja pyllistäessä helma nousee sen verran ylös, että se ei tarjoa enää minkäänlaista näkösuojaa himokkaalle pikku pyllylleni.

Alushousuksi olin valinnut pitsihalkion, joka ei kyllä tarjonnut edes nimellistä suojaa, mutta näyttää hyvinkin riettaalta päälläni. Lisäksi vielä stay-upit ja tekorinnoilla varustetut rintsikat päälle, niin puvustoni olisikin sitä myöten jo valmis.

Seuraavaksi olikin meikkauksen vuoro. Valitsin huulipunakseni vaaleanpunaisen sävyn ja sitten olikin silmäripsien, poskipunan ja muiden vuoro. En kuitenkaan halunnut meikata itseäni liikaa, vaan halusin mahdollisimman feminiinisen ilmeen itselleni ja mielestäni onnistuinkin siinä. Kolmen vuoden harjoittelu oli selvästi hionut meikkaus taitoja.

Katsoin itseäni vielä nopeasti peilistä ja viimeistelin niin asun, kuin muunkin ulkonäön hiuksia myöten, jotta olisin sitten mahdollisimman hienona miestäni vastassa.

Kello oli 20 vajaa 3, kun ovikelloni viimein soi ja innostuksesta, sekä hermostuksesta sekaisena ryntäsin ovelle ja avasin sen mahdollisimman nopeaan. Se oli mieheni! Heittäydyin hänen syliin ja suutelin häntä heti ensisilmäyksellä ja hän vastasikin hyvällä innolla niin halaukseen, kuin suuteluunkin.

Pyysin mieheni sisälle ja hän menikin autolleen hakemaan tavaroita. Sieltä hän sitten toi minulle ihanan kukkakimpun, sekä samppanjaa näin illan aluksi. Olin ratketa riemusta!

Kun olin asettanut kukat paikoilleen keittiöön hän otti minua kädestä ja vei minut olohuoneeseen jossa minua jo odottikin 2 samppanjalasia.

Mieheni osaa olla oikea romantikko ja se onkin yksi syistä miksi häneen rakastuinkin. Oli todellista onnea, että hän tunsi samoin minua kohtaa.

Ilta alkoi hyvinkin romanttisesti ja aluksi seksi ei edes luikahtanut keskustelun lomassa, mutta vähävähältä keskustelu kuitenkin valui siihen suuntaan ja lopulta huomasinkin mieheni housuissa olevan muhkuran ja katsoinkin tätä kohoumaa huuliani lipoen.

Mieheni huomatessaan himoni hän antoi minulle luvan tuoda jöpökkänsä esille ja tästä innostuneena suorastaan hyökkäsin hänen housuihin ja kaivoin hänen upean lihan esille ja hyväiltäväksi.

En malttanut mieltäni, vaan minun oli aivan pakko saada maistaa tuota lihaisaa herkkua. Livoin kieltäni sen vartta pitkin ja hieroin sen päätä tarmokkaasti kielelläni.

Tässä vaiheessa olin jo niin uppoutunut tikkarin nuolemiseen, että minun oli aivan pakko saada sitä enemmän... saada se syvemmälle suuhuni ja upotinkin punatut lutkan huuleni sen vartta pitkin alas.

Aivan kokonaan hänen mahtava kalu ei kuitenkaan mahtunut suuhuni, joten yritän vain urhollisesti rentouttaa kurkkuni ottaakseni hänet kokonaan suuhuni. Olimmehan tätäkin toki jo ennenkin harjoitelleet, joten tiesin että tehtävä ei ollut täysin mahdoton. Rentouduin kurkkuni parhaani mukaan ja vihdoin sainkin hänet paremmin sisälleni.

Kunnon lutkan tavoin tietysti yritän miellyttää miestäni kurkunlihaksillani ja lopulta alankin tuntea tutun sykkeen kurkkuni sisällä. Vetäydyin kullista sen verran, että vain sen pää oli enää suussani, sillä rakastan sperman makua. Katson innokkaana ylös mieheni silmiin, kun hän antaa minun juoda ihanan hunajansa.

Virran loputtua ja mahlat juotuani nousin takaisin hänen syliin ja kiitin häntä antamastaan pikku lahjastaan antamalla hänelle spermaisen suudelman.

Hetken aikaa lepäiltyämme hän sanoi menevänsä viereiseen huoneeseen soittamaan pari soittoa hänen yllätystään varten.

Takaisin tullessaan hän vain sanoi, että "Kavereita odotellessa voimmekin nauttia jäljelle jääneestä shamppanjasta." Sana "kaverit" saikin minut hieman hämilleni. Olin kyllä maininnut hänelle halustani nauttia ryhmäsessiosta, mutta en ajatellut hänen toteuttavan unelmaani.

Vihdoinkin illan jo hämärtyessä ovelta kuului jälleen kilaus ja mieheni lähti avaamaan oven. Pian huomasin, kun olohuoneeseen käveli 3 minulle tuntematonta, mutta aikas herkullisen näköistä miestä. Ovella he sitten tokaisivat melkein yhteen ääneen, että saisin "tänään olla heidän panopuunaan". Tämä sai minut hyvin hermostuneeksi, mutta myös entistä innokkaammaksi ja himokkaammaksi ja kun minä viimein ymmärsin, että tänään saisin tuntea itseni oikeaksi nympho lutkaksi ja jakaa palvelujani kaikille jotka niitä vain viitsisivät käyttää.

Mieheni kehotuksesta Meninkin välittömästi lattialle nelinkontinja 4:n miehen istuessa sohvalle minun rakastettuni heitti minulle dildon ja rasvaa ja käski minun pitää heille pieni show, jotta saataisiin muutkin pojat oikeaan tunnelmaan.

Kierähdinkin siis selälleni peppu heitä kohti ja jalat pystyssä ja aloitin rasvaamaan reikääni kunnolla, jotta saan dildon sitten ujutettua sisääni vaivatta ja kivuitta. Työnnellessäni tuota tekopenistä sisälläni aloinkin jo hieman voihkia, kuin oikea narttu ja hieroinkin pientä pojanklittaani tunnetta voimistaakseni.

Lyhyen näytöksen jälkeen pojat ilmoittivat, että he olisivatkin jo valmiita ja sillä välin, kun he rasvasivat omia jöpökkäitään minä kierähdinkin jo nopeasti jälleen polvilleni ja painoin naamani maahan ja pikku peppuni pidin terhakkaana mahdollisimman ylhäällä kenelle tahansa naitavaksi, joka vain minut ensiksi ehtisi ottaa.

Vaikka olinkin pukeutunut mekkoon ja halkioihin oli peppuni luonnollisesti yhtä suojaton, kuin alastomana ja tämä näky tuntuikin saavan poikiini hieman lisä puhtia siitä päätellen miten heidän kovuutensa alkoivat sykkiä nähdessään heidän pikku palvelijatar lutkansa tarjoavan itseään heidän käyttöönsä.

Hyvin pian ensimmäinen olikin takanani, mutta en enää välttänyt katsoa kuka ja missä joku hyörii. Pyöritin peppuani innokkaana häntä kohdin ja viimein tunsinkin painetta pikku aukollani ja vihdoinkin olin hitaasti saamassa täytettä sisääni.

Aiempi pikku lämmittelyni oli onneksi rentouttanut sulkijalihastani, joten en tuntenut lainkaan kipua, vaan tilalla oli ihana nautinto ja täyteläisyyden tunne. Jo heti ensi senteistä alkoi tunne olemaan niin hyvä, että aloin kujertelemaan kuin oikea lutka, tai huora ja hiljaa kehotinkin tuota miestä naimaan minua lisää.

Kovin kauaa en saanut tuosta nauttia, vaan hyvinkin nopeasti oli toinen mies nostamassa päätäni ilmaan ja vaatimassa minun huomiotani. Katsoessani ylös huomasinkin heti ensimmäisenä, että suoraan edessäni minua odotti yksi kova jöpökkä suuhuni päästämistä.

Kun tämä paksu kovuus työntyi värjättyjen huulieni läpi vaikeni naimisen valituksenikin pelkäksi muminaksi ja olikin hieman hankalaa keskittyä peppuni naintiin ja suihinottoon samaan aikaan.

Hetken nainnin jälkeen minut nostettiinkin nopeasti ilmaan voimakkaiden uroiden toimesta ja laitettiin selälleni makaamaan keittiönpöydälle ja pääni roikkui toisella puolella ilmassa, mutta tämä ei paljoa haitannut, kun nopeasti oli jälleen 2 kaveria nopeasti korvaamassa 2 tyhjää aukkoani. Jalkani nostettiin toisen kaverin olkapäille ja sain mukavasti tukea toisen kaverin mulkusta suussani.

Tämän asennon etuna onkin se, että se jättää kädet vapaaksi ja pian sainkin molempiin käsiini kivikovan kullin hierottavaksi.

Rakkaani kuitenkin kehotti minua varomaan antamasta orgasmia muuta kuin peppuni kautta. Tämä siis johti siihen, että käsissä ja suussani pidettiin vuoroja, tai peräännyttiin, jotta ei laukea heti alkuunsa, kun samalla minun neljäs käyttäjä nai kiimaisesti lotisevaa peppuani.

Kun sisääni laukeaa ensimmäinen lutkan ansaitsema sperma laukesi sisääni, siirtyi mies hoitamaan minun jo kivuliaan kovaa klittaani ja otti sen suuhunsa, samalla kun seuraava siirtyy naimaan jälkiliukasta kiimaista peppuani.

Jokainen 4 heistä pääsi naimaan minua kerran ja suutani ja kättäni he käyttivät enemmänkin. Itse en juurikaan stimulointia tarvinnut, sillä lutkan hepeneeni olivat jo aivan märät mehuistani, kun olin lauennut naintien aikana useampaan otteeseen.

Session lopuksi kävimmekin kaikki suihkussa ja saunassa peseytymässä ja its kävin vielä vaihtamassa asuni tavalliseen minihameeseen ja pikkuhousuihin, aikaisempi kun oli jo aivan limainen mehuistani.

Vieraat sen sijaan jäivät vielä yöksi ja sainkin tuntea heidän mahtavat kyrpänsä sisälläni vielä useaan otteeseen. Toisinaan jopa minun oli pitänyt tehdä aloite, kun en voinut pitää peppuani erossa kaikista niistä mehukkaista jöpököistä.

Kun he lopulta lähtivät tunsin itseni puolikuolleeksi ja vihdoinkin oikeaksi irstaaksi lutkaksi, joka mekossa ja pikkarit polvissa pyllistää polvillaan terhakkaasti ja innokkaana kenelle vain, joka tätä pikkulutkaa vain halusikaan naida.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute