Herkku-puhelin
Saunailta
aviomies

Tämä tarina on jatkoa vaimon koulutukselle.

Olin lähettänyt viestin kuvien kera vaimon sähköpostiin, käsky hänelle olla miesporukan käytettävissä sauna-illassa seuraavana perjantaina.

Seuraavana päivänä joka oli tiistai, laitoin lisäohjeita tuota iltaa varten.

Kirjoitin jälleen viestin sähköpostiin tuntemattomasta osoitteesta.

Pukeudu seksikkäästi, varaa aikaa koko yö, ole sovitulla paikalla klo 17 tasan.

Muuten kuvat lähtevät miehellesi ja esimiehellesi.

Soitin tälle aikaisemmalle miesporukalle ja kerroin tilanteen edistymisestä, meillä oli jälleen tuo mökki käytössämme.

Sovin myös miesten kanssa että hommaavat mukaan riittävän "haasteellisen" hieromasauvan ja

piiskan joka tarvittaessa otetaan käyttöön.

Sovimme myös jälleen kuvaamisesta ja muista käytännön järjestelyistä.

Jäin mielenkiinnolla odottamaan mitä vaimoni keksii selitykseksi vai riskeeraako hän eikä mene tapaamiseen.

Keskiviikkoiltana hän otti puheeksi, että hänen vanha tyttöystävänsä lähikaupungista oli soittanut ja pyytänyt luokseen perjantai-illaksi.

Istuisivat kuulemma koti iltaa muistellen vanhoja.

Tietenkin kehotin että mene toki, ethän ole nähnyt häntä pitkään aikaan.

Mielessäni hymyilin vai koti ilta, taitaa olla tulossa ihan muuta.

Perjantaiaamuna vaimoni pakkasi tavaroitaan yöpymistä varten, hän menisi suoraan töistä kuulemma.

Minulta salaa hän pakkasi mukaan kaikkein seksikkäimpiä vaatteitaan, piilottaen ne ns. arkivaatteiden alle. Toki huomasin asian, hyvältä näyttää ajattelin.

Kokoonnuimme miesten kanssa hyvissä ajoin mökille sopimaan illan leikeistä.

Samalle he esittelivät hankkimansa varusteen, notkean piiskan jonka päässä oli kolme nahkasta punottua ruoskamaista jatketta.

Sitten oli sauvan esittelyn vuoro, he ottivat esille aivan kauhean kokoisen sauvan.

Tuo jellysauva oli kuulemma suurin sen mallinen, pituutta 30 cm ja paksuutta 6 cm.

Sauva oli musta, varreltaan suonikas ja näytti aivan hirveän kokoiselta.

Sitten varovasti tuon kanssa muistutin, emme halua satuttaa vaimoani oikeasti.

Sovittiin lisäksi erilaisista "tehtävistä" mitä vaimo joutuisi tekemään.

Kamerat vielä sellaisiin paikkoihin että ne ovat piilossa, mutta kuvaavat lähes kaiken mahdollisen.

Sitten oli jo aika lähteä hakemaan vaimo sovitusta paikasta, kolme meistä lähti ja me loput jäimme mökille lämmittämään saunaa.

Pian vaimoa hakemaan lähteneet miehet palasivat, siirryin yläkertaan katsomaan tilanteen kehittymistä kameroiden välityksellä.

Vaimo talutettiin sisälle side silmillä. Kuinka seksikkäältä hän näyttikään.

Musta todella lyhyt minihame, mustat stay up sukat joiden pitsikoristeet vilahteli lyhyen hameen alta. Lisäksi hänellä oli aika tiukka lyhythihainen pusero jonka läpi nännit näkyivät aivan selvästi, rintsikat hän oli siis jättänyt pois. Todella haluttava pakkaus, myös miehet kehuivat näkemäänsä estoitta.

Otamme siteen pois silmiltäsi toistaiseksi, toki haluat nähdä mitä tulet saamaan.

Muista kuitenkin meillä on kuvat sinusta jos mietit jotain tyhmää, vaimolleni sanottiin.

Miehet poistivat siteen ja vaimo katseli ympärilleen aivan rauhallisen oloisena eikä pelosta näkynyt merkkiäkään. Viisi miestä seisoi hänen ympärillään ihaillen näkemäänsä.

Yksi miehistä astui vaimoni taakse painaen hänet syliinsä, miehen kädet menivät hameen alle hyväillen sukkien verhoamia reisiä.

Hei tällä ei ole housuja lainkaan mies ilmoitti, ilmeisesti hänen kädet olivat saavuttaneet kohteensa.

Hienoa, sinähän opit oikein hyvin mies naurahti.

Edessä on pitkä yö, katso mitä kivaa olemme sinulle hankkineet mies sanoi.

Vaimo talutettiin pöydän luokse jolla olivat uusi sauva ja piiska.

Ei tuolla, ei saa vaimo vaikersi.

Ota se käteesi miehet käskivät, kädet vapisten vaimo totteli ja otti tuon valtavan sauvan käteensä.

Hänen sormensa eivät yltäneet sauvan ympäri ja vain pieni osa sen pituudesta peittyi hänen kämmenellään.

Vaimo oli aivan punastunut kosketellessaan tuota sauvaa.

Me lähdemme nyt saunaan, sinä käyt hieman myöhemmin miehet sanoivat ja ohjasivat vaimon istumaan sohvalle samalla napsauttaen hänen toisen kätensä kiinni käsiraudalla käsinojaan.

Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Miehet poistuivat saunaan, seurasin kamerasta kuinka vaimoni katseli ympärilleen.

Hänen katseensa palasi edessään pöydällä olevaan piiskaan ja sauvaan.

Vaimo levitti jalkojaan ja vei kätensä hameen alle hyväilemään itseään, pian hän kohotti hameen vyötärölle ja paljasti näkyviin märkänä kiiltelevän vittunsa.

Ympärilleen vilkuillen hän otti sauvan käteensä alkaen hieroa sillä häpyhuuliaan vieden varovasti sauvaa hieman sisälleen, ei herranjestas tämä on hirveä hän mutisi itsekseen.

Seuraavaksi hän otti käteen piiskan sivellen sillä reisiensä sisäpintaa ja häpyhuuliaan.

Hierottuaan itseään piiskalla hän kohotti sitä ja näpsäytti pari nopeaa iskua suoraan avoimelle vitulleen, aaah huokaisu pääsi hänen suustaan.

Katselin ihmeissäni, viimeinen jota olin luullut hänen haluavan on piiskaus, mutta nyt näytti että hän nautti ainakin kokeilusta.

jatkuu...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute