Herkku-puhelin
Kielivaikeuksia osa 1
Umailla

Tapanamme on mieheni kanssa piristää seksielämäämme kuumilla tarinoilla ja näin kiihottaa toisiamme ennen seksiä ja sen aikana mutta ennen nyt kerrottavaa kokemusta emme olleet menneet itse tekoihin eli olimme nauttineet seksistä vain yhdessä. Mikään ei ole sen kiihottavampaa kuin toisen hidas kiihottaminen tarinoilla, joissa kaikki on sallittua ja jotka käyvät esileikin jälkeen yhdynnän aikana yhä kuumemmiksi ja kuumemmiksi.

Olimme kerran yhteisellä matkalla Italiassa lähellä Firenzeä. Paikka ei ollut mikään turistien ja varsinkaan suomalaisten suosima ja niinpä koimmekin leikkimme päätteeksi aika yllätyksen. Istuimme alkuillasta eräällä terassilla aika kevyissä vaatteissa. Hotellilta lähtiessämme olimme päättäneet taas hieman leikkiä ja itse olin jättänyt kevyen kesämekon alta stringit ja rintsikat pois ja jalassani oli kesäiset nahkasandaalit. Miehelläni oli shortsit ja hihaton paita ja myös sandaalit.

Jonkin aikaa istuttuamme läheiseen pöytään tuli n. 30v ruskettunut pariskunta, jotka näyttivät paikallisilta. Aloimme leikin, jota joskus sillä tuulella olemme ulkomailla harrastaneet. Puhuimme suomeksi, kuinka kivalta pari näytti ja minä kuvailin miehen hyviä puolia ja mieheni naisen. Se oli sellaista leikkiä, jonka aikana kiihotuimme itse voimakkaasti. Juttumme kävivät yhä kuumemmiksi ja sanoin, että jos toi mies tulisi ravintolan alakerran wc:n sokkeloisessa käytävässä vastaan niin saisi mies saisi ihan vapaasti nostaa mekkoni ja tulla kuumaan pilluuni. Mieheni puhui myös yhtä tuhmia lähipöydän tummaveriköstä.

Leikkiä jatkui varmaan puolisen tuntia ja poskeni alkoi kuumottaa ja alapääni oli jo aivan märkänä, mikä olikin leikin tarkoitus. Illan piti jatkua niin, että jonkin ajan päästä olisimme menneet mieheni kanssa hotelliin naimaan. Minulle tuli kuitenkin tarve käydä oikeasti uudelleen alakerran vessassa ja sanoin miehelleni leikillään, että saa nähdä seuraako mies nyt minua. Tiesimmehän toisaalta, etteivät he kuitenkaan suomea ymmärrä ja jutun olikin tarkoitus olla vain leikkiä. Niinpä lähdin ja jätin mieheni yksin pöytään.

Myöhemmin mieheni kertoman mukaan läheisen pöydän mies oli melkein heti minun lähtöni jälkeen lähtenyt myös kohti saniteettitiloja ja miehelleni oli tullut jännä ja entistä kiihottuneempi olo. Mieheni oli muistellut puheitamme mutta ajatteli, etteivät ulkolaiset kuitenkaan ole mitään ymmärtäneet. Oltuani poissa noin 15 minuuttia ja läheisen pöydän mieskään ei ollut palannut, oli miehelleni tullut entistä kuumempi ja jännittyneempi olo.

Yhtäkkiä mieheni seuraama ruskeaverikkö lähestyi meidän pöytää, jossa mieheni oli ollut yksin jo tovin aikaa. Nainen kävi mieheni viereen istumaan ja kysyi mieheltäni selvällä suomen kielellä, että saako tähän istua. Miehelläni meni olut väärään kurkkuun ja hänelle iski oikea paniikki. Ensin hän köhi eikä saanut sanoja suustaan mutta lopulta sanoi nolona, että toki istua sopii. Samalla mieheni ajatuksiin palasivat minun kuvailut siitä, kuinka minut voisi seuraamani mies ottaa jos vai haluaisi ja kuinka puhuin hänestä kuumia asioita. Ruskeaverikkö sanoi hetken päästä, että kiva kun tapaa tällain yllättäen suomalaisia ja että hänen mies oli vessaan lähtiessään ollut sen verran kuumana, että naisesi saa varmaan maistaa sitä, mitä hän halusi. Mieheni oli sanonut, että leikkiähän se vain oli mutta nainen oli sanonut, että hekin pitävät leikistä ja että kun naisesi tulee vessasta, on meidän vuoro mennä alakertaan. Miehelläni oli kertomansa mukaan aivan mieletön panetus ja sekavat mustasukkaisuuden tuntemukset tajutessaan, että minä olen todellakin ehkä vieraan miehen käsittelyssä alakerrassa. Tässä vaiheessa hän ei voinut olla varma tapahtumista mutta tapahtumat jatkuivat tästä ja kerron niistä myöhemmin lisää...vai kerronkohan?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute