Herkku-puhelin
Teinilutka 2
Kirjailija

Kuljetin kotiinsa muuttuneen tytön. Ulkopuolinen tarkkailija ei olisi ehkä huomannut muutosta heti chateissamme, joissa hän oli aiemminkin alistunut kiimaisen nartun rooliin, tai tapaamisissamme, joissa jatkuva puolijulkinen koskettelu ja suihinotot olivat olleet jo aikaisemminkin tavallisia. Ero oli Jennan asenteessa. Kutsuin häntä lutkaprinsessaksi ja joka miehen märäksi unelmaksi, ja hän heittäytyi kokonaan ajatukseen mukaan. Hän halusi osata olla himottava, hän halusi kyetä käyttäytymään kuin huora - eikä vain pinnallisesti. Hän halusi oikeasti muuttua fantasioidensa mukaiseksi nymfomaaniksi.

Turha kai sanoakaan, että halusin lukiolaistytön haaveen toteuttaa. Hän oli viettämässä viimeistä kesälomaansa ennen ylioppilaskirjoituksia, mikä helpotti tapaamisiamme ja antoi hänelle paljon vapaa-aikaa. Kenties kotonaan yhä asuvan tytön vanhemmatkin olivat alkaneet huomata Jennan kasvavan itsenäisyyden, sillä he eivät puuttuneet tyttärensä poissaoloihin, mikä sopi meille mainiosti. En tiedä, jatkoiko aikuistunut neito Petrin kanssa seurustelua siinä sivussa. En koskaan kysynyt asiaa, mutta epäilen pojan olleen vain lyhyt seikkailu. Luulen Jennan olleen niin uppoutunut kaksoiselämäänsä, että Petri olisi ollut siihen vaikeasti sovitettavissa.

Hassua kyllä, Jennan toive luonteensa muokkaamisesta sai minut jopa kohtelemaan häntä paremmin, samalla tapaa kuin lemmikkiä opetettiin palkinnoilla. Halusin hänen saavan häpeän lisäksi myös nautintoa siitä, mitä hänelle tein - halusin siten perversoida hänet lopullisesti. Siksi teinkin anaaliseksistä hänelle seuraavalla kertaa niin mieluista kuin mahdollista. Hänen maatessaan sängyn päällä vatsallaan autoin tyynyjä hänen alleen ja kiihotin hänet suuta ja käsiäni käyttäen virittyneeseen tilaan. Hieroin sormellani runsaasti liukastevoidetta hänen peräaukolleen, ja opetin häntä rentoutumaan samalla, kun nussin häntä kahdella liukkaalla sormellani sisään ja ulos, koukistellen niitä hänen pepussaan. Nuori tyttö ilmaisi ynähtelyllään tyytyväisyytensä, ja kehuin ja opastin häntä jatkuvasti. Kehujakin enemmän häntä kiihottivat kuitenkin terävät kommenttini, miten hyvä ja kiltti lutka hän oli salliessaan minun tällä tavoin valmistella hänen neitseellisen tiukan lukiolaistytön perseensä sedän nussittavaksi jo toistamiseen, kun yksi kerta ei nartulle riittänyt... Idea tuli varmaan selväksi?

Kahleita ei tarvittu työntäessäni mulkkuni varovasti hänen sisälleen. Jenna jännitti aluksi, selvästikin muistaen ensimmäisen yhdynnän kivuliaisuuden, mutta rentoutui sitten, mahdollistaen työntymiseni syvemmälle. Maltoin olla kiirehtimättä ja annoin hänen totutella ensin kokooni, ennen kuin tartuin häntä alistavasti niskasta ja aloin nussia häntä rytmikkäästi.

Jenna keskittyi aluksi vain outoihin, uusin tuntemuksiin sisällään ja onnistui pysyttelemään aivan rentona naidessani hänen tiukkaa persettään. Hän makasi aivan paikoillaan, voihkien vain silloin tällöin, eikä vaikuttanut kärsivän kovin pahasta epämukavuudesta. Jatkoimme hänen takapuolensa kouluttamista jonkin aikaa, kunnes hän uskaltautui kysymään: "Miksei tämä oikein tunnu miltään?"

Hymähdin hänelle, ja paukautin itseäni vähän aiempaa syvemmälle antaakseni hänelle jotain tunnettavaa. Se oli kuitenkin hyvä kysymys. "Se on opittu nautinto", selitin hänelle, "Vähän niin kuin suihinotto tai suuteleminenkin. Häpykielesi ei sijaitse suussasi tai pepussasi." Tartuin hänen niskastaan tiukemmin kiinni ja painoin hänen päänsä tyynyä vasten niin, että olin täydellisessä kontrollissa ja hän pystyi tunteman pienimmänkin liikkeeni sisällään. Jatkoin matalammalla äänellä: "Huorat tykkäävätkin likaisesta seksistä samoista syistä, miksi he ovat oppineet nauttimaan kiihkeistä kielisuudelmistakin. Siksi, koska kiltit tytöt eivät kunnon persepanoista nauti. Kiltit tytöt eivät päästä tuhmia setiä tunkeutumaan takapuoleensa, mutta sinun kaltaisesi teininartut huutavat kivusta ja nautinnosta ja kerjäävät miestä nussimaan kovempaa ja syvempää, jotta he voisivat tuntea pallien hakkaavan välilihaansa vasten".

Hengitykseni muuttui huohotukseksi puhuessani. Muutin otteitani rajummiksi ja dominoivammiksi huomatessani Jennan pitävän siitä. Hän todella heräsi eloon ja alkoi vääntelehtiä allani, ja hänen parahdustensa joukkoon sekoittui aitoja mielihyvin parkaisuja sanojeni upotessa hänen tajuntaansa. "Tykkäätkö sä mun tuhman teinitytön perseestä?" tyttö kysyi huohottaen. Läiskäisin kädelläni hänen takamustaan. "Mä tykkään siitä, miten sä heräät oikein henkiin tuntiessasi mun työntyvän sun peppuun, siitä miten sun nuori kehosi nauttii kun sitä naidaan rajusti", vastasin hänelle ja jatkoin: "Sun tiukka perseesi oikein kutsuu mut tervetulleeksi supistelemalla mulle, se tuntuu kuin nyrkkiin puristuvalta samettiselta käsineeltä".

Minun ei tarvinnut vakuutella tai opettaa häntä sen enempää, vaan Jennan alkaessa todella nauttia kunnon rynkytyksestä hän vei kätensä lantionsa alle ja hieroi itselleen orgasmin samaan aikaan, kun laukesin hänen sisällään. Tyttö oli nopea oppimaan.

---

Siitä oivalluksesta Jennan jatkokoulutus alkoi. Ymmärryksestä, miten epätavallisesta seksistä nauttimisen pitää kummuta suoraan omien korvien välistä. Jenna halusi oikeasti nauttia miesten tyydyttämisestä kaikilla aukoillaan, ei vain opetella sietämään sitä.

Vasta tässä vaiheessa hankin Jennalle varta vasten anaalikäyttöön suunniteltuja dildoja sekä liukastevoidetta, jota kehotin häntä käyttämään runsain määrin. Rauhallisina kesäloma-aamuina hänellä oli koko aamupäivä aikaa käyttää kotiaan omiin tarkoituksiinsa. Saatoin joskus itsekin päästä seuraamaan hänen puuhiaan, vaikka yleensä jouduin tyytymään pelkkiin kutkuttaviin selostuksiin. Web-kameraa hänellä ei ollut. Jenna kertoi, miten aamutoimet tehtyään hän surffaili joko webissä tai sitten katseli pornoa itseään hyväillen. Hänen tarkoituksensa ei ollut laueta, vaan pelkästään vajota heti aamusta lähtien lutkan rooliinsa. Välillä siihen meni lyhyempi ja välillä pidempi aika, ja joskus hän chattaili alastomana pitkäänkin netissä miehiä kiusoitellen, mutta lopulta hänen silmänsä alkoivat aina kiilua ja hänen turvonnut vittunsa oli valmiina herahtamaan kosteaksi pienestäkin kosketuksesta.

Silloin Jenna haki liukastevoiteensa ja voiteli sormellaan peräaukkonsa kiireettä ja nautiskellen. Se olisi jo itsessään ollut melkoinen esitys - hän kertoi tekevänsä sen joskus vessassa, joskus pöydästä tukea ottaen ja joskus vatsallaan sängyssään. Itsellään aikansa leikittyään Jenna asettui yleensä selälleen tahallisen riettaaseen asentoon - sohvalla hän nosti toisen jalkansa selkänojan ylitse - ja nussi itseään anaalidildollaan. Siinä samalla hän vähän väliä kosketteli itseään, pitäen itsensä jatkuvasti aivan laukeamispisteessä. Jo pelkkä tilanne ja pornografinen asento kiihotti tytön mieltä suuresti, ja hän kertoi nauttivansa itsensä häpäisemisestä kerta toisensa jälkeen enemmän. Hänestä tuntui, kuin hänen olisi joka kerta ollut helpompi upota kuvitelmaan, että hän olisi jonkun oikean miehen seurassa ja käytettävänä.

Tässä vaiheessa hän joskus soitti minulle kertoakseen, mitä oli tekemässä. Tilanteen tuhmuus ja ääneni kuuleminen kiihottivat häntä, enkä säästellyt sanojani hänen kanssaan. Pystyin kuulemaan hänen kiihotuksensa ja tuhman ylpeyden itseään kohtaan hänen äänessään. Pystyin aivan aistimaan, miten monenlainen kiihotus sekoittui pikkulutkani mielessä yhdeksi villiksi ekstaasiksi. Sen pyörremyrskyn keskustassa oli hänen sykkivä klitoriksensa, joka saisi tyydytyksensä vasta, jos häntä naitaisiin kunnolla pilluun tai perseeseen.

Toisinaan Jenna jatkoi harjoituksia oraaliseksillä. Siihen tuttu, suurikokoinen oikeasta mallista tehty tekopenis oli parhaimmillaan. Jenna kiinnitti sen imukupistaan kiinni seinään tai lattiaan, sulki silmänsä ja kuvitteli antavansa miehelle nautintoa. Samalla hän välillä hyväili itseään tai joskus käytti itseensä dildoakin, kuvitellen olevansa kahden miehen kanssa. Se oli hyvää harjoitusta, vaikkei tekopenis koskaan voinutkaan korvata oikeaa miestä. Siitä kokemuksesta puuttui se tärkein huippukohta, miehen laukeaminen suuhun. Ilman sperman maistelua kokemus jäi lähinnä kiusoitteluksi innokkaalle suihinottajalle. Niinä kertoina, kun pääsin lounastunnillani vierailemaan häneen luonaan, Jenna halusi minun aina laukeavan hänen suuhunsa.

Monet harjoitukset päättyivät Jennan tahattomaan laukeamiseen. Jatkuvasti laukeamisen rajalla leikitellessä "onnettomuuksia" tapahtui pakostakin, mutta se vain kertoi tytön kiimasta. Loppuun asti kestettyään Jenna yleensä lopetti leikkinsä masturboimalla räjähtävään orgasmiin joko sängyllä tai suihkussa - tai puhelimessa kanssani. Mutta joskus Jenna ei halunnutkaan luopua kiihottavasti olotilastaan, vaan hän toimitti tahallaan kaikki päivän toimensa pöksyt märkinä, taustalla jatkuva purkautumistaan odottava kiihotus. Hätätapauksia varten hänellä oli mukanaan pieni vibraattori.

Tavallisinakin päivinä Jennan mieltä auttoi pysymään lutkan roolissa hänelle hankkimani pieni hopeinen kaulakoru. Hieman turhan pitkän ketjun päässä roikkui pieni alastoman naisen figuuri. Ajatuksena sen takana oli, että koru muistuttaisi hänelle uimarannalla, terassilla tai missä hyvänsä ollessaan siitä, millainen hän oli, mutta vähintään yhtä tärkeäksi nuorelle naiselle osoittautui sen heiluminen hänen rintojen välissään silloin, kun hän masturboi tai nussi kanssani. Varsinkin rynkyttäessäni häntä kunnolla takaapäin se sai kyytiä.

Jennan ylpeys edistymisestään oli lähes käsin kosketeltavissa, ja kehuessani häntä parhaaksi tuntemaksi pieneksi lutkatytöksi hän aivan kehräsi sylissäni. Se sai hänet yrittämään ja nauttimaan roolistaan entistä enemmän. Kehuni eivät olleet enää liioittelevia, sillä tiesin tässä vaiheessa hänet jo aivan ainutlaatuiseksi 18-vuotiaaksi tytöksi. Silti hänen unelmansa olivat yhä pidemmällä. Hän oli avoimin mielin imenyt niin paljon pornosta vaikutteita, että Rakel Liekki oli avoimen seksuaalisen elämäntapansa kera muodostunut hänelle idoliksi. Hänkin olisi nyt täysi-ikäisenä kasvettuaan halunnut esitellä itseään vapautuneen seksuaalisesti koko maailmalle.

Jarruttelin kuitenkin näitä Jennan villeimpiä unelmia, koska tiesin Jennan seksuaalisuuden kehittyneen kuitenkin melko suljetussa ympäristössä ja koska hän asui yhä kotonaan vanhempiensa huollettavana. Sieltä ei yleensä ponnistettu saman tien pornotähteyteen. Sen sijaan halusin kuitenkin toteuttaa hänen toiveensa, ja kerran, tietäessäni hänen vanhempiensa olevan viikonloppumatkalla, saavuin hänen luokseen pienen videokameran kanssa. Suutelin ja halasin yllättynyttä tyttöä ja kerroin hänelle, että nauhoittaisin hänen leikkinsä, ja jos hän haluaisi, hän voisi vanhempana päästää ne julkiseen levitykseen.

Jenna tuskin malttoi odottaa, että saisin kameran kiinnitettyä mukanani tuomalle pienelle jalustalle. En halunnut kannatella kameraa koko ajan käsivaralla, vaan halusin itsekin nauttia esityksestä.

Kuvatessamme olohuoneessa Jenna esittäytyi ensin kameralle Jenskuksi ja kertoi olevansa vasta 18-vuotias, mutta halunneensa jo pitkään näyttää kaikille, millainen aikuinen tyttö hän oikein oli. Hän pyörähti ympäri keimaillen kameralle, ja kertoi haaveilevansa siitä, miten mieskatsojat runkkasivat häntä katsellessaan.

Kameran takana hymyilin esitykselle. Ehkei sitä voinut kovin omaperäiseksi mainostaa, mutta se tuli toisaalta sellaisella luontevuudella kuin sitä olisi harjoiteltu jo paljonkin. Tiesin Jennan lainaavan koko rutiininsa niistä loputtomista tirkistelyvideopätkistä, joita olimme katsoneet, niistä, jossa nuoret naiset esiintyvät kameralle. Näytin hänelle peukalot pystyyn -merkin. Tuli hyvää kuvaa.

"Arvaas, mitäs nuori tyttö tekee ollessaan yksin kotonaan?" Jenna kysyi keikistellen kameralle. "Arvasit aivan oikein, leikkii tietysti kuuman nuoren vartalonsa kanssa. Haluat varmaan nähdä?" Jenna otti esiin suurikokoisen tekopeniksen ja antoi sen kärkeen suukon. Sitten hän ottikin sen huuliensa väliin ja antoi sen liukua suuhunsa. Hän kallisti päätänsä kuin miekannielijä ja yritti upottaa koko isokokoisen lelun suuhunsa ja nieluunsa. Hän ei aivan onnistunut siinä, mutta yritys oli hyvä.

Sitten päästiin asiaan. Jenna riisui hameensa - hän oli selvästi pukeutunut minua varten - ja istahti alas sohvalle. Yhtään epäröimättä hän levitti alapäätään kameralle, sormillaan sisemmät häpyhuulensa paljastaen. Hänen ohut vaalea häpykarvoituksensa ei peittänyt kameralta hänen vaaleanpunaista vakoaan. Jenna upotti keskisormensa sisäänsä, ja liioitellun hitaasti nuoli sen sitten nesteistä puhtaaksi.

Pornotähtenä esiintyvä nainen käytti seuraavaksi suussaan käynyttä sormeaan peppunsa voiteluun, mutta totuuden nimissä, pitihän sinne vähän liukastevoidettakin lisätä. Jenna voihkaisi heti päästessään työntämään anaalidildon peppuunsa, antaen sen liukua milli milliltä hitaasti ryppyreikäänsä. Palasin kameran taa zoomaamaan kuvaa lähemmäksi tytön herkullisesti levitettyä alapäätä.

Jenna esitti kameralle täyden show'n. Hän voihki nussiessaan itseään dildolla ja yritti samalla selittää, miten hän oli nuori tuhma tyttö ja kaipasi aikuisten miesten kyrpiä sisälleen, kaikkiin reikiin, kaiken aikaa. Vähän väliä hän hyväili myös pilluaan sormillaan, voihkien ja pitäen itseään jatkuvan kiihotuksen tilassa. Annoin kameran käydä, tallentaen kaiken, kunnes tytön liikkeet alkoivat vaikuttaa mekaanisilta ja arvasin, ettei Jenna oikein tiennyt, mitä seuraavaksi tehdä.

Virnistin itsekseni. Olihan näitä leffoja nähty, ja voisin olla mukana juonessa. Kävelin paukauttamaan huoneen ovea, ja tulin sitten sohvan luo. Olin poiminut eteisestä Hankkijan lippiksen päähäni. Selitin: "Olin sähkömittaria tarkistamassa, kun kuulin täältä jotain voihkintaa... En kai häiritse neitiä?" Jenna virnisti minulle ja iski silmää kameralle. "Vibraattoristani loppuivatkin juuri paristot, voisiko setä auttaa?" hän keksi kysyä. Odottamatta mahdollista vastaustani hän kävi housujeni vyöhön käsiksi. Laskin käteni hänen olkapäilleen ja murahdin nautinnosta tytön paljastaessa jäykkenevän kyrpäni ja ottaessa sen suuhunsa. Hän nuoli ja imi sitä pitkin vedoin, saaden sen jäykkenemään hetkessä.

Saamani suihinotto oli suorastaan mestarillinen: tiukka imu, perusteellinen nuolenta ja välillä suorastaan nautinnollinen pallien puristelu ja suukottelu. Toisin kuin Jenna, tunsin oloni kuitenkin vähän lammasmaiseksi ja epävarmaksi kameran edessä. Minua nolotti ajatella joutuvani vielä katselemaan nautinnollisia murahteluitani ja laukeamistani televisioruudusta. Jälkeenpäin mietin huvittuneena, että sillä hetkellä se oli nuori kumppanini, joka oli paljon itseäni vapautuneempi. Tartuin joka tapauksessa häntä lujalla, hallitsevalla otteella niskasta, työnnyin pari kertaa voimallisesti hänen kurkkuunsa ja sitten vedin itseni ulos hänen suustaan.

Jenna suorastaan piehtaroi hekumallisessa himossaan. Hänen turvonnut pillunsa punoitti kilpaa hänen poskiensa kanssa. "Anna mulle, mä haluun sitä!" hän voihki.

"Kiipeä mun päälle", kehotin häntä asettuen selälleni sohvalle. Hän nousi hajareisin rintakehäni päälle, hänen vittunsa vetäen vanaa iholleni. Se oli sopivasti ulottuvillani. Pyörittelin sormeani hänen häpyhuulillaan ja vaossaan hänen nojautuessaan taaksepäin päästääkseen minut tutkimaan häntä vapaasti. "Nyt kun meillä olisi vielä toinen mies, niin voisit saada useampaan reikään samanaikaisesti", kuiskasin hänelle. Sitä toista miestä ei kulisseista löytynyt, mutta Jenna alkoi päälläni istuessaan ottaa suurikokoiselta imukuppidildoltaan suihin. "Hyvä kulta, anna sen valua kokonaan nieluusi, olet siinä jo aivan lähellä", kannustin häntä.

Nuori tyttö todella yritti. Kuulin hänen yskivän ja köhivän kurkkuaan, kun hänen oksennusrefleksinsä esti syvemmälle menon. Minä puristelin hänen rintojaan ja silittelin hänen kylkiään tytön huojuessa päälläni. Tämän lantio liikkui edestakaisin rintakehälläni kuin ratsastaen ja hangaten itseään paljasta ihoa vasten. Oli kuin hän oli yrittänyt nussia itsensä orgasmiin ilman sopivaa vastinpintaa.

Lopulta armahdin häntä pitkän yrittämisen jälkeen. Imaisin hänen herkän klitoriksensa huulieni väliin ja aloin hyväillä sen kärkeä kielelläni. Vaikutus oli räjähtävä: koko päälläni istuva nuori tyttö alkoi hytkyä ja väristä kuin yrittäen vastustaa sisältään kohoavaa valtavaa orgasmia, mutta sitten sille antautuen. Myöhemmin nauhalta näin, miten Jenna sulloi väkipakolla dildon nieluunsa kuin yrittäen vaimentaa nautinnonhuutonsa rivitalonaapureiden korvilta, jolloin tärisevästä ja nykivästä tytöstä pääsi ulos lähinnä korahduksia, hengen haukontaa ja lyhyitä kirkaisuja. Oli kuin hän olisi yrittänyt tukehduttaa itsensä tekopenikseensä. Itse en siitä tiennyt mitään nuollessani hänen jalkojensa välissä tytön herkullista, kiimanesteitä valuvaa pillua ja imiessäni hänen turvonnutta ja nöpöttävää, verenpunaista klitoristaan, kunnes hän lopulta parkaisi ja hyppäsi pois päältäni. Hän jäi viereeni huohottamaan, henkeä haukkoen, naama punoittaen ja hikinorot ohimoilla helmeillen.

Oman kyrpäni kivisti vielä kivikovaa kiihotustaan. Tartuin sohvatyynyn ja heitin kameran sillä kumoon. Sitten kävin käsiksi vasta orgasmien aalloista toipuvaan, hellänä olevaan lukiolaishuoraani.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute