Herkku-puhelin
Uudet naapurit
Amberia

Kello oli jo paljon kun tepastelin kotiin.

Olin taas uppoutunut tunneiksi kirjallisuuden ihmeelliseen maailmaan ja olin varmaan viimeinen joka lähti kirjastolta pois. Ulkona oli pimeää ja puristin takin kauluksia yhteen. Tuuli vinkui korvissa ja sade piiskasi reisiä, jotka hädin tuskin pysyivät hameen alla piilossa. Jalkojani lämmitti vain mustat saapikkaat eikä takkikaan ollut lämpimimmästä päästä.

Juoksin viimeiset metrit ovelle ja etsin jääkylmin sormin avaimia taskusta. Käteeni ei millään osunut yksikään avaimenperä nipustani ja samassa muistin laittaneeni avaimet pöydälle lainauksen ajaksi. Ja siellähän ne olivat vieläkin!

Nojasin tippa silmässä ulko-oveen ja päästin suustani kirosanan melko lujaan ääneen.

Hyrisin ja tutisin ulkona ja pengoin laukustani puhelinta, kunnes autonvalot osuivat suoraan silmiini.

Kirkkaan valon sammuttua huomasin uusien naapurieni saapuvan kotiin. Moikkasin lähes kohmeessa iloista pariskuntaa ja he päästivät minut rappuun lämmittelemään. Vakuuttelin hieman nolona pärjääväni ja kieltäydyin kutsusta tulla sisään odottelemaan.

Seisoin pimeessä rapussa ja räpelsin kännykkääni joka uhkaavasti ilmoitti että kenttää ei ole. Sekin vielä,

Laskeuduin viisi porrasta alemmas ja nojasin oveen, josta pääsi saunatiloihin ja pesuhuoneisiin. Vieressä oleva patteri lämmitti kivasti ja riisuin märän takkini kaiteelle kuivumaan. Nännit törröttivät valkoisen paitapuseron alta ja nostin hametta ylemmäs, pois märiltä reisiltä. Ihana lämpö virtasi läpi kehon ja sulatteli vartaloani pikkuhiljaa. Kasvoilleni liimautuneet vaaleat hius-suortuvat kääntyivät pikkuhiljaa enkelikiharoille kuivuessaan ja päätin sulkea silmäni ihan hetkeksi vain,

Olin ilmeisesti vaipunut jonkinlaiseen tokkuraan sillä vavahdin miestä, joka läpsi hellästi kasvojani. Siristin silmiäni ja huomasin tämän samaisen uuden naapurinmiehen istuvan kyykyssä melkein jalkojeni välissä. Havahduin tilanteeseen ja kohensin asentoani. "tule nyt tuonne ylös nukkumaan", mies sanoi ja tarttui vahvoin, isoin kämmenin kyljistäni kiinni nostaen minut pystyyn. Hameeni oli kuivunut melkein "korpuksi" ja jäi epämiellyttävästi törrölleen juuri ja juuri peittäen pikkupöksyni. Mies napasi laukkuni ja takkini ja herrasmiesmäisesti ohjasi minut toiseen kerrokseen. Minua nolotti aivan hirveästi! Olinhan jo 26 ja aikuinen, ja nukuin rapussa:/,

Ovi aukesi ja minua vastaan asteli vaaleanpunaisessa kylpytakissa naapurinrouva. Hän ojensi minulle pyyhkeen ja sanoi saunan olevan valmis. Hipsin kylpyhuoneeseen ja ihastelin mielessäni ihania ja avuliaita naapuruksia. Riisuin hameen, paidan, sukkahousut sekä tulipunaiset pikkuhousut ja rintaliivit. Astelin suoraan kuumille lauteille,

Rentouduin ja nautin saunan lämmöstä. Kylpyhuoneen ovi kävi ja Kaisa, ko. naapurin rouva, huuteli että en pelästyisi. Laskeuduin lauteilta ovelle ja sen avatessani hätkähdin!

Kaisa kuivatteli hiuksiaan aivan alasti toinen jalka wc-pöntön päällä. Lyhyehköt tummat hiukset heiluivat föönatessa ja sieväksi ajeltu tumma karvatupsu koristi täysin avointa jalkoväliä. Punastelin ja puikahdin suihkukaappiin. Suihku virtasi kasvoilleni ja peseytyessäni mietiskelin kuinka hyvässä kunnossa Kaisa oli nelikymppiseksi.

Ilmassa tuoksui mansikka ja astelin ulos suihkukaapista. Kiitin Kaisaa hurjasti avusta kuivatellessani ja kiusaannuin hiukan hänen katsellessa rintojani. Olivathan ne D-kuppia, mutta kuitenkin, nolostelin posliinista häpyäni ja peitinkin suloni heti pyyhkeen lämpöön.

Sain kupin teetä ja leipää. Huomasin myös pedin sohvalla ja istahdin katselemaan yön televisiotarjontaa.

Kaisa ja Timo toivottivat hyvää yötä minun sulloessani itseäni peiton sisään. Riisuin pyyhkeen ja suoristelin hiuksiani.

Hetken kuluttua aloin heristelemään korvaani. Säädin kaukosäätimestä äänenvoimakkuutta hiljaisemmalle ja kuulin Kaisan voihkivan äänen, jessus! Kiihottava pieni valitus iski kipinää myös minuun ja heitin peiton pois päältäni. Kuvittelin Timon, Kaisan miehen raamikkaan vartalon työntelevät liikkeet ja huomasin kostuvani ajatuksesta. Käteni karkasi tyttömäisen häpykumpuni päälle ja sormeni pää pyöritteli pientä kosteaa klitorista. Nostin toisen jalkani sohvan selkänojalle ja suljin silmäni. Nostelin lantiotani automaattisesti kättäni vastaan ja pian keskisormi sulloutui tiukkaan vakoon kämmenselän jatkaessa klitoriksen ärsytystä.

Olin aivan kiimassa ja purin huultani pidätelläkseni ääntä. Jatkoin hekumaani enkä ollenkaan tajunnut makuuhuoneen oven avautuvan. Poskeni hieroivat käsinojaa ja kääntäessäni pääni huomasin Timon istuvan olohuoneen pöydällä, vain noin metrinpäässä minusta, leveässä haara-asennossa. Märkä kalu sojotti yllättävän kovana ja karvaisilla reisillä lepäävä käsi hyväili ajeltuja palleja. Irrotin otteeni, mutta Timo nappasi sormeni suuhunsa. Viimeisetkin estoni häipyivät kun huomasin Kaisan seisovan ovensuussa alasti, käsi jalkovälillä. Nostin itseäni hieman ja nojauduin ylävartalollani Timon jalkojenpäälle. Isot kädet puristivat rintani yhteen ja sykkivä elin ui kuin itsestään niiden väliin. Turvonnut terska kurkisti kiiltävänä joka työnnöllä ja nuolaisin kiimatippoja talteen ahkerasti. Timo leipoi rintojani lähes kovakouraisesti ja alkoi puhua rohkeasti tuhmia. Kiihotuin.

Timo nojasi taaksepäin ja vatkasi toisella kädellä järkyttävän kovaa kalua. Imin sen kärkeä ja nuolin koko vartta innokkaasti. Nopeasti Timo nosti minut syliinsä ja laski pöydälle selälleen. Märkä posliinini tihkui kiimaa Timon aukoessa haarojani ja painaessa kasvojaan pimpilleni. Sormet levittivät häpyhuulia ja kieli lirputti koloa huulien imeskellessä ihanasti klitorista. Voihkin ja melkein huusin!

Jotenkin ihmeessä vapauduin kaikesta ja pysin Kaisaa tulemaan lähemmäksi. Pääni melkein roikkui pöydän yli ja tuijotin Kaisaa, joka tuli seisomaan kasvojeni ylle levittäen häpyään. Tartuin hänen lanteisiinsa ja nostin hiukan päätä, sillä olohuoneen pöytä oli sen verran matala. Kieleni kärki maistoi kirpeän ja makean sekoituksen. Maku kiihotti minua lisää ja työnsin kieleni rohkeasti Kaisan kololle. Livoin talteen tuota ihanaa makua ja nuoleskelin kauttaaltaan Kaisaa poskipäät hiukan märkinä. Tunsin Timon hengityksen kasvoillani ja hän lirkutteli kielellään myös Kaisaa. Kaksi kieltä sekottuivat toisiinsa ja lipoivat kosteaa jalkoväliä kilpaa. Tulikuuma terska paineli vakoani vasten ja pian Timon käsi ohjasi sen sisääni. Kalu oli niin paksu että huudahdin! Teki melkein kipeää, mutta jo ensimmäisellä työnnöllä aukkoni litisi myöntyvästi. Timo nousi pystyy ja upotti kaluaan yhä kovenevaan tahtiin. Pienesti taaksepäin nojaava asento sai elimen tökkimään suoraan g-pisteelleni enkä enää pystynyt kuin anelemaan kalua lisää ja lisää. Olin jo melkein tulossa kun Timo irrottautui otteestaan ja istahti sohvalle. Kaisa kyykistyi Timon kalulle kasvot minuun päin. Katselin utuisin silmin kuinka Kaisa antoi myöden isolle kalulle ja miten hurjaan tahtiin Timo häntä nai.

Hieroin märkää väliäni ja vedin tahmaa sormeni mukana rinnoilleni. Timo murisi ja painoi Kaisan lanteista kiinni itseensä. Pikkuhiljaa spermaa alkoi valua kalun vielä liikkuessa Kaisassa. Tuijotin haarat auki pariskunnan touhuja lasipintaisen pöydän päällä.

Kaisa kumartui suutelemaan minua ja taputti lattiaa vieressään. Haparoin pöydältä pois ja laskeuduin selällään makaavan Kaisan päälle. Jalkani levittyivät Kaisan kasvojen ympärille ja pehmeä kieli alkoi työskennellä kiimasta valuvalla pimpsallani. Kaisan jalat levittyivät myös kuin itsestään ja painoin kasvoni rohkeasti alaspäin. Nuolin häpyhuulia ja maistoin sperman kielelläni. Kaisa alkoi imeä klitoristani, aivan kuin lutkuttaen jotakin! Tunsin sormen kutittelevan koloani huohotin Kaisan jalkoväliä vasten. Huomasin Timon polvistuvan Kaisan jalkojenväliin. "tätä sä olet vailla", kuulin Timon sanovan ja samassa murahduksien saattelemana kasvoilleni, kielelleni ja Kaisan hävylle lensi kaaressa lämmintä spermaa. Alavatsani kouristeli ja tunsin kuinka tulivuori purkautui räjähdysmäisesti.

Kellahdin lattialle spermaisena huohottaen. Käsipari kietoutui ympärilleni ja käperryin lämpimään peittoon joka myös laskeutui kuin kutsusta päälleni. Päässäni pyöri ja tahmeilla kasvoillani lepäsi hymy,

Heräsin kahvin tuoksuun ja hiuksien silitykseen. Makasimme kaikki vierekkäin ja Timon "kunnosta" päätellen tiesin tämän aamun alkavan juuri mainiosti. Puhelimeeni oli kai tullut sata puhelua ja viestiä, mutta juuri nyt en halunnut keskittyä mihinkään muuhun kuin heräämiseen, ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute