Herkku-puhelin
Yöllä tapahtuu aina
treyx

Oli lauantai-ilta ja siemailimme tyttöystäväni Noora kanssa siideriä ja katsoimme tv:tä. Olimme juuri tulleet saunasta ja Noora näytti seksikkäältä hiukset kosteina ja naama punaisena. Noora on 25v ja sellainen 168cm ja hoikka punapää. Rinnat ovat sopivan pienet ja vartalo on treenattu varsinkin pakarat ovat kiinteät, kuuma pakkaus siis. Itse olen samanikäinen.

Odotimme yövieraaksi kaveriani Artoa, jolla on seuraavana aamuna työhaastattelu. Hän kun asuu tuolla maalla niin on helpompi tulla meille yöksi, kuin lähteä viiden aikaan aamusta ajamaan väsyneenä yli 200 kilometriä. Olimme jo hieman humaltuneita, kun ovikello soi joskus seitsemän aikoihin. Sieltähän Arto tuli laukkunsa kanssa, oli hakenut sixpäckin lähikaupasta kun niin hermostutti se huominen haastattelu. Juttelimme hetken kuulumisia, kunnes ehdotin Artolle, että eiköhän mennä löylyihin kun sauna on vielä lämmin. Ei oltu Arton kanssa nähty toisiamme kuin joskus pari kuukautta sitten venemessuilla. Kävimme välillä terassilla vilvoittelemassa syksyisessä viileydessä.

Juotiin siinä olohuoneessa lopun iltaa ja Arto ei stressannut enää yhtään huomisesta haastattelusta. Noora sanoi laittavansa pedin Artolle vierashuoneeseen. Menimme vielä Arton kanssa terassille, jossa hän melko humalaisena sanoi minulle että kauniin naisen olen löytänyt. Vastasin siihen, että ollaan me seurusteltu jo yli 5 vuotta, johon Arto että e-en minä sitä tark.. No niin Arto, sanoin, mennäänpäs nukkumaan huomenna pitää herätä ajoissa. En oikein pitänyt siitä, että hän kehui naistani, ties mitä ajatteli.

Mentiin lopulta nukkumaan ja Arto meni viereiseen huoneeseen patjalle, jonka Noora oli tehnyt valmiiksi. Menin Nooran viereen ja huomasin että hän oli kiimassa, hän runkkasi itseään ja huokaili hiljaa. Kysyin että mistäs nyt tuollainen kiima. Noora tähän, että muistatko silloin kun puhuttiin siitä vieraan kanssa sextaamisesta. Sanoin, että muistan mutta mitä se nyt tähän liittyy. Noora sanoi, että mieti poju.. Sitten tajusin, että Noora halusi tehdä sen nyt.

Kysyin, haluatko siis että nyt, johon Noora nyökytti vain päätään päättäväisesti. Hän kuiskasi minulle, että Arto oli katsellut häntä aika useasti illan aikana. Nyt tajusin miksi Arto kehui Nooraa kauniiksi, hän oli selvästi kiinnostunut naisestani, mutta ei viitsinyt tehdä aloitetta. Aika röyhkeää, ajattelin, mutta toisaalta tilanne voisi olla kiihottavakin. Sanoin Nooralle, että mene ja tee se nyt heti, pian alkaa kuitenkin kaduttaa. Nyt ollaan sopivasti humalassa, eikä huomenna muisteta juuri mitään muuta kuin hämärästi. Noora sanoi, että nyt tehdään se tai ei koskaan ja nousi sängystämme.

Työnsin vielä sormeni Nooran pilluun ja se oli läpikostea, ihan märkä. Teki jo mieli alkaa naida häntä, mutta Noora lähti jo ja sulki oven perässään. Oli pimeää, eikä kuulunut pitkään aikaan mitään. Hiivin oven lähelle seinän viereen ja yritin kuunnella, ei vain kuulunut mitään. Ajattelin, että Noora ei varmaan uskalla mennä huoneeseen tai jotain, kunnes yhtäkkiä kuului jotain supinaa. Sitten kuului kun Arto nauroi hieman ja sanoi jotain. Oli hetken taas hiljaista, kunnes kuului suutelun ääniä. Äkkiä äänet muuttuivat kiihkeämmiksi, ja hengitysten ääni kuului suutelujen lomasta selvästi korviini.

Kullini alkoi jo kovettua, enkä tiedä miksi oikein kiihotuin tilanteesta. Suutelun äänet loppuivat, pian kuului ynähdys Nooran suusta, kuulin kun hän sanoi "ootahh". Tämän jälkeen alkoi kuulua voihkintaa joka voimistui koko ajan, lantioiden läiske kävi jo korviin ja pillu litisi äänekkäästi. Noora voihki jo ääneen ja kuulin hänen äänestään että hän nautti tosissaan. Sitten alkoi kuulua rytmikäs kiihtyvä lätinä ja voihkina, kunnes se päättyi pitkään huokimiseen jotka laantuivat ja hiljenivät edelleen. Hiljaista oli pitkään, kuului enää jotain supattelua ja suukottelua.

Lopulta Noora hiipi takaisin huoneeseen. En nähnyt mitään kun yölamppukin oli sammuksissa. Makasin selälläni sängyllä, Noora tuli kontilleen päälleni. Yhtäkkiä tunsin mahalle tippuvan jotain kosteaa, se valui kylkiäni pitkin lakanaan. Arto oli päästänyt sisään spermalastin, joka valui nyt Nooran pillusta mahalleni. Noora otti tippunutta spermaa mahaltani ja siveli sitä kulliini, jonka jälkeen hän laskeutui spermaisella pillullaan kullini päälle ja hieroi sitä lantion liikkein. Lopulta hän nosti kulliani sen verran että sai sen sisäänsä. Kullini upposi kuin sulaan voihin Nooran pilluun ja aloitimme nussimaan hän päälläni. Ei mennyt kauaakaan, kun laukesin hänen sisäänsä ja spermaa oli tuplamäärä lakanalla. Hän nousi ja tuli vielä 69-asentoon päälleni ja otti kullini suuhun ja nuoli sen puhtaaksi. Nuolin Nooran spermaista pillua ja hän sai vielä yhden orgasmin siinä.

Aamulla olimme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Arto lähti haastatteluun, ja toivotimme hänelle onnea.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute