Herkku-puhelin
Tiinan apuna
Mikael

Työyhteisömme oli aika tiivis joten ei ollut mitenkään outoa, että Tiina jätti kotiavaimensa säilytyskomeroomme terveisten kera: "Pyysin veljeäni kastelemaan kukkani kahden viikon lomamme aikana, mutten usko yhdenkään selviävän siitä... Jos joku jossain välissä viitsisi käydä katsomassa niiden kuntoa niin olisin tosi kiitollinen T:Tiina".

Jo muutaman kerran kun olimme olleet yhdessä liikenteessä olimme aloitelleet Tiinan luona, joten asunto ei ollut kenellekään tuntematon. Silti olin ensimmäinen joka oli ottanut avaimet kaapista itselleen. Mutta oli minulla hieman itsekkäämmätkin syyt taustalla :)

Avatessani ulko-oven palautui mieleeni elävänä viimekerran tapahtumat: Heidi oli onnistunut kaatamaan syliini juomansa. Tiinan ollessa kanssani samankokoinen hän oli tarjoutunut lainaamaan joitain vaatteitaan minulle. Voi sitä naurun rähäkkää sanoessani että näyttäisin varmaan tosi seksyltä sun mekossa... Ei siinä muuten ehkä olisi mitään mutta olin yhteisömme toistaiseksi ainut miespuolinen työntekijä.

Siitä lähtien olin huomannut ajttelevani miltä näyttäisin Tiinan vaateissa. Olin kuitenkin hoikka ja aika siro kasvoiltani. Hiukseni olivat vapaana hartioihin saakka, vaikka töissä pidinkin niitä yleensä ponnarilla. Olin miettinyt myös vaateitten tilaamista postimyynnin kautta, mutta koska minulla ei ollut aavistustakaan koostani suhteessa naistenvaatteisiin tarvitsin paikan missä kokeilla...

Ensin varmistin, etten ollut mistään suunnasta nähtävissä. Näin pitkän valmistelun jälkeen olisi noloa jäädä kiinni Tiinan naapureille. Kävin läpi hänen vaatekaappinsa miettien mitä haluaisin kokeilla. Nuo upeat juhlapuvut houkuttelivat, mutta halusin ensimmäisenä kokeilla tuota sievää mustaa mekkoa.

Siirryin laatikostolle etsimään lisää vaatteita. Löysin heti hieman topatut rintaliivit - ne sopisivat juuri täydellisesti antamaan edes vähän muotoa. Seuraavaksi etsin mustia sukkahousuja sekä pikkuhousuja. Kaikki tarvittava alkoi vähitellen olla valittu joten aloin innoissani heittelemään omia vaatteitani pois päältä.

En ollut muutenkaan kovin karvainen, mutta tätä tilaisuutta olin ajanut nuo vähäisetkin karvoitukset pois. Makuuhuoneessa oli iso peili, jonka edessä oli aivan pakko keikistellä. Vedin pikkuhousut hitaasti jalkaan ja asettelin hyvin paikalleen. Puin rintaliivit, jonka jälkeen oli pakko palata peilin eteen keikistelemään. Nätti tyttö minusta oli tulossa...

Sukkanauhat olisivat olleet mieleeni, mutten sellaisia löytänyt. Siirryin sängyn viereen nostaen toisen jalan sängylle ja aloin pukemaan sukkahousuja hitaasti katsellen peilistä miltä näytin niitä pukiessani. Vihdoin pääsin mekkoon asti ja aloin olla tyytyväinen muodonmuutokseen. Rinnat saisivat olla tosin suuremmat, niihin pitäisi keksiä jotain.

Siirryin kylpyhuoneeseen katsomaan jos Tiinalta olisi jäänyt jotain meikkejä kotiin - ja olihan siellä vaikka mitä. Meikkasin erittäin varovaisesti. En halunnut jättää ylimääräisiä jälkiä, enkä halunnut näyttää halvalta hutsulta - vaikkakin ajatus siitä saikin aikamoisen hymyn kasvoilleni.

Laitoin mieleeni samalla mistä meikeistä pidin. Ainakin tuota meikkivoidetta haluaisin heti itselleni, sitä voisi käyttää muulloinkin. Myös Tiinan huulipunan väri miellytti kovasti, tosin sitä en ehkä käyttäisi muulloin. Kohensin vielä hiuksiani saaden naisellisen vaikutelman täydelliseksi.

Kävin etsimässä asuun sopivat korkokengät, mutta vaikka olimmekin Tiinan kanssa muuten samankokoisia oli jaloissamme runsaasti kokoeroa. Jätin kengät käytävään ja palasin makuuhuoneen ison peilin eteen keikistelemään. En halunnut vielä ottaa vaatteita pois, joten ajattelin kastella kukat ensin.

Tyytyväisenä pyörin ympäri asuntoa kastellen kukkasia, kunnes yllättäen kuulin oven käyvän. Jähmetyin paikalleni. Olin täysin yllätetty, enkä voinut piiloutua mihinkään. Vaatteeni olivat ympäri makuuhuonetta sekä kaikki kaapinovet avoimena. Vastahakoisesti siirryin kohti käytävää katsomaan kuka tuli sisälle.

Eteisestä tuli juuri sisälle komea nuorimies. "Harri, Tiinan veli. Sä olet varmaan Tiinan työkaveri, Tiina sanoikin jonkun ehkä käyvän." Sain arasti vastattua: "Juu". Tajusin samalla, etten voisi puhua. Vaikka muuten voisinkin mennä tytöstä, paljastaisi ääneni kuitenkin totuuden. Tuo yksi sana oli tullut niin arasti ja hiljaa, ettei siitä varmaankaan huomannut - ainakin toivoin näin. Yritin puristaa käsivarsiani hieman yhteeen saadakseni vaikutelman edes pienistä rinnoista.

Harri katseli minua hetken ja tokaisi: "Näköjään olet jo kukkia kastelemassa niin voisin hakea vaikka postit." Ja lähti takaisin ulos. Huokaisin helpotuksesta saatuani hetken aikaa kerätä ajatuksiani. En millään pystyisi vaihtamaan vaatteita tässä välissä Harrin huomaamatta, joten oli pakko jäädä odottamaan Harrin lähtöä. Menin äkkiä keräämään vaatteeni makuuhuoneesta ja hädissäni piiloitin ne sängyn alle ja suljin vaatekaapit.

Riensin keittiön ikkunan katsomaan paljonko vielä oli aikaa. Voi ei, Harri oli jo kävelemässä takaisin päin. Jäin hetkeksi katselemaan häntä. Harri oli selkeästi Tiinan pikkuveli. Heissä oli vähän samaa näköä mutta runsaasti ikäeroa, se oli selvä. Harri oli huomannut minut katselemassa ikkunan takana ja vilkutti kävellessään kohti ulko-ovea. Yritin hätäisesti esittää kastelevani ikkunalaudalla olevia kukkia.

Harri kantoi postit olohuoneen pöydälle ja alkoi lajitella niitä. Yritin saada kukkien kastelun kestämään mahdollisimman kauan, jotta Harri pääsisi lähtemään ennen minua. Harrilla ei vain näyttänyt olevan kiire mihinkään. Hän selaili lehtiä ja ohimennen aina vilkuili minuun päin. Pyrin pysymään selkä Harriin päin kaikissa tilanteissa, koska uskoin näyttäväni naisellisemmalta takaapäin. Olemattomat rinnat yhdistettynä ensikertalaisen meikkaukseen ei ehkä ollut riittävän vakuuttavaa.

Yrittäessäni seurata hänen työnsä etenemistä katseemme kohtasivat aina välillä jolloin väläytin sööttiä hymyä, jota olin peilin edessä keimaillessa harjoitellut. Aloin vähitellen rentoutua ja kieltämättä tuntui aika kiihottavalta ajatella mitä kaikkea voisin tehdä tuon komean pojun kanssa tyttönä. Nyt oli pidettävä ajatukset kurissa. En uskonut että voisin mitenkään piiloitella seisokkia tässä asussa.

Harri näytti saavan työnsä päätökseen ja meni keittiöön juomaan. Taitaisin sittenkin selvitä paljastumatta. Kastelin keittiön kukkia jo varmaan kolmatta kertaa, enää hetken piti pitkittää tätä. Harrin juotua kumarruin vielä pidemmälle kastelemaan, jotta saisin etupuoleni pidettyä paremmin piilossa hänen katseiltaan. Sitten tapahtui se mihin en ollut voinut varautua: Harri taputti minua pepulle kävellessään ohi kommentoiden. "Onpas nätti takamus". Päästin tahattoman hihkahduksen ja huomasin kääntyneeni katsomaan Harria suoraan silmiin.

Olin paniikissa. En uskonut läpäiseväni tarkempaa tarkastelua naisena. Lisäksi pelkäsin hänen yrittävän kosketta minua tai edes haluavan puhua. Vain yksi ajatus pyöri mielessäni jolla voisin selvitä tästä tilanteesta. Laskeuduin hitaasti polvilleni hyväillen käsilläni hänen vartaloaan. laitoin kädet hänen vyönsä päälle ja katsoin kulmien alta kysyvästi. Harri nyökkäsi ja painoi päänsä taakse odottaen tulevaa...

Avasin rauhallisesti hänen vyönsä. En voinut olla näkemättä kuinka pullotus hänen farkuissaan kasvoi sykkien. Avasin ylintä nappia ja annoin pehmeän pusun kohoumalle hänen farkuissaan aiheuttaen pienen huulipuna tahran. Avasin napin kerrallaan hitaasti antaen hänen odottaa kosketusta vielä hetken. Laskin farkut polviin ja katselin kuinka Harrin bokserit venyivät äärimmilleen. Painoin pääni sivusta hänen nivusiinsa ja nuuhkaisin tuota miehekästä tuoksua. Harri äänteli jo hieman.

Tartuin boksereiden lahkeista kiinni ja hitaasti vedin niitä alaspäin paljastaen sentti sentiltä lisää nähtäville lopulta vapauttaen hänen kalunsa ponnahtamaan silmieni eteen. Harri päästi pieniä huokauksia suudellessani ihoa aivan juuresta ja alkaen liu'uttamaan huuliani vartta pitkin kohti kärkeä. Pyöräytin kielelläni kerran kärjen ympäri ennen kuin otin sen huulieni väliin. Tämä sai Harrin polvet jo värähtämään.

Painoin päätäni syvemmälle ja tuo maku ja miehekäs tuoksu saivat pääni aivan pyörälle. Imin ahnaasti, enkä rauhoittanut tahtia hetkeksikään. Harri laittoi kätensä pääni molemmin puolin ja alkoi naimaan minua suuhun. Olin tällä hetkellä hänen naisensa. Päässäni pyöri mitä kaikkea muuta haluaisin tehdä, mutta tiesin paljastuvani silloin. Vielä muutama työntö ja Harri laukesi suuhuni voimalla. Nielin kaiken koska en voinut päästää vaatteita liukastumaan ja nuolin hänen kalunsa puhtaaksi.

Kipaisin vauhdilla kylpyhuoneeseen ja lukittauduin sinne. Olin niin kiihottunut, etten saisi tuota seisokkia vähään aikaan piiloon millään. Jäin odottamaan että Harri lähtisi ja hetken kuluttua hän ilmoittikin tulevansa sunnuntaina uudelleen kukkia kastelemaan... Odotin vielä hetken oven käymisen jälkeen ja samalla pesin meikit kasvoiltani. Menin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet ja varmistin, että kaikki oli oikeilla paikoillaan ennen lähtöäni.

Halusin kovasti palata sunnuntaina taas Harrin naiseksi, mutta kiinnijäämisen pelko esti sillä kertaa lähtöni.

- - - - -

Tarina tuli kirjoitettua hetken mielijohteesta tälle alueelle. Antakaa reippaasti palautetta, myös jos olette sitä mieltä että saisi jäädä viimeiseksi tarinakseni tälle alueelle :)

Mikael

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute