Herkku-puhelin
Varatun salanautinto
Miesten kesken hotellihuoneessa

Naisen kanssa lemmiskely on mahtavaa, mutta jo kauan mielitekoihini on kuulunut päästä joskus harjoittamaan seksiä miehen kanssa. Harvojen imutuskokeilujen lisäksi yhä useammin minulle oli tullut hetkiä, jolloin halu päästä aikuisen miehen kalun kimppuun kasvoi melkein vastustamattomaksi.

Yksi tällainen, ja varmaan muillekin tuttu tilanne on juhlitun illan jälkeinen aamu työmatkalla omassa hotellihuoneessa. Kyrpä seisoo tuntikausia, mutta kovakaan runkkaaminen ei saa sitä laukeamaan. Mieli tekisi saada toinen mies mukaan, mutta mistä sellaisen juuri sillä hetkellä hankkii?

Vajaat kymmenen vuotta sitten asuin vielä maaseudulla ja kävin usein työni vuoksi helsinkiläisissä hotelleissa. Erään kostean illan jälkeisenä yönä istuin huoneessani ja soittelin miesten linjoille. Pääsin puheisiin itseäni jonkin verran vanhemman kaverin kanssa. Mies antoi minulle numeronsa, koska hänen vaimonsa oli työmatkalla ja saatoin soittaa heille kotiin. Runkkasimme ja kiihotimme itseämme kovaan kiimaan puhelimessa.

Nukuin katkonaisesti ja heräsin aamulla siihen, että kyrpäni seisoi kivikovana. Kävin kylpyhuoneessa levittämässä kosteusvoidetta takapuoleni suulle. Sitten menin nojatuoliin peilin eteen lähes selälleni, kaivoin salkkuni vuoren alle piilottamani tekokyrvän ja aloin työntää sitä hiljalleen sisääni. Kiima tuntui jo sietämättömältä, kunnes muistin öisen puhelinseksikumppanini. Puhelinnumero oli tallessa. Soitin siihen ja mies vastasi.

Hän ilmoitti heti olevansa halukas tapaamiseen. Työpaikkakin sattui olemaan hotellini lähellä. Ilmoitin huoneeni numeron, kävin varmistamassa, että oven saa käytävän puolelta auki, vedin verhot ikkunan eteen, sammutin valot ja menin peiton alle. Oli lähes pimeää. Muutaman minuutin kuluttua ovi avautui ja mies astui sisään.

Hän siirtyi sänkyni viereen ja alkoi riisuutua. Tartuin karvaisten reisien välissä turpeana roikkuvaan mulkkuun ja vetelin sitä hiljaa kädelläni. Mies oli saanut jo paitansakin pois ja tuli lähemmäksi. Puristelin kaksin käsin hänen persettään niin että pakarat värähtelivät. Mies työnsi seisovan kullinsa suuhuni ja imin pyöreäpäistä paljasta terskaa kurkkuuni.

Sitten tämä karvarintainen kaveri nousi sänkyyni ja kävi makaamaan päälleni niin, että hän saattoi imeä minun kulliani ja minä vetää kuusysissä hänen mahtavaa kyrpäänsä. Puristelin miehen kiveksiä, livoin kielelläni kullinpäätä ja kehotin häntä runkkaamaan kyrpääni niin että tuntuu.

- Tuntuupa mahtavalta olla miehen kanssa, kaveri huokaisi ja kertoi naineensa isoperseistä ja riippuvarintaista vaimoaan sekä vittuun että perseeseen pari päivää sitten, mutta silti halu päästä aikuisen miehen kalun kimppuun oli tallella. Minut hänen kertomuksensa vaimon panemisesta teki entistä kuumemmaksi ja lutkutin tuota hevosenkullia entistä kovemmin.

Sitten hän kysyi toivomuksiani. Kerroin, että olisin mielelläni halunnut hänet ikään kuin naisen osaan. Kaveri sanoi käväisevänsä kylpyhuoneessa. Hän otti nopean suihkun ja palasi hotellin kylpytakki yllään luokseni. Se päällä hänessä oli jotain naismaista.

Panin hänet polvilleen, otin sängyn alta tekokyrvän ja työntelin sitä hiljalleen hänen persereikäänsä.

Mies inisi ja murisi kiimasta. Työnsin kieleni hänen puhtaan peräreikänsä reunoille, sivelin persettä tekokalulla ja runkkasin toisella kädellä hänen isoa mulkkuaan. Havaitsin kaverin olevan lähellä, joten työnsin pääni hänen jalkojensa väliin ja otin turvonneen terskan huulteni väliin ja aloin imeä. Mies hytisi ja purskautti ison satsin kuumaa spermaa suuhuni. Eikä hänen tarvinnut vetää kädelläni minun kyrpäni varressa kuin pari vetoa, kun olin itsekin valmista tavaraa. Mies polvistui kyrpäni luo, puristeli kiveksiäni ja imi siemenet kullistani suuhunsa.

Sitten hän kääntyi ympäri ja tuli syliini. Makasimme kasvot vastatusten, halasimme tiukasti ja jatkoimme kiihkeällä kielisuudelmalla spermat suupielistä pursuten. Sivelin käsilläni miehen selkää ja jänteviä pakaroita. Mies työnsi kieltään kurkkuuni ja hieroi turvonnutta kyrpäänsä reittäni vasten.

Vaikka haluni alkoi taas hiljalleen herätä, kello oli liian paljon ja kävimme suihkussa. Siellä imin vielä kerran tuota hienoa mulkkua. Kun kuivattelin itseäni, mies pukeutui ja lähti yhtä hiljaa kuin oli tullutkin. Minä suunnistin kokoukseen.

Yritin joskus myöhemmin soitella miehen numeroon, mutta se ei ollut enää voimassa.

Nyt muutaman vuoden Helsingissä asuttuani olen alkanut miettiä, voisiko ajoittaista miehen puutettani hoitaa niin, että etsisin täällä matkallaan yöpyvän ikäiseni eli noin neljä-viisikymppisen varatun miehen. Menisin aamulla tai miksei iltapäivälläkin hänen hotellihuoneeseensa. Täyttäisimme toistemme toiveita ainakin imien ja runkaten, kenties myös naisten kiihottavia alusvaatteita kokeillen.

Mutta sitä ennen pitäisi tietää, onko tällaisia varmasti salaisia ja luottamuksellisia hetkiä toivovia varattuja miehiä liikkeellä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute