Herkku-puhelin
Sihteeri, osastosihteeri ja osastopäällikkö
Desdichado

(tämä tarina epäsuorasti jatkoa aikaisemmin toisella foorumilla julkaistulle)

Seuraavalla viikolla tämä viimeviikkoinen yllättäjäni, osastopäällikkömme Mika H. tulee toimistohuoneeseeni perjantai-iltapäivällä kellon lähestyessä puoli neljää. Mika painaa oven kiinni nojaten siihen, laskee pöydänkulmalle kantamansa paperit ja mitään puhumatta avaa housujensa vetoketjun. Punoittava, puolittain seisokissa oleva kalunsa pompahtaa ulos ja minä katselen häntä pienen hetken. Roolijako lienee selvä, samoissa jäljissä hän haluaa meidän kulkevan kuin viimeksikin, no, mikäpä siinä sitten. Eriskummallista käytöstä kyllä tältä mieheltä, jolla on vaimo ja kaksi pientä lastakin.

Rullaan toimistotuolillani Mikan eteen ja otan kalunsa huulieni väliin. Mika huokaa ja laskee toisen kätensä hartioillani. Tunnen hänen kalunsa kasvavan huulteni liukuessa edestakaisin ja pian hänen sauvansa on täydessä mitassaan. Päästän kullin hetkeksi ulos ja runkkaan sitä katsoen Mikaan. Mika ottaa pääni käsiinsä ja alkaa nussia suutani syljen ja kalun kosteuden tihkuessa suupielistäni *mm.. mmmm* En kykene tekemään mitään ja tämä tuntuu jo hieman epämukavalta, voin vain pitää suuni avoimena ja mukautua liikkeeseen. Kuulen oven narahtavan, aivan kuin se raottuisi, mutta suuni ollessani täynnä Mikan kalua en voi edes kääntää päätäni. Pian hän onneksi lopettaa ja näen sivusilmälläni oven tosiaan avautuneen hieman. Mika ei kylläkään ole huomannut ovenraosta pilkistävää silmää ja riisuu itseään komentaen minua tekemään samoin. Avaan solmioni, kauluspaitani, riisun kenkäni ottaakseni housuni pois ja noustuani ylös riisuakseni alushousuni Mika on jo alasti astuen luokseni ja painaa minut taas vasten pöytää. Hän kääntää minut jälleen pöydälle makaamaan, yläruumis pöytälevyn päällä ja laskee housuni alas. Tunnen Mikan kielen pakaroissani ja kätensä levittävät niitä. "Oh, ooh" ihanan kiihottavalta tuntuukin kun peräaukkoa nuollaan..

Seuraavaksi tunnen liukasteesta viileän sormensa sivelevän pakaroitani ja peppuvakoa... Sormensa painautuu peppua vasten ja painuu sisään helposti nautinnollisen voihkintani säestämänä.. Hän ottaa kuitenkin pian sormensa ulos ja kääntää minut toisinpäin asettaen pöydälleni selälleen makuulle. Huomaan oven olevan vielä hieman enemmän raollaan ja tiedostaen jonkun katselevan meitä. Levitän reiteni auki pöydällä maaten ja nojaudun taaksepäin kaluni ollessa vatsani päällä täydessä asennossa. Otan kiinni polvitaipeistani ja nostan jalkani ylös- ja taaksepäin odottaen Mikan seuraavaa siirtoa. Mika voitelee juuri liukasteella suonikasta kaluaan ja näen hänen kookkaan yläruumiinsa yli oven raottuvan lisää ja jonkun astuvan huoneeseen! Mikan asettaessa kalunsa peppuani vasten kuulen hänen mutisevan jotakin "kireästä herkkumutterista"..

Huoneeseen on astunut Marja, joka kävelee Mikan taakse ja ääni kiihkosta vapisten pyytää "anna kun minä" ja ohjaa Mikan turvonneen ja sykkivän kalun peppuuni. "Ai, hei Marja" kuulen Mikan sanovan tavalliseen itsevarmaan keskustelusävyynsä. Marja työskentelee samassa talossa laskutusosaston osastosihteerinä minun ollessa asiakaspalvelussa. Marja on noin viisikymppinen kahden aikuisen lapsen äiti mutta todella nuorekas ja lyhyen pituutensa vuoksi näyttää vieläkin nuoremmalta. Muodoltaan hän on ihanan pyöreähkö, hiuksensa ovat lyhyen puoleiset ja vaaleiden raitojen kuvioimat. Kuinka hän nyt näin riettaaksi on tullut, että tahtoo kahden miehen välistä katsella?

Pidän silmäni suljettuina ja tunnen paineen kasvavan terskan painautuessa peppuani vasten ja pyllyn lihasten hitaasti antaessa periksi tuntuu kuin Mika työntäisi jotain kamalan suurta minuun..."oooh.. oih.. aaah... voi nussi mua.." pyydän henkeäni haukkoen. Raotan silmiäni ja huomaan Marjan avanneen jo ennen huoneeseen tuloa paitansa nappeja. Hän sivelee Mikan rintakehää ja ajeltua sänkitukkaista päätä kuiskien jotakin häneen korvaansa. "o-ooo-ooohh" Seuraava työntö pyllyssäni palauttaa minut tähän huumaavaan tunteeseen enkä ehdi hetkeen seurata mitään muuta mitä ympäristössäni tapahtuu. Ihana aukeamisen tunne valtaa minut ja saa jalkani tärisemään.. olen aivan täynnä tuota ihanaa suonikasta kullia... Hetken päästä raotan silmiäni ja näen vatsani yli, polvieni välissä Mikan joka poraa antaumuksella tiukkaa peppuani. Marja, joka on avannut paitansa kokonaan on istuutunut vapaana olevalle toimistotuolilleni avaten rintsikoitaan. Rintojensa suuret puolipallot sukeltavat esiin liivien alta ja Marjo kumartuu lähemmäs jalkoväliäni missä Mikan kalu jyystää pyllyäni. Marja levittää käsillään pakaroitani ja tämä tuntuu erittäin miellyttävältä. Pelkästään katselijaksi ei hän kuitenkaan selvästi tahdo jäädä ja niinpä tämä sulotar ottaakin vatsani päällä puolijäykkänä olevan kaluni suuhunsa alkaen imeä hartaudella. ”Aa-aaaaaahhhh” Pääsee suustani minun näin saadessa kaksinkertaista nautintoa. Mika alkaa kiihdyttää tahtiaan ja voihkimaan, huippunsa on jo lähellä.

Peppuni joka on aivan auki ja rento ottaa vastaan viimeiset vaativat työnnöt. Mika vetää kalunsa ulos pepustani ja siemenensä lentää nussitulle ryppyreiälleni, kalulleni ja osittain myös Marjan poskille. Marja ei tästä häkelly vaan pyyhkii poskensa sormillaan ja nuolee sormensa sen jälkeen puhtaiksi. Sen jälkeen hän nuolee minun vartalolleni lentäneet lemmennesteet ahnaalla suullaan. Katselen tätä lumoutuneena ja Marjan nuoltua minut puhtaaksi hän katsoo minuun ja sanoo ”Haluaisitkos nyt vuorostasi nussia minua?”. Nielaisen ja nyökkään ja Marja kääntyy vieressämme alasti seisovaan Mikaan päin ja nousee ylös tuolilta. Kääntäen selkänsä minuun päin ja avaten mustan hameensa vetoketjun Marja kumartuu Mikan puoleen ja ottaa hänen veltostuneen kalunsa suuhunsa alkaen nuolla häntä puhtaaksi.

Hameen pudottua lattialle huomaan Marjan jättäneen pikkuhousunsa pois jo ennen huoneeseen tuloaan, tai siten hän on riisunut ne huomaamattani. Mika huokaa ja voihkii Marjan imiessä hänen äskeisen jäljiltä vielä hellänä olevaa kaluaan. Mika istuutuu pöydän kulmalle Marjan jatkaessa imuttamistaan ja toisella kädellään hyväillessä rintojaan. Marja on minuun päin kumartuneena paljastanut pakaroittensa välistä heloittavan häpynsä jota nyt kumarrun lähemmin ihailemaan. Nuolaisen tätä ihanaa aikuisen naisen pimppiä jota lyhyt tumma karvoitus reunustaa. ”Mmm.. mmmm mmm” Kuuluu Marjan suusta ja katsoessani häneen päin näen Mikan kalun kasvaneen jälleen täyteen mittaansa ja pyöristävän Marjan poskea sisältäpäin. Marja laskee Mikan kalun hetkeksi suustaan ja runkkaa sitä kädellään katsoen minuun kiimaisin ilmein. ”Nussi mua, nyt heti, nussithan?”. Pidemmittä puheitta asetan kankeni Marjan pillunhuulten väliin ja painan sisään. Pillu on litimärkä ja hieman väljä, onhan siellä jo moni kalu käynyt ja lapsiakin on sen kautta tullut. Marja voihkii minkä Mikan kalu punattujen huuliensa välissä pystyy ja ilmiselvästi nauttii saadessaan kerrankin olla huomion keskipisteenä.

Hetken aikaa nussin Marjan pillua verkkaisin liikkein ja sitten Mika ottaa taas ohjat käsiinsä. ”Kuulehan, eiköhän me voitaisi tarjota Marjalle jotain vielä erikoisempaa?” Vedän kaluni ulos Marjan pillusta ja seuraan vierestä kun Mika asettuu lattialle makaamaan ja Marjan laskeutuessa päälleen ratsastusasentoon. Marjan saadessa Mikan kalun sisäänsä Mika levittää pakaroita ja sanoo minulle ”ota siitä mun takin taskusta se liukaste, annetaan tälle tytölle tuplakyrpää!”. Marja katsoo meihin hieman yllättyneenä mutta kiima ja kokeilunhalu vie nopeasti voiton. ”Joo, tule säkin, nussikaa mua molemmat AH, ihana kyrpä!” Lauseen alkuosa oli varmaankin tarkoitettu meille molemmille ja loppu Mikalle hänen alkaessa lujat työnnöt Marjan pimpissä, tuumin liukastetta esille kaivaessani. Pumppaan pienestä sinisestä liukuvoidepullosta runsaan annoksen käsiini ja hieron voiteen huolellisesti Marjan pepulle.

Naapurissa Mikan kalu kyntää Marjan pillua ja molemmat näyttävät pitävän tästä kovasti, silmät puoliummessa nautiskellen. Levitän lisää liukastetta omalle sauvalleni jonka sitten asetan Marjan pakaraväliin. Pari keskeyttää nussimisensa ja odottaa mitä tuleman pitää. Kaluni luistelee Marjan pakaroiden välissä ja otan sen varresta tukevasti kiinni pakottaen terskan ryppyreiälle Marjan levittäessä samanaikaisesti pakaroitaan käsillään. Hieman rouvan pylly tuntuu vastustelevan, ja olihan hänellä vielä Mikan kalukin pillussaan. Voimakkaasti painaen saan terskan solahtamaan sisään B-rappuun ja molemmat kiljahtavat minun huoatessa nautinnollisesti. Marjaan tämä toinen tunkeutuva kalu ilmeisesti hieman sattuu mutta silmät suljettuina hän huohottaa minua jatkamaan. Mika taas on saanut tuntea Marjan pillun kiristyvän kankensa ympärillä. Hän odottaa vielä hetken kunnes olen saanut kaluni syvemmälle Marjan peppuun. Vielä hetken odotamme Marjan voihkiessa vaimeasti välissämme, reikiensä mukautuvan ja rentoutuvan. ”Nyt voitte alkaa, mutta varovasti” Aloitamme työnnöt hitaasti, suorastaan hellästi ja Marja ulvoo nautinnosta. ”Aaah... aaih...uuuuhhh...” Tunnen Mikan kalun liikkeet Marjan sisällä sillä meitähän erottaa vain kapea välilihan suikale. Erittäin irstas näky varmasti, jospa vain joku olisi paikalla kuvaamassa Marjan alapään täynnä kyrpää.

Kovin helppoa ei tämä ”sämpylän” harrastaminen ole, mutta pitkään sen ei tarvitse kestääkään. Tilanne on nimittäin siinä määrin kiihottava jokaiselle osapuolelle että pian saavutamme perin äänekkään huipun yksi kerrallaan, ensin Mika, sitten Marja ja heti perään minä. Marja nousee ylös alapää spermaa täynnä ja jalat vapisevina. ”Kiitos, se oli ihanaa” Suutelen hänen huuliaan ja pyöreitä rintojaan poimien paperipyyhkeen ja alkaen kuivata hänen ihanaa vartaloaan Mikan tarkastaessa ovenraosta että tie sosiaalitiloihin ja suihkuun on meille vapaana. Viemme Marjan suihkuun ja lopuksi peseydymme itse. Aika poimia taas vaatteet lattioilta ja lähteä kohti viikonlopun vietoa, kukin tahoillemme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute