Herkku-puhelin
Katseet kohtasivat
Mietiskelijä

Olin työmatkalla. Nautin vapauden tunteesta. Takana kiireisiä viikkoja, paljon ihmisten kohtaamisia. Nyt olin irti jostain, perhe ja työtoverit kaukana. Kuljin vieraan kaupungin kaduilla, pistäydyin terassille - aurinko lämmitti vielä loppukesästä. Kukaan ei tuntenut ja aurinkolaisen taakse oli turvallista kätkeytyä.

Ohikulkevat ihmiset olivat kiireisenoloisia, näyttivät harmaalta massalta. Tunsin itseni vähän yksinäiseksi ja toisaalta erilaiseksikin. Olen jo melko iäkäs, mutta haluan antaa itsestäni nuorekkaamman kuvan. Pukeudun huolellisesti, en kuitenkaan jäykästi. Saatanpa jonkun silmissä näyttää hyvältäkin.

Viereiseen pöytään istui itseäni nuorempi ja kookkaampi mies. Huomasin hänet heti, hän erottui joukosta jollain selittämättömällä tavalla. Otin aurinkolasini pois ja annoin katseeni kohdata hänen katseensa. Avoin, rehellinen, hymyilevä katse. Hetken aikaa viivyimme toisissamme, kunnes siirryimme katselemaan ohikulkijoita. Hän haki itselleen lasin valkoviiniä, tuli pöytäni luo ja kysyi onko tässä vapaata. Oli siinä.

Jutustelumme alkoi luontevasti - ohikulkijoista, auringosta, mukavasta olosta. Hän ei väistänyt katsettani, antoi hymyn elää kasvoillaan. Nauroimme jollekin.

Ei meillä ollut päämäärää kummallakaan, eikä aikataulua. Lähdimme kävelemään kohti merenrantaa. Hassua, että joku voi tuntua niin tutulta, tuntematon! Kävelimme, tai oikeastaan maleksimme eteenpäin. Puhuimme kumpikin vuolaasti ja selitimme käsillämme, sormet hipaisivat toisiaan, katseet kohtasivat. Tein tietoisen liikkeen, tartuin hänen avonaiseen käteensä, puristin ja hän vastasi siihen.

Olimme meren rannassa. Paikka oli rauhallinen ja suojaisa. Istuimme kalliolle, siihen oli hyvä heittäytyä selälleen. Hetken kuluttua kumpikin riisui paitansa ja housunsa. Hänellä oli tummat, bokserit ja minulla mustat calvinit. Katsoimme toisiamme ja naurahdimme. Tässä sitä kaksi aikuista miestä makaa säädyttömästi rantakalliolla. Aurinko lämmitti ihanasti.

Kätemme tekivät pieniä tutkimusmatkoja pitkin toisen vartaloa. Etusormeni hiipi hänen housuunsa, kosketti pehmeää miehistä lihasta, se liikahti. Nostin käteni hänen kohonneen etumuksensa päälle, annoin sen tuntua sormissani ja sormieni tuntua hänessä. Nauroimme taas. Hän siirsi kätensä lantiolleni, käsi liukui haaroihini. Kevyt puristus, sykkivä penikseni iloitsi kosketuksesta. Katsoin häneen, syvälle, pitkään. Huulemme kohtasivat avoimina, kosteat kielet aloittivat kiihkeän painin! Kädet, vartalot, reidet iloitsivat toisistaan...! Aurinko tuntui yhtyvän leikkiin, kevyt merituuli kiusoitteli pärskimällä pisaroita kuumalle iholle.

Aika, aurinko, tuuli, meri - kauan, hitaasti ja sitten valkoinen neste syöksyi rinnalle, pisara huulille!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute