Herkku-puhelin
Hotellissa
Saaga

Olimme mieheni kanssa pitkään suunnitellulla viikonloppureissulla poissa kotikaupungista. Hotellista oli varattu sviitti, ja nautimme upean illallisen ravintolassa. Minulla oli oma yllätykseni miehelleni, sillä olin ottanut vihdoin brassi-vahauksen. Tunsin pikkuisten stringien alla, miten sileä häpyni oli – ja olin jo valmiiksi kiihottunut, kun kuvittelin, miten miehen kieli kulkisi häpyhuulillani ja klitoristani imettäisiin..

Myös rakkaallani oli yllätys minulle. Kahden miehen naitavana oleminen oli lempifantasioitani, jonka siippani halusi kuulla aina uudestaan ja uudestaan. Ja nyt…

- Olisko sulla mitään sitä vastaan, jos meille tulisi seuraa ensi yöksi? hän kysyi tietty pilke silmässään.

Minun ei tarvinnut vastata, sillä hän nauroi ilahtuneelle ja kiihottuneelle ilmeelleni ja totesi, että asia on sitten selvä.

Siirryimme baariin, jossa mieheni esitteli minut nuorehkolle, hyväkroppaiselle kaverille, joka osoittautui yhdeksi nettituttavuuksistamme. Joimme lasilliset baarissa nojaillen tiskiin tiiviisti kylki kyljessä. Vähän väliä tunsin jommankumman miehen käden hyväilevän pakaroitani tai hipaisevan rintojani. Hississä mieheni työnsi minut selin uutta tuttavaamme vasten, jolloin tunsin lupaavan seisokin pyllyäni vasten samalla kun mieheni suuteli minua kovakouraisesti ja nipisteli nännejäni ohuen mekon läpi.

Hotellihuoneessa mieheni tarttui minuun kääntäen minut selin itseensä vieraamme seisoessa vähän matkan päässä. Minut riisuttiin nopeasti vähistä vaatteistani korkokenkiä, sukkanauhaliiviä ja sukkia lukuun ottamatta. Toisen miehen katsellessa mieheni hyväili sileää häpyäni röyhkeästi ja sai minut voihkimaan kiimasta. Sitten hän riisuutui itsekin, asettui sohvalle istumaan ja käski minun ottaa suihin. Laskeuduin polvilleni ja suljin huuleni turpean terskan ympärille hyväillen samalla sormillani kiveksiä ja herkkiä paikkoja niiden alapuolella. Katsoin miestäni silmiin liu´uttaessani kyrpää syvemmälle suuhuni ja hänen ilmeensä kiihotti minua entisestään. Runkkasin kädelläni kyrvän vartta samalla kun imin hellästi mutta himokkaasti terskaa. Pilluni tykytti kuumana ja paisuneena ja odotin vain, että minua nussittaisiin. Kovaa, kunnolla ja pitkään.

- Eipä olla epäkohteliaita, mieheni sanoi lopulta ääni käheänä ja kehotti minua antamaan saman hoidon vieraallemme, joka oli hankkiutunut eroon vaatteistaan ja ilahdutti silmiäni kunnollisen kokoisella, kiihottavasti sojottavalla kalulla.

Mieheni käski minut nelinkontin sohvalle ja asettui taakseni painaen kovana seisovaa kaluaan pakaroitani vasten. Tunsin kyrvän liukuvan kiimasta turvonneilla häpyhuulillani ja halusin sen sisääni, heti ja syvälle. Sain kuitenkin tyytyä vielä maistiaisiin, sillä mieheni työntyi vain muutaman sentin sisään ja jäi paikalleen pitäen minua tiukasti lanteista kiinni, niin etten saanut peppuani pyörittämälläkään häntä syvemmälle.

Kolmas pyörämme tuli nyt eteeni kyrpä aggressiivisesti pystyssä ja kosketti sillä huuliani. Nuolin terskan liukkaaksi ja imaisin sen sitten suuhuni. Mies tarttui kiivaasti hengähtäen hiuksiini ja työnsi kalunsa syvälle.. vielä syvemmälle ja sitten ulos minun imiessäni sitä hanakasti.

Tunsin oloni holtittoman kiimaiseksi ottaessani suihin vieraalta mieheltä tuntien samalla oman mieheni kyrvän aivan pilluni aukolla. Pitäen minua edelleen pakaroista kiinni, hän työnsi mulkun aivan pohjaan saakka ja alkoi naida minua pitkin, vaativin työnnöin. Päästin hetkeksi toisen kalun suustani vetääkseni henkeä, mutta saman tien sain kaksi napakkaa läimäytystä pepulleni, minua tartuttiin hiuksista ja sain luvan jatkaa kiltisti munan imemistä. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan… Miehet murahtivat tyytyväisinä kurituksensa tulokseen.

Hetken päästä siirryimme yksissä tuumin sängylle, jossa mieheni kävi selälleen ja sanoi kumppanillemme:

- Eiköhän anneta tytölle kunnon pano, molempiin reikiin yhtä aikaa.

Minua pelotti hiukan, mutta toisaalta ajatus, että olisin kahden miehen nussittavan yhtä aikaa oli niin kiihottava, että tunsin pilluni tiukentuvan lupaavasti, orgasmia enteillen.

Kävin mieheni päälle ja ohjasin hänen ihanan kovan mulkkunsa pilluuni ja keinahtelin hetken vain omaksi nautinnokseni. Sitten mieheni vetäytyi ulos minusta ja sanoi toiselle miehelle:

- nussi sitä pilluun ensin, niin saat melan liukkaaksi, uppoaa paremmin…

Mies asettui taakseni sängylle ja tunsin kovan kyrvän työntyvän sisääni ja voihkaisin nautinnosta. Oma mieheni työnsi kätensä haaroihini ja hieroi klitoristani samalla kun vieras mies nai minua takaapäin kovin työnnöin. Olin jo laukeamaisillani, kun mies veti kalunsa ulos ja hyväili sen sijaan sormillaan pilluani ja pepunreikääni kunnes olin liukas joka paikasta.

Vein taas mieheni kyrvän sisääni ja nautin tiukkuuden tunteesta ja hänen kuumasta ääntelystään. Sitten tunsin, miten kolmas pyörämme työnsi sormensa perseeseeni ja liikutti sitä edestakaisin, kunnes aukko oli liukas ja valmis.

Painuin hiukan alemmaksi miestäni vasten tarjotakseni peppuni paremmin naitavaksi. Klitorikseni hinkkasi miestäni vasten ja keinutin peppuani enemmän, jolloin takana olevan miehen kalu alkoi painua pyllyyni. Aluksi se sattui, mutta nautinto oli kipua suurempi ja voihkin kiimasta, kun sain kahta kyrpää yhtä aikaa.

Jokaisella työnnöllä klitorikseni painui miestäni vasten ja lopulta tunsin, miten mieletön syke syntyi lantiossani ja orgasmi sai minut nytkähtelemään miesten välissä.

Pilluni sykähtely ja imevä liike tekivät tehtävänsä ja mieheni laukesi syvällä pillussani samalla kun toinen mies vetäytyi perseestäni ja antoi sperman lentää pakaroilleni ja selälleni.

Makasimme yhdessä kasassa märkinä, hikisinä ja spermaisina ja minä huohotin puolitajuttomana pillu vieläkin voimakkaasi sykkien ja ajattelin, että todellisuus ei jää paljoakaan fantasioista jälkeen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute